Jossain Suomen kaupungissa asuvan Niämisen perheen kolme lasta käyvät peruskoulua ja vanhemmat ovat ammattikoulutettuja, mutta tällä hetkellä työttömiä. Käy kuitenkin niin, että rva Niäminen saa työtarjouksen koulutustaan vastaavasta työstä, mutta eri paikkakunnalta. Matka on niin pitkä, että rouva Niämisen olisi asuttava työpaikkakunnalla viikot. Asuminen järjestyy kyllä hänelle, mutta perheasuntoa ei ole tarjolla. Eivätkä lapsetkaan haluaisi kavereista eroon.
Rouva Niäminen on vaikeassa tilanteessa. Kieltäytyminen voisi aiheuttaa karenssin ja päivärahojen menetyksen. Toisaalta häntä hirvittää jättää kolme lasta miehensä vastuulle kouluviikoiksi. Niinpä hän päättää ilmoittaa työvoimaviranomaiselle kieltäytyvänsä työtarjouksesta. Kieltäytymistään hän perustelee sillä, että ”meidän Pena ei oikein pärjää niiden lasten kanssa”.
Onko rouva Niämisen perustelu riittävä? Tulisiko hänen saada nauttia ansiosidonnaista työttömyysturvaa vain siitä syystä, että katsoo miehensä kykyjen olevan riittämättömiä lasten arjen pyörittämiseen sillä aikaa, kun hän on viikot tienaamassa toisella paikkakunnalla? Vaikuttaako asiaan se, että työpaikan saaja on äiti eikä isä? Saako se vaikuttaa? Pitääkö sen vaikuttaa? Pitäisikö hra Niäminen alistaa jollekin asiantuntijaraadille, joka arvioisi hänen kodinhoidolliset kykynsä ja tämän lausunnon perusteella hyväksyisi tai hylkäisi rouvan perustelut? Pitäisikö laskea, paljonko elintaso todella paranisi työssä käymisen myötä, kun pitäisi vuokraakin maksaa kahdesta asunnosta ja viikoittain matkailla työ- ja kotipaikkakunnan väliä?
Monenlaista miettii varmaan myös rva Niäminen. Ehkäpä hän kääntyy pulmissaan seurakunnan työntekijän, vaikkapa nuorisotyönohjaajan, diakonin tai papin puoleen. Ehkä hän käy jopa rukouspiirissä, jossa hänen puolestaan rukoillaan.
Mitä rukouspiiriläiset rukoilevat? Varmaankin Jumalan tahdon toteutumista Niämisen perheen elämässä. Entäpä konkreettisemmin? Toivovatko he, että viranomaiset ymmärtäisivät rva Niämisen perustelut ja antaisivat hänen jäädä ansiosidonnaiselle päivärahalle odottelemaan koulutusta vastaavaa työtä lähempää kotoa? Rukoilevatko he hra Niämiselle eheytymistä, että tämä kasvaisi aikuiseksi ja alkaisi ottaa vastuuta lapsistaan niin, että rouva saisi turvallisin mielin keskittyä viikot työhönsä vieraalla paikkakunnalla? Toivovatko he rouvalle suhteellisuudentajua ja luottamusta siihen, että lapset ja mies pärjäävät, vaikka mies hoitaisikin kotiasiat eri tavalla kuin vaimo? Miettivätkö he mielissään, että olisi syytä harkita avioeroa, jos on naimisissa miehen kanssa, josta ei ole ottamaan vastuuta?
Onko oikein vaatia hra Niämiseltä, että hän kasvaisi vastuuseen? Toisin päinhän tilanteet taitavat olla professoristasoa myöten sellaisia, että mies käy töissä toisella puolen Suomea vaimojen hoitaessa perheiden arkea viikkotasolla. Miksi muuten on aina näinpäin? Olisiko tässä edes keskusteltavaa, jos koulutustaan vastaavan työpaikan toiselta paikkakunnalta olisikin saanut hra Niäminen? Vai olisiko itsestään selvää, että Pena lähtisi viikkomatkailijaksi? Entä jos Pena kieltäytyisi samoin perustein?
Missä tilanteessa/tilanteissa mahdollisten ratkaisujen toteutuessa Niämisen perhettä olisi perusteltua pitää ’yhteiskunnan vapaamatkustajina’?
Entäs se seurakunnan työntekijä, jonka puoleen rva Niäminen kääntyi? Mitä apua (rukouspiirin lisäksi) hänen tulisi tarjota? Lähtisikö työvoimaviranomaisen luokse puoltamaan kieltäytymistä? Kävisikö joku arki-ilta katsomassa, miten Pena lasten kanssa pärjää? Voisiko auttaa iltaruoan laitossa ja pyykinpesussa? Kuulustelisiko nuorimmaiselta kertolaskuja? Vai kirjoittaisi tuohtuneen bloggauksen?
(Telkkarista tulee tätä kirjoittaessani Uutisvuodon uusinta. Sen hengessä todettakoon, että Niämisen perhe on fiktiota.)
Onko nykyään tosiaan pakko otta työ vastaan toiselta paikkakunnalta, jossa joutuisi viikon asumaan? Meneekö päivärahat, jos ei ota?
Tällainen lakimuutos on suunnitteilla: http://www.hs.fi/kotimaa/Ty%C3%B6tt%C3%B6mille+tulossa+pakko+hyv%C3%A4ksy%C3%A4+pitk%C3%A4+ty%C3%B6matka/a1379736946410
Elias Tanni
Joo, pointti on siinä, että proffan palkka aika paljon suurempi kuin ammattiopiston käyneellä rva Niämisellä. Ja miesten palkat on suurempia kuin naisten, ett naisen euro on 80 centtiä.
Luulenpa, että Niämisen ei kannata lähtee mihkään niillä palkoilla. Just luin jostain, että sairastuvuus- ja avioeroriskit ovat paljon suurempia jo päivittäisillä pitkillä työmatkalaisilla kuin lyhkäsimmällä. Ett taitais jäädä miinuksen puolelle Niämisten talous. Varsinkin jos saavat esimerkiksi asumistukea. Ei täs oo kyse hra Niämisen pätemättömyydestä vaan yhteiskunnan kovuudesta, jos tulee karenssi kieltäytymisestä.
Jos multa kysys, niin neuvoisin hankkimaan psykiatrin lausunnon, ett ei riitä resurssit ja noin suuria riskejä ei voi ottaa.
Kannatan hallituksen esittämää uudistusta.
Käytännössä uudistus tulisi koskemaan lähinnä Etelä-Suomea. Kyse on max puolentoista tunnin yhdensuuntaisesta matkasta julkisilla kulkuneuvoilla. Ei mitenkään erikoisen pitkä työmatka.
Sonja O:n kommenttiin lisäisin sen verran, että sairastavuus- ja avioeroriskit vasta suuria ovat silloin kun toinen tai molemmat puolisot ovat työttöminä.
Sanotaan näin, että noita asioita pohtineena lapsi meni työn edelle. Harkittuani työn etsimistä Helsingistä, tulin siihen tulokseen, että niin en voi tehdä. Lapsen isään kyllä voin luottaa, mutta senkin onnettoman on tehtävä työtä. Tällä hetkellä työmatkani on 40 km suuntaansa. Ihan rauhassa saa sanoa vastuuttomaksi, mutta sitä ennen olisi parempi käydä minun mokkasiineissa menneinä aikoina ja katsoa selviäsikö.
Elias ” Kertoo tässä yksi kuukauden päästä pakkolomalle lähtevä erityisluokanopettaja… ”
Luin tuolta, että Eliaksellekin pakkoloma häämöttää. Eli miulle jo tuttua. Miten ne hoidetaan, onko koulu kiinni vai jokainen vuorollaan?
Jokainen vuorollaan. Koulua ei voi laittaa kiinni. Perjantaina oli seitsemän noin kahdestakymmenestä meidän yksilön väestä töistä pois, eikä kellään sijaista. Osa saikulla, osa näillä vapailla. Veikkaan, että saikut tulevat lisääntymään väsymyksen kaataessa väkeä.
Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan suuntaansa yli 50 kilometrin työmatkoja tekevät kuolevat aiemmin kuin työpaikkojaan lähempänä asuvat. Yhteys havaittiin nimenomaan pienipalkkaisten tai vähän koulutettujen naisten kohdalla, ja korrelaatio vahvistui työmatkan pidetessä.
Aiempien tutkimusten mukaan pitkillä työmatkoilla on havaittu myös yhteys lisääntyneeseen stressiin ja jopa parisuhteiden päättymisiin. Ruotsalaistutkimuksen mukaan avioeron todennäköisyys kasvaa pidempää työmatkaa tekevillä jopa 40 prosentilla.
Erään amerikkalaistutkimuksen mukaan pitkiä työmatkoja tekevät työntekijät ilmaisevat myös todennäköisemmin fyysisistä ja psyykkisistä terveyshaitoista, kuin lyhyempää matkaa tekevät. Yhtenä terveyshaittana mainittiin niska- ja selkäkivut.
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288602151138.html
Siinä ihan tutkittuna. Ehkä Niämiset voisivat opiskella omaehtoisella uuteen ammattiin.
Jorma Ojala
Mikä sukupolvi on se kuuluisa pullamössösukupolvi? Itse olen muuttanut kotoa 15 veenä ja 16 veenä ollut jo yksin ulkomailla töissä. 28 veenä kolmen lapsen yksinhuoltaja. Kävin töissä, hoidin himan ja lapset, opiskelin, tein vapaaehtoistyötä, joka oli melkein toinen työ ja samalla harrastus. Koko työelämäni ajan olen opiskellut samalla koko ajan. Sekä pätevöityäkseni että omasta innostuksestani.
Vai seuraava sukupolvi, jolloin 90-lama kurjisti monien elämää niinkin, mm. kun moni joutui maksamaan takaamiaan lainoja. Työttömyys huipussaan. Lapsiperheisiin kohdistuneet leikkaukset. Harrastuksiin ei monellakaan ollut varaa. Onneksi oli kirkon lapsi- ja nuorisotyö, 4H-kerhoja ym. Moni heistä opiskelee jo 24 veenä toista ammattia, kun töitä ei ole. Suuret ikäluokat saivat parhaimman osan.
”Veikkaan, että saikut tulevat lisääntymään väsymyksen kaataessa väkeä.” Niin minäkin. Ongelmat ja niiden ratkaisut nähdään nykyisin kovin kapea-alaisesti ja lyhytjänteisesti. Asioiden välisiä yhteyksiä, suuria kokonaisuuksia ja seurausvaikutuksia ei oteta huomioon.
Itse olen kyllä sitä mieltä, ettei mitään pullamössösukupolvea ole kuin joidenkin omissa konstruktioissa. Eriarvoisuus on lisääntynyt tuloerojen kasvun myötä niin rankasti, että ollaan palattu luokkayhteiskuntaakin pahempaan tilaan, jossa koulutuskaan ei takaa enää mitään. Jatkuvan epävarmuuden tilassa elävä sukupolvi ei voi suunnitella tulevaisuutta: omaa kotia ja perhettä.
Suuret ikäluokat saivat vielä vakituiset hyvät virat, mutta nyt on tarjolla enempi pätkätöitä. Ihmiset elävät aivan toisenlaisessa todellisuudessa eikä siksi ole ihme, että kymmeniä tuhansia alle 30 vee naisia joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle. Turha syyllistää ja yleistää. Ei ihminen ole oman onnensa seppä siinä mielessä kuin se slogan osoittaa.
Toisaalta on tässä hullunmyllyssä käynyt niinkin, että monet ovat sen myötä löytäneet uusia, vaihtoehtoisia tapoja elää ja osallistua. On aikapankkeja ym. Tosin niihinkin nyt verottaja yrittää iskeä. Nehän ne niitä veroparatiiseja varmaan on. Että ei kannusteta mihinkään.