Me-naiset lehdessä oli haastattelu muutamasta nuoresta pienperheellisestä naisesta. He ovat lehden mukaan (ja kuvienkin!) hoikkia, kauniita ja trendikkäitä.
Koti on sisustettu viimeisimmän huudon mukaan mustavalkoisesti ja naiset harrastavatkin sisustamista. Ihmeen monella vl-perheellä on kyllä vara sisustaa kotinsa oikein viimeisen päälle ja monella on myös valtavasti taitoa hyppysissä homman kanssa.
Tarjottavana illanistujaisissa on myös kaikkea IN-juttua. Tähän täytyy heti sanoa, että vl-naiset ovat pääsääntöisesti mielettömän hyviä laittamaan sapuskaa ja leipomaan järjettömän näyttäviä, maukkaita ja suussasulavia leipomuksia (nam!). Johtuneeko siitä, että hommaa aletaan usein harjoittelemaan melkoisen nuorina. Niin ja kyläily ja sitä kautta tarjottavien ”harrastaminen” on perin ahkeraa vl-kulttuurissa.
Juttu on rehellinen, se hyvä! Naiset kertovat avoimesti ajatuksistaan, se kiva! He ovat kaikki hyvin koulutettuja, ovat saaneet elämässään matkustella ja asua ulkomailla, kiva kun ovat ehtineet itsenäistyä ja nähdä maailmaa.
Jutun mukaan naiset eivät meikkaa, katso televisiota, juo alkoholia ja tanssi. He suhtautuvat kielteisesti ehkäisyyn, avioeroon ja naispappeuteen.
Vaikka naiset eivät hyväksy ehkäisyä, silti he ymmärtävät sen, jos naisen henki on vaarassa tai hän on masentunut. Tässä kohdassa täytyy sanoa, että on käsitykset muuttunu vl-liikkeessä, kun tuo masennus hyväksytään syyksi ehkäistä, kuulostaa hyvältä. Tosin päätös ehkäisystä sälytettiin lääkärin harteille; ”Jumala antaa lääkärille viisauden kertoa, mitä täytyy tehdä”.
Ei mun aikana puhuttu mitään tuommosia koskaan. ”Jumala antaa voimat hoitaa ne lapset, jotka hän lahjoittaa”, sanottiin ja siihen viitataan myös naisten haastattelussa.
Sitten joku naisista kertoo aina ajatelleensa, että saa itselleen seitsemän lasta. Juuh, olen kuullut monen aikoinaan ajatelleen, ettei nyt hänen kohdalleen tulisi varmasti isoa perhettä, mutta kuinkas sitten oikein kävikään…:) No toivotaan, että tuon naisen ajatukset toteutuvat.
Joku naisista oli sitä mieltä, että heidän miehensä ovat hommassa paljon tiukemmilla mitä he, kun ne joutuvat elättämään koko porukan. Voi olla noinkin. No, tästä asiasta ihmiset ovat kyllä hieman eri mieltä, riippuu perheiden tilanteista.
Jossakin vaiheessa lapsirumbaa jopa nainen voi kokea kodin ulkopuolisen työpaikan enempikin lepopaikaksi 🙂 Ihan vasta kuulin erään ison perheen äidin sanovan, että hän lähtee töihin aina lepäämään, kotona ei ole hetken rauhaa ja hirvittävä työmaa joka puolella. Noh, hänellä olikin jo iso perhe.
Kun mulla ja miehelläni oli perhe vasta noin pieni, niin kuin tuon jutun naisilla, me saatiin usein kuulla ”lohdunsanoja” suurperheiden vanhemmilta: ”eihän tuo ole vielä mittään, oottakaahan kun teillä on 10 lasta…”
Mua loukkasi ihan hirveesti silloin nuo meille joko pelotukseksi tai varoitukseksi tarkoitetut sanat. Ajattelin, ettei mun elämä tule olemaan niin raskasta ja vaikeaa kuin heillä. Toisin kävi. Kantapäitten kautta varoituksensanat menivät perille ja vieläpä vasta siinä vaiheessa, kun oltiin jo oikein kunnolla ”satimessa”.
Eli syntyneestä tilanteesta oli jotenkiin vain selvittävä, hyvin, huonosti tahi hyvin huonosti, sukulaisten, ystävien, kodinhoitajien ja päiväkodin avustuksella. Eikä ole vapaa-ajan ongelmia vieläkään. Koska sitä vapaa-aikaa ei oikein tahdo olla ollenkaan 🙂
No, mutta selvittiin ja pärjätään ja nyt osaa oikein mielettömästi nauttiakkin lapsista, eikä niiissä koskaan mitään vikaa ole ollutkaan, päinvastoin; heidän arvoaan ei voi mitenkään edes mitata. Olisi vaan ollut enempi voimia, jaksamista ja terveyttä (enempi päitä, käsiä, jalkoja, useampi vanhempi kuin vain kaksi!).
Se oli jutussa uutta verrattuna mun aikaani vl-liikkeessä, että siinä myönnetään lasten katsovan netistä lastenohjelmia. Ei mun aikaan sellaista hyväksytty. Noin ne ajat muuttuvat. Harva uskalsi silloin katsoa edes piirrettyjä videoita.
Ihanan rehellisesti naiset miettivät vl-naisen ullkonäköasioita. Kuinka on ristiriitaista, että permis hyväksytään ja värjääminen ei ja heille tuntuu passaavan se, että ”joku on joskus vetänyt sen rajan siihen” ja sitten asiaa ei edes mietitä.
Ei niin, vaikka kyseessä on silkka ihmispäätös ja ihmisoppi, josta Luther varoittelee ahkerasti. Naiset kokevat säännöt uskoa suojaaviksi, mutta he eivät hoksaa ajatella, että joskus viiruksentorjuntaohjelmassa saattaa olla itsessään viirus.
En kerro kaikkea tuosta haastattelusta, ostakaa lehti, joita juttu kiinnostaa. Se on rehellinen kuvaus nuoren perheellisen elämästä ja ajatuksista vl-liikkeessä.Tosin täysin toisenlaisiakin tarinoita liikkeen piiristä löytyy, mutta ne ovat sellaisia tarinoita, joista harva haluaisi kertoa suurelle yleisölle, ne ovat kipeitä tarinoita. Mutta kaikenlaisille tarinoille on aikansa ja paikkansa.
Mutta yksi sammakko sieltä löytyi.
”Uskon ja yhteisön jättävät kokevat usein suurta onnettomuutta, ahdistusta ja juurettomuutta.”
Päinvastoin arvon naiset. Suurin osa vl-liikkeen jättäneistä tuntee suurta vapauden riemua ja iloa, olo on kuin taivaanlinnulla, joka vapaana liitelee sinisellä taivaalla ilman kahleita. Ahdistusta tuovat lähinnä vl-ystävien ikävät, jopa piikikkäät sanat ja puhuttelut joka käänteessä ja väänteessä. Mitä vähempi on tekemisissä vl-liikkeen jäsenten kanssa, sen vapaampi on hengittää!
Tässä taas naisille vastinetta:
”Yhtenäinen lammastarha on harha. Siellä on korkein aidoin rajattu tarhansa mustavalkoisella sisustaville, Meksikossa ja Karibialla matkusteleville, golffia pelaaville simpsakoille vl-naisille, jotka lisäksi jumppaavat ryhmäliikuntatunneilla, saavat lapsen, kun edellinen alkaa olla päiväkerhoiässä, ja muistuttavat H&M-kevätkuvaston honkeloita, kauriinsilmäisiä (ilman ripsiväriä) mallinaisia. Ja sitten siellä on oma aitaus marimekko-paitaisille vl-mammoille, jotka kulkevat koti-äitiysneuvola-ruokakauppa-sisarilta-seurat-myyjäiset-keittiövuoro-akselilla ja jättävät nuoremmat (kuusi) lasta 9-vuotiaalle esikoiselle, jotta pääsevät käyttämään kuopusta vuotavine korvineen tk:n päivystyksessä. Koti on sisustettu viime vuosisadalle jääneillä sinisillä nahkasohvilla, eivätkä astiatkaan täytä Arabian tai Pentikin laatuvaatimuksia. Lapsilla on päällään muuta kuin Metsolaa ja Popia. Pienellä tytöllä veljiensä vanhaa kauhtunutta tummansinistä ja linttaanpoljettuja kuomakenkiä. Ja sieltä vl-mamma-aitauksesta ei ole näkö – saati keskustelu – yhteyttä simpsakoiden, elämästään nautiskelevien kaurissilmien maailmaan. Seuroissa joskus kohdataan, mutta silloinkin nokanvartta pitkin ja istutaan visusti eri penkkiriveihin.”
Juu, pinnan alla kytee monenmoista…
Eriarvoisuus ja eri elämänkohtalot aiheuttavat jännitteitä, mutta vl-liikkeessä ne pysyvät aika hyvin piilossa, koska keskinäisestä rakkaudesta ja siitä kiinnipitämisestä saarnataan niin paljon. Kyllähän niitä jännitteitä itsekkin havaitsi, välillä ne purkautuivat ilmoille jos minkälaisissa tilanteissa, vaikka paineita kuinka yritettiin pitää hallinnassa.
Tämä voi olla myös osasyynä sille, että jos sitten jossakin vaiheessa joku otetaan tikunnokkaan ja hoidettavaksi, niin moni kokee luvallisen tilaisuutensa koittaneen, jolloin voi vähän kuristaa kurkusta henkilöä, joka on aiheuttanut sisuksissa närää.
Homma on varmaan ihan ryhmäkäyttäytymistä ja oman vaikean lisänsä sille antaa suljettu yhteisö sääntöineen ja rakkaudenvaatimuksineen. Paineita syntyy ihan väkisin.
Kateutta synnyttää monet asiat, yksi niistä on se, että toisiin perheisiin Jumala näyttäisi antavan kohtuullisin väliajoin lapsia ja joissakin ei ehditä entisistä synnytyksistä kuntoutua, kun jo uusi on tulossa. Syntyy kaksosia, yksösiä saman vuoden sisällä ja parhaimmassa tapauksessa alle kouluikäisiä saattaa olla jo seitsemän, ennätystä en tosin tiedä.
Ja just oon kuullu monien suurperheellisten morkkaavan, että: ”hyvähän niitten on, kun niillä ei oo kuin seitsemän lasta ja nekin syntyneet niin harvakseltaan”. Tai: ”hyvähän niillä on, kun niillä on niin hyvät tulot ja molemmat pystyvät käymään töissä”. Tai: ”hyvähän niitten on, kun isovanhemmat auttavat ja on rahaa, millä palkata kotiapulainen ja pääsevät uslkomaille lomailemaan”. Tai: ”hyvähän niitten on, kun molemmilla on niin hyvät ammatit ja vaimokin voi joka lapsen välissä käydä töissä”.
Jos ja kun asia on niinkin, että osa on täydellisen kuuliainen ehkäisykiellolle, ei harrasta selibaattia, ei yhdynnänkeskeytyksiä, ei kalenterin seuraamista, ja osa toimii asian kanssa kuten parhaakseen näkee, asia ilmanmuuta aiheuttaa jännitteitä.
Se, joka on valinnut oman tiensä ja systeeminsä asiassa, saattaa jopa halveksia sellaisia, jotka ovat täydellisen kuuliaisia ja tuntuvat olevan jopa tyhmän tollukoita asiassa. Monet tällaiset kuuliaiset ovat saaneet osakseen ikäviä huomautuksia asian suhteen: ”pidä housut jalassa hyvä mies, niin ei tule enää lapsia”. Tai: ”no taasko teille on tulossa lapsi?” Tokaisijat ja huomauttelijat ovat itse pienperheellisiä ja ”fiksuja”.
Joka tapauksessa niitä suurperheellisiä, joista näkyy homman levähtäneisyys kauas, pidetään piikkinä lihassa, voivoteltavina surkimuksina ja aina kehutaan niitä perheitä, joilla menee lujaa ja jotka osaavat joka paikassa ja tilanteessa netota rahaa. Auto-, asunto- ja tonttikaupoissa.
Myös hyvät läpänheittäjät ja pikkujoulujen show-miehet ja -naiset omaavat hyvät asemat yhteisössä. Varsinkin jos ovat olemassaan vielä liikkeen normiston vahvoja julistajia ja osaavat tippa silmäkulmassa ihastella valtakunnan näkymiä seurakuntailloissa.
Pahimpana edelleenkin näen sen asian, että vaikka todistettavastikkin jotkut jaksavat hyvin suuren perheen ja kaikki näyttää ulospäin olevan enempi kuin mallikeloista, näillä positiivisilla hehkutuksilla tuetaan vl-ehkäisyoppia, joka aiheuttaa useimmille pahoinvointia ja epätoivoa.
Lainauksia haastattelusta:
”-En ole ikinä ajatellut olevani alistettu. Välillä mietin, että näkeeköhän joku minut sellaisena.—-Pikemminkin koen olevani etuoikeutettu, koska ajattelen, että elämällä ja uskomalla näin pääsen taivaaseen.”
”Moni asia on kuitenkin sellainen, että vaikkei sitä niin pahana pitäisikään, jotkut yhteisössä saattavat paheksua. Niin kuin vaikka meikkaaminen. -Joskus juhliin lähdettäessä ottaa päähän, kun peilistä katsovat valjut kasvot. Se jotenkin vielä korostuu, kun on hienot vaatteet ja hiukset laitettu. Sitten pitää vain ajatella, ettei meikkaaminen kuulu mulle…”
”Onhan se ihan hullua, että hiuksiin voi ottaa permanentin, mutta ei väriä, mutta johonkin rajat on vedettävä ja se joku on joskus vetänyt sen tuohon. En jaksa näitä sen kummemmnin pohtia, eivät ne ole minulle niin tärkeitä juttuja…”
Minusta näissä kolmessa lainauksessani tiivistyy vl-liikkeen väärä opetus. Ensinnäkin niistä voi hyvin päätellä sen, että liike tosissaan alistaa säännöillään jäseniään, vaikka jutussa asiasta ollaan eri mieltä, eli alistamista ei havaita.
Mutta mistä muusta on kyse, kun oikeasti haluaisi meikata, niin sitä ei voi tehdä jonkun ihmisen rajanvedon ja toisaalta joidenkin pahentumisen takia? Ja mitä käytetäänkään asiassa pelotteena? Eikö niin, että autuutta? Sekin on havaittavissa näissä lainauksissa.
Sitten vielä tuo, että ”elämällä ja uskomalla näin pääsen taivaaseen”. Tämä ei ole kristinopin mukaista käsitystä. Ihminen ei voi koskaan omalla elämällään, ei pyhimmälläkään päästä lähemmäs taivasta, sen tekee yksin Kristuksen ansio sulasta armosta.
Eli autuuus on ehdollistettu vl-liikkeessä tapanormiston toteuttamisen kautta ja näin ollen puhdas oppi evankeliumista on saastutettu.
”-En ole ikinä ajatellut olevani alistettu. Välillä mietin, että näkeeköhän joku minut sellaisena.—-Pikemminkin koen olevani etuoikeutettu, koska ajattelen, että elämällä ja uskomalla näin pääsen taivaaseen.”
”Moni asia on kuitenkin sellainen, että vaikkei sitä niin pahana pitäisikään, jotkut yhteisössä saattavat paheksua. Niin kuin vaikka meikkaaminen. -Joskus juhliin lähdettäessä ottaa päähän, kun peilistä katsovat valjut kasvot. Se jotenkin vielä korostuu, kun on hienot vaatteet ja hiukset laitettu. Sitten pitää vain ajatella, ettei meikkaaminen kuulu mulle…”
”Onhan se ihan hullua, että hiuksiin voi ottaa permanentin, mutta ei väriä, mutta johonkin rajat on vedettävä ja se joku on joskus vetänyt sen tuohon. En jaksa näitä sen kummemmnin pohtia, eivät ne ole minulle niin tärkeitä juttuja…”
Onnea valitsemillanne teillä, arvon naiset. Pitänee varmaan lähteä ostamaan elämäni ensimmäinen Me Naiset -lehti.
Luin tuon jutun, kun tuttavalleni tulee Me Naiset lehti, niin sain lainaksi häneltä.
Aivan kiva juttu, ei siinä mitään…herätti kyllä muutamia ajatuksia ja kysymyksiä…
Mielestäni se että noin paljon ulkoisilla asioilla ts.materialla on merkitystä heidän elämässään ja sitten nähdään muut epäuskoisina kuiteniun, niin se on sellainen asia jota en ymmärrä vieläkään.
Toisekseen lapsuuden/lapsen uskoa ei kyllä Raamattu sinänsä puolusta, vaikka siellä sanotaankin että lasten kaltainen on Taivasten valtakunta.
Uudestisyntymistä ylhäältä näen oman henkilökohtaisen uskon lähtökohtana. Asuuko Jeesus todella siellä omassa sydämessä, onko Hän minunkin syntieni Sovittaja ja Vapahtaja, ylösnoussut Herra?!
On aina hyvä asia se, että ihminen löytää elämässään mielekkäitä asioita ja hyviä harrastuksia itselleen, nehän ovat kantavana voimana arjen harmautta ja mahdollista masennusta vastaan.
Nuo haastattelun naiset ovat löytäneet sisustuksesta, itsensä trimmaamisesta ja matkustelusta perheidensä lisäksi itsellensä elämään sisältöä ja heidän on tehtävä se liikkeen tapanormiston sallimissa puitteissa. Tai siis koko elämä on rakannettava niissä puitteissa.
Onkin hyvä asia, että he ovat puskeneet nuoruuden energiansa asioihin, mitkä kiinnostavat. Vaikka homma tuntuisi kuinka absurdilta, varsinkin sellaisten silmissä, joilla ei ole omaa kosketuspintaa liikkeeseen.
Siis hyvä löytää sitä elintilaa ja iloa kaikesta siitä, mikä sitten on sallittua. Niin kuin yksi naisista sanoi, että kroppaan voi panostaa, kun se on luvallista (ei sanatarkka lainaus).
Absurdiksi homman tekee se, että kun vl-liikkeessä opetetaan ehostamisen olevan epäjumalanpalvelusta/itsensä palvomista, turhuutta, maailmallisuutta, niin sitä voi kuitenkin tehdä hyvin omintunnoin yhteisön sallimin säännöin. Eli joku palvomisenmuoto on sallittua, kun taas joku toinen kiellettyä. Sama kuin Sivasta olisi sallittua varastaa ja Alepasta ei.
Ajatelkaapa miten hullua. Jos kukaan noista naisista jättäisi muun laittautumisen ihan retuperälle ja sitä vastoin laittaisi pienet korvanapit korviinsa, se olisi väärin. Tai jos sipaisisi hieman ripsaria ripsiin ja muu materialistisuus jäisi ihan toisarvoiseksi jutuksi, niin siltikin ripsari olisi enempi maailmanrakkautta ja itsensä palvomista kuin se aiempi hirvittävästi aikaa ja voimavaroja vaativa itseensä panostaminen, sillä sitähän juuri vl-naiset tekevät järkijään kaikki; panostavat tosi paljon ulkonäköönsä.
Paavali mielsi ahneuden tyyliin kadottavaksi synniksi, mutta tätä ohjetta vl-liikkeeseen ei olla haluttu ottaa opiksi. Samoin varoitusta: ”älkää kootko sitä, minkä koit syövät ja ruoste raiskaa” ja kehoitetaan haalimaan sitä mikä on iankaikkista. Naiset taas avoimesti myöntävät keskustelut uskosta vähäisiksi ja sisustuksen olevan se juttu.
Olisin varmaan osannut päteä tuosas liikeessä noissa asioissa. Olisin varmaan ennen pitkään ollut tosi pätevä ja osaava kaikessa siinä mitä lestadiolaisuus arvostaa. Pitääkö noista asioista saada mielihyvää tuon yhteisön kautta. Tai miksi niitä asioita pitäisi käytää ja kanavoida tuon yhtesön hyväksi.
Tässähän on ositain kyse siitä kuinka pitkälle yhteisö hyötyy mistäkin asioista. Nyt yhteisö pyrkii hyötymään malinmitoissa olevista lestadiolaisnaisista julkisivunsa kiilloitamisessa.
Itse olen ollut ihanne mitoissa aina ja olen sitä edeleen ja kyllä olen sanut paljon lestadiolaisaikana kritiikiä siitä ettei tälläinen ruumiinpalvominen ole luvallista vaan syntiä. Milloinhan tämäkin asia on muutunut
Ymärrän sen etti ihminen voi kokea olevansa onnelisempi kun ei tarvitse otaa vastuuta omista valinoistaan ja toisaalta siitä että saa olla lampaana lampaiten joukossa.
Entäpä millaine on sitten ääni kellossa kun tämä hyvin toimeentuleva perheen pää joutuukuin työkyvytömäksi tai perheettä alkaa tosissaan kuormitaa sekä talaudellisest että terveydellisest ongelmat. Oikestikkko sitä olaan vielä niin hehkeitä onnelisia ja hyvin voivia ja ajatelaan asioista yhtä positiivisesti.
Kylähän sitä nuorena jaksaa mutta entäpä sitten kun lähestytään sitä 40 vuotta tai vähän päälle. Entä kun perheessä on pari kolme vammaista lasta tai jotain muuta mukavaa. Ei käsitys synnistä tai sen olemukseta voi muutua tilanesidonanisesti.
Taas vastinetta haastatteluun:
”Hoitokokousvuosina jotkut tekivät parannusta aikakauslehtien lukemisesta. He ”käsittivät” olevansa väärässä hengessä tuolla tavoin. Ja he saivat anteeksi sen väärän hengen. Ja niin on ajat muuttuneet, että nämä siionin tyttäret ovat em lehdissä, ei synnistä tietoakaan, väärästä hengestä puhumattakaan.”
”Kyllä meillä oli naistenlehdet syntiä vielä 90-luvun alussakin. Muistan, miten äiti paheksui, kun niitä ostimme ja luimme Nuortenlehtiä katsottiin vielä karsaammin, niissä kun oli ”epäjumalia” julisteissa yms.”
”Kun pahimpina hoitovuosina vei kotiin lomillaan Apu-lehden, niin juuri hoidetut vl-läheiset kieltäytyivät sen lukemisesta. Ei kuulemma kiinnostanut.”
”Apu ja Seura oli boikotissa myös meillä, liekö vieläkin.. Kodin Kuvalehti ja Kotiliesi olivat sallittuja lehtiä.”
” Meille ei tilattu mitään muuta kuin Siionin Julkaisuja ja sanomalehti. Käsitin, että kaikenvaralta ei sellaisia kuten aikakauslehtiä tilata ja lueta, koska niissä oli äidin sanoja lainatakseni kaikkea ”ylimääräistä”. Tuota sanaa käytettiin myös ilmaisemaan jokin kirjan sopimattomuutta uskovaisen luettavaksi. No Aku Ankka tuli, joka olikin koko perheen suosikki.”
”Yksi oppi, mikä jäi mieleen oli, että jos yksikin seurakunnassa pahentuu siitä mitä teet tai sanot, se on väärin ts. sitä ei enää saanut tehdä. Voin vain kuvitella, kuinka tuosta haastattelusta moni vl ”pahentuu”, mutta tuskin nykypäivänä enää vl:istäkään kovin moni silti ei muuta tapojaan.”
”Tulipa tuota lehtijuttua lukiessa syvä ja varma helpotuksentunne, ettei tarvitse olla enää mukana moisessa oravanpyörässä, joka elää ja hengittää kaikesta materiasta ja pintapuolisesta. Ihan ahdisti lukea, fyysisestikin.”
”Ja samat, vanhat perustelut tapakulttuurisille säännöksille kuin omana aikanani. Ei niin mitään tolkkua, että ihmiselle riittää perusteluksi, että ”se nyt vain on näin päätetty jonkun toimesta”. Siihen sitten elämänsä perustaa…”
Se, että vl-liikkeessä on niin monenlaista kulkijaa loppuviimeksi, valkenee usein liikkeestä lähtijälle, kun hän käy vl-ihmisten kanssa keskusteluita lähtöönsä liittyen.
Jos esimerkiksi kertoo vl-ihmiselle, että lähdön syynä on ollut tiukka ehkäisykanta, on saattanut saada vastaukseksi: ”eihän sitä niin kirjaimellisesti olisi tarvinnut ottaa, mekin ollaan aina seurattu almanakkaa, ei siinä ole mitään väärää…”
Tai jos kertoo ylipäätään niistä asioista, jotka tuntuvat ahdistavilta, saattaa saada ihmetystä osakseen, miksi on ottanut niin tosissaan kiellot.
Eli tästä voisi päätellä, että helpoimmin ne ihmiset pystyvät olemaan liikkeen sisällä, jotka eivät koe epärehelliseksi oloaan huolimatta siitä, että elävät ihan eri tavalla, mitä liike opettaa. Tai siis pitäytyvät näennäisesti vl-opetuksessa, mutta elävät ihan omaa elämäänsä monissa asioissa.
Tietty on myös niitä satakuuliaisia, jotka ojentautuvat joka asiassa aina kulloinkin liikkeessä vallitseviin sääntöihin.
Mutta että tämmöisiä kokemuksia useilla liikkeestä lähtijöillä on, myös mulla. Jotkut hirttäytyvät rehellisyyteen, joillekkin ei ole niin väliksi mitä opetetaan, eihän sitä tarvitse niin vakavasti ottaa.
Nämä ihmiset, jotka tajuavat liikkeen epäkohdat, osaavat itse antaa niille piutpaut ja keräävät rusinat pullasta, ovat mielestäni kuitenkin omalla toiminnallaan pitämässä niitä vl-liikkeen rakenteita yllä, jotka vammauttavat varsinkin niitä satakuuliaisia liikkeen jäseniä.
”Se, että vl-liikkeessä on niin monenlaista kulkijaa loppuviimeksi aukeaa usein liikkeestä lähtijälle”, kirjoittaa ystäväni Vuokko hauskasti pitkän keskusteluketjun lopuksi.
Näinhän se on kaikkialla. Joka seurassa, joka liikkeessä, joka kirkkokunnassa. Kun rupeaa ajattelemaan itse, vähän kehän ulkopuolelta, vapautuu ja alkaa nähdä kaikessa myös sen hyvät puolet. Toista ihmistä ei saa panna kahlitsemaan omaa ajatuskuviotaan. Lapsenlapsilleni saarnaan aina, ajattele omilla aivoillasi, kuuntele omaa sisäistä puhettasi. Te ihmiset toistanne suvaitkaa, sanoi Leino jo muinoin.