Massojen messu

Paavi Fransiskus toimitti  messun Philadelfiassa USA:ssa. Väkeä oli valtavasti liikkeellä. Eri uutistoimistojen uutisoinnit eroavat valtavasti. Toiset puhuvat tuhansista osallistujista, toiset sadoistatuhansista, jotkut miljoonasta, muuan jopa puolestatoista miljoonasta. Vaikuttaa että toisaalta tuontapaisten väkimassojen arviointi on vaikeaa ja toisaalta toimittajien omilla mielipiteillä näyttää olevan mielettömän suuri vaikutus arviointikykyyn.

 

Eilen 27.9.15 olimme Tuuloksen kirkossa. Viipurin pamauksesta kuuluisan Knut Possen rakennuttama keskiaikainen kivikirkko oli tupaten täynnä väkeä. Vietimme Sotainvalidien veljesliiton Kanta-Hämeen piirin kirkkopyhää.

Kirkkoherra Petri Laine toivotti meidät tervetulleeksi. Sotainvalidien veljespappi Veli-Matti Karo toimitti liturgian, veljespappi Jaakko Kauppila saarnasi ja minä oli kirkkoherran kanssa ehtoollisavustajana. Tekstinlukijat ovat olivat Taisto Jantunen ja Ulla Rekola. Reima Numminen lähetti seppelpartion, jonka järjesti Sotainvalidien veljesliiton Lammin-Tuuloksen osasto.

Väkeä oli niin paljon että ruokailu ja päiväjuhla piti järjestää Tuuloksen Kapakanmäessä noin 8 km kirkolta.

Ohjelmassa esiintyi pian 200 -vuotisjuhliaan viettävä Kaartin Soittokunta johtajanaan kapteeni Lassi Ikäheimo. Lammin-Tuuloksen osaston puheenjohtaja Heikki Karisto toivotti tervetulleeksi, juhlapuheen piti rovasti Väinö Salokorpi, Laulupoppoo esitti kuorolaulua ja lopuksi Veli-Matti Karo lauloi kaikkien odottaman Herran siunauksen.

Kiitos kaikille mukana olleille ja erityisesti järjestelyissä myötävaikuttaneille. ”Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.”

 

    • En malta olla kommentoimatta sinulle epäilemättä tärkeää tapahtumaa pienellä ympäristöopin havainnolla. Ja syy malttamattomuuteeni on ilmeinen.

      Tuuloksen kirkko sijaitsee viljapellon lähistöllä, niskavuorelaista maalaisidylliä parhaimmillaan. Panitko merkille, mikä kokouspaikka oli siellä pellon toisella puolen, muutaman sadan metrn päässä? Siellä on paikallinen valtakunnansali, jossa kokoontui samaan aikaan satakunta paikallista Jehovan todistajaa.

      Katselen joka kesä tuota samaa kaunista Tuuloksen maisemaa . ja myös kirkkoa. Vietän Hauholla viikon pari lomastani. Sikäläisessä numeroa isommassa kivikirkossa olen aikanaan päässyt ripille.

      Valtakunnansaleilla ympäri maailman tutkittiin viime sunnuntaina Raamatun antamaa infoa juuri palvontapaikoista. Nooan pystyttämän alttarin, tabernaakkelin ja temppelin kautta tultiin alkuseurakunnan malliin. Silloin kokonnuttiin myös jopa yksityiskodeissa.(1. Korinttilaisille 16:19)

      Olen ymmärtänyt, että tuollaiset hienot ja vanhat kirkot ovat melkoinen taloudellinen rasite valtakirkon budjeteissa. Tuuloskin kenties tarvitsee tukea seurakuntansa menoihin, vaikka taitaa olla nykyisin kompuksessa Hämeenlinnan kanssa. Miten näiden kalliiksi tulevien ja kieltämättä upeiden rakennusten kohtalo tulevaisuudessa? Mistä rahat? Mitä ajattelet?

      Meillä tällä hetkellä rakennetaan salit nykyään täysin riippumatta paikallisseurakunnan varoista. Viisi salia on noussut päivässä viimeisen 15 vuoden ajan, ja suurin tarve on edelleen juuri köyhissä maissa. Me paremmissa oloissa asuvat siten autamme taloudellisesti veljiämme. Tämä tapahtuu sen Raamatun neuvon mukaan, joka viittaa jo muinaiseen Kaikkivaltiaan palvontaan: ”Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.”(2.Ko8:13-15)

      Tiedän, että et peukuta meidän kaikille raamatuntulkinnoillemme. Mutta eikö tällainen kansainvälinen solidaarisuus juuri palvontapaikkojen suhteen ole juuri sit kristillisyyden ydintä? Millaisena sinä tällaisen kansainvälisyyden näet?

  1. Rauli

    Kiitos kommentistasi.

    1) En huomanut valtakunnansalia, koska kivikirkon upeus valtasi mieleni niin kokonaisvaltaisesti.

    2) Jeesuksen aikana Pyhässä maassa asui noin 1,5 miljoonaa juutalaista. Diasporassa eri puolilla Roomaa asui noin 7-9 miljoonaa juultaista, monet heistä kreikankielisiä. Diasporassa juutalaisilla oli useimmiten jonkun varakkaamman seurakunnan jäsenen kotitalossa yksi kokonaan synagogakäyttöön rakennettu ja varustettu jumalanpalvelussali. Tämä oli Rooman valtakunnan juridisen systeemin mukanaan tuoma ratkaisu. Muodollisesti talon omisti yksityinen, mutta käytännössä toiminta oli julkista synagogan toimintaa synagogan käyttöön vihityssä huoneessa. Alkuseurakunta otti tämän saman käytännön sellaisenaan käyttöönsä. Näin syntyi näitä varakkaimpien omistamia ”kotona” pidettyjen kirkkosalien verkosto. Tämä toimi käytännössä erittäin hyvin.

    3) Vasta kun tultiin toisiin valtakuntiin piti ruveta toimimaan noiden maiden käytännön mukaisesti.

    4) Talviaikana lämmityskulut ovat suurin vuotuinen kulu. Sitten kun tulee isompia remontteja talon ylläpitoon yleensä pyydetään rahoitukseen avustusta. Kirkkohallituksen kautta avustukset ovat eri seurakuntien varojen tasausta niin että varakkaammat tukevat köyhempiä. Toisinaan haetaan apua museovirastolta jne. eri tahoilta.

    5) Kamerunissa me saimme maan pääkaupungissa Yaoundéssa rakennettuun kirkkoon avustusta Luterilaiselta maailmanliitolta. Omalta osaltaan myös Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys tuki kirkon rakennusta. LML:n tuki pani hankkeen alulle ja vei sitä varsin pitkälle, SLEY:n tuki tuli mukaan loppuvaiheessa. Tämä yhtenä esimerkkinä kansaivälisestä vastuusta sellaisessa projektissa jota saatoin seurata hankkeen loppumetreillä.

    • Kivikirkot ovat todellakin upeita. Olen Jehovan todistajanakin aika monessa hienossa kirkossa käynyt, Itä-Euroopan automatkoilla erityisesti katoliset ovat vaikutuksensa tehneet, joka kyläpahasessakin näyttää olevan oma pyhättönsä. ”Taipuvaisia jumaluuksien palvontaan”, sanoisi Paavali(Apt17:22)

      Vierailut kirkkoihin olen ajoittanut tietysti niin, ettei jumalanpalvelus ole menossa. Konsertti sitten tuskin vanhaa kirkkorakennusta parempaa kulissia voi saada.

      Valtakunnasalissa käyn sitten oppimassa Raamattua. Näen, että siellä se homma sujuu parhaiten, huomattavasti vaatimattomammasta ulkokuoresta huolimatta. Oletko sinä koskaan vierailut valtakunnansalilla? Jos vastauksesi on myönteinen, lupaan, että en kerro kenellekään…

  2. Rauli

    Tuo puheenvuorosi loppu on hyvä vitsi näin julkisessa keskustelussa. 🙂

    Jotta oppisin ymmärtämään erilaisia liikkeitä olen käynyt eri paikoissa, joskus valtakunnansaleissakin. Näin olen nähnyt miten kaikki toimii ihan käytännössä enkä siis ole riippuvainen siitä mitä olen toisilta kuullut tai kirjoista lukenut.

    Tämän tarkoituksena on myös ymmärtää mitä jehovalaisuus merkitsee aivan käytännön tasolla niin, ettei pääse syntymään virheellisiin käsityksiin perustuvia väärinymmärryksiä tai ennakkoluuloja. Useinhan syntyy aivan turhan takia kinaa siten, että ensiksi käsitetään väärin, sitten tämä väärinkäsitys vielä vääristellään niin paljon, ettei tuon opin edustaja edes tunne itseään tuossa vääristymässä. Sitten sen jälkeen hyökätään tuota vääristymää vastaan ja vielä kaiken kukkuraksi pöyhkeillään sillä, että muka on saatu niskalenkki tuosta kummajaisesta. Mikään ei voi helpommin särkeä, hajottaa ja tuhota ihmisten välisiä suhteita, kuin tällainen harhakäsitysten varaan kyhätty puolitotuuksille rakentuva ”pikku-ukkojen” huitominen.

    Sen sijaan en ole mennyt valtakunnansaleihin oppiakseni lisää raamattutietoa tai lisää hengellistä uskon hoitoa. Oman hengellisen rakennuksenihan olen saanut ja jatkossakin tulen saamaan kirkossa, joka on Kristuksen ruumis.

    • Arvostan korkealle kommenttisi ”Näin olen nähnyt miten kaikki toimii ihan käytännössä enkä siis ole riippuvainen siitä mitä olen toisilta kuullut tai kirjoista lukenut.”

      Noudatan nimittäin itse juuri samaa ”politiikkaa”. Kyselen asioista eri uskonnollisten liikkeiden edustajilta itseltään ja luotan siihen, että he tuntevat oman laumansa parhaiten. Olkoonkin, että kaikki olemme taipuvaisia näkemään oman yhteisömme positiivisten silmälasien läpi.

  3. On ihana lukea kuinka , kun ystävykset keskustelevat, se ei ole aina netissä itsestäänselvyys, tämä keskustelun sävy. Minäkään en malta olla sanomatta tähän jotain. Kirkot ovat minullekin aina sellainen kohde jossa haluan käydä missä kulkee.

    Erikoisin kirkossa käynti varmaan on Israelissa. Kävin ateisti tuttavani kanssa, joka on juutalainen Ilmestyksen kirkossa ja Kalan ja leivän kirkossa. Se oli hänen idea, kun halusi niitä näyttää olettaen , että minä kristittynä olen niistä kiinnostunut. Hän oli vain pahoillaan siitä, kun ei ole ”kotiläksyjä” tehnyt näistä kristittyjen kohteista. Ilmestyksen kirkossa häntä kiinnosti opetuslasten nimet kreikaksi ja hän yritti niitä lukea, kun osaa kieliä, mutta vanha kreikan kieli kaiketi erilaista. Minä taas ne osasin muuten ja muut henkilöt joita siellä ilmeni. Hän kovasti ihmetteli miten tiedän niistä. Kalan ja leivän kirkossa hän sanoi, että arvostaaa kyllä kulttuuria , mutta ei koe mitenkään , että Jeesus olisi täällä. No se aika erikoinen lause juutalaiselta. Sanoin ; Hän on kaikkialla, ei erityisesti vain täällä. Siitä Kalan ja Leivän kirkosta hän innostui sen verran, että aikoi kuulemma keskustella tästä Leivän ja Kalan tapahtumasta irlantilaisten Facebook kavereiden kanssa, ne kun kuulemma tuntevat Raamatun tapahtumat. Valitettavasti minun kielitaito ei riitä kovin monimutakisia asioita kertomaan. Olisi ollut hyvä, kun olisi ollut englanninkielinen käännös mukana. Tulevalla matkalla otan sen mukaan.

    Valtakunnasalilla olen käynyt. Kutsuja sinne harvemmin enään saanut, koska tuntemani Jehovan todistajat ovat muuttaneet kotikonnuille Savoon.

    Rakkain kirkko kuitenkin on Vivamon kirkko, joka vain puurakennus ja alttaritauluna näkymä järvelle, lasiristi alttarilla. Varmaan tullut esille se kaikesta en varmaan opillisesti ole samaa mieltä mitä luterilaisuudessa opetetaan, mutta Vivamon kirkon pappeihin luotan saarnassa, että todella puhuvat ja käsittelevät vielä oikeasti tekstiä, eivätkä puhu ”niitä näitä”. En ole myöskään nähnyt sateenkaarimessuja siellä. Olen nähnyt siellä ihmisten itkevän ja iloitsevan.

    Täällä kotipaikkakunnalla on vanha keskiaikainen kirkko. siellä en juuri käy, mutta kyllä mielelläni menen Jouluyön messuun. Harvoin sinne päässyt silloin, kun yksineläjät laitetaan usein töihin silloin työvuoroihin.

    • Mukava kuulla, että olet huomannut keskustelujeni Matiaksen kanssa sujuvan paljon paremmassa hengessä kuin mitä esimerkiksi veljekset Obama ja Putin ajatuksiaan vaihtavat. Ja aivan eri tavoin kuin mitä uskonollisilla keskustelupalstoilla yleensä miekkaillaan.

      Tämä Kotimaa24 on mielestäni poikkeuksellisen asiallinen foorumi elämälle tärkeiden asioiden pohdiskeluun erilaisilta näkökannoilta.

      Tiedän, että kirkollisissa julkaisuissa Jehovan todistajia käsitellään harhaoppisina, joskus aika jyrkästikin. Vastaavasti meidän julkaisuissamme annetaan vähemmän ruusuinen kuva kirkkojen tulevaisuudesta.

      Yleiset linjat ovat meidän kaikkien tiedossa, mutta henkilökohtaisella tasolla meille ei ole annettu oikeutta kantaa minkään asteista tuomarinviittaa. Sen homman Kaikkivaltias on delegoinut Pojalleen. Eli kuten Apt 17:31 asian sattuvasti sanoo:”Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista.”

  4. Palatakseni ketjun alussa olevaan juttuun, voinen todeta että sisarkirkkomme katoliset ovat huolehtineet maailmanlähetyksestä paremmin kuin mikään muu kirkkokunta. Niinpä heitä onkin yli puolet kaikista kristityistä.

    Raulin mainitseman raamatunkohdan edellä Paavali puhuu siitä että lähetystyön tehtävänä on tavoittaa kaikki maailman kansat. Evankeliumin sanoma kuuluu jokaisen kansan jokaiselle ihmiselle, mitään erotusta tekemättä.

    Tässä nuo Paavalin sanat Ap.t. 17:30: ”Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.”

  5. Yksi piirre paavin vierailussa oli mielestäni loistava.

    Kun eräät rikkaat piirit halusivat saada paavin luokseen yhteiseen tapaamiseen, niin paavi ilmoitti ettei hänellä ollut tuohon tapaamiseen aikaa, koska hän jo oli sopinut tapaamisen eräiden köyhien kanssa.

    Tällainen jämäkkä ote näytti aivan konkreettisesti että jokainen ihminen on hänelle tärkeä niin ettei hän suostu toisten painostukseen, vaan ottaa ihmisen ihmisenä täysin riippumatta siitä miten paljon tällä on maallista varallisuutta tai muuta ulkonaista erikoisasemaa.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25