Marraskuu taitaa olla vuoden pimeintä aikaa. Kuukauden nimi marras tarkoittaa kuollutta. Tämä aika tuo monille ikävän tunteen, mutta toisista se tuntuu taas armolliselta ja hyvältä.
Marraskuun pimeydestä nousee ajatuksiin mielen pimeys, joka ei katso vuodenaikaa. Monille se voi koittaa kevään valon ollessa kirkkaimmillaan. Monet kanssaihmisemme potevat masennusta ja erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat huolestuttavalla tavalla lisääntyneet myös lasten ja nuorten parissa.
Itse koin asian hieman vajaa parikymmentä vuotta sitten, kun sairastuin burnoutiin, työuupumukseen ja siihen liittyvään masennukseen. Olin aina sitä ennen tekevä ja pärjäävä enkä voinut edes ajatella tuollaisen kohtaavan minua. Aloin ensin sairastella fyysisesti ja oireilla kummallisten oireiden myötä. Kävin usein lääkärissä, kunnes eräs lääkäri ymmärsi, mistä asiassa on kysymys.
Uupumukseen ja masennukseen sairastuminen tuntui karulta ja jopa hävettävältä tai nololta – kuten se monista tuntuu. Tuntui pahalta, etten pystynyt tekemään työtä, jossa koin aikaisemmin pärjääväni hyvin. Jossakin vaiheessa pelkäsin sitä, että toivunko enää ennalleen, kun tiesin joidenkin tuntemieni ihmisten sairastuneen pysyvästi. Sain onneksi tukea ja yhden kollegan vinkkaamana hain ja pääsin Kelan työkykyä kohentavalle kuntoutuskurssille. Olen vieläkin tuosta toipumista auttaneesta reilun vuoden aikana olleesta kolmen kurssiviikon kokonaisuudesta kiitollinen. Pari kertaa tuonkin jälkeen lievempi masentuminen on koetellut, mutta olen aina tunnistanut ne ja selvinnyt melko helposti noiden yli.
Mielenterveyden ongelmat ovat valitettavasti edelleen hieman tabu-asioita yhteiskunnassamme. Onneksi ymmärrys ja avoimuus niiden osalta on lisääntynyt. Vaikea ja samalla tärkeä yhteiskunnallinen kysymys on se, miten voisimme toimia enemmän ennalta ehkäisevästi ja miten ihmiset voisivat saada apua riittävän ajoissa. Nuo molemmat olisivat hyvin tärkeitä lasten ja nuorten kohdalla, mutta myös aikuisten kohdalla.
Lasten ja nuorten kohdalla yhtenä syynä henkisiin ongelmiin on mainittu liiallinen digimaailmassa oleminen älypuhelinten ja -laitteiden kautta. Siinä lienee perää. Pelkästään jo sosiaalisen toiminnan, liikkumisen ja leikkimisen puuttuminen eivät ole lasten kasvulle ja kehitykselle hyväksi. Toisena syynä, hieman edelliseen liittyen, on mainittu maailman epävarmuus ja siihen liittyvä turvattomuus. Monet nuoret potevatkin ilmasto- tai ympäristöahdistusta ja lapset voivat uutisten myötä pelätä sotaa.
Hyvä työelämä ehkäisee aikuisiällä mielenterveyden ongelmia, mutta kaikilla ei ole työtä. Nuorten aikuisten työelämään pääseminen tuntuu siirtyvän pitemmälle ja ongelmia pääsee syntymään siinä vaiheessa. Miten tähän voisi puuttua, jotta ongelmien syntyä voisi ehkäistä?
Luonto on hyvä lääke moneen asiaan, niin myös tähän. Ihmisiä pitää kannustaa liikkumaan yleensä ja myös luonnossa. Kannustava ja lähimmäisiä tukeva ilmapiiri, erilaisuutta kunnioittava ilmapiiri voi myös olla ehkäisemässä ongelmien syntymistä. Yhteiskunnan tulee myös turvata mielenterveyden palvelut lapsille, nuorille ja aikuisille. Ne eivät ole aina riittäviä ja tiukan talouslinjan myötä palvelut uhkaavat heiketä. Niin ei saisi kuitenkaan käydä.
Marraskuulta pari-kolme kuukautta eteenpäin valo alkaa lisääntyä. Valon koittamiseen pitää luottaa myös mielen pimeyden tullessa – vaikka kaikki eivät paranekaan. Mielenterveysongelmista kärsivistä ei saa tulla yhteiskuntamme hylkiöitä! (Itä-Savo-lehden kolumni 2.11.2024)
Toivo Loikkanen
Tärkeä aihe! Raamattu kehottaa meitä itkeä itkevien kanssa ja iloita iloitsevien kanssa . Tämä on tärkeätä että voitas kulkea lähimmäisen rinnalla , ei lääkärinä, ei psykologina vaan lähimmäisenä ja kuuntelijana. Mieli ihmisellä järkkyy ,masentuu , sairastuu ja diagnoosi kannattaa jättää lääkärille ja heillekin on haaste lääkityksen kanssa että löytyy sopiva . Ihminen on luotu kulkemaan toisen rinnalla ja meillä kaikilla on monenlaisia haasteita elämässä ja jotakin Jeesuksen luonteenlaatua silloin kaivataan rinnaltakulkijalta , hiljaista ja nöyrää sydäntä. Jälkeenpäin voi ihminen tiedostaa syitä ja saada merkitystä. Rakkaus on kuitenkin ihmeellinen asia ja sitä juuri masentunut ihminen tarvitsee , sillä se antaa toivoa ja lohtua.
Tuossa oli yhdessä kommentissa saarnamiesten ja pappien loppuunpalamisesta ja usein syynä ollut elämän ajankäytön priorisoinnista , kenellä on perhe niin se on Jumalan tahdon mukaan velvollisuus hoitaa ja siksi Paavali toivoi että olis kuin hän että olis vapaa palvelukseen . Menneinä aikoina on ikävä kyllä ollut saarnamiehiä jotka ovat laiminlyöneet perheensä ja keskittyneet yksin hengelliseen työhön . Tämä on joskus varmaan ”pyhittänyt” laiminlyöntejä perhettä kohtaan. Vaimo ja lapset tarvitsevat isää , vaikka isällä olisi kuinka tärkeä tehtävä ja näitä ei tulisi laiminlyödä.
Kiito Reijo. Tuo ettemme tiedä, emmekä osaa on jatkuvasti innostanut minua saamaan enemmän tietoa rukouksesta. Paavali ei ollut rukoilijana meitä parempi. Hän kärsi aivan samoista rukouksen vaikeuksista joita meillä on. Kiinnostavia on nuo rukouksen suuret salaisuudet, joista yhden Paavali tuossa meille avaa. Kertoessaan ettemme tiedä miten ja mitä. Jättäen meidät avuttomana kyselemään, että miten sitä sitten voi? Ehkäpä Paavalin tavoite oli noin tehdessään se, että löytäisimme vastauksen siinä, että rukous on vain oman sydämen avaamista Jeesukselle. Jolloin kaikki vaikeudet katoaa.
https://www.facebook.com/share/p/1AtzEhonf4/