”Olen huomannut, että kaikki vääristyy ilman Jumalaa. Tämä pätee myös Jumalan meille antamiin asioihin kuten älykkyyteen…
…Jos älykäs ihminen kieltäytyy palvelemasta Jumalaa, hänen älykkyytensä vääristyy erityisellä tavalla…
…Minun tapani paeta Jumalaa oli tulla typeräksi. Vaikka tämä ajatus hämmästyttää älymystön jäseniä, on olemassa joitakin typeryyden muotoja, joiden toteuttaminen edellyttää kehittynyttä älykkyyttä ja korkeaa koulutusta. Jumala antaa ihmisen joutua tällaisen typeryyden valtaan nöyryyttääkseen itsepäistä ylpeyttä. Ja minä jouduin tällaisen typeryyden valtaan. Tällä tavalla päädyin kirjoittamaan väitöskirjaa todistaakseni, että ero hyvä ja pahan välillä on ihmisten keksintöä ja ettemme ole vastuussa siitä, mitä teemme. Muistan jopa opettaneeni näitä asioita opiskelijoille. Se on syntiä ja se oli ahdistavaa.” (J.Budziszewski, hallintotieteen ja filosofian professori, Texasin yliopisto)
Professori Budziszewskin uskoontulo oli monelle yllätys. Budziszewski esitti ohjelman, jonka mukaan hyvän ja pahan välinen ero oli vain ihmisten mielissä luotu asia. Toiseksi em. ohjelma kyseenalaisti ihmisen vastuun omista tekemisistä. Näillä pääargumentilla Budziszewski oli jo ehditty valita yliopistonsa hallintotieteen laitoksella professorin virkaan, kun hän kaikkien yllätykseksi tuli kristilliseen uskoon. Tämän jälkeen prof. Budziszewski on keskittynyt tutkimaan inhimillisen itsepetoksen ongelmaa. Hänen mukaansa älykkyys ja viisaus ovat eri asioita. Älykäs ihminen voi käyttää älykkyyttään puolustaakseen käsityksiään, jotka ovat typeriä. Eräs Budziszewskin tutkimustyön keskeinen alue on myös suvaitsevaisuuden tutkimus. Väärää suvaitsevaisuutta on kaiken hyväksyminen, jolloin suvaitsemme sitä, mitä ei pitäisi suvaita. Toisaalta voimme olla myös ahdasmielisiä, jolloin torjumme senkin, mitä taas pitäisi suvaita.
Suuri kysymys on siinä, mikä on mitäkin! Milloin suvaitsevaisuudelle tulee asettaa rajoja, ja milloin tulee puolestaan avartua?
Budziszewskin kritiikki kohdistuu siihen, ettei ole olemassa moraalisesti neutraaleja arvoteorioita, jotka antaisivat tähän vastauksen. Aito suvaitsevaisuus ei perustu siihen, että voisimme piiloutua (näennäisen) puolueettomuuden verhon taakse. Aito suvaitsevaisuus on mahdollista vain, jos meillä on syvempi ymmärrys hyvästä ja pahasta. – Tämä ymmärrys edellyttää puolestaan taustakseen uskon Jumalaan. Vain Jumalan kautta moraalitietoisuutemme voi ankkuroitua kestävällä ja syvällisellä tavalla.
Tässä oli tämänkertaisen blogin johdanto. Tämän jälkeen tuon esille kolme kotoista ”älykkään typeryyden” esimerkkiä, jotka olen tuoreeltaan bongannut täältä Kotimaan sivuilta.
Kristityn nimeä kantavien ”älykäs typeryys”
Professori Budziszewskin kuvaus omasta kääntymyksestä ateistista kristityksi on mielenkiintoinen. Siitä voi lukea Tapio Puolimatkan kääntämästä kirjasta Tätä emme voi olla tietämättä. Päästämme itsemme kuitenkin liian helpolla, jos sijoitamme ”älykkään typeryyden” ongelman vain ateistien maailmaan. Ajatus älykkäiden ihmisten taantumisesta tyhmyyteen löytyy myös Raamatusta ja sitä on syytä tutkia hieman tarkemmin.
”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet” (Room.1:18-22).
Tämä apostoli Paavalin sana sopii erinomaisesti edellä kuvattuun professori Budziszewskin kuvaukseen kääntymyksestä ateistista kristityksi. Ateistina Budziszewski oli elänyt eräänlaisessa akateemisessa keinotodellisuudessa, jossa on mahdollista pitää kiinni joistakin todellisen elämän vastaisista uskomuksista ja kehittää älykkäältä kuulostavia perusteluja niiden puolustukseksi. Todellisuudessa tämä elämänvaihe oli vain silkkaa typeryyttä. – Raamattu ei kohdista tätä kritiikkiään kuitenkaan vain jumalattomiin ateisteihin. Paavalin liittää tähän samaan problematiikkaan myös muun valheellisuuden, joka pyrkii pitämään ”totuutta vääryyden vallassa”. Tämä määritelmä sopii myös meihin kristittyihin, jos emme valvo itseämme.
Myös meillä on kiusaus ottaa jokin totuuden sirpale ja ajaa omaa agendaamme sen kautta. Tämä on lähes pääsääntöisesti kristillisessä kirkossa esiintyneiden harhaoppien logiikka. Jumalan ilmoituksen ja moraalitajumme sirpaleista tehdään jonkin Raamatun kokonaisuudelle vieraan ideologian palvelijoita. Näin voidaan esiintyä totuudellisina, vaikka todellisuudessa totuutta pidetäänkin vääryyden vallassa.
Lupasin ottaa tästä kolme ajankohtaista esimerkkiä viimeaikaisista Kotimaa-keskusteluista.
Esimerkki nro 1
Eräs pastori esitti 6.3.2018 Kotimaan blogissaan, että ”ainoa konkreettinen siunaus, jonka Raamattu avioliittoon tai parisuhteeseen liittää, on lapsi tai lapset”. Tästä näkökulmastaan käsin hän teki sitten seuraavanlaisen johtopäätöksen: ”Näin ollen en myöskään itse näe isoja teologisia esteitä sille, että samaa sukupuolta olevillekin pareille pyydettäisiin rukouksessa heteroiden tavoin siunausta tai hyvää.”
(Kts. https://www.kotimaa.fi/blogit/pappisasessorin-parahdus-parisuhteiden-siunaukseen-johdonmukaisuutta/ )
Ei tarvitse olla erityinen profeetta nähdäkseen, että edellä kirjoittavan pastorin päämääränä on perustella samaa sukupuolta olevien pariskuntien elämäntavan siunaaminen. Niinpä kyseinen henkilö käyttää teologista osaamistaan löytääkseen perusteet sille, miksi tälle asialle ei ole mitään kunnollista estettä. Hyvin kapeassa merkityksessä kyseinen pastori tekee lähtökohdissaan oikean havainnon. On totta, ettei Raamattu konkretisoi muita miehen ja naisen väliseen avioliittoon liittyviä siunauksia yhtä selkeästi kuin lasten saamista. Raamattu toki kuvaa vaimoa miehelle sopivana apuna. – Tarkkaan ottaen miestä vastapäätä olevana, täydentävänä apuna (עֵ֖זֶר כְּנֶגְדֹּֽו). Tämä ei ole kuitenkaan vielä kovin konkreettinen kuvaus miehen ja naisen avioliittoon liittyvästä siunauksesta. Hieman konkreettisempaa avioliiton siunauksellisuuden kuvausta löytyy toki Sananlaskujen kirjan viimeisestä luvusta, mutta ehkä kyseinen pastori on sen unohtanut.
Kyseisen saman sukupuolen parisuhteiden asiaa ajavan pastorin vakavin ongelma ei ole kuitenkaan siinä, ettei hän löydä Raamatusta muita avioliiton siunaukseen liittyviä konkretisointeja kuin lapset. Äärimmäisen vakava ongelma löytyy siitä, että Raamatun ilmaisema paha muuttuu hänen päättelyssään hyväksyttäväksi. – Vaikka Raamatussa ei näet konkretisoitaisikaan miehen ja naisen välisen avioliiton siunausta muilla esimerkeillä kuin lasten synnyttämisellä, se ei kuitenkaan poistaisi sitä tosiasiaa, että Raamattu tuomitsee homoseksuaalisuuden harjoittamisen monissa eri kohdissa (Esim.1Kor.6:9). Tämä asia nähdään niin pahana, etteivät sellaisen harjoittajat voi periä Jumalan valtakuntaa. – Niinpä on kristittynä valheellista esittää mitään älykkyyden verhoon puettua perustetta siunata ja toivottaa hyvää sellaiselle parisuhteelle, jonka ytimessä on homoseksuaalisuuden harjoittaminen.
Siunauksen pyytäminen vääryydelle on vakava asia, mutta ehkä juuri siksi on hyvä kertoa tähän liittyvä vitsi, joka kuvannee myös edellä mainittua ”älykästä typeryyttä”:
”Kuuluisa maantierosvo tulee rabbin luo pyytämään tämän siunausta. – Senkin roikale, sanoo rabbi, ettäkö siunaisin työsi! En ikinä! – Maksaisin siunauksesta sata zlotya, sanoo rosvo. Rabbi menee mietteliääksi. Tuollaista tarjousta on vaikea hylätä. Niinpä hän keksiikin ratkaisun. Hän kohottaa kätensä siunaavaan asentoon ja sanoo: Jos Jumala on viisaudessaan päättänyt rangaista jotakin ihmistä niin, että hän tulee rosvotuksi, tapahtukoon se tämän taitavan miehen käsien kautta.” (Kenelle rabbi nauroi – Juutalainen vitsi, kirjasta Juutalainen kulttuuri)
Myös me kristityt teologit olemme kyllä nokkelia keksimään siunauksillemme yhtä ovelia sanamuotoja, mutta kuinka rehellistä se sitten on, lienee aivan toinen asia…
Esimerkki nro 2
Nyt suomalaisen naispappeuden 30-vuotisen taipaleen virstapylväällä ahkeroidaan myös monia näkökulmia, miten tämänkin ilmiö saataisiin näyttämään siunaukselta. Tälläkin saralla Suomen ev.lut. kirkon pastorit panevat parastaan, miten käytännössä kaikilla mittareilla laskusuuntaa näyttävä ja yhä naisistuva kirkollisuus puettaisiin juhla-asuun.
Eräs argumentti kuuluin näin:
”Olen kuullut monta erinomaista saarnaa naisten pitämänä, kun taas huonoin koskaan kuulemani saarna oli miehen pitämä. Olen toiminut työtoveruudessa useamman naiskollegan kanssa ja tullut vakuuttuneeksi siitä, että he ovat oikeita Herran pappeja.”
(Kts. kommentit / https://www.kotimaa.fi/blogit/mika-naispappeudessa-on-niin-vaarallista/ )
Tämän kommentin ongelmana on liian kapea ja pelkistetty kriteeri erityisesti pastorin virkaa ajatellen. Kyseinen teologi näet arvioi naispappeuden oikeutusta a) saarnataidon, b) henkilökohtaisen kokemuksensa kautta.
Ensiksikin on hyvä kysyä molempien havaintojen objektiivisuutta. – Toiseksi voidaan kysyä onko saarnataito ainoa paimenviran olemusta kannatteleva tekijä? Kolmanneksi täytyy huomioida, ettei pastorin subjektiivinen vakuuttuminen ole koskaan yhtä painava peruste kuin Jumalan oma ilmoitus Raamatussa.
Luterilaisen teologian mukaan totuuden ja valheen ensimmäinen arviointikriteeri on Raamatun sana. Edellä kuvatussa argumentissa tämä periaate on unohtunut. Toiseksi täytyy asettaa järkisyyt, ja vasta kolmanneksi henkilökohtainen vakuuttuminen jostakin.
Moni meistä voi varmasti havaita, että naiset ovat usein meitä miehiä parempia puhujia. Raamatun mukaan pastorin valinnalle on yli kymmenen kriteeriä, joista opettamisen taito on vain yksi (1Tim.3). Jos tämä yksi tosiasia nostetaan ainoaksi määrittäväksi tekijäksi ja unohdetaan muut, silloin pidetään jälleen ”totuutta vääryyden vallassa”.
Lisäksi naispappeuden onnistumista/epäonnistumista voidaan jo arvioida tilastoihin perustuvillä järkisyillä:
Nyt 30 vuotta suomalaista naispappeutta kokeneena kansakuntana meillä on Raamatun kriteerien lisäksi joukko ”määrällisiä” ja ”laadullisia” tilastotietoja. Määrällisistä tekijöistä voidaan havaita, että naispappeuden aikana pääjumalanpalvelusten kävijämäärä on käsittääkseni laskenut reilusti. Siinä on noin kahden miljoonan kävijän romahdus (Lähde: Kirkon tutkimuskeskus). Laadullisista tekijöistä löytyy myös eroja miesten ja naisten välillä. Naispappien sitoutuminen uskon sisältöön näyttäytyy (laadullisesti) naisten suhteen heikompana kuin miehillä. Eräässä uskomme keskeisimmässä asiassa eli suhtautumisessa Jeesuksen neitseelliseen sikiämiseen vain 50 % naispapeista uskoo siihen vakaasti ja miehistä taas 68% (Lähde: Radio Dei ja Kirkon tutkimuskeskus). Homoseksuaalisten suhteiden siunaamisen suhteen naispapeista Raamatun kantaa vastaan kääntyy jopa ¾ naisista, kun miehillä miespapeilla vastaava suhdeon ½ (Lähde: Helsingin Sanomat, 2015). Näin ollen jokaisen Raamatun sanaa ylimpänä ohjeenaan pitävän teologin tulisi nähdä, että myös määrälliset ja laadulliset järkisyyt muodostavat naispappeuden suhteen kriittistä näkökantaa vahvistavan tekijän. – Erityisen vakava em. tämä ero on siksi, että Suomen ev.lut. kirkko on estänyt jo vuosia monia perinteisellä Raamattu-teologisella kannalla olevia maistereita saamasta pappisvihkimystä. – Tilastot ovat silti edelleen miesten eduksi, vaikka miesten joukosta ovat jo jääneet pois monet saman kirkon virallisen tunnustuksen miesedustajat.
Ymmärrän kyllä itsekin naispastorin puolisona pitkään eläneenä, että kovin helposti henkilökohtainen näkökulma sokeuttaa ja kuurouttaa kuulemasta Raamatun ääntä ja tunnustamasta em. tilastollisia realiteetteja. – Minun täytyy kuitenkin myös itse tunnustaa, että sellainen on yhtä lailla typeryyttä ja totuuden pitämistä vääryyden vallassa (vaikka olen siihen myös itse syyllistynyt).
Esimerkki nro 3
Kolmas esimerkkini liittyy valikoivaan Raamatun lukemiseen. Kun jokin Raamatun asia ei miellytä, se pyritään työntämään sivuun esittämällä toisia Raamattu-sitaatteja, jotka vaikuttavat turhentavan itseä vaivaavan tekstikohdan. Seuraavassa tapausesimerkissäni ko. tekniikka liittyy johtajuuteen Raamatussa. Erästä henkilöä näyttää vaivaavan, että pastorin johtajaviran äärellä käydään keskustelua ja hän niputtaa teesinsä näin:
”Tarvitsemmeko hengellisiä johtajia? Silloin on syytä lukea Raamatusta mitä Jeesus opettaa johtajuudesta: “Kuninkaat hallitsevat herroina kansojaan, ja vallanpitäjät vaativat, että heitä kutsutaan hyväntekijöiksi. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija. Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.””
(Kts. kommentit / https://www.kotimaa.fi/blogit/mika-naispappeudessa-on-niin-vaarallista/ )
Edellinen kommentoija aloittaa kyseenalaistamalla koko hengellisen johtajuuden ajatuksen. Tässä kommentissa on ongelmana Raamatun yhden johtajuusaspektin käyttäminen muuta Raamatun johtajuuteen liittyvää opetusta vastaan.
Ei ole kuitenkaan tarpeen ottaa esille kovin montaa Raamatu-sitaattia, jotta voi jo havaita, että Raamatun perusasenne hengelliseen johtajuuteen on myönteinen:
”Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa.” (Hepr.13:7).
”jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten.” (Room.12:8)
Em. johtajuuskriitikon edellä siteeraama Jeesuksen ohje liittyy puolestaan johtamisen tapaan. Jeesus ei vastusta hengellistä johtajuutta, vaan edustaa palvelevaa johtajuutta. Tämä käy ilmi hänen esimerkissään kulkea opetuslapsijoukon edellä, mutta myös muualla Raamatussa:
”ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina.”(1Piet.5:3)
Jokainen kasvatustyössä mukana oleva voi oivaltaa tässä kristillisessä johtajuudessa vastuullisen kasvatuksen esikuvan, jossa tarjotaan rajoja ja rakkautta. Rakkaus on vastuullisen johtajuuden kantava voima. Aina lapsi ei toki ymmärrä, miksei hänen kaikkiin vaatimuksiinsa suostuta. Silloinkin rajat pysyvät kuitenkin samana, vaikka niihin kohdistuisi kapinaakin. Rakkaus pyrkii silti aina odottamaan ymmärryksen kypsymistä, vaikka se joutuukin jo nyt rajoittamaan vahingollisiin asioihin mukaan menemistä. – Vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu odottava suostuminen yhä uudestaan tapahtuvaan asioiden selittämiseen ja kärsivällisyyteen. Rakkaus jaksaa odottaa ymmärrystä, eikä vaadi herran lailla kunnioitusta. Se suostuu palvelemaan tällaisessa palvelevassa johtajuudessa silloinkin, kun siitä ei makseta, vaan siitä joutuu itse maksamaan. – Tämä johtajuuden ja isyyden malli on hyvin lähellä Raamatun ohjeen mukaan järjestäytyneen kristillisen seurakunnan pastorin virkaa. Luonnollisestikaan kaikki seurakuntalaiset eivät ole ikänsä ja ymmärryksensä puolesta lapsia, eikä pastoriksikaan vastaavasti synnytä valmiina. – Joskus roolit tuntuvat heittävän häränpyllyä, mutta parhaimmat edellytykset seurakunnan hengelliselle johtajuudelle tarjoaa kokonaisvaltainen Raamatun kriteerien huomioiminen, kun se kutsuu keskuudestaan henkilöitä pastorin isänvirkaan.
Tässä olivat minun ajankohtaiset esimerkkini älykkyyden muotoon puetusta näennäiskristillisestä typeryydestä. – Tässä oli myös minun yrityksiäni niihin annettavista vastauksista. – Jeesus vastasi saatanalle aina Raamatun sanalla. Siinä on meidänkin ohjeemme. Se on kokonaisvaltainen Raamatun sanaan sitoutuminen.
Kaikissa näissä melko satunnaisesti Kotimaa-keskusteluista löytämissäni tapausesimerksissä oli nähdäkseni jotakin yhteistä. Niissä on kaikissa yhteinen piirre olla suostumatta Raamatun sanan ohjaukseen ja korvata se jollakin omasta mielestä moraalisesti neutraalimmalla arvoteorialla. Ne ovat ymmärtääkseni kaikki jollakin tavalla itseään suvaitsevaisina pitävien kristittyjen kommentteja. Kuten jo alussa professori Budziszewskiin viitaten esitin, aito suvaitsevaisuus ei perustu siihen, että voisimme piiloutua (näennäisen) puolueettomuuden verhon taakse. Aito suvaitsevaisuus on mahdollista vain, jos meillä on syvempi ymmärrys hyvästä ja pahasta. – Tämä ymmärrys edellyttää puolestaan taustakseen uskon Jumalaan ja hänen ilmoitukseensa. Vain Jumalan ja Raamatun sanan kautta moraalitietoisuutemme voi ankkuroitua kestävällä ja syvällisellä tavalla. Ilman sitä tarraudumme aina johonkin pirstaleiksi menneen totuuskäsityksen sirpaleeseen ja pidämme totuutta vääryytemme vallassa. – Silloin mekin olemme vain tyhmäksi tulleita ”älykköjä”!
Näin ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla. Raamatun sana voi tehdä meidät viisaiksi. Me voimme valita pahuuden ja hyvyyden, – tyhmyyden ja viisauden välillä, kuten Paavali neuvoo Timoteusta:
”Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” (2Tim.3:13-17)
En koskaan väsy ihailemasta juutalaisten itseiroonista huumoria.Se on elävä todistus siitä mitä hienovarainen älykkyys voi tuottaa. Se joka ei ymmärrä tekstissä esitetyn vitsin syvällistä opetusta jää puolitiehen .Ehkä opetuksen ymmärtäminen vaatii juuri sellaista älykkyyttä jolle blogin kirjoittaja kääntää selkänsä oman antiintelektuallisen agendansa takia.
ON
”oman antiintelektuallisen agendansa takia”
Hirn,
Onko mielestäsi anti-intellektuaalista, jos kunnioittaa Raamatun sanaa enemmän kuin omaa älykkyyttään?
On
Tässä tulee mieleen Raamatun sana:
”Näet miehen, viisaan omissa silmissään-enemmän on toivoa tyhmästä kuin hänestä. ”
(Sananlaskut 26:12)
Manu Ryösö ja Tapio Puolimatka, Ryösön lähteenä käyttämän kirjan kääntäjä, ovat älykkäitä. Kannattaa tutustua siihen, mitä Wikipediassa kerrotaan Tapio Puolimatkan kirjallisesta tuotannosta ja urasta sekä hänen ohjelmastaan, tavoitteistaan. Puolimatka on valinnut taistelukseen sukupuolineutraalin avioliiton vastustamisen. Lisäksi hän kannattaa luomisopin tuomista kouluopetukseen.
Tapio Puolimatkaa on arvosteltu uskonnon ja tieteen tarkoitushakuisesta sekoittamisesta.
Piispa Jari Jolkkonen ilmaisi äskettäin toivetta uskon ja tieteen ”sekoittamisesta”, vai miten se täsmälleen nyt olikaan.
Onko näin, että Tapio Puolimatkasta ajatusten ja agendan näkyvyys alkaa nyt vahvistua kristillisessä mediassa? Liberaalit ovat kokeneet takaiskun, mutta konservatiivit tarvitsevat älykkäitä perusteluja tehdäkseen agendansa hyväksytyksi kirkossa.
Björn Vikström on liberaalien älykkö ja myös tavattoman viisas ja todellisuuteen ankkuroitunut ihminen, ajattelija ja toimija. Onko Tapio Puolimatka konservatiivien älykkö, jonka ajatukset tulevat kirkolliseen keskusteluun ei-liberaalien piispojen ja pappien kirjoitusten ja puheiden kautta? Viisautta en niissä näe enkä todellisuuteen ankkuroitunutta käytännöllisen järjen ja kestävän eeettisyyden ohjaamaa toimijuutta.
Tapio Puolimatkalla on auktoriteettia kristillisissä tietyissä piireissä. Uskovia ihmisiä kiehtoo ja on koko 1900-luvun kiehtonut henkilöt, joilla on ihmistieteissä korkea akateeminen asema sekä vankka kristillinen usko. Tapio Puolimatka on juuri tälläinen oivallinen konservatiivisten kristittyjen tuki, johon nojata.
Minua kiinnostaa se, onko Ryösän blogi lähes kokonaan Puolimatkan omia ajatuksia tai Puolimatkan kääntämästä teoksesta. Joka tapauksessa merkillepantavaa on, että Puolimatka on kääntänyt juuri tämän teksasilaisen professorin teoksen. Puolimatka on itse kasvatuksen teorian professori Jyväskylän yliopistossa ja on oleskellut Yhdysvalloissa tutkijana.
’Aito suvaitsevaisuus’ ja sen määrittely on todella kiinnostava käsite-innovaatio. Ehkä se on luotu ’Aito avioliitto’-kampanjan tarpeisiin pehmentämään ja oikeuttamaan syrjintää.
Kiitos Terhi Saariselle kommentista ja kysymyksestä.
Kysymykseen Puolimatkan ja Budziszewskin osuudesta tähän blogiin vastaan, että siitä on paljolti (melko vapaina siteerauksina) kyse johdannoksi määrittelemässäni osassa. – Tämä tosin toki ilman prof. Puolimatkan omaa aktiivista panosta juuri tämän blogin suhteen. – Tämän jälkeen seuraava loppuosa on omaa konkretisointiani…
Vastakysymyksenä olisin kiinnostunut, mitä itse tarkoitit seuraavalla lauseella: ”Viisautta en niissä näe enkä todellisuuteen ankkuroitunutta käytännöllisen järjen ja kestävän eeettisyyden ohjaamaa toimijuutta.” – En oikein ymmärtänyt, mistä on kyse ja missä et näe viisautta ja oikeanlaista toimijuutta…
Kiitos terävästä mutta samalla erikoisen sävyisestä blogikirjoituksesta. Äly ja älykkyys on yksi Jumalan hyvistä lahjoista. Senkin leiviskän käyttäminen vaatii vastuullisuutta ja nöyryyttä. Hieman jäin viimeksi mainittua kaipaamaan, kun nostit noita esimerkkejä esille ja kovin määrätietoisesti ja ylhäältä katsovan tuntuisesti ”torppasit” ne.
Kiitos Toivo palautteesta. – Kuulisin mielelläni, minkä koit ”ylhäältä katsovan tuntuiseksi” ja mikä sanavalintani sai sinut erityisesti tuntemaan niin.
Manu; esim. tämä: ”Ei tarvitse olla erityinen profeetta nähdäkseen, että edellä kirjoittavan pastorin päämääränä on perustella samaa sukupuolta olevien pariskuntien elämäntavan siunaaminen. Niinpä kyseinen henkilö…” Melko huitaisten kommentoit Jussi Koiviston aivan asiallista argumentaatio siitä, ettei nykyisen avioliittokäytännön ja monien siihen liittämän lisäajattelun tueksi ole kovin selkeitä suoria raamatullisia perusteita tai että niitä on joitakin ja tulkinta pitää viedä aika pitkälle.
Parahin Toivo,
Muistat varmaan tarinan, jossa lapsi toteaa, ettei keisarilla ollut vaatteita:
https://www.youtube.com/watch?v=2Mnk5QUAZJA
Yhtä vähän löytyy ”vaatteita” saman sukupuolten välisen seksisuhteen hyväksyvälle Raamattu-teologialle. Mielestäni tämän ääneen sanominen ei ole ylimielisyyttä, vaan suostumista ottamaan Jumalan sanasta lapsen lailla vaari.
Jos sinun mielestäsi Toivo nykyinen käsitys avioliitosta miehen ja naisen välisenä suhteena on puolestaan jollakin lailla liian pitkälle viety tulkinta, odotan selvitystäsi miltä osin näin ajattelet…
Manu, Oletan että olet terävä ja ajatteleva teologi. Siten sinun ei ole vaikea tunnistaa esim. sitä, että nykyinen ”kristillinen avioliittomme” on Uuden testamentin aikaa huomattavasti myöhäisempi ”tuotos”. Toki tiedän ja hyväksyn itsekin täysin, että aineksi avioliittomalliimme ja -teologiaamme löytyy hyvin myös Raamatusta. Itse kannatan perheen ja avioliiton edistämistä. Samalla kannatan sitä, että eri sukupuoliryhmiin kuuluvia ihmisiä kohdellaan myös hyvin, siten kuin vaikkapa Kristus opettaa lähimmäisiä kohtelemaan. Tässä kohtaa moni harhautuu ajattelemaan, että nuo ihmiset ovat enemmän syntisiä kuin itse ovat. Tällaisia hyvin yksinkertaisia asioita on helppo löytää nykyisestä tilanteesta. Se, mikä esitetään kristillisenä ja raamatullisena voi olla aivan kristillistä mutta se ei välttämättä nouse suoraan Raamatusta.
Toivo,
En varmaan ole niin älykäs, että pääsisin nyt kiinni ajatuksenjuoksuusi ilman, että itse konkretisoit sitä yksiselitteisesti. Kirjoitat mm näin:
”nykyinen “kristillinen avioliittomme” on Uuden testamentin aikaa huomattavasti myöhäisempi “tuotos”.
Varmasti näin on. Uuden testamentin aikana ei ollut kirkkoherranvirastoja ja vihkikaavakin varmasti erilainen. Yhteistä oli silti miehen ja naisen julkinen sitoutuminen toisiinsa oman uskonyhteisön edessä. Tämän myötä saatiin myös tukea ja turvaa. Yhteistä oli se, että tätä instituutiota varjeltiin tarkoin erilaisin säädäksin ja esim. niin, että aviorikos oli jo VT:n aikana paljon vakavampi asia kuin omaisuusrikos. – Mitä siis tarkoitat myöhäisyyden ”tuotoksilla”? Onko tässä asiassa tapahtunut mielestäsi oleellisia muutoksia avioliiton olemuksen suhteen?
Kirjoitat Toivo myös:
”Itse kannatan perheen ja avioliiton edistämistä. Samalla kannatan sitä, että eri sukupuoliryhmiin kuuluvia ihmisiä kohdellaan myös hyvin, siten kuin vaikkapa Kristus opettaa lähimmäisiä kohtelemaan. Tässä kohtaa moni harhautuu ajattelemaan, että nuo ihmiset ovat enemmän syntisiä kuin itse ovat. ”
Tästä nousee monta jatkokysymystä. Ensiksi kysyn sinulta mahdatko ajatella sukupuolia olevan enemmän kuin kaksi, koska puhut sukupuoliryhmistä. Tiedän, että sellaistakin ajattelua esiintyy, mutta juuri sinun ajatuksesi kiinnostaa. Lähdetkö siitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi (vain kaksi sukupuoliryhmää), vai laitatko joukkoon myös jotakin muuta?
Toiseksi minua kiinnoistaa abstraktiksi jäävä määritelmäsi em. eri ”sukupuoliryhmien” hyvin kohtelemisesta. Oletetaan, että tarkoitat tällä ”hyvin kohtelemisella” esim. homoseksuaalisten parisuhteiden kanssa ja puolesta rukoilemista/siunaamista. – Perustelet ”hyvin kohtelemisen” ajatustasi sillä että muutoin moni voi harhautua ajattelemaan, että nuo ihmiset ovat enemmän syntisiä kuin itse ovat.
Minusta vaikuttaa siltä, että yrität nyt väistää olennaisinta kysymystä. – Kaikki lähtee siitä, tunnustatko sen, että Raamattu tuomitsee homoseksuaaalisuuden harjoittamisen. Jos tämän myöntää todeksi, pelkkä ”hyvin kohteleminen” ei vaadi moraalisesti torjuttavan asian puolesta rukoilemista/siunaamista. Tässä ei ole syytä saivarrella. Jokainen ymmärtää, että alkoholistin puolesta voi rukoilla ja näin osoittaa hänen ”hyvin kohtelemistaan”, mutta silti selkeästi torjua juomisen puolesta rukoilemisen/siunaamisen. Vihkikaavoja mukailevat parisuhderukoukset antavat puolestaan aivan päinvastaisen viestin.
Vastaisitko siis Toivo avoimesti: Mitä ajattelet homoseksuaalisuuden harjoittamisesta? Pidätkö sitä syntinä?
Suvaitsevaisuus on saanut viimeisinä vuosikymmeninä outoja piirteitä, kun siitä on tullut samaan aikaan naula ja vasara.
Äärimmilleen vietynä suvaitsevaisuus on välinpitämättömyyttä ja ilman selkeää oikean ja väärän käsitystä se on samaa, kuin laittaisi myrkkyä tuttipulloon.
Raamattua ei pian suvaita, koska monikaan ei kärsi enää tervettä opetusta.
Terve opetus taas pitäytyy Raamatun ilmoituksessa, koska muuten oppi ei ole enää tervettä, ja johtaa ihmisen harhaan.
”Olen kuullut monta erinomaista saarnaa naisten pitämänä, kun taas huonoin koskaan kuulemani saarna oli miehen pitämä.” Onko erinomainen saarna puhujan taidoista riippuvainen? Minä olen kuullut monen taitavan puhujan jokseenkin tyhjänpäiväisiä saarnoja ja sanoissaan epäloogisesti takeltelevan erinomaisen koskettavia saarnoja. Mikä sitten tekee saarnasta erinomaisen? Se selviää jatkossa: ”Olen toiminut työtoveruudessa useamman naiskollegan kanssa ja tullut vakuuttuneeksi siitä, että he ovat oikeita Herran pappeja.”
Nyt en ihan tajunnut, missä kohdassa tässä viestissä oli argumentin fokus…
”Kyseinen teologi näet arvioi naispappeuden oikeutusta a) saarnataidon, b) henkilökohtaisen kokemuksensa kautta.” Viestini kohdistui tähän arvioosi. Tahdoin huomauttaa, että saarnataito – mitä sillä sitten tarkoitetaankin – ei välttämättä tee saarnasta puhuttelevaa. Henki, joka vaikuttaa niin saarnaajassa kuin sanankuulijoissakin, saa saarnan osumaan ja puhuttelemaan. Onko muuta keinoa arvioida saarnan hengellisyyttä kuin henkilökohtainen kokemus? Opillisuutta voi tutkia teologisia kirjoja käyttäen, mutta ei Hengen läsnäoloa.
M. Pentti kysyy: ”Onko muuta keinoa arvioida saarnan hengellisyyttä kuin henkilökohtainen kokemus?”
Onpa hyvinkin! Perinteisen luterilaisen uskonkäsityksen mukaan saarnan hengellisyyttä arvioidaan ensisijassa sillä, missä määrin se on linjassa Raamatun sanan kanssa. Lutherilla oli tapana sanoa, että Pyhä Henki ajaa sanan vaunuilla.
”Perinteisen luterilaisen uskonkäsityksen mukaan saarnan hengellisyyttä arvioidaan ensisijassa sillä, missä määrin se on linjassa Raamatun sanan kanssa.” Tämä on opin eikä hengellisyyden arviointia. Tärkeäähän sekin lienee. Raamatun sanan linjassa tiukasti pysyen on mahdollista pitää vaikka millainen luentosarja ilman, että Henki saa puhaltaa siihen elämää. Toisaalta Henki voi rohkaista ja lohduttaa aivan ilman sanojakin.
M. Pentti
Sinä taidat nyt asettaa opin ja elämän vastakkain tavalla, joka on ainakin minulle vierasta. Kirjoitin joku aika sitten blogin karismaattisuuteen liittyen. Siitä voit tutkia tätä aihetta paremmin.
Toistan vain sen, että klassisen kristinuskon perusnäkökulmiin kuuluu se, ettei Henkeä irroiteta sanasta. Muutoin päädytään samaan kuin spiritualistit. Me luterilaiset puhumme myös Raamatun sanan itsevaikuttavuudesta, joka tarkoittaa sitä, että juuri Raamatun sana takaa Pyhän Hengen kussakin todistus- ja julistustilanteessa.
Välitilinpäätös
Koska keskustelu näyttää juuri nyt hiljentyneen, syvennän vielä hieman kokonaiskuvaa osatotuuksien vaarallisuudesta, jos/kun niitä käytetään varsinaista totuudellisuutta vastaan.
Olin tänään ’Uusia ikkunoita juutalaisuuteen’ -koulutuspäivässä Haminassa. Tapahtuman järjesti Suomen ev.lut. kirkon Kirkkohallitus / Kirkko ja juutalaisuus -työryhmä. Päivän aikana kävimme kristittyinä dialogia juutalaisen synagogan edustajien kanssa. En ryhdy tässä referoimaan tämän mainion ja mielenkiintoisen kurssipäivän sisältöä laajemmin. Nostan vain esille muutaman ajatuksen, joka nousi mieleeni; ikäänkuin eräänlaisena omana jatkoreflektiona tähän blogiini.
Juutalaisille on tehty kristittyjen taholta paljon pahaa. Näin on toimittu usein sen takia, että Jeesus Kristus surmattiin juutalaisen kansan johtomiesten ja Rooman hallinnon epäpyhän allianssin toimesta. – Tämä on totta, mutta meillä kristityillä on kirkon historiassa usein unohtunut, että Jeesus, Paavali ja koko apostolien joukko olivat myös juutalaisia. Kirkkojen juutalaisvastaisessa polemiikissa yhdestä totuuden palasesta (Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta) on tehty syy hyökätä kaikkia juutalaisia vastaan mitä julmimmilla tavoilla. – Tässäkin on käytetty totuutta vääryyden vallassa. – Tällöin ei ole unohdettu pelkästään sitä, että Jeesuskin oli juutalainen, vaan myös hänen ohjeensa: ”Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.”
En malta lopettaa tätä juutalaisten kohtaamaa nurjaa asennetta vain yhteen esimerkkiin, vaan jatkan vielä vähän siunauksesta.
Nykyään liberaalit kristityt eivät yleensä toki enää syyllisty juutalaisten syyttämiseen edellä kuvaamani esimerkin tavalla. Juutalaisista saatetaan puhua kirkoissa nykyään kansana kunnioittavasti, mutta vain kansana. Kansa ja maa erotetaan näet nyt usein toisistaan. Nykyään on yleistynyt kristittyjen keskuudessa politisoitunut teologia, jossa juutalaiselta kansalta kiistetään oikeus omaan maahansa. – Puhutaan ehkä vielä juutalaisen kansan siunaamisesta. Silti voidaan samalla jopa boikotoida heidän kansallisia oikeuksiaan omaan maahansa, ja sympatisoidaan Israel-vastaisia ja jopa terroristisia ryhmiä.
Eikö tässäkin pidetä totuutta vääryyden vallassa? Eivätkä monet Raamatun lupaukset puhu Israelin kansan eli juutalaisten oikeudesta omaan maahansa! Ja eivätkö sen puolesta puhu myös järkisyyt! – Vai kuka suomalainen kokisi meitä kohtaan suunnatun siunauksen kovin aidoksi, jos kansaltamme kiistettäisiin oikeus omaan isänmaahan?
Onko juutalaisilla lupa kieltää palestiinalaisilta oikeus omaan maahansa?
Emmehän mekään kiellä suomalaisina keskuudessamme asuvilta venäläisiltä heidän oikeuksiaan. Yhtä lailla Israelissa asuvalla arabiväestöllä on oikeutensa, – mutta ei oikeutta kyseenalaistaa juutalaisvaltion olemassaoloa.
Kristittyjen kannnataa aina muistaa Jeesuksen omat sanat: Pelastus on Juutalaisista. (Joh.4:22)
Eräs merkittävä yleisinhimilliseen itsepetostaipumukseen liittyvä näkökulma on jäänyt vielä tässä blogikeskustelussa mainitsematta. Kyseessä on konformismin eli suomeksi sanottuna laumasieluisuuden vaikutus.
Muutama päivä aiemmin eräässä Toivo Loikkasen blogin kommentissa (https://www.kotimaa.fi/blogit/pappeuden-juhlavuosi-ja-kielen-hankalat-ilmaisut/ ) tätä ilmiötä toki jo sivuttiin Kari-Matti Laaksosen toimesta. Jos ketä kiinnostaa kurkata, niin hän voi katsoa, ettei Kari-Matti Laaksonen suostunut pureksimatta nielemään Toivo Loikkasen väitettä yli 30 vuotta sitten tehdyn naispappeuden avaamispäätöksen teologisen esityöskentelyn syvällisyydestä, vaan kirjoitti seuraavasti: ”Toivo, sen verran olen inhorealisti, että luulen, että “vakavaakin teologista työskentelyä” harrastaneisiin saattavat vaikuttaa yllättävänkin vahvasti ns. sosiaalipsykologiset syyt, ts. minne tuuli puhaltaa…loppujen lopuksi teologinen argumentaatio oli melko simppeliä virkakysymyksessä eikä voi olla huomaamatta siinä tiettyä tarkoitushakuisuutta.”
Käytännössä Kari-Matti Laaksosen argumentaatio haastaa pohtimaan sitä, miten esimerkiksi ryhmäpaine ja yhteiskunnallisten odotusten oletusarvo saattoi vaikuttaa em. kysymyksen ratkaisussa. Jos näin tapahtui, lopputulos ei tällöin vastaa sitä, mitä pelkkä kurinalainen Raamattu-teologian harjoittaminen parhaiten tuottaisi. – Ihmisellä näet tiedetään olevan sellainen taipumus, että hän voi melko helposti päätyä jopa itsepetokseen, jos enemmistön mielipide näyttää ajavan sellaisen asiaa.
Tämän vähemmän mairittelevan ominaispiirteemme vahvistaa mm. Solomon Aschin janatutkimus. Siinä koehenkilö joutui arvioimaan janojen pituuksia tilanteessa, jossa muut osallistujat – kaikki tutkijan apulaisia – vastasivat ilmiselvästi väärin. Viimeisenä vastausvuoroon tuli aito koehenkilö, joista 37 prosenttia vastasi enemmistön tavoin. Tätä ilmiötä on kutsuttu konformistisuudeksi, mukautumiseksi ryhmän normeihin, jonka ajatellaan olevan sitä voimakkaampaa, mitä kiinteämpi ryhmä on.
https://www.uta.fi/avoinyliopisto/arkisto/sosiaalipsykologia/ryhmat.html
Olen nyt pohtinut tässä blogissani ilmiötä, jossa totuutta pidetään vääryyden vallassa etupäässä osatotuuksien avulla. – Se, että moni arvovaltainen ja fiksun oloinen henkilö väittää kirkkain silmin jotakin sellaista, mihin nähden oma ymmärrys haraa selvästi vastaan, on hieman eri asia. Kollektiivisessa itsepetoksessa läpi menee joskus jopa emävale. – Toisaalta silloin, kun yksikin Aschin kokeen verrokkivastaaja vastasi epäröivän koehenkilön kuullen oikein, ei ryhmällä ollut enää juurikaan voimaa taivutella tätä koehenkilöä.
Ryhmäpaineen vaikutusta ei sovi vähätellä, mutta en halua päättää tätä puheenvuoroani näköalattomuuteen. Siksi tartun Aschin kokeen viimeiseen havaintoon: kun yksikin kokeen verrokkivastaaja vastasi epäröivän koehenkilön kuullen oikein, ei ryhmällä ollut enää juurikaan voimaa taivutella tätä koehenkilöä.
Yksikin rehellinen Raamatun julkisesti ääneen lukija voi saada kirkossaan paljon aikaan! Ehkä tämä selittää, ettei edes 30 vuotta naispappeutta ole vakuuttanut vieläkään kaikkia uskollisia Raamatun lukijoita siitä, että Suomen ev.lut. kirkon terävimmän kärjen virkaratkaisu osui aikanaan oikeaan. – Vielä selkeämmin tämä Raamatun sanasta nouseva muutosvastarinta tullee muodostumaan kannoksi kaskessa homoseksuaaalisten parisuhteiden siunaamisen suhteen, – JOS edes pieni vähemmistö Suomen ev.lut kirkon Raamattu-konservatiiveja saa sanoa ääneen, ”ettei keisarilla ole vaatteita”.
Tähän kohtaan voisi vaikka veisata yhden virren säkeistön:
”Jos täyttyisikin maailma
nyt valheen enkeleistä,
niin pimeys ei voittoa
kuitenkaan saisi meistä.
Ne olkoot raivoissaan
ja syöskööt kiukkuaan.
Nyt valheen vallat on
jo saaneet tuomion.
Ne yksi sana kaataa.”
Ps. tämän blogin kommentoiminen rauhoittuu tänään klo 18 mennessä huomisen pyhäpäivän viettoon.