Martti Lutherin näkemyksiä juutalaisista ja pyhästä maasta
Aikojen saatossa on esitetty erilaisia syitä sille miksi Israel kuuluu tai ei kuulu juutalaisille. Näistä todennäköisesti tunnetuin on siionismi. Siionismia on käsitelty Kotimaa-lehden blogeissa nyt käsillä olevien Israel-viikkojen aikana. Koska olemme luterilaisia, meitä saattaa kiinnostaa se, että myös Martti Luther oli sitä mieltä, että juutalaisten on parhainta elää omassa maassaan. Muun muassa tätä aihetta hän käsitteli teoksessaan ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” (”Von den Juden und Ihren Lugen”, 1543). Tässä kirjoituksessa viittaan teoksen lyhentämättömään suomennokseen (julkaisija Pegasos-seura, Turku, 1976).
Tässä vaiheessa haluan varoittaa blogin lukijaa: kirja, josta tässä puhutaan on yksi brutaaleimpia, joita olen koskaan lukenut. Haluan myös korostaa sitä, että kirjoitan tämän blogin aate- ja politiikanhistoriallisesta kiinnostuksesta. Vaikka antisemitismi on tärkeä tekijä juutalaisuuden ja Israelin historiallisessa analyysissa (ja sillä on myös ajankohtaista merkitystä), sillä ei mielestäni pidä selittää esimerkiksi Israelin valtion nykypolitiikkaa.
Lutherin kirjan mukaan juutalaisten on hyvä asua omassa maassaan koska heidän uskonnonharjoittamisensa, kansanluonteensa ja piintyneet tapansa aiheuttavat vakavan vaaran (jopa hengenvaaran) muille kansoille, etenkin kristityille. Asuessaan muiden kansojen keskuudessa, juutalaiset pyrkivät hallitsemaan muita ja he yrittävät tehdä muista ihmisistä orjiaan.
”Kirjoittavathan heidän Talmudinsa ja rabbiininsa, ettei muka tappaminen ole synti, jos joku juutalainen tappaa pakanan, vaan silloin, jos hän tappaa jonkun israelilaisen veljensä. Ja jos hän ei pidä jollekin pakanalle antamaansa valaa, se ei ole synti. Siis: gojimeilta varastaminen ja ryöstäminen (kuten koronkiskomisellaan tekevät) on muka jumalanpalvelusta.” (s. 118-119)
”Minä olen juutalaisista kuullut ja lukenut paljon kertomuksia, jotka ovat tämän Kristuksen tuomion kanssa yhtäpitäviä: nimittäin miten he ovat kaivoja myrkyttäneet, tehneet salamurhia, lapsia varastaneet, kuten edellä on sanottu; samoin, että eräs juutalainen on lähettänyt eräälle toiselle juutalaiselle maan äärestä toiseen tuopilliseen kristitystä vuodatettua verta (…) kaikki on yhtäpitävää sen Kristuksen tuomion kanssa, että he ovat myrkyllisiä, vihaisia, kostonhimoisia, kavalia käärmeitä, salamurhaajia ja perkeleen lapsia, jotka salaisesti purevat ja tekevät vahinkoa, milloin eivät julkisesti kykene sitä tekemään. Sen vuoksi minä mielelläni tahtoisin heidän olevan siellä, missä ei ole ketään kristityitä” (s. 181-182)
Luther esittää närkästyksensa siitä, että Saksan maalliset hallitsijat ovat liian armollisia juutalaisia kohtaan eivätkä laita juutalaisia kuriin, tai mikä olisi parhainta, karkota heitä maasta. Lutherin mukaan Saksassa tulisi toimia kuten monissa muissa maissa, esimerkiksi Espanjassa, on menetelty.
” Sillä, kuten olemme kuulleet, Jumalan viha heitä kohtaan on niin suuri, että he lempeällä armeliaisuudella kohdellen tulevat yhä vihaisemmiksi ja vihaisemmiksi, mutta ankaruudella hyvin vähän paremmiksi. Sen vuoksi heistä on pikaisesti päästävä!” (s. 175)
Jos juutalaisten kuitenkin annetaan asua muiden kansojen keskuudessa, maallisten hallitsijoiden tulisi uskaltaa soveltaa heihin ”ankaraa armeliaisuutta”, ei sellaista ”lempeää armeliaisuutta”, jota Saksan nykyiset hallitsijat harjoittavat. Luther korostaa sitä, että hänen toimenpide-ehdotuksissaan ei ole kyse kostosta vaan rehellisestä, kristillisestä jumalanpelosta. Lutherin muotoilema ”ankara armeliaisuus” tarkoittaa seuraavia toimenpiteitä.
Ensinnäkin, juutalaisten synagogat ja koulut on poltettava. Samoin rikki revittäköön ja hävitettäköön heidän talonsakin. Juutalaisten tulisi asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaiset. Heiltä tulee ottaa pois kaikki rukouskirjat ja Talmudin selitykset. Heidän rabbejaan tulee kieltää hengen menettämisen uhalla opettamasta. Juutalaisilta tulee kieltää tien ja saattovartion käyttöoikeus sillä maaseudulla heillä ei ole mitään tekemistä. Heidän on pysyttävä kotonaan. Heiltä otettakoon pois kaikki heidän omaisuutensa. Omaisuutensa he ovat nimittäin kasanneet kristityiltä varastamalla ja koronkiskonnalla. Nuoret ja voimakkaat juutalaiset miehet ja naiset on määrättävä pakkotyöhön (s.169-175)
Parhainta Lutherin mukaan olisi kuitenkin siis se, että juutalaiset karkotetaan maasta ”omaan maahansa”. Tähän soveltuu hyvin Jerusalem ja ”pyhä maa”. Oikea Jerusalem ja oikea pyhä maa on nimittäin nykyään kristittyjen keskuudessa, ei siellä missä se on maantieteellisesti joskus ollut.
Lutherin kirjan suomalainen kustantaja toteaa esipuheessa, että meidän aikanamme kirjaa ei enää juurikaan tunneta. Vuonna 1931 Hans Ludolf Parisius julkaisi siitä kuitenkin lyhennetyn kansanpainoksen Munchenissä. Siinä esitettiin kirjan pääkohdat. Tämän jälkeen kirjaa myytiin Saksassa 10 painosta, eli yli miljoona kappaletta.
Lutherin kirja oli todennäköisesti osaltaan vaikuttamassa siihen, että juutalaisvastaisia näkemyksiä käytiin soveltamaan 1930-40 luvuilla natsi-Saksassa kammottavin seurauksin.
Lutherin näkemykset osoittavat miten vaikea suhde kristityillä on aikojen saatossa ollut juutalaiseen uskontoon, kansaan ja Israeliin. Näkemykset ovat vaihdelleet vuosisatoja kestäneestä antisemitismistä nykyiseen, monien kristittyjen kannattamaan siionismiin, sen erilaisissa poliittis-uskonnollisissa muodoissa.
Kyllä, Luther ei ollut todellakaan millään tavalla antisemitisti, päinvastoin Juutalaisista ja heidän valheistaan -teos on ikään kuin perussuomalainen ”no ihan läpällä vaan”-heitto, hurttia blogihuumoria, ja Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa Lutherilla ei ole mitään erityisasemaa, eikä esimerkiksi kirkkopoliittisesti ole milloinkaan ollut vaikutusta sillä, jos henkilö on Luther-tutkija. Lutherin nimen saa aivan rauhassa jättää omalle 1500-luvullensa, sillä hänen nimissään esitetylle niin kutsutulle ”luterilaiselle vanhurskauttamisopille” ei Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ole milloinkaan asetettu sellaista asemaa, että siinä on ”Kristus typistämättömänä” tai että siinä olisi evankeliumi juuri sellaisena kuin se on Raamatussa. Mitään tällaista ”Luther-Paavali-Jeesus”-janaa ei ole. Onkin hyvin hämmentävää, millä perusteella Sari Roman-Lagerspetz on kirjoittanut tällaisen blogin.
Jos joku haluaa perehtyä Euroopan luterilaisten kirkkojen kantaan koskien Martti Lutherin juutalaisvastaisia kirjoituksia, voi aloittaa LML:n Budapestin kokouksen kannanotosta jo lähes 29 vuotta sitten:
”The Plenary Assembly of the Lutheran World Federation confessed on its VII. Assembly: “… we cannot accept or condone the violent verbal attacks that the reformer made against the Jews… The sins of Luther´s anti-Jewish remarks, the violence of his attacks on the Jews must be acknowledged with deep distress. And all occasions for similar sin in the present or the future must be removed from our churches.” “Luther, Lutheranism and the Jews, Budapest, August 1st, 1984)”
Lisää asiaa aiheesta on todettu LEKKJ:n (Lutherische Europäische Komission für Kirche und Judentum) Helsingin kokouksessa 2011: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/9C5E043DDFA43B10C22579AA00497F54/$FILE/LEKKJ%20zu%20Luther-Helsinki%202011%20-English.pdf
Jos tämä tarkoittaa henkilökohtaista hyötymistä, niin kiinnostaa, ketkähän Luther-tutkijat ovat kirkkopoliittisesti siitä hyötyneet?
Jos tuo taas tarkoittaa tavoitteiden läpimenoa eli teologian vaikuttavuutta, niin Tuomo Mannermaalla on kieltämättä ollut sellaisesta iso esimerkkitapaus.
Mutta muuten Luther-tutkijat ovat kyllä pysyneet kirkkopoliittisesti aika neitseellisinä tutkijankammioissaan. Niin kauan kun niitä nyt on edes ollut.
Luterilainen vanhurskauttamisoppi sellaisena kuin se Suomessa viime vuosikymmeniin asti tunnettiin, oli kyllä parhaimmillaankin Melanchthonin kynästä lähtöisin ja sen varsinaisesti muotoilivat Martin Chemnitz, Jakob Andreae, Nicolaus Selnecker kolmisenkymmentä vuotta Lutherin kuoleman jälkeen. Reformaatio oli tiimityötä jo Lutherin itsensä aikana, eikä hän itse kirjoittanut mitään dogmatiikan tapaistakaan, kun ei ollut mikään systemaatikko. Melanchthon oli ja pistikin paljon omiaan.
Suomessa vallinnut luterilaisuus taas oli länsimaista yleisprotestantismia vahvasti beckiläisin vaikuttein. Suomalainen teologia yliopistoja ja piispoja myöten oli 1860-luvulta alkaen vahvasti beckiläistä. Mitäkö se on? Sitä voisi verrata viidesläisyyteen. Harvassa maassa Johann Tobias Beck sai niin paljon vaikutusta kuin Suomessa.
Luterilainen vanhurskauttamisoppi Luther-muodossa teki läpimurron vasta joskus 1950-luvulla ja sai aluksi kokea hillittömän vastareaktion. Sidottu ratkaisuvalta ilmestyi 1951 ja sitä soveltanut Erkki Niinivaaran Maallinen ja hengellinen 1952. Harvoista teoksista on noussut niin kiivas polemiikki.
Kyllä se niin on, että mitä paremmin Lutherin kaltainen, sitä parempi suomalainen kristitty. Paavo Ruotsalainen, turkkilaisvaikutteiden myönteisten kaikujen alla, tosin tokaisi, että ”Lutherin poika Wegelius rakensi minulle temppelin, kun Luther oli sotkenut kätensä vereen”. (vrt. Daavid-Salomon) Mutta sitten: kirkonjohtaja Otto Dibelius 1928: juutalaisten maahanmuutto on keskeytettävä, ja koska heille on pienet perheet, he menehtyvät sukupuuttoon. Piispa Martin Sasse kristalliyönä: ”Nyt ovat syttyneet Martti Lutherin sanat liekkieihin. Niissä kuuluu aikansa johtavan antisemitistin ääni, kansan edunvalvoja juutalaisia vastaan.” Sitten joulukuun 17,1941 Saksan luterilaiset piispat antoivat julkilausuman, jossa ”juutalaiset eivät pelastu edes kasteen perusteella”. He ovat syyllisiä sotaan ja ihmiskunnan vihollisia. Heidät on eliminoitava Saksan mailta. Piispat antoivat luvan ja kehotuksen holokaustiin, kristityksi kääntyneet juutalaiset myös uuniin samoin tein. On kuin Kekkosvainaan aikana, ”tämän pitäisi olla selvää tekstiä”.
Joo, Juhani. Joku voi tietysti ajatella, että halusin blogillani mustamaalata Lutheria…
Minä olen valtio-opin ja politiikan tutkijana (ja nykyään myös teologiaa oppineena) sitä mieltä, että Luther on ollut, ja on edelleen, sekä uskonnollinen että maallinen ja poliittinen suurhahmo. Sekä hyvässä että pahassa.
Lutherin ajatukset rantautuivat tänne pohjolaan lähinnä valtiovallan kautta ja ruotsalaisten ja suomalaisten, Wittenbergissä 1500-luvulla opiskelleiden teologien kautta. Luterilaisuudesta tuli valtionuskonto ja kaikkien piti kuulua luterilaiseen kirkkoon; uskonnonvapaus toteutui vasta 1900-luvulla. Tavallinen kansa oppi Lutherin opit – ja joutui elämään niiden mukaan – lähinnä papiston ja valtiovallan yhteisen vallankäytön kautta.
Luther ei tietenkään keksinyt antisemitismiä. Se on paljon vanhempi ja sekä kristilliseen että muuhun ajatteluun historiallisesti monin tavoin kietoutunut asia. Osaltaan Luther oli kuitenkin vahvistamassa ja oikeuttamassa sitä – ja siirtämässä sitä myös tuleville sukupolville – uskonnollis-poliittisilla kirjoituksillaan.
Ilmeisesti Luther kirjoitti kirjan pilanpäiten, vaimonsa kanssa riideltyään, vaikka oli toista mieltä.
Urpo Karjalaisen kommentti on erinomainen.
Ei tainnut vissiin Laaksonen huomata, että edellä puhuttiin jo Lutherin temperamentista ja turhautumisesta 1540-luvulla. Ei sanottu hänen kirjoittaneen pilanpäiten.
Urpo Karjalainen, mitä luterilaiset piispat sanovat julkilausumassaan
1941 on ihan eri asia, mitä he olisivat sanoneet ilman Hitlerin koneistoa.
Eikö merkitse mitään, että rohkeimmat prelaatit oli jo viety Buchenwaldiin ja ties minne, eikä heidän määränsä ollut vähäinen.
Kyllä siellä Bonhoeferkin suopeaksi kypsyin näille uusille aatteille,
kuten hänen teologiaansa elämän loppupuolelta tutkiva havaitsee.
Kun Saksan ulkomaanpiispa kävi 1944 Helsingissä tuli mieleen lähinnä henkensä puolesta pelkäävä poloinen.
Sitä kannattaisi enemmänkin pohtia meidän oman kirkkomme kriisitilanteessa, mitä ”saksalaisten kristittyjen” toiminta ja Raamatun ulkopuolelta tulleet opinvaatimukset
tekivät Saksan kirkolle, sehän epäilemättä vaikutti piispojenkin kannanottoon vuonna 1941.
Hyvä Osmo, jos olet pappina ohjannut ihmisiä Kristuksen luo tuntemaan hänet, olet varmasti tehnyt oikein.
M. Luther:
Dass Jesus Christus ein geborener Jude sei, vuodelta 1523
voi olla esimerkkinä kenelle tahansa meistä suhteessamme
juutalaisiin.
Sari, hienoa että olet perehtynyt ja perehtymässä teologiaan. Muutamia reunahuomautuksia.
Yksi perusjutuista on erottaa Luther, luterilaisuus ja protestantismi. 1500-luvulla valtiovalta eli Kustaa Vaasa kiinnostui viimeisestä, papisto kuten ne Wittenbergin-kävijät keskimmäisestä, ja ensimmäistä ei tuntenut vielä kukaan.
Kustaa Vaasaa kiinnosti kirkon rahat ja hän tyhjennytti kirkot ja riisui katoliset piispat vallasta.
Papistoon vaikutti selibaatin kumoaminen, messun pienet muutokset. Kansankieleen siirtyminen oli tapahtunut jo aiemmin, samoin kirjojen käännöstyö, joka olisi toteutunut ilman Lutheriakin humanismin vaikutuksesta. Kansa ei ole tutustunut mihinkään ”Lutherin oppeihin” varmaan vieläkään.
Perusmallit siitä, miten reformaatiota toteutetaan, syntyivät muiden luterilaisten kuin Lutherin toimesta. Hän ei ollut mikään reformaattori, vaan siihen tarvittiin muita. Esim. Johannes Bugenhagenia.
Reformaatiosta ilmiönä ja Lutheria kirjoittajana ja toimijana verratessa jää lopulta aika vähän käteen. Jonkinlaisia keulakuvan ja johtajan taitoja hänellä kieltämättä oli ja siksi hän on antanut nimensä reformaatioon vähän kuin etiketiksi hillopurkin kylkeen.
Tässä kun olen keskusteluun osallistunut, en ole väitellyt sinun kanssasi, vaan jakanut ajatuksia jonkin kommentin herättämästä kysymyksestä, onko Luther ollut Suomessa jalustalla. Totuus lienee jotenkin sellainen, että Lutherin nimi on nostettu jalustalle, mutta hänen ajatteluaan ja teologiaansa ei ole tunnettu. Se, mikä meillä on mennt luterilaisuuden tai ”Lutherin oppien” nimissä, on ollut yleistä protestantismia. Luther on nimilappu. Sitten, kun luetaan juutalaiskirjoitusta, ollaan taas tekemisissä hänen oman ajattelunsa kanssa ja sen arvioiminen paranee, kun kontekstualisoi sen ja sijoittaa muuhun, mitä Lutherista teidämme.
Lutheria sopii kyllä mustamaalatakin. Häntä on omasta ajastaan lähtien sekä musta- että valkomaalattu niin paljon, ettei maalikerrosten alta varmaan enää mitään löydy. Hyvä yleistajuinen kirja aiheesta on Kauko Pirisen Seitsenpäinen Luther.
Johan oli uutinen. Saksalaisetko juutalaisvastaisia! Kohta varmaan joku väittää, että paavi on katolilainen.