Koska Manu Ryösön kirjoituksen kommentointi on näköjään estetty, kysyn tälla tavalla, aikooko hän itse aktiivisesti edistää maalailemaansa tulevaisuden näkymää. Tekstin sävyssä on tietty uhkailun ja pelottelun sävy. Onko se tarkoituksellista?
Manu Ryösö: ”Pastorin virassa toimivien naisten käy huonosti.”
Minusta Manu Ryösön teksti on päiväuni – ja samalla hätähuuto.
Jos se on hätähuuto, miksi hän estää vastaamasta siihen?
Ryösön itsetunto ei kestäne argumentteja joihin hän ei kykene ’voittaen’ vastaamaan.
Oli kyllä outoa profetiaa. Manu heittelee hiasta naisvihalta haiskahtavia skenaarioita eikä perustele niitä millään tavalla.
Mielestäni Manun ”profetia” kuvaa hyvin koko pappeuden tulevaisuutta. Erityisesti hän tuolla mitätöi myös uskovien naispappien uskoa ja toimintaa. Koko naispappeuden vastustaminen on mielestäni taistelua tuulimyllyjä vastaan. Miksi käyttää paukkuja tuon asian vatvomiseen, kun naiset on pappeina jo. Paljon tärkeäpääkin tekemistä meillä on.
Käännetään nurinpäin.
Hän tarkoittanee sitä, että naisten ei pitäisi saastuttaa itseään pastoraalisissa valheissa. jotka ovat muuttumaton kirkon kantapää.
Tähän asti me olemme säästyneet, kun meitä ei ole hyväksytty, ja meistä on tehty, ei ainoastaa uhreja vaan myös vikauhreja, Jesajassa on hyvä lupaus juuri vikauhreille. Halveksunta siis koituu meille siunaukseksi.
He ovat keränneet tulisia hiilia ainoastaan oman päänsä päälle naisia halveksimalla. Heikompana osapuolena olemme olleet hiljaa hyvin pitkään, mutta kaikki mikä joskus alkaa, se joskus myös loppuu.
Nainen on paholaisen portti, joka tuhoaa jumalan kuvan, miehen (Tertullianus). Jos oletetaan, että jumala loi kummankin sukupuolen kuvakseen, niin toinen puoli jumalaa on tuhottu. Toinen puoli riittänee miespapeille.
Olisiko vieroitus kesken ?
Minäkin ihmettelen Manun tekstin sävyä ja siihen sisältyvää piiloviestintää.
Samalla on kyllä hyvä huomata muutamia asioita. Ensinnäkin papistosta taitaa hyvää vauhtia olla tulossa ”akateeminen, naisvaltainen matalapalkka-ala”, joka yhdistyy mielikuvissa sosiaalityöhön ja henkiseen hyvinvointiin (kaikki kunnia mainituilla aloilla puurtaville!) Samalla papiston osaksi tulee kristillisen uskon romahdus maassamme. Ja tämän seurauksilla ei ole eroa miesten eikä naisten välillä. Aikanaan naispappeutta puolustettiin kuitenkin mm. sillä, että oli kysymys emansipaatiosta ja ns. lasikattojen murskaamisesta arvostetun viran osalta.
Toinen asia on sitten se, minkä jokainen Manun blogeja lukenut tietää: itse kysymys siitä, voiko nainen toimia pappina/pastorina? Jos ajatellaan sitä, että konservatiivit muodostavat messua viettävän ydinjoukon ja he vetäytyvät omiin yhteisöihinsä, on tuloksena polarisaatio. Yhä naisistuvampi ”kirkko” liberalisoituu ja hupenee, miespastoreiden paimentama ”seurakunta” vahvistuu konservatismissaan ja voi jopa vahvistua.
Omasta sammakkoperspektiivistäni käsin näen juuri tällaisen kehityksen seudulla, jossa toimin.
”Yhä naisistuvampi ’kirkko’ liberalisoituu ja hupenee, miespastoreiden paimentama ’seurakunta’ vahvistuu konservatismissaan ja voi jopa vahvistua.” Kirkon naisistuminen lienee paljon varhaisempi ilmiö kuin edes keskustelu naisten virasta. Tarkoitan tietysti tavallista kirkkoväkeä ja kirkon vapaaehtoistyötä. Pappisnaiset eivät ole näköjään ratkaisu tähän ongelmaan, mutta tuskin vaikeuttavatkaan sitä. Mikä mahtaa olla konservatiivisen ’seurakunnan’ kirkkoväen sukupuolijakauma?
Mitä tulee pappeihin akateemisena matalapalkka-alana, olen ymmärtänyt, että sodassa olleet ns asevelipapit olivat suurena siunauksena kirkollemme astuessaan akateemiselta jalustaltaan matalalle kansan pariin.
”Mikä mahtaa olla konservatiivisen ’seurakunnan’ kirkkoväen sukupuolijakauma?”
Niin, mikä on sitten konservatiivinen? Eri seurakuntien JP:ssa tänä kesänä noista 20-30:stä henkilöstä, jotka jumalanpalveluksiin ovat osallistuneet jakauma näyttää olleen noin fifty-fifty oman kekemukseni mukaan. Markon skenaario on kohtalaisen realistinen.
Kirkon virkojen naisistuminen on tosiasia. Vain pappisvirassa on toistaiseksi , mutta kuinka kauan, tasapainoa miesten ja naisten lukumäärän suhteen. Muut virat , diakonit , nuoriso-ohjaajat , lapsityöntekijät ovata 90-100% naisia. Siitä seuraa että koko kirkollinen kulttuuri naisistuu mikä on vahinko.
Naispappeuden kiivas ja jopa vihamielinen vastustaminen on kummallisuus. Miten kirkolliset toimitukset ja saarnat voisivat olla epäpäteviä riippuen siitä mitä sukupuolta niiden välittäjät ovat?
Martti Pentti kyselee konservatiivisen seurakunnan sukupuolijakaumaa. Kävin kerran paikallisen SLEY:n messussa. Kirkkosali oli käytännössä täynnä, äkkiseltään miehiä ja naisia yhtä paljon, erityisesti kiinnitti huomiota nuorten lapsiperheiden runsas lukumäärä. Aivan toista on lähikirkkoni normimessussa.
Minusta Manu Ryösön blogissa voi aistia naisvihamielisyyttä. Hänen ”profetiansa” edustaa kai jonkinlaista korkeakirkollista virkateologista toiveajattelua. Tämä on juuri yksi niistä asioista, joka saattaa karkottaa monet nykyajan ihmiset pois aidon evankeliumin ääreltä. Virkansa varjolla itsensä korostaminen ja korottaminen jopa eräänlaiseksi Kristuksen sijaiseksi maan päällä. Vierastan tätä ajattelua kerta kaikkiaan.
Kyse on oikean evankeliumin (Raamatussa ilmoitettu) eteenpäin viemisestä ja saarnavirasta (Luther). Ei nyt kyse ole pastorin viran arvostuksesta tai kunnioituksesta sen enempää kuin muidenkaan seurakuntavirkojen. Ei kai tässä pidä olla ihmisten kunnian pyytäjiä, vaan Jumalan. Jeesus sanoi, että Se, joka teidän keskuudessanne tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvelija.
Kun ev.lut. kirkko romahtaa, niin se johtuu siitä, että Jumalan Henki on jättänyt sen. Yksittäisissä seurakunnissa tämä lieneekin jo tapahtuneen. Kirkolla alkaa olla nyt viimeiset hetket käsillä muuttaa suuntansa. Mutta uskallan sanoa, että tämä ei tule tapahtumaan. Johan arkkipiispan avajaispuheessa näki, että syytä jäsenkatoonkin ja suosioon etsitään varsin epäkristillisen tapaan muualta kuin itsestä ts. itse kirkosta ja sanomasta.
Nämä kirkon romahtamisen profetiat tuntuvat olevan suosittuja. Tuntuu vain siltä, että jokainen rakentaa mieleisensä profetian oman agendansa mukaisesti:
Jos tavoitteen on vastustaa naispappeutta, ei ole kovin yllättävää että kirkon romahduksen syyksi ennustetaan naispapit.
Jos taas vastustaa esiaviollista seksiä ja samaa sukupuolta olevien parisuhteita, ei ole yhtään sen enempää epäselvää, millaiset arvot nähdään kirkon romahtamisen syyksi.
Ja jos puolestaa kannattaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä, eiköhän ole itsestäänselvää, että kirkon romahtamisen syy nähdään konservatiivisuudessa ja menneisyyden arvoihin jumahtamisessa.
Odotan sellaista hetkeä kun joku rakentaa profetian, joka ei ole oman agendan mukainen….
Mikko Nieminen, ei todellakaan ole näin. Kaikki nuo mainitsemasi asiat ovat seurausta, ei itse syy. Kirkon alamäki johtuu opista ja sen hämärtämisestä. Eiköhän syy löydy lähinnä Teologisesta tiedekunnasta, joka ohjaa hylkäämään Raamatun.
Sitä mukaa mitä pidemmälle luopumus etenee, kirkko venyttää ihmisten omatuntoa ja toisaalta taas toisten ihmisten mielenkiintoa pysyä enää ylipäänsä jäsenenä oppinsa ja asiansa hylkäämässä instituutiossa.
Matalapalkka-alat jäävät aina naisille. Miehet haluavat johtaa, vaikka HS:n mukaan johtajat ovat työpaikan turhiksia. Mutta se titteli ja siihen kuuluvat edut ovat kivoja.
Ryösö kirjoittaa blogissaan: ”Yhä useampi pastorin virassa toimiva nainen tulee huomaamaan, ettei häntä koeta varteenotettavaksi sielunpaimeneksi eli hengellisesti uskottavaksi henkilöksi.”
Koetaanko bussikuski Manu Ryösö – kaikella kunnioituksella bussikuskeja kohtaan – sitten hengellisesti uskottavammaksi ”sielunpaimeneksi”?
Viittaamatta nimeltä mainittuun kuljettajaan, on hyvin paljon mahdollista, että linja-autonkuljettaja on paljon parempi paimen kuin pappi.
Nimittäin kun pappi puhuu, seurakunta saattaa nukkua. Ja kun linja-autonkuljettaja ajaa, seurakunta saattaa rukoilla.
Martti Pentti. Täsmennetäänpä sitten vähän. Muistelen, että ihan palkkavertailuissa on todettu kirkon työntekijöistä vain kappalaisten (ja kanttorien?) olevan vastaavan akateemisen koulutuksen saaneisiin verrattuna keskituloisia. Kirkkoherratkin saavat vastuuseen ja työmäärään nähden alempaa palkkaa kuin muilla aloilla vastaavissa johtotehtävissä toimivat. Kirkko on siis kokonaisuutena tarkastellen eräänlainen matalapalkka-ala. Etujärjestöjen aktiivit voivat kommentoida tarkemmin syitä tähän. Martti Pentti argumentoi sikäli virheellisesti, että asevelipappien kansan tasolle laskeutuminen ei liity mitenkään palkkaukseen. Ellei sitten sovelleta moderniin papistoon 1800-luvun logiikkaa: kansakoulunopettajat pysykööt matalapalkkaisina ja viljelkööt samalla pottumaata, etteivät rupea liian isoiksi herroiksi. Naisistuminen koskee tietysti monia akateemisia aloja ja monesta syystä.
Markulle vain se huomio, että ”kiivas ja vihamielinen” suhtautuminen naispappeuteen koskee myös suhtautumista naispappeuden torjuviin. On nimitetty mm. ”siaksi”, ”naisvihaajaksi”, ”terapian tarpeessa oleviksi” ja ”naisten rakenteellisen sorron” ylläpitäjiksi. Itse teologisen argumentaation osalta viittaan esim. Ryösön varhaisempiin blogeihin.
”Kirkkoherratkin saavat vastuuseen ja työmäärään nähden…”
Mihinkä ihmeen vastuuseen? Ei ainakaan tulosvastuuseen…
”Martti Pentti argumentoi sikäli virheellisesti, että asevelipappien kansan tasolle laskeutuminen ei liity mitenkään palkkaukseen.” Väitinkö sen liittyvän palkkaukseen? Pikemminkin se liittyi akateemisuuteen. Miten muuten ilmaus ’terapian tarpeessa oleva’ liittyy kiivaaseen ja vihamieliseen suhtautumiseen? Minun kielitajuni mukaan se kuvaa aitoa huolta lähimmäisestä. Onko terapia sinulle joku häpeällinen rangaistus? ’Naisten rakenteellinen sorto’ taas on asiallinen yhteiskuntatieteellinen käsite eikä sellaisena myöskään kiivas ja vihamielinen.
Marko, olen kyllä pannut saman asian merkille ja valitan sitä. Vaikka olenkin naispappeuden puolustaja niin siihen päätyminen oli pitkä sisäinen prosessi. Ensin järkiperäisesti ja lopulta tunneperäisesti. Eli ymmärrän, että naispappeuden hyväksyminen voi olla vaikea asia, koska siinä joutuu uudelleen arvioimaan omat motiivinsa ja sellainen ottaa aikaa, joskus monia vuosia ja joskus se ei onnistu ollenkaan..
Ylimenoratkaisuksi voisi ottaa mallia Englannin anglikaanisesta kirkosta jossa naispappeuden vastustajilla on oma karsinansa.