Lukijani.
Mediaa on tapana kutsua neljänneksi valtiomahdiksi. Se tunnetaan myös vallan vahtikoirana. Lintukoiraksikin sitä voisi hyvällä syyllä kutsua. Ja vieläpä valppaaksi sellaiseksi. Ainakin silloin, kun edessä ovat mielenkiintoiset vaalit, joihin etsitään sopivia ehdokkaita.
Hyvä lintukoira hakee esiin isännälleen mieluisan saaliin, milloin metson, milloin teeren tai pyyn. Oravat, hirvet, porot ja muut sellaiset se jättää rauhaan. Median lintukoiramaiset ominaisuudet paljastuvat silloin, kun valtakunta tarvitsee sopivia ehdokkaita presidentiksi tai ministereiksi tai muiksi laajan julkisen vallan käyttäjiksi.
Kirkolle on siunaus, että myös piispat yhä kuuluvat itsenäisyyspäivän vastaanoton vakiovieraisiin. Ellei niin olisi, piispan viran täyttö ei kiinnostaisi median lintukoiria, jotka haistavat vallan. Ei ainakaan enempää kuin lyhyenä palstanpääuutisena vaalin jo ratkettua.
Mediaa ei voi kouluttaa. Ei ainakaan läksyttää. Sen on moni pääministeri saanut karvaasti oppia.
Kuten isännän on opittava tuntemaan lintukoiransa temperamentti käyttääkseen sitä parhaalla mahdollisella tavalla, niin myös äänestäjän on opittava sietämään median vapautta: sitä, että se toisinaan nostaa esiin aivan muuta kuin oli tarkoitus tavoitella.
Eräs poiminta piispanvaalien historiasta. Arkkipiispa Jukka Paarman seuraajaa etsittäessä media kiinnostui papista, joka tahtoi arkipiispaksi, yhdellä k:lla. Arkipiispa olisi ihan muuta kuin itsenäisyyspäivän vastaanotolta tuttu juhlapiispa. Niinpä media kiinnostui ja antoi pastori Juha Luodeslammelle tilaa esitellä ajatuksiaan. ”Arkipiispa” Luodeslampi kykeni sittemmin siirtämään saamansa mediahuomion seurakuntavaalien käyttöön, kuten Kotimaa24-uutinen lokakuulta 2010 osoittaa.
Koska media mielellään etsii uutisilleen kärkiä, se osaa myös kärjistää. Se osoittaa äänestäjälle soivan ukkometson pystyn pyrstöviuhkan tai teerikukon silmäheltat. Se tunnistaa koppelon henkselit tai lentävän teerikanan valkeahkon siipijuovan. Perinteistä kiinni pitävä ehdokas erotetaan uudistusmielisestä ja sukupuolten kirjo tahdotaan näkyviin.
Median jäljiltä ehdokas on joskus yhtä surkeassa kunnossa kuin lintuopissa olevan pentukoiran ensisaaliin höyhenpeite sen käsittelyn jäljiltä, minkä isäntä sallii palkinnoksi oppijalle. Mutta vastuullinen journalismi on silti aarre. Se tuottaa äänestäjille korvaamatonta tietoa. Jopa herkullisia yllätyksiä.
Sinun
Harmaa rovasti
Hyvä blogi. Media parhaimmillaan ja vastuullisena ynnä toivottavasti neutraalina on neljäs valtiomahti/vallan vahtikoira tai lintukoira. ”Parhaimmillaan” tarkoitan sitä, että ikää karttuessa tulee nykyisin tarkistettua mahdollisuuksien mukaan myös se, kuka Mustin murkinan toimittajille mahdollisesti tarjoaa. 🙂
Jos sitten ajattelee näitä piispojen ynnä arkki-/arkipiispan vaaleja niin hieman häiritsee meikäläistä se, että näiden henkilöiden todellista valtaa toimessaan ei julkisuudessa oikein kerrota ja kansalaisilla taitaa olla siitä aika hatara käsitys. Piispojen valtahan kirkossamme ei lopultakaan ole kovin kummoinen. Heidät vain todella jotenkin mielletään vallan käyttäjiksi ja erityisesti arkkipiispa. Todellinen valtahan on kirkolliskokouksella. Sen tekemisiähän olisi hyvä julkisuudessa tarkastella enempikin vaan siitä taitaa puuttua täydellisesti se glamouri. 🙂
Kiitos kommentista, Tarja.
Vastuullinen journalismi ei lankea Mustin murkinan tmv. tarjoajien houkutuksiin, minkä seikan journalistin 3. ohje (https://vastuullistajournalismia.fi/journalistin-ohjeet/) toteaa oikeutena ja velvollisuutena. Silti olet täysin oikeassa siinä, että myös meillä on lukijoina perusteltu syy tarkistaa kirjoittajan tausta. Varmuuden maksimoimiseksi.
Kirkolliskokous on koolla 3-4 % vuoden koko pituudesta, riippuen siitä, lasketaanko koollaoloaika viikkoina vai päivinä. Piispainkokouksella on koolla päivinä mitaten hiukan vähemmän, mutta istuntoja on parin kuukauden välein, mikä tarjoaa uutisnenälle kiinnostavia hajuja pitkin vuotta. Sen käsiteltävänä olevista aiheista löytyy kärjeksi/kärjistykseksi sopivaa uutismateriaalia. Minä päättelen, että siitä seuraa mahdollinen harhakuva toimielinten/toimijoiden merkittävyysjärjestyksestä.
Minusta tuntuu, että media myös ohjailee yleistä mielipidettä, koska on saavuttanut koskemattomuuden. JSN on puudeli, joka voi pissata lahkeelle joskus, mutta muuta merkitystä ei ole. Tässä maassa ei oikeastaan saa oikeutta muualta kuin raastuvasta, jos kokee tulleensa kohdelluksi huonosti mediassa. Jos yhtä mediaa moittii, niin kaikki toiset tulevat kauamaan sääriluuta, minulla on muodostunut sellainen kuva mielessäni ja se on totuus minulle.
Lauri: ”Minusta tuntuu, että media myös ohjailee yleistä mielipidettä, koska on saavuttanut koskemattomuuden.”
Lehdistöllä on kieltämättä mahdollisuus nostaa jokin asia ns. työjärjestykseen eli julkisesti pohdittavaksi. Sen voi kokea ohjailemisena. Se prosessi, mikä esim. Yleisradiossa johti vuosi sitten eräisiin johtaja- ja työntekijävaihdoksiin, osoittaa minun mielestäni kuitenkin sen, että koskemattomuus ei ole täydellistä.
Jokainen yksilöön kohdistuva ylilyönti on tosi surullinen asia. Minulla on onneksi enemmän myönteisiä kuin kielteisiä kokemuksia siitä, miten lehdistö oikaisee uutisointinsa virheliikkeet.
Tietysti sisäpiireissä on myös hierarkia ja rikkomukset siinä johtaa komplikaatioihin. Tällä voidaan ikäänkuin näyttää miten hyvissä käsissä media on. Jos media ei olisi liputtanut niin reippaasti, ei vanhan virkakannan edustajat olisi niin ahdistettuina nurkkaan. Käsitys avioliitosta on muuttunut niin hurjaa vauhtia, että ilman mediaa ei olisi ollut mahdollista.
Avioliittokäsityksen nopeaan muutokseen on mielestäni osasyynä myös kansalaisaloitteen nimeä kantava demokratiamekanismi.
Median kömpelyys kirkkoa koskevassa uutisoinnissa ei useinkaan johtune pahantahtoisuudesta, vaan siitä, että suurimmalle osalle toimittajakuntaa uskonnollinen kieli ja ajattelu on terra incognita. Sitä mitä ei ymmärretä ei osata myöskään kuvata asiallisesti.
Sama ”kömpelyys” koskee havaintojeni mukaan myös sotilaselämää koskevaa uutisointia. Kenties muitakin erityisalueita, joita en lainkaan tunne. Osaamisen mahdollisia puutteita voi toki huomattavasti korjata hyvillä mediataidoilla: puhumalla sujuvaa suomea – och vid behov också på svenska. Toimittaja ei sellaisesta pahastu.
”suurimmalle osalle toimittajakuntaa uskonnollinen kieli ja ajattelu on terra incognita. ”
Samoin suurelle osalle toimittajakuntaa myös Raamatun sisältö voi olla outoa ja tuntematonta. Sen tähden he eivät välttämättä osaa myöskään suhteuttaa ajassa liikkuvia virtauksia, vaan voivat uutisoida jokseenkin yksipuolisesti kirkon asioista myötäillen ajassa liikkuvia agendoja.
Onneksi lähimmäisenrakkauden kieli sentään puhuttelee. Pelastusarmeijan joulupadat ja Hurstin työ vähäosaisten auttamiseksi pystyvät juuri siksi ylittämään uutiskynnyksen journalistisin perustein vuosi toisensa jälkeen.
Perinteisesti on puhuttu, että Suomen Laki on saanut perusajatuksensa Raamatusta eli siltä ajalta, kun kirkko hoiti kaiken opetukseen, sivistykseen ja hallintoon liittyvän. Joku muutos on täytynyt tapahtua eduskunnan enemmistön mielissä, jos uudistuksia ollaan valmiit tekemään näinkin perustavaa laatua olevista kysymyksistä. Jos ottaisimme vielä huomioon, että kansasta suuri osa kuuluu kirkkoon tai muuhun hengelliseen yhteisöön. Minusta on outoa se, ettei se näkyisi ihmisen käyttäytymisessä mitenkään.
Tosin ilmasto on muuttunut kovaksi. Kun Suomen onnellaa hoidettiin inflaatio/devalvaatio-onnellisuuspillerillä, niin pankkikin voi nauttia korkeista lainakoroista ja tarjota maksutonta tiskipalvelua. Nykyisin voidaan laskuttaa häntä, joka ei omista tietokonetta eikä kännyä . Välillä ongelmia hoidettiin säätämällä kaikenlaisia takuulakeja. Eduskunta on tehnyt tehtävänsä, kun on säätänyt: Hoitotakuun, nuorisotakuun ym. Jos asiat eivät toteudu, niin joku on rikkonut lakia ja pitää ainakin sakottaa, jos ei enempää.
Lauri. Asioiden nykytila voisi olla muukin, ilman muuta. En minäkään kaikelle käsiä taputa.
Minun mielestäni media on kuitenkin vaikkapa ministerien radikaaleja muutossuunnitelmia paljastaessaan ja eduskunnan sydämenlyöntejä kirjatessaan toiminut myös ylilyöntien ehkäisijänä. Lakien porsaanreikiä on myös ryhdytty tukkimaan median tuotua julki epäkohtien laajuuden ja yleisen oikeustajun vastaisuuden.
Media pystyy yhtä helposti antamaan kasvot yksittäisen kansalaisen perustetulle huolelle kuin yksittäisen päättäjän villeille visioille. Se on siis hyvä apu viestinvaihdossa. Ja tietenkin viime kädessä vieläpä mielikuvan luoja siitä, mikä asioiden tila juuri nyt on. Siitä on etua, jos tai kun pyrkii vaikuttamaan maailmanparantajana.