Syntisillä, pyhillä tai vaikkapa enkeleillä ei ole omia erillisiä kirkkoja.
Ne ovat kaikki yhden ja saman kirkon jäseniä.
Karl Rahner tähdensi, että kirkkoa voi vääristäen henkilöidä. Tällöin se muuttuu yleväksi erilliseksi koskemattomaksi ”pelastuslaitokseksi”.
Syntiset tulisi nähdä itse kirkkoa määrittelevinä jäseninä, Rahner kehotti.
Hän totesi suorasukaisesti, että ”kirkko on syntinen”, eikä vain ”syntisten kirkko”, sillä myös syntiset ovat sen oikeita jäseniä.
Kirkko on pyhä, mutta siis myös syntinen. Eri syistä, eikä samoilla tavoilla.
Ortodoksisen sekä katolisen opetuksen mukaan vain Jeesuksen äiti Maria on ainoa synnitön ja perille päässyt ihmisjäsen kirkossa.
Ei ole olemassa jotain aidompaa kirkkoa irrallaan jossain muualla. Tämä olisi pelkkä ihanne, eikä kouriintuntuva kirkko.
Tilanne ei muutu, vaikka kirkon samaistaisi sen edustajien kanssa. Itse asiassa kirkon syntisyys on silloin vielä ilmeisempi vitsaili saksalainen teologi kuivakkaasti.
Kirkon toimet eivät ole pelkkää Pyhän Hengen toimintaa, vaan myös ihan tavallisten ihmisten.
Rahner korosti, ettei ole olemassa opetusta, jonka mukaan Pyhä Henki takuuvarmasti estäisi hölmöilyä.
Usko kirkkoon on luottamusta sen kykyyn olla, läpi aikojen, kaikesta huolimatta, lukuisten ”pyhien hedelmällinen äiti”.
Kirkko Pyhän Hengen innoittamana yhteisönä uudistuu alati ja sen pää Jeesus on kunnossa.
”Meidän syntimme ovat kirkon syntejä”, Rahner muistutti.
Tämän tulisi herättää nöyrää mieltä ja halua muutokseen, ensin itsessään ja näin kirkossa.
Blogikirjoitus perustuu Karl Rahnerin kahteen artikkeliin. Artikkelit The Church of Sinners ja The Sinful Church in the Decrees of Vatican II ovat julkaistu kokoelmassa Theological Investigations – Volume 6.
