Martti Lutherin näkemyksiä juutalaisista ja pyhästä maasta
Aikojen saatossa on esitetty erilaisia syitä sille miksi Israel kuuluu tai ei kuulu juutalaisille. Näistä todennäköisesti tunnetuin on siionismi. Siionismia on käsitelty Kotimaa-lehden blogeissa nyt käsillä olevien Israel-viikkojen aikana. Koska olemme luterilaisia, meitä saattaa kiinnostaa se, että myös Martti Luther oli sitä mieltä, että juutalaisten on parhainta elää omassa maassaan. Muun muassa tätä aihetta hän käsitteli teoksessaan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” (”Von den Juden und Ihren Lugen”, 1543). Tässä kirjoituksessa viittaan teoksen lyhentämättömään suomennokseen (julkaisija Pegasos-seura, Turku, 1976).
Tässä vaiheessa haluan varoittaa blogin lukijaa: kirja, josta tässä puhutaan on yksi brutaaleimpia, joita olen koskaan lukenut. Haluan myös korostaa sitä, että kirjoitan tämän blogin aate- ja politiikanhistoriallisesta kiinnostuksesta. Vaikka antisemitismi on tärkeä tekijä juutalaisuuden ja Israelin historiallisessa analyysissa (ja sillä on myös ajankohtaista merkitystä), sillä ei mielestäni pidä selittää esimerkiksi Israelin valtion nykypolitiikkaa.
Lutherin kirjan mukaan juutalaisten on hyvä asua omassa maassaan koska heidän uskonnonharjoittamisensa, kansanluonteensa ja piintyneet tapansa aiheuttavat vakavan vaaran (jopa hengenvaaran) muille kansoille, etenkin kristityille. Asuessaan muiden kansojen keskuudessa, juutalaiset pyrkivät hallitsemaan muita ja he yrittävät tehdä muista ihmisistä orjiaan.
”Kirjoittavathan heidän Talmudinsa ja rabbiininsa, ettei muka tappaminen ole synti, jos joku juutalainen tappaa pakanan, vaan silloin, jos hän tappaa jonkun israelilaisen veljensä. Ja jos hän ei pidä jollekin pakanalle antamaansa valaa, se ei ole synti. Siis: gojimeilta varastaminen ja ryöstäminen (kuten koronkiskomisellaan tekevät) on muka jumalanpalvelusta.” (s. 118-119)
”Minä olen juutalaisista kuullut ja lukenut paljon kertomuksia, jotka ovat tämän Kristuksen tuomion kanssa yhtäpitäviä: nimittäin miten he ovat kaivoja myrkyttäneet, tehneet salamurhia, lapsia varastaneet, kuten edellä on sanottu; samoin, että eräs juutalainen on lähettänyt eräälle toiselle juutalaiselle maan äärestä toiseen tuopilliseen kristitystä vuodatettua verta (…) kaikki on yhtäpitävää sen Kristuksen tuomion kanssa, että he ovat myrkyllisiä, vihaisia, kostonhimoisia, kavalia käärmeitä, salamurhaajia ja perkeleen lapsia, jotka salaisesti purevat ja tekevät vahinkoa, milloin eivät julkisesti kykene sitä tekemään. Sen vuoksi minä mielelläni tahtoisin heidän olevan siellä, missä ei ole ketään kristityitä” (s. 181-182)
Luther esittää närkästyksensa siitä, että Saksan maalliset hallitsijat ovat liian armollisia juutalaisia kohtaan eivätkä laita juutalaisia kuriin, tai mikä olisi parhainta, karkota heitä maasta. Lutherin mukaan Saksassa tulisi toimia kuten monissa muissa maissa, esimerkiksi Espanjassa, on menetelty.
” Sillä, kuten olemme kuulleet, Jumalan viha heitä kohtaan on niin suuri, että he lempeällä armeliaisuudella kohdellen tulevat yhä vihaisemmiksi ja vihaisemmiksi, mutta ankaruudella hyvin vähän paremmiksi. Sen vuoksi heistä on pikaisesti päästävä!” (s. 175)
Jos juutalaisten kuitenkin annetaan asua muiden kansojen keskuudessa, maallisten hallitsijoiden tulisi uskaltaa soveltaa heihin ”ankaraa armeliaisuutta”, ei sellaista ”lempeää armeliaisuutta”, jota Saksan nykyiset hallitsijat harjoittavat. Luther korostaa sitä, että hänen toimenpide-ehdotuksissaan ei ole kyse kostosta vaan rehellisestä, kristillisestä jumalanpelosta. Lutherin muotoilema ”ankara armeliaisuus” tarkoittaa seuraavia toimenpiteitä.
Ensinnäkin, juutalaisten synagogat ja koulut on poltettava. Samoin rikki revittäköön ja hävitettäköön heidän talonsakin. Juutalaisten tulisi asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaiset. Heiltä tulee ottaa pois kaikki rukouskirjat ja Talmudin selitykset. Heidän rabbejaan tulee kieltää hengen menettämisen uhalla opettamasta. Juutalaisilta tulee kieltää tien ja saattovartion käyttöoikeus sillä maaseudulla heillä ei ole mitään tekemistä. Heidän on pysyttävä kotonaan. Heiltä otettakoon pois kaikki heidän omaisuutensa. Omaisuutensa he ovat nimittäin kasanneet kristityiltä varastamalla ja koronkiskonnalla. Nuoret ja voimakkaat juutalaiset miehet ja naiset on määrättävä pakkotyöhön (s.169-175)
Parhainta Lutherin mukaan olisi kuitenkin siis se, että juutalaiset karkotetaan maasta ”omaan maahansa”. Tähän soveltuu hyvin Jerusalem ja ”pyhä maa”. Oikea Jerusalem ja oikea pyhä maa on nimittäin nykyään kristittyjen keskuudessa, ei siellä missä se on maantieteellisesti joskus ollut.
Lutherin kirjan suomalainen kustantaja toteaa esipuheessa, että meidän aikanamme kirjaa ei enää juurikaan tunneta. Vuonna 1931 Hans Ludolf Parisius julkaisi siitä kuitenkin lyhennetyn kansanpainoksen Munchenissä. Siinä esitettiin kirjan pääkohdat. Tämän jälkeen kirjaa myytiin Saksassa 10 painosta, eli yli miljoona kappaletta.
Lutherin kirja oli todennäköisesti osaltaan vaikuttamassa siihen, että juutalaisvastaisia näkemyksiä käytiin soveltamaan 1930-40 luvuilla natsi-Saksassa kammottavin seurauksin.
Lutherin näkemykset osoittavat miten vaikea suhde kristityillä on aikojen saatossa ollut juutalaiseen uskontoon, kansaan ja Israeliin. Näkemykset ovat vaihdelleet vuosisatoja kestäneestä antisemitismistä nykyiseen, monien kristittyjen kannattamaan siionismiin, sen erilaisissa poliittis-uskonnollisissa muodoissa.
Mein Kampfista löysin vain yhden maininnan Lutherista. Se on teoksen ensimmäisessä osassa luvussa 8 ”Poliittinen toimintani alkaa”. Siinä Hitler puhuu ”tämän maailman suurista taistelijoista” ja kirjoittaa:
”Mutta näitä eivät ole yksinomaan todella suuret valtiomiehet, vaan myöskin kaikki muut suuret uudistajat. Fredrik Suuren rinnalla ovat tällä tavoin niin hyvin Martti Luther kuin Richard Wagnerkin.”
(Hyllyssäni olevassa painoksessa lainaus on sivulla I/246. Se on painettu WSOY:n laakapainossa 1941 ja suomentaja on Lauri Hirvensalo.)
Jos valtiotieteen tohtori ilmoittaa kirjoittavansa blogin Martti Lutherista aate- ja politiikanhistoriallisesta kiinnostuksesta, niin ainakin minulla se virittää kiinnostuksen ja asettaa odotukset korkealle.
Mutta asiaan.
Suomessa ei ole varsinaista Luther-kulttia oikein päässyt koskaan syntymään. Ensinnäkin meni yli kolme vuosisataa ennen kuin ensimmäistäkään Lutherin kirjaa suomennettiin. No, kieltämättä Iso katekismus käännettiin jo 1674, mutta se oli bibliofiilinen harvinaisuus ilmestyttyään. Ensimmäiset Luther-tutkimukset ilmestyivät 1840-luvulla, ja ne olivat hyvin vaatimattomia. Samaan aikaan tehtiin ensimmäisiä tunnustuskirjojen suomennoksia. Herätysliikkeiden nuoret papit joutuivat puolustamaan omaa luterilaisuuttaan ja joutuivat kaivautumaan alkulähteisiin, mikä oli Suomen kirkossa uutta.
Erilaisista protestanttisuuden suuntauksista Lutherin luterilaisuus ei ollut se, mikä Suomessa aluksi kolahti. Meillähän oli 1500-luvun loppuun asti aika paljon ymmärtämystä vastauskonpuhdistukselle. Kun Upsalan kokouksessa otettiin Lutherin-luterilainen kanta, oli kysymys enemmän Kustaa Vaasan poikien vallanperimysriitojen jälkiselvittelystä. Pelättiin puolalaisten katolisuutta ja Kaarle-herttuan kalvinistisympatioita.
Luterilaisen ortodoksian eli kuten ennen sanottiin puhdasoppisuuden kaudella 1600-luvulla oli luterilaisuus tietenkin kovassa huudossa, mutta silloinkaan ei varsinaista Lutheria tunnettu, vaan vallinnut uskonnollinen ajattelu oli tunnustuskirja-skolastiikkaa. 1700-luku taas meni valistuksen ja pietismin kilpajuoksuna.
Reformaatiota juhlittiin ensimmäisen kerran näyttävämmin 1817. kun kirkko oli irtireväisty Ruotsin emäkirkosta ja maata johti ortodoksinen suuriruhtinas, oli tarve nostaa luterilaisuus esille. Sillä tarkoitettin kuitenkin protestantismia yleensä eikä Lutherista itsestään kukaan ollut kiinnostunut. Kirkosta ei käytetty epiteettiä ”luterilainen” ennen kuin ortodoksisia seurakuntia ja piispoja alkoi olla enemmälti. Nimitys evankelis-luterilainen tuli vasta lakiin 1869.
Saksan nationalistit nostivat Lutherin kulttuuriheroksena korokkeelle. Siis herderiläiset nationalistit 1800-luvun alkupuolella, ei mitkään natsit. Se liittyi historiankäsitykseen, joka korosti aika ajoin nousevia sankareita ja neroja, jotka nytkäyttävät kehitystä eteenpäin. Lutherille oli nationalisteilla toinenkin rooli Raamatun saksantajana ja saksalaisuuden esitaistelijana kontra Italiasta johdettu katolisuus.
Suomessa vastaavaa kultin kyhäämistä harjoitettiin Elias Lönnrotiin, jonka varjoon jäivät kaikki muut ru nojen kerääjät ja sanakirjojen väsääjät. (Europaeus, Gottlund jne) Samaan muottiin kuului Mikael Agricolan ylentäminen Suomen uskonpuhdistajaksi, vaikka reformaatio Suomessa oli tiimityötä, josta olisi toisiakin voinut korostaa.
Sankarikultin synnyttämiseen tarvitaan joku antagonistiksi ja poliittinen tilaus. Sankarit ovat yleensä omana aikanaan hyvin ristiriitaisia hahmoja, mutta jälkipolvet kirkastavat toisia piirteitä ja kätkevät toiset. Lopputulos on sitten vain kuva sankarista, joka voi olla historiallisen todellisuuden kanssa aika erilainen.
Lutherissa on puhtaaksi pesemistä riittänyt tavallista hemmoa enemmän. Juutalaisvihan aikana 1930-luvulla kelpasi sitten julkaista juutalaiskirjoituskin, jonka aina joku aika ajoin löytää ja julkaisee siitä parhaimpia paloja. Internetin aikakaudella ei Lutherilta varmaan muuta enää tunnetakaan. Epäkorrektimpaakin tekstiä tiedän löytyvän, mutta sillä ei ole poliittisten suhdanteiden takia nyt julkista käyttöä.
Kaiken jälkeenkin kirjat Sidottu ratkaisuvalta ja Galatalaiskirjeen kommentaari reitittävät ja sanoittavat uskonnollista ajatteluani, vaikka kaikki muu Lutherin kirjoittama olisi melkein mitä tahansa.
Sari.
Otitpa mielenkiintoisen aiheen esille. Olen ollut tietokoneen ulottumattomissa, joten en kaikkea ole lukenut. Mutta Luther oli aika juutalaisvastainen. Sen minäkin vanhastaan tiedän. Minulla on juutalainen lankomies (pelastui keskitysleiriltä, koska oli silloin Tel Avivissa vanhempineen) , rakas ystävä ja veli, ja hänen juutalaiseksi kääntynyt luterilainen vaimonsa ja kaikki heidän rakkaat lapsensa ja lapsenlapsensa. Vaimoni juutalainen sisarenpoika halusi, että hänen lapsensa siunataan sekä juutalaiseen että kristilliseen tapaan. Aikuisena saa päättää, kumman uskonnon valitsee, jos valitsee mitään uskontoa. Toimimme niin. En tietenkään kastanut, luin luterilaisen siunauksen ja ”rabbi” lankoni luki juutalaisen siunauksen lapselle. Oli se vaan ihana tilaisuus.
Lutherin suhdetta juutalaisuuteen on hyvä tarkastella myös psykologisesta näkökulmasta.
Jo Eino Sormunen pienessä Luther-kirjasessaan nosti esiin Lutherin prettymyksen siitä, että nyt kun kristinusko oli puhdistettu katolisesta kuonasta, tuolisi juutalaisten ilman muuta ymmärtää puhdistetun uskon totuus ja liittyä siihen.
Kun näin ei käynyt niin jo aikaisempi vastenmielisyys juutalaisia kohtaan kehittyi suoranaiseksi tappavaksi vihaksi.
Uskonpuhdistus oli Lutherin elämäntyö ja hylkäämällä sen juutalaiset hylkäsivät myös Lutherin kamppailujen kautta muodustuneen persoonallisuuden identiteetin aatteellisen ytimen.
Erik H Eriksson ,joka on kirjoittanut teoksen Lutherin identiteetti kehityksestä, huomauttaa myös siitä yleisinhimillisestä reaktiosta, joka syntyy kun minua persoonana tämän ainutlaatuisen identiteetin kantajana ei hyväksytä.
Hänen mukaansa ei mikään kohtelu herätä niin syvää henkilökohtaista viha-rektiota kun aateitteni hylkäämisen kohteeksi joutuminen.
Ideologiat, joita luomme tai lainaamme mutta samaistumme, ovat identiteetin jumalallisia ylärakenteita. Jotain suurempaa kun oma persoonamme ja siten arvokkaampaa.
Joka hylkää tai torjuu ideologiani hylkää ja torjuu jumalani ja on tehnyt kuolemansynnin, joka oikeuttaa raivaamaan sinut maanpinnalta jumalan pilkkaajana, on identiteettinsä ideologian puolustajan logiikka.
Täytyy tarkasti harkita minkälaisten ideologien kanssa samaistuu, jotta persoonassamme jäisi tilaa myös suvaitsevaisuudelle ja demokraattiselle ajattelulle, joka ei ole itsestään selvää, vaan vaatii itsensä voittamista, siihen sisältyvän vaatimuksen mukaan maailman jakamista toisten ja toisenlaisten identiteettien kantajien kanssa.
Toleranssi toisia aatteita kohtaan peloittaa psyykettä koska toleranssi voi heikentää ja vaarantaa omaa identiteettiä. Toleranssi voi päästää identiteettiin sitä ”saastuttavaa” materiaalia. Tätä argumenttia kehitteli Luther ja kaikki muutkin antisemiteetit.
Puhtauden varjeleminen nähdään jalona motiivina.
Mutta tuskin mikään motiivi on niin tuhoavaa kun sen nimissä halutaan ympäristö puhdistaa ”likaisista” elementeistä. Puhtauden puolustamisen nimissä demnoisoidaan vastustajat jotta voitaisi oikeuttaa niiden pois peseminen. Niin tekivät suomalaisetkin ”puniikkien” ja venäläisten suhteen viimevuosisadalla.
Joten ei ole kummallista että tällaisia liikkeitä elää myös poliittisina muodostumina myös nykypäivässä.
Markku Hirn puhuu kyllä niin asiaa!
Erityisesti kolahtaa tämä:
”Ideologiat, joita luomme tai lainaamme mutta samaistumme, ovat identiteetin jumalallisia ylärakenteita. Jotain suurempaa kun oma persoonamme ja siten arvokkaampaa.
Joka hylkää tai torjuu ideologiani hylkää ja torjuu jumalani ja on tehnyt kuolemansynnin, joka oikeuttaa raivaamaan sinut maanpinnalta jumalan pilkkaajana, on identiteettinsä ideologian puolustajan logiikka.”
Tästä seuraa, että kun joku paiskaa Raamatun telkkarissa lattialle, siitä järkytytään, ja koetaan, että tuo manööveri kohdistuu uskovaan ihmiseen henkilökohtaisesti, vaikka kukaan ei olisi saanut turpiinsa. Erityisesti näitä mekanismeja olisi kiinnostava pohtia ehtoollista koskien, ”tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä”, kehottaa pappi, ja näin sitten imetään Jumalan ominaisuudet omiksi ominaisuuksiiksi. Kiinnostaa myös, mikä on teokraattisten poliittisten ohjelmien psykologia.
tää on mielenkiintoista kun jokainen tuntuu ”näkevän” mitä Luther on tehnyt, siis mätää hedelmää, mutta ei osata yhdistää mitä mieltä Jumala on tästä eli
Matt. 7:16
Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Silti vaikka kuinka orjantappurat pistävät ja elämä on kärsimystä niin silti ”iloisesti” heilutellaan ”löydettyä” viinirypälettä???
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
Tuo Juha Heinilän antaman linkin takaa löytyvä Concordian artikkeli on kyllä aika löysää tekstiä. Se antaa ymmärtää, että juuri Mein Kampf -kirjassaan Hitler ylistäisi Lutheria hänen juutalaisvastaisuudestaan. Näin ei ole, vaan ainoa maininta Lutherista on aiemmin esittämässäni lainauksessa.
Toinen ankka on kirjoittajan huomautus ”Hitler muuten omisti Mein Kampfinsa juuri Darwinille”. Mein Kampf on kuitenkin omistettu Feldherrnhallen ”marttyyreille” (Münchenin Hitler-Ludendorff-Putschissa 1923 kaatuneille):
” Niin omistan heille yhteiseksi muistoksi tämän kirjan ensimmäisen osan, jonka veritodistajina he ainian kulkekoot valon näyttäjinä liikkeemme kannattajien edellä”
Kirjoittajalla on saattanut olla mielessään tarina, jonka mukaan Karl Marx olisi halunnut omistaa Pääomansa Charles Darwinille. Tästä kunniasta Darwin kuitenkin olisi kieltäytynyt. Tämäkään tarina ei pidä paikkaansa. Marx kylläkin lähetti kirjansa Darwinille, mutta Darwin tuskin koskaan sitä luki. Tarkempaa tietoa löytyy täältä.
Kiitos Teemu Kakkurille hienosta asioiden selvittelystä.
En menisi Osmon mukaan nimittämään Lutheria juutalaisvastaiseksi, koska hänen toimintansa kokonaisuudessaan (Wittenbergin yliopistossa ja kirjasensa vuodelta 1523 kertovat päinvastaista).
Mein Kampfin sitaattikin osoittautui siis ankaksi, mikä oikein ymmärsin.
Kuinka monta kertaa onkaan puhuttu siitä, että Hitler piti Lutheria kansallisena suurmiehenä.
Sitä hän eittämättä olikin – suurmies, ja on yhä Saksan Liittotasavallassa suurin kautta aikojen. Luther on suurmies niillekin, joille hän ei ole uskon puhdistaja.
Kyllähän Hitler Mein Kampfissa asettaa Lutherin suurien taistelijoiden ja uudistajien joukkoon Fredrik Suuren ja Richard Wagnerin rinnalle. Lutherin juutalaisvastaisuudesta ei Hitler kirjassaan kuitenkaan puhu mitään.
Hitlerillä oli muuten sama käsitys puhutun ja kirjoitetun sanan vaikuttavuudesta kuin vl-liikkeellä. Mein Kampfin alkusanoissa hän nimittäin kirjoittaa:
”Tiedän, että ihmisiä on vaikeampi voittaa kirjoitetun kuin kuin puhutun sanan avulla ja että tässä maailmassa on jokaisen suuren liikkeen kiittäminen kasvustaan suuria puhujia eikä suuria kirjoittajia.”
Taisi mennä taas ohi aiheen, pyydän anteeksi…
Ojala.
Onpa hienoa, että Luther pitikin juutalaisuutta hyvänä asiana. Sittenhän minäkin olen toiminut ihan oikein.