Martti Lutherin näkemyksiä juutalaisista ja pyhästä maasta
Aikojen saatossa on esitetty erilaisia syitä sille miksi Israel kuuluu tai ei kuulu juutalaisille. Näistä todennäköisesti tunnetuin on siionismi. Siionismia on käsitelty Kotimaa-lehden blogeissa nyt käsillä olevien Israel-viikkojen aikana. Koska olemme luterilaisia, meitä saattaa kiinnostaa se, että myös Martti Luther oli sitä mieltä, että juutalaisten on parhainta elää omassa maassaan. Muun muassa tätä aihetta hän käsitteli teoksessaan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” (”Von den Juden und Ihren Lugen”, 1543). Tässä kirjoituksessa viittaan teoksen lyhentämättömään suomennokseen (julkaisija Pegasos-seura, Turku, 1976).
Tässä vaiheessa haluan varoittaa blogin lukijaa: kirja, josta tässä puhutaan on yksi brutaaleimpia, joita olen koskaan lukenut. Haluan myös korostaa sitä, että kirjoitan tämän blogin aate- ja politiikanhistoriallisesta kiinnostuksesta. Vaikka antisemitismi on tärkeä tekijä juutalaisuuden ja Israelin historiallisessa analyysissa (ja sillä on myös ajankohtaista merkitystä), sillä ei mielestäni pidä selittää esimerkiksi Israelin valtion nykypolitiikkaa.
Lutherin kirjan mukaan juutalaisten on hyvä asua omassa maassaan koska heidän uskonnonharjoittamisensa, kansanluonteensa ja piintyneet tapansa aiheuttavat vakavan vaaran (jopa hengenvaaran) muille kansoille, etenkin kristityille. Asuessaan muiden kansojen keskuudessa, juutalaiset pyrkivät hallitsemaan muita ja he yrittävät tehdä muista ihmisistä orjiaan.
”Kirjoittavathan heidän Talmudinsa ja rabbiininsa, ettei muka tappaminen ole synti, jos joku juutalainen tappaa pakanan, vaan silloin, jos hän tappaa jonkun israelilaisen veljensä. Ja jos hän ei pidä jollekin pakanalle antamaansa valaa, se ei ole synti. Siis: gojimeilta varastaminen ja ryöstäminen (kuten koronkiskomisellaan tekevät) on muka jumalanpalvelusta.” (s. 118-119)
”Minä olen juutalaisista kuullut ja lukenut paljon kertomuksia, jotka ovat tämän Kristuksen tuomion kanssa yhtäpitäviä: nimittäin miten he ovat kaivoja myrkyttäneet, tehneet salamurhia, lapsia varastaneet, kuten edellä on sanottu; samoin, että eräs juutalainen on lähettänyt eräälle toiselle juutalaiselle maan äärestä toiseen tuopilliseen kristitystä vuodatettua verta (…) kaikki on yhtäpitävää sen Kristuksen tuomion kanssa, että he ovat myrkyllisiä, vihaisia, kostonhimoisia, kavalia käärmeitä, salamurhaajia ja perkeleen lapsia, jotka salaisesti purevat ja tekevät vahinkoa, milloin eivät julkisesti kykene sitä tekemään. Sen vuoksi minä mielelläni tahtoisin heidän olevan siellä, missä ei ole ketään kristityitä” (s. 181-182)
Luther esittää närkästyksensa siitä, että Saksan maalliset hallitsijat ovat liian armollisia juutalaisia kohtaan eivätkä laita juutalaisia kuriin, tai mikä olisi parhainta, karkota heitä maasta. Lutherin mukaan Saksassa tulisi toimia kuten monissa muissa maissa, esimerkiksi Espanjassa, on menetelty.
” Sillä, kuten olemme kuulleet, Jumalan viha heitä kohtaan on niin suuri, että he lempeällä armeliaisuudella kohdellen tulevat yhä vihaisemmiksi ja vihaisemmiksi, mutta ankaruudella hyvin vähän paremmiksi. Sen vuoksi heistä on pikaisesti päästävä!” (s. 175)
Jos juutalaisten kuitenkin annetaan asua muiden kansojen keskuudessa, maallisten hallitsijoiden tulisi uskaltaa soveltaa heihin ”ankaraa armeliaisuutta”, ei sellaista ”lempeää armeliaisuutta”, jota Saksan nykyiset hallitsijat harjoittavat. Luther korostaa sitä, että hänen toimenpide-ehdotuksissaan ei ole kyse kostosta vaan rehellisestä, kristillisestä jumalanpelosta. Lutherin muotoilema ”ankara armeliaisuus” tarkoittaa seuraavia toimenpiteitä.
Ensinnäkin, juutalaisten synagogat ja koulut on poltettava. Samoin rikki revittäköön ja hävitettäköön heidän talonsakin. Juutalaisten tulisi asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaiset. Heiltä tulee ottaa pois kaikki rukouskirjat ja Talmudin selitykset. Heidän rabbejaan tulee kieltää hengen menettämisen uhalla opettamasta. Juutalaisilta tulee kieltää tien ja saattovartion käyttöoikeus sillä maaseudulla heillä ei ole mitään tekemistä. Heidän on pysyttävä kotonaan. Heiltä otettakoon pois kaikki heidän omaisuutensa. Omaisuutensa he ovat nimittäin kasanneet kristityiltä varastamalla ja koronkiskonnalla. Nuoret ja voimakkaat juutalaiset miehet ja naiset on määrättävä pakkotyöhön (s.169-175)
Parhainta Lutherin mukaan olisi kuitenkin siis se, että juutalaiset karkotetaan maasta ”omaan maahansa”. Tähän soveltuu hyvin Jerusalem ja ”pyhä maa”. Oikea Jerusalem ja oikea pyhä maa on nimittäin nykyään kristittyjen keskuudessa, ei siellä missä se on maantieteellisesti joskus ollut.
Lutherin kirjan suomalainen kustantaja toteaa esipuheessa, että meidän aikanamme kirjaa ei enää juurikaan tunneta. Vuonna 1931 Hans Ludolf Parisius julkaisi siitä kuitenkin lyhennetyn kansanpainoksen Munchenissä. Siinä esitettiin kirjan pääkohdat. Tämän jälkeen kirjaa myytiin Saksassa 10 painosta, eli yli miljoona kappaletta.
Lutherin kirja oli todennäköisesti osaltaan vaikuttamassa siihen, että juutalaisvastaisia näkemyksiä käytiin soveltamaan 1930-40 luvuilla natsi-Saksassa kammottavin seurauksin.
Lutherin näkemykset osoittavat miten vaikea suhde kristityillä on aikojen saatossa ollut juutalaiseen uskontoon, kansaan ja Israeliin. Näkemykset ovat vaihdelleet vuosisatoja kestäneestä antisemitismistä nykyiseen, monien kristittyjen kannattamaan siionismiin, sen erilaisissa poliittis-uskonnollisissa muodoissa.
Sari kirjoittaa kuin kirkkohistorian tenttivastausta. Ja ihan hyväksyttävästi.
Urpo Karjalaista taas luulisin jälleensyntyneeksi Päiviö Latvukseksi, ellei kommentissa olisi nimeä. Sellaista huiskimista pitkin vuosisatoja sinne tänne.
Mutta siitä logiikasta. Otan kuvitellun analogian nykyisestä politiikasta. Se varmaan menee jakeluun körttikansan sionistipenaalin terävämmällekin kynälle.
Eduskunta äänestää hallituksen esityksestä kolmannesta apupaketista Kreikalle. Keskustelussa pääministeri Katainen käyttää puheenvuoron, jossa sanoo, että ihmisiähän ne kreikkalaisetkin ovat. Äänestyksessä perussuomalaiset ja keskusta äänestävät apupakettia vastaan. 74 ääntä vastaan. Voiko tästä vetää sellaisen johtopäätöksen, että 74 edustajan mielestä kreikkalaiset eivät ole ihmisiä? Vai ehkä he kuitenkin äänestivät siitä apupaketista.
Kirkko oli demokratian pahimpia esteitä, tosin demokratia meidän aikamme merkityksessä teki vasta tuloaan, ja sitä ajaneet kansalaisliikkeet vasta alullaan.
Kuitenkin on myös niin, että valtiosta ja muusta yhteiskunnasta eriytynyt kirkko oli sekin vasta alkamassa. Yhtenäiskulttuuri mureni ja siihen asti kirkko oli ollut osa valtiota. Kirkko sai vasta 1876 oman kirkolliskokouksen ja seurakunnat ja kunnat erotettiin toisistaan 1860-luvulla. Usein unohdetaan, että kuntauudistuksessa eivät itsenäistyneet ainoastaan kunnat, vaan myös seurakunnat. Kun seurakunnat ja kirkkoherrat menettivät yhteiskunnallisen osuutensa, ne vapautuivat vähitellen uskonnolliseen tarkoitukseensa. Samoin kävi ylätasolla valtiolle ja kirkolle. Kun kirkolta riisuttiin yhteiskunnallista merkitystä, siitä tuli uskonnollinen instituutio.
Monien pappien, varsinkin kirkkoherrojen identiteetti oli vielä esivalta. Kirkko kasvoi hitaasti irti valtiosta ja esivalta-orientoituneet papit pitivät vielä pitkään kynsin ja hampain kiinni vanhasta vallastaan. Kesti aikaa ennen kuin uusi sukupolvi muutti ilmapiiriä. Senkin kanssa oli vähän niin ja näin, koska fennomaanit, joita uudessa papistossa oli paljon, kokivat tehtäväkseen olla kansallisen uudistuksen etujoukko. Eliittiajattelua sekin.
Teemu, mun on pakko kommentoida, miltä silmissäni alkoi vähän näyttää. Kun mies kirjoittaa kommenttia blogiin, se on hieno esitelmä ja asiantuntijaääni, kun nainen kirjoittaa, se on kirkkohistorian tenttivastaus.
Mulle tuli sama mieleen kuin Juhanilla. Teemun kommentit on kyllä asiantuntevia, sitä en kiellä. Sitäpaitsi ”körttikansan sionistipenaalin terävin kynä” on mainio kiteytys:-)
Omasta mielestäni taas en noteerannut kovin korkealle kommentoimaani miehen kirjoittamaa kommenttia. Nainen sen sijaan itse kertoi oppineensa teologiaa ja halusin antaa siitä vilpitöntä tunnustusta. Meiltä löytyy Sari R-L:n kanssa yleensä sama sävel, kunhan ensin vähän ohipuhutaan.
Olen historiasta lukeneut vain sen, että valta ns. pyhällä maalla on vuosituhanten ajan vaihtunut tiuhaan. Sen suurempaa logiikkaa siinä ei ole ollut kuin että vallan on ottanut se, jolla on kulloinkin ollut suurimmat tykit. Kristinuskon vajaan kahden vuosituhannen juoksussa yksi varsin ilmeinen, selvä ja kestävä piirre on ollut pysyvä, nimittäin asteittain vaihteleva, milloin milläkin syyllä perusteltu juutalaisvastaisuus. Erityinen juutalaisvastaisuus on kuitenkin jo kristikuntaa vanhempi ilmiö: esim. makkabilaissotien ajalla juutalaisiin kohdistettiin uskonnollisia toimia, joita ei käytetty ei-juutalaisiin. Mutta kristinuskon historiallinen kulku on rakentanut juutalaisvastaisuudesta aivan vertaansa vailla olevan tarinan. Tässä historiassa vuosisadat ja tuhannet ovat vaihtuneet, mutta peruslinjat ovat olleet selvät. Jossakin on oltava vihollinen, usein juutalainen. Mielestäni on loogista päätellä, Kreikan avustusesimerkin jälkeenkin, että autonomisen Suomen papistossa kohtuullisen suuri osa oli juutalaisvastaisia, vaikka henkilöinä eivät välttämättä kovin paljon sen väestönosan kanssa tekemisissä olleetkaan. Juutalaisväestön osuus oli marginaalisen pieni noihin aikoihin. Mutta sivistyneistön piirissä katsottiin, että juutalaisten pieni määrä silti kykenee vaarantamaan Suomi-projektin. Mitä körttikansan (sionistisiin) kynäilyihin tulee, olen mieltynyt Wilhelmi Niskaseen sikäli, että tätä syytettiin siitä, ettei hän uskoisi Pyhään Henkeen ja olisi vieläpä kirjoittanut aiheesta myös kirjoitelman. Mutta vaikka kuinka Niskasta painettiin alas, eikä hänellä ollut ”kirjoitustaitoa eikä tointa” hänen hautajaisiinsa kokoontui saattoväkeä 130 hevosen verran. Sitä päivää minäkin odotan. Minua ilahduttaa ja sisäistä henkeäni voimistaa kuitenkin tuo Niskasen epäily Pyhän Hengen suhteen. Kun Ukko-Paavolle kanneltiin, ja kun Matti Sarja vei sanan Niskasen epäilystä Aholansaareen, ”WN ei usko Pyhään Henkeen”, niin Ukko tokaisi: ”Niin kuuluu Wilhelmi sanoneen.
Näihin tunnelmiin onkin hyvä päättää keskustelu. Körtin ja evankelisen ero lienee tässä; minä en odota hautajaisiini yhtään hevosta.
”Hevonen on niin viisas, ettei se puhu omista asioistaan mitään. Se vain hirnuu.” – pakinoitsija Olli. Teemu ja muut: amen.
Lainaan U. Karjalaisen tekstiä:
”Kristinuskon vajaan kahden vuosituhannen juoksussa yksi varsin ilmeinen, selvä ja kestävä piirre on ollut pysyvä, nimittäin asteittain vaihteleva, milloin milläkin syyllä perusteltu …….”
kristinuskon ja kristittyjen vastaisuus.