Olemme aikaisemmin pelänneet, että sota voisi mullistaa maailmamme. Muistamme toisen maailmansodan aikoja, jolloin Eurooppa ja maailma olivat liekeissä ja tuli paljon kärsimystä. Olemme pelänneet kolmatta maailmansotaa tai vastaavaa. Nyt maailmamme mullistui korona-pandemian vuoksi. Kaikki tapahtui myös hyvin nopeasti.
Koronan tuomia kärsimyksiä on turha vähätellä. Silti tulee mieleen tuttu ajatus siitä, että kaukana oleva kärsimys ei ole usein meillä uutinen, mutta lähellä oleva on. Tässä mullistuksessa erityistä on juuri se, että pandemia mullistaa meidän hyvinvointiin tottuneen läntisen Euroopan ihmisten elämän. Monille meille toki elämä on edelleen ulkonaisesti turvattua. Saamme vettä, ruokaa ja meillä on turvalliset kodit ja olot. Mutta pandemia tuo mukanaan varautumisen ja sitä suuremman mullistuksen talouteen.
Koronaviruksen tuottamaa kärsimystä pitää pyrkiä vähentämään ja lieventämään kaikin keinoin. Sitä eri maiden hallitukset ja eri toimijat tekevät kaiken aikaa. Emme vielä tiedä, miten asiat menevät ja miten viruksen vaikutus jatkuu kriisivaiheen jälkeen. Onko se nujerrettu, syntyykö immuniteettia ja saadaanko virukselta suojaava rokote?
Koronakriisin aikana voimavarat suunnataan omaan ja oman maan selviytymiseen. EU:n piirissä kauhisteltiin sitä, kuinka muilta mailta ei tuntunut löytyvän apua pahimmin kärsivään Italiaan. Apua tuli sitten EU:n ulkopuolelta ja nyt myös EU:n piirissä kehitellään keskinäistä auttamista. Keskinäistä ihmisten auttamista syntyy kyllä paljonkin eri maiden sisällä kuten vaikkapa meillä Suomessa.
Minusta koronapandemia muistuttaa elämän perusasioista eli siitä, että emme sittenkään hallitse elämää. Samalla se muistuttaa, että maailmassa on aina ollut monenlaista kärsimystä, jolta olemme usein ummistaneet silmämme. Kun toivottavasti koronapandemia hellittää on meillä läntisessäkin hyvinvointimaailmassa jälleenrakentamisen aika ainakin talouden osalta. Samalla meillä on toivottavasti aika, jolloin osaamme nähdä myös meistä kaukana olevan kärsimyksen ja osaamme olla lievittämässä sitä.
Kirkon työssä on ollut vahvasti näky yhteisestä maailmasta sekä sen ilojen ja kärsimysten jakamisesta. Kirkon lähetystyö ja kansainvälinen diakonia ovat aina katsoneet omaa lähialuetta kauemmas ja muistuttaneet meitä siitä, että myös kaukana olevat ihmiset ovat samanalaisia Jumalan luomia ja lunastamia ihmisiä kuten mekin. Heillekin kuuluu – tai ainakin kuuluisi – ne Jumalan antimet, joita me olemme tottuneet pitämään itsestään selvinä ja nauttimaan jatkuvasti!
Toivo Loikkanen
Näin on. Paljonko kirkon budjetista suoraan on ohjattu diakoniaan. Käytännössä asia on suurempi kun mukaan lasketaan seurakuntiemme työalat.
Seurakunnille on ollut suositus, että noin 2% verotuloista ohjataan lähetystyölle ja kansainväliseen diakoniaan. Tämä ei välttämättä toteudu, mutta tuon lisäksi tulevat kolehdit ja ns. vapaaehtoinen kannatus. Viime mainitut ovat merkittäviä sekä lähetysjärjestöille että Kirkon ulkomaanavulle. Tässä linkki esimerkkinä kirkon ja Kua:n väliseen sopimukseen:
https://evl.fi/documents/1327140/38205829/Sopimus+kansainv%C3%A4lisen+diakonian+teht%C3%A4v%C3%A4n+toteuttamisesta+Suomen+evankelis-luterilaisen+kirkon+ja+Kirkon+Ulkomaanavun+v%C3%A4lill%C3%A4/f9d17a9e-f59c-4e79-27d2-89acf694d450
https://evl.fi/plus/seurakuntaelama/lahetys/yhteinen-todistus