Kirkolliskokous hylkäsi torstai-iltana 7. toukokuuta pitkään valmistellun rakenneuudistuksen. Päätöksen teki 31 hengen vähemmistö, joka vastusti toisessa käsittelyssä esityksen hyväksymistä. Kannattajia oli 78. Koska kyse oli ¾ määräenemmistöä vaatineesta esityksestä, koko paketti kaatui. Uudistuksen läpimeno oli siis kiinni neljästä äänestä, joista yksi oli omani.
Minulle ja uskoakseni koko uudistukselle ratkaiseva kysymys koski diakonian viran pakollisuutta.
Uudistus tuli kirkolliskokouksessa vireille kirkkohallituksen ehdotuksena, joka lähetettiin lähetekeskustelun jälkeen lakivaliokuntaan. Hallintovaliokunta antoi lausunnon lakivaliokunnalle. Hallintovaliokunnan jäsenenä jätin yhdessä Matti Huomon kanssa eriävän mielipiteen lausuntoon, jossa puollettiin pakollisten virkojen muutosta. Jo tuolloin totesimme Huomon kanssa, että pakollisista viroista luopuminen voi kirkolliskokouksen täysistunnon toisessa käsittelyssä kaataa koko paketin.
Keskiviikon yleiskeskustelussa toin esille sen, että kysymys diakonian viran pakollisuudesta on minulle kynnyskysymys ja että tulen äänestämään pakettia vastaan, jos tässä kysymyksessä ei saavuteta kompromissia. Matti Huomo totesi saman kanttorin viran osalta.
Jotkut pitivät pakollisista viroista luopumista pienenä yksityiskohtana. Olen vahvasti eri mieltä.
Vuosien varrella olen saanut yhä uudelleen kunnioittaa ja arvostaa niiden kirkolliskokousedustajien kaukonäköisyyttä ja rohkeutta, jotka vuonna 1943 suurella äänten enemmistöllä päättivät tehdä diakonian virasta seurakunnan pakollisen viran. Tuon päätöksen vuoksi Suomeen kasvoi ainutlaatuisen vahva ja elävä diakoniatyö. Ratkaisevaa seurakuntadiakonian kehittymiselle oli juuri se, että diakonian virka oli pakollinen seurakunnan virka. Diakonia-ihmisenä en voinut olla missään tapauksessa olla tekemässä päätöstä, jossa tästä kirkkomme aarteesta luovuttaisiin.
Meidän diakonia-ihmisten vetoomukset suomalaisen seurakuntadiakonian ainutlaatuisuuden säilyttämisen puolesta eivät saaneet riittävää kannatusta. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä ehdotus diakonian viran pakollisuuden säilyttämisestä hävisi äänin 67-40.
Kuitenkin kaikkien tiedossa oli se, että uudistus tarvitsee vähintään 82 edustajan äänen. Jo aikaisemmat äänestykset olivat osoittaneet, että seurakuntayhtymien pakkojäsenyyttä vastustaneita oli merkittävä määrä. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä tehtyä muutosesitystä eli diakonian viran pakollisuutta vastustaneet ottivat siis tietoisen riskin – ja eräällä tavalla asettivat tämän erityiskysymyksen muun paketin hyväksymistä tärkeämmäksi asiaksi.
Äänestyksen jälkeen monet kertoivat olleensa valmiita tinkimään diakonia-kysymyksestä. Hekin olivat havahtuneet siihen, että pakollisista viroista luopuminen oli ratkaisevaa uudistuksen kaatumiselle (tämä oli kynnyskysymys myös muutamalle muulle edustajalle). Mutta se oli liian myöhäistä.
Ymmärrän sen, että toiset tulkitsivat diakonia-kysymystä eri tavalla kuin minä. Sen sijaan ei voi ymmärtää sitä, ettei minun ja muiden diakonia-ihmisten näkemyksiä otettu vakavasti yksityiskohtaisessa käsittelyssä. Määrävähemmistösäädökset ovat sitä varten, että enemmistö kuuntelisi vähemmistön näkemyksiä. Miksi niin ei tehty?
Eli Hiilamot yhteensä 2 ääntä. TÄYSI FLOPPI. Niin paljon oltiin, kaikesta huolimatta, saamassa ja saatukin, mikäli olisi samalla ymmärretty, että kuntarakenteen muutoksen kautta pian liikkeelle lähtevä yhtymäkehitys tulee siirtämään kirkossa virkoja joka tapauksessa yhä enemmän yhtymiin. Prof. Hiilamo on monet kerrat puhunut ja kirjoittanut tuskastuneena maallikkojen puolesta, heidän, jotka toki olisivat kaavaillussa uudistuksessa jääneet tuoksi oman seurakunnan diakoniseksi varannoksi ja sen tueksi. Olen kokenut, että kirkossa maallikkoedustus viran edustamasta ruokakunnasta on aina johtanut viime kädessä maallikoiden näkökulmasta tappioon, pettymiseen. Näin kävi nytkin!
Parahin Paavo Eero, oletat, että äänestin samoin kuin puolisoni. Kannatin muutosesitystä diakonian virkaan liittyen. Vaikka se ei tullut hyväksytyksi, äänestin toisessa käsittelyssä rakenneuudistuksen puolesta. Äänestystiedot ovat julkisia. Olisikohan kannattanut tarkistaa asia ennen kuin olettaa sukunimen perustella, että 1+1=2?
Sovinistinen kommentti Paavo!
Voi näin tulkita, mutta sovinisti en ole – Niin usein olen iloinnut 12 vuoden KK vuoteni jälkeen, miten rohkaisevia puheita professori on maallikkuuden arvosta kirkossa, eri lähteissä kirjoittanut ja myös KK:ssa puhunut, monen muun lailla – ollen käsityksissäni suorastaan kantava voima kirkon korkeimmassa päättävässä elimessä muutoshakuisuudessa. Ja nyt kaikki kuitenkin polarisoitui taas ymmärrykseen virkavetoisuudesta – siihen nojautumisen välttämättömyydessä.
Pyydän vilpittömästi anteeksi loukkaavia sanavalintojani – molemmilta!
2015 vaimo samassa hallinnollisessa elimessä ei tarkoita miehellä kahta ääntä. Hyvä niin.
Paavo Eero parhain, ei mitään syytä anteeksipyyntöihin ainakaan minulta. En minä nyt tuosta loukkaantunut. Täsmensin vain virheellisen tiedon. Maallikkouden arvo on ja pysyy vahvana. Ei annateta minkään viedä sitä!Toivon, ettette tee tuollaista johtopäästöstä tästä. Diakonia kirkon aarteena taas oli Heikille niin iso kynnyskysymys tässä kohdin eikä se liittynyt maallikkojen arvon alennukseen. Seurakuntarakenneuudistusprosessin opetuksista jäi meille kaikille varmaan paljon mieleen jatkoakin ajatellen. Kaunista kevättä! No hard feelings!
Harmillista joka tapauksessa, että tämäkin esitys ja uudistus kariutui. Viroille voi olla kylmempi kyyti isoissa seurakuntayksiköissä, jotka toteuttavat säästöjä. Virkoja voi jättää täyttämättä vaikka ne olisivat pakollisia kun on iso yksikkö. Riittää, että sellaisessa on esim. jokunen diakonian virka. Tosin uudessa rakennemallissakin virat olisivat olleet yhtymän virkoja, mutta ne olisi sijoitettu seurakuntiin. Isossa yksikössä ilman alueita on helpompi säästää viroista.
Lopputulos oli tosiaan erittäin harmillinen ja varsinkin tilanteessa, jossa ajassamme elävä viran edustus olisi lopulta ollut valmis tulemaan vastaan monessa asiakysymyksessä – niissä pakettiin sisältyneissä asioissa, joita on yksittäisinä edustaja-aloitteina jo vuosikaudet yritetty kirkolliskokouksessa saada läpi.
Heikki voisit kommentoida tätä kritiikkiä ”omaan jalkaan ampumisesta” eli siitä, että diakonian viran säilyttämistavoitteella voi ollakin haitallinen seuraus ainakin diakonian virkojen määrään. Yhtymämalli seurakuntineen takaisi virkojen määrän minusta paremmin.
Äärettömän surullista. Diakonian viran pakollisuus tai ei-pakollisuus on aivan väärä ja vanhentunut tarkastelukulma. OLENNAISTA on se, pitääkö diakoniatyötä tehdä vai ei. Kukaan ei ole sitä vastaan. Seurakunnan taloudesta on huolehdittava ja verovaroista vastattava. Missään ei ole sanottu, että pitää olla talouspäällikkö taloutta hoitamassa. Jokainen seurakunta on osannut sen silti itse järjestää. Mutta siis tämän vähemmistön mielestä seurakunnissa on vastuutehtävissä niin tyhmää väkeä, että eivät osaa päättää, miten diakoniatyön tekeminen on järjestettävä. Näinhän asia on pelkistettävä. Ja sitä paitsi, millä perusteella diakoniatyötä on tehtävä virkasuhteessa? Ei kuntien sosiaalityötä ole pakko tehdä virkasuhteessa. Eikä yksikään ortodoksisen kirkon diakoni ole virkasuhteessa. Mutta kai se on sitten sitä luterilaisuutta puhtaimmillaan? No, turha murehtia kun vahinko on jo tehty,
Diakonian viran pakollisuudessa kyse on raadollisesti siitä, kenelle kirkollisveroilla kerättävät palkkarahat jaetaan ja millaista seurakuntaa & kirkkoa silloin rakennetaan. Ilman viran pakollisuutta tulevat säästöt kohdistuisivat epäsuhtaisesti diakoniatyöntekijöihin. Minulle olisi hyvin sopinut sellainen malli, jossa ei olisi mainittu lainkaan pakollisia virkoja. Esityksessä haluttiin kuitenkin tiputtaa kanttoreiden ja diakonian virat pakollisten virkojen joukosta.
Toivo Loikkaselle: En usko siihen, että jatkossa suosittaisiin seurakuntien rakennemuutoksissa yhden seurakunnan malleja yhtymien sijaan vain siksi, että ne jäivät mahdollisiksi eikä kaikkien ole pakko kuulua yhtymiin. Seurakuntien palvelussuhdevirat varmasti vähenevä tulevaisuudessa. Kyse on siitä, miten vähentäminen toteutetaan.
Risto Voipiolle: Kannatan lämpimästi vapaaehtoisuutta ja myös nykyisissa palvelussuhdeviroissa tehtävän työn korvaamista vihkimysviroissa tehtävällä työllä (edellyttäen että viran kolmas säie toteutuu meillä).
Ihan vilpittömästi ja ystävyydellä Heikki, en ollenkaan ymmärrä mitä tarkoitat, kun kirjoitat ” Kannatan —– nykyisissä palvelussuhdeviroissa tehtävän työn korvaamista vihkimysviroissa tehtävällä työllä (edellyttäen että viran kolmas säie toteutuu meillä).”
Onko tuo lause suomeksi ”kannatan diakoniatyön tekemistä tulevaisuudessa työsopimussuhteessa ja virkasuhteesta luopumista, mutta joka tapauksessa nämä työntekijät pitäisi vihkiä diakoneiksi”?
Kun vuosien mittaan on lukenut virkateologiasta, lähinnä diakonaattiin liittyneitä ja korkealentoisia lausuntoja, aivankuin siellä todellakin olisi ymmärrettävissä vapautta käsittää termi vihkimysvirka kokonaan teologialle, riippumatta työsuhteen laadusta: työsopimus- vaiko virkasuhde.
Mutta lopulta kaikki tällainen pohdinta ja väritys ei vain diakonaatti-keskusteluun liittyen kävisi tarpeettomaksi, kun kirkon julkisoikeudellinen asema piispa Björn Vikströmin esittämällä tavalla toteutettaisiin.
Höh! Tietysti tarkoitukseni oli lainata piispan ajatusta; että kirkko luopuisi julkisoikeudellisesta asemasta!