Ymmärrän, että on ikävää olla piispana kirkolliskokouksen kyselytunnilla, kun edustajat ovat kyselleet sitä ja tätä tulevan avioliittolain muutoksen vaikutuksista kirkkoon. Aihe on karsein mahdollinen. Avioliitto saa tunteet kuohumaan, pelot ja pahat puheet nousemaan. Kaiken yllä uhkana leijuu avioliittopsykoosi-niminen mielentilan sekavuus, joka määrittää kaikki asiat ja ihmiset vain yhden kysymyksen kautta.
Ymmärrän kyllä tilanteen raskauden, istuinhan siellä kyselytunnilla minäkin. Ymmärrän, että vastaajiksi joutuviin kohdistuvat kovat paineet kaikilta suunnilta. Samasukupuolisia avioliittoja ja niiden siunaamista vastustavista edustajista innokkaimmat koettavat sommitella piispoille juonikkaita kysymyksiä. Niiden avulla ”kirkon kantoja” saataisiin muotoiltua järeiksi aseiksi, joilla voisi sitten murjoa siunausta pyytäviä homoja. Kaikkien avioliittojen siunaamista kannattavat edustajat taas ovat pettyneitä, jos tai kun etupenkin piisparivistä ei irtoa riittävästi rakkautta, ymmärrystä ja asennetta.
Kirkolliskokouksen keskiviikkoisella kyselytunnilla piisparivi työnsi tuleen Björn Vikströmin. Björn, ymmärrän sinua ja ymmärrän paineesi. Silti arvostaisin sitä, että te siellä etupenkissäkin edes yrittäisitte muistaa, että kyseessä ovat ihmiset. Seurakuntalaiset. Kirkon jäsenet. Me, joista ja joiden elämästä te puhutte ja joiden siunaamisesta tai siunaamatta jättämisestä te päätätte.
Sanankäyttönne, parahin piisparivi edustajanaan tällä kertaa Björn Vikström, viittaa siihen, että meitä ei ole asiassa olemassakaan. Te puhutte siitä, mitä seuraamuksia eli rangaistuksia voi tai ei voi aiheutua papille, jonka me pyydämme elämämme tärkeään perhejuhlaan. (Te ette vielä osaa ottaa rangaistuksiin kantaa.) Te puhutte siitä, miten tärkeää on, että ”pappeja on kohdeltava tasavertaisesti hiippakunnissa” eli rangaistuksen määrä tai laatu ei saa vaihdella piispoittain ainakaan paljon. (Asiassa on keskeistä pappien kärsimys.) Te puhutte, miten nyt on keskityttävä siihen, että ”näitä vihkimisiä ei tapahtuisi”. Virke on samaa tyyliä, jolla puhutaan muidenkin vakavien rikosten ennaltaehkäisystä.
Toisaalta ainakin jotkut teistä ovat sitäkin mieltä, että papin pitäisi voida käyttää omaa harkintaa ja sitten ”hyvällä omallatunnolla” osallistua nais- tai miesparin juhliin. Hyvä. Mutta onko papin ”hyvä omatunto” teistä ihan normaali ja asiaan kuuluva pohdinnan aihe myös heterohäitä suunniteltaessa?
Te valmistelette ”yhteistä ohjetta siitä, miten nyt sovelletaan parisuhderukousta” (sitä, jossa tiukasti varotaan siunaamasta liittoa, vaikka voidaankin vähän ”yksityisesti” rukoilla osapuolten puolesta erikseen) tilanteessa, jossa ”rekisteröity parisuhde” on pian käytöstä poistunut käsite. Toinen kiva idea voisi olla miettiä, miten ruumiinsiunauksen kaava sopisi samaan tilanteeseen. Sehän on se siunaus, joka meille olisi ongelmattomasti tarjolla, jos vain ymmärtäisimme kuolla sen sijaan että aiomme mennä naimisiin. Anteeksi nyt, että meistä on vielä elossa olevina näin paljon harmia kirkollemme.
Piispat, te siellä eturivissä. Teidän näkökulmastanne avioliittokeskustelun osapuolia ovat nyt ennen kaikkea papit, joista muutamat saattavat langeta ”rikkomaan kirkon säädöksiä” eli tekemään avioliiton siunauksen kaltaisia kirkkorikoksia. Toinen osapuoli ovat ne hurskaat kristityt, joita loukkaa ajatus, että joku nais- tai miespari jossain menee naimisiin ja kirkkorikollisuuteen sortunut pappi vihkii ja/tai siunaa liiton. Kolmas osapuoli olette varmaan te itse ”kirkon ykseyden” vaalijoina. Muita osapuolia ei ole.
En nyt jaksa kysyä teiltä, mikä tai kuka se ”kirkko” muuten on. En jaksa, en jaksa.
Johanna Korhonen
kirkolliskokousedustaja
Vantaa
”Me, joita ei ole”
Just joo.
Toivonen: ”Just joo.”
Nii, just.
Kirkosta on monenlaisia määritelmiä. ksi osuvimmista on Lutherin näkemys, jonka mukaan kirkko on syntisten sairaala. Vain me syntiset tarvitsemme Kristusta ja hänen kirkkoaan. Synnittömät eivät kaipaa armoa, eivätkä tunne tarvetta parannukseen. Siksi he kokevat olevansa väärässä joukossa meidän tavallisten syntisten parissa. Sairaalassa yritetään parantaa, ei edistää taudin kukoistamista.
Tämän vastenmielisemmäksi ei varmaan kommentti enää voi mennä.
Sahama: ” ksi osuvimmista on Lutherin näkemys, jonka mukaan kirkko on syntisten sairaala.———–Siksi he kokevat olevansa väärässä joukossa meidän tavallisten syntisten parissa. Sairaalassa yritetään parantaa, ei edistää taudin kukoistamista.”
Varsinkin tällaisen kireän taloudellisen tilanteen vallitessa lienee yhteiskunnallekin edullisinta mitä vähemmän on meitä terveitä, jotka emme tarvitse minkään sorttisia sairaalapalveluja.
Päinvastoin kirkko taitaa alkaa olla itse jo aika aneeminen ja kaivata kipeästi terveitä jäsenmaksajia pysyäkseen hengissä.
Komppaan Y. Sahaman kommenttia ja lainaan tähän Lutheria, joka kyllä käsitti asian hyvin Raamatullisesti, johon siis myös teologia perustaa kaiken. Jotenkin tuntuu, että kaikki eivät tunne enää Kirkon teologiaa ja pitävät sitä sen tähden avoimesti vastenmielisenä?
”Häpeä on murtanut sydämeni, haavani ei parane. Turhaan minä odotin sääliä, kukaan ei minua lohduttanut.” Ps. 69:21
”Häpeä on hylätyksi tai vähätellyksi tulemisen pelkoa. Jos muiden ajatukset meistä olisivat merkityksettömiä, ei häpeääkään tunnettaisi. Häpeän kokeminen on sinänsä tervettä. Se osoittaa, että elämme merkityksellisessä yhteydessä toisten ihmisten kanssa. Se merkitsee, että toisten ajatukset ovat tärkeitä. Häpeään joutunut, pettynyt tai langennut lähimmäisemme ansaitsee meiltä rakastavan ja oikeudenmukaisen kohtelun. Tarkoitus on, että hänen haavansa voisivat parantua eivätkä pahentua. Häpeää kokeva janoaa armollisen mielen kosketusta. Ja sen hän ansaitsee, sillä olemme armahduksen varassa itsekin. Jokainen on synnin alainen ja riippuvainen Jumalan säälistä. Mitä muuta voisimme tehdä kuin armahtaa ja antaa anteeksi silloin, kun häpeää tunteva tahtoo muuttaa elämänsä suunnan? Häpeän hyväksikäyttäminen on sen sijaan pahinta mahdollista väkivaltaa.”
M.Luther
Johanna Korhosen kirjoituksesta tuli voimakas dejavu- tunne. Tunne osoittautui oikeaksi. Olen lukenut tämän saman kirjoituksen kymmeniä kertoja.
Edellä Seija Rantasen kommentti (14.5. klo 19:13) Yrjö Sahaman tekstiin kuvastaa ehkä laajemminkin, mistä kokonaisuuden kannalta oikein on kyse.
Kyse ei ole kirkollisista käytännöistä tai kirkollisten toimitusten kaavoista. Kyse ei myöskään ole pelkästään siitä, miten kirkko kohtaa eri jäsenessä taikka erilaiset ihmiset ja ihmisryhmät yleisemminkin. Kyse on perimältään siitä mikä kirkko on.
Seikka jota Seija Rantanen pitää vastenmielisenä, on asia jota kirkon todellakin tulee olla ja olla sitä tasapuolisesti kaikille. Kirkko on tosiaan syntisten sairaala. Kirkon tehtävä on tukea ihmisiä heidän kilvoittelunsa tiellä kohti jatkuvaa parannusta. Kirkon tehtävä on auttaa ihmisiä armon alle, julistaa Kristusta jonka kautta kuoleva ihminen pelastuu iankaikkiseen elämään. Jos tämä on vastenmielistä, niin tarkoittaako se että opetus Kristuksesta syntiemme sovittajana on vastenmielistä?
Onko puhe synnistä, armosta ja iankaikkisesta elämästä vastenmielistä? Onko puhe kasteesta ja uudestisyntymisestä Kristuksessa vastenmielistä? Onko Kristuksen ruumiin syöminen ja veren juominen vastenmielistä? Onko uskontunnustus todellisena tahdonilmaisuna vastenmielinen? Onko kirkon sisä- ja ulkolähetystyö, taikka niiden tukeminen vastenmielistä?
Jukka, en pidä vastenmielisenä ilmaisua ’kirkko on syntisten sairaala’ enkä muitakaan asioita, joita listaat. Mistähän olet moisen käsityksen saanut?
Lähden liikkeelle blogin kirjoittajan näkökulmasta, jossa hän kertoo, ettei homoseksuaaleja ihmisiä ole olemassa kirkolle. Jaan hänen kokemuksensa tästä seikasta. Jopa piispat (Irja Askolaa lukuunottamatta) yrittävät parhaillaankin lakaista homot ja lesbot takaisin kaappiin.
Jos ihminen, jolla on syvä usko, mutta samalla voimakas kokemus siitä, etttei häntä ihmisenä hyväksytä kirkossa kirjoittaa ylläolevan blogin, voin häntä ymmärtää.
Mutta jos tähän blogiin vastineena joku heittää kommentin: ’Synnittömät eivät kaipaa armoa, eivätkä tunne tarvetta parannukseen. Siksi he kokevat olevansa väärässä joukossa meidän tavallisten syntisten parissa. Sairaalassa yritetään parantaa, ei edistää taudin kukoistamista’, se on minusta käsittämätömän hypokriittistä.
Homoseksuaalisuus muuten poistettiin tautiluokituksesta Suomessakin 1981. Yrjö Sahaman entisenä historianopettajana tulisi tämä tietää.
Varmaankin olen syyllistynyt monen muun ohessa myös hypokriittisyyden eli ulkokultaisuuden syntiin. Kommentissani en lainkaan maininnut homoseksuaalisuutta. Voin hyväksyä näkemyksen, että se on ns. ehdonvallan asia, toisille syntiä, toisille ei. Kirkko koostuu tosiaankin syntisistä ihmisistä, ja siksi muottiin sopimattomat, olkoonpa syy mikä tahansa, voivat kokea torjutuksi tulemisen tunteita. Mutta tärkeämpää kuin ihmisten hyväksyntä on se, että Jumala hyväksyy yhteyteensä. Jokaisen katuvan syntisen Jumala kyllä hyväksyy, ajattelivatpa ihmiset mitä tahansa. Maan päällä toimiva kirkko on toiminnassaan sidottu Jumalan sanaan. Sen vuoksi ei ole ihmisten vapaasti päätettävissä mitä kirkko saa ja ei saa tehdä. Julkinen siunaustoimitus sisältää aina ajatuksen, että siunauksen kohde on Jumalan sanan perusteella hyväksyttävissä olevaa toimintaa. Epäilyksettä tällaista on miehen ja naisen välinen avioliitto ja siksi se voidaan siunata. Muunlaiset liitot eivät ole samalla tavoin perusteltavissa, siksi on tyydyttävä vain rukoilemaan tällaiseen ratkaisuun päätyvien puolesta.
Seija Rantanen
”Jos ihminen, jolla on syvä usko, mutta samalla voimakas kokemus siitä, etttei häntä ihmisenä hyväksytä kirkossa kirjoittaa ylläolevan blogin, voin häntä ymmärtää.”
Eiköhän evl-kirkon ovet ole auki kaikille, samoin kuin ehtoollispöytä. Eri asia sitten on se, ettei kirkko vihi samaa sukupuolta olevia avioliittoon nyt eikä toivottavasti myöskään tulevaisuudessa, mikäli evl-kirkko haluaa pitäytyä tunnustuksessaan ja Raamatun normatiivisuudesta.
Vasumäki: ”ettei kirkko vihi samaa sukupuolta olevia avioliittoon nyt eikä toivottavasti myöskään tulevaisuudessa”
Olen täysin varma, että tulevaisuudessa tulee vihkimään kuten muutkin pohjoismaiset sisarkirkkonsa. Tai sitten luopuu vihkioikeudestaan kokonaan, eikä vihi enää minkään sorttisia pareja.
KImmo wallentin, otatko lainkaan huomioon ettei kirkkomme kaikissa muissakaan linjauksissa seuraa läntisten naapuriemme ratkaisuja. Lisäksi on huomattava, että meillä on lämpimät suhteet myös sisarkirkkoihimme etelä- ja itäpuolellamme.
Kirkkomme hallinnollinen jakautuminen useampaan osaan on huomattavasti todennäköisempää, kuin ratkaisu että kirkko jakautumatta luopuisi tunnustuksestaan.