Olen seurannut viime aikoina kristillistä mediaa tiiviisti. Olen lukenut kristillisiä lehtiä, kuunnellut kristillistä radiota ja katsellut jopa TV7-kanavaa, Kristus minua armahtakoon. Näiden välineiden kautta olen pystynyt tutustumaan hengelliseen kielenkäyttöön, monenkirjavien seurakuntien toimintaan ja kristillisten yhteisöjen viestintään ja rahankeräykseen. Toki ensisijaisesti olen pyrkinyt ruokkimaan itseäni hengellisesti, valitettavasti harvoin siinä onnistuen.
Silmiin ja korviin pistävä on joka tuutista kumpuava viesti: ”meillä menee hyvin.” ”Ennen käytin alkoholia, mutta Jeesus vapautti.” ”Meillä on niin hirveän kasvava seurakunta ja Jumala on meitä niin kovasti siunannut.” ”Profetian mukaan herätys on juuri tulossa.” ”Olen kiertänyt maata ja kaikki jotka olen kohdannut, ovat hirveän innoissaan Jeesuksesta.” ”Seurakuntamme uusi työmuoto on saanut hienon vastaanoton.”
Ymmärrän hyvin, että myös kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt elävät tietynlaisessa hengellisessä markkinataloudesta: toiminnasta on annettava positiivinen kuva. Täytyy olla hyvää pöhinää, niin kuin vaalikentillä konsanaan. Ihmiset pitää saada koukkuun ja innostumaan. Ihmiset odottavat, että usko saa aikaan hyvää ja lähinnä vain hyvää. Mielellään luvassa voisi olla vähän ihmeitä ja silkkitietä kohti iankaikkista elämää.
Minulle jää tästä kaikesta pöhinästä, hypetyksestä ja hallelujasta lopulta vähän valju kuva. Uskon, että Kristus parantaa. Uskon, että Jumala siunaa seurakuntia ja antaa niiden kasvaa. Arkitodellisuus kuitenkin osoittaa, että moni seurakunta ei kasva. Moni sairas ei parane. Moni raitistunut alkaa taas käyttää alkoholia. Kun tämä todellisuus on pitkälti siivottu suuresta osaa kristillistä mediaa ja seurakuntiakin pois, vie se minun silmissäni uskottavuutta koko touhulta.
On ymmärrettävää, että vaikeuksista ja epäonnistumisista ei haluta puhua, eikä niitä nosteta esille kuin vasta sitten, kun ne on voitettu (tai kun ne väitetään voitetuiksi). Voitettu vaikeushan on todiste Jumalan suuruudesta ja toimiva väkevän todistuspuheenvuoron aihe. Minä kaipaisin kuitenkin kristilliseen mediaan ja seurakuntiin enemmän kertomuksia vastoinkäymisistä. Siitä, kuinka seurakunta kuihtui. Siitä, kuinka sairaat eivät parantuneet. Siitä, kuinka lähetysmatkalla kukaan ei ottanut vastaan Kristusta. Ehkä tällä tavalla tulisimme palvelluiksi. Ehkä tällä tavalla viestintä tulisi uskottavammaksi, elämänmakuisemmaksi. Ehkä silloin positiivisetkin kertomukset, jotka kerrotaan, tulisivat uskottavimmiksi ja voimallisimmiksi?
Moni kristitty kärsii masennuksesta, eikä koskaan parannu. Moni seurakuntalainen ei ole löytänyt seurakunnasta yhtään tosiystävää. Moni uskovainen ei ole saanut kaipaamaansa armolahjaa. Ehkä näitä tarinoita esiin nostamalla toisimme lohtua monille? Minusta ei ole häpeä myöntää, että (etenkään) kristittyjen parissa kaikki ei aina suju. Ilojen lisäksi haasteiden ja pettymysten esille tuominen lisäisi uskoakseni seurakuntien, yhteisöjen ja järjestöjen uskottavuutta, elämänmakuisuutta ja inhimillisyyttä. Vaikka pettymykset ja vastoinkäymiset eivät välttämättä myy (paitsi ehkä rukousparantamisbisneksessä), ne voisivat lisätä elämänmakuisuutta ja inhimillisyyttä. Ne voisivat saada uuden ihmisen pysähtymään kristillisen sanoman äärelle.
Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni Kotimaa24-palveluun. Olen 23-vuotias kirkkovaltuuston puheenjohtaja, juuri teologian kandidaatiksi valmistuva isä ja toivottavasti parin vuoden päästä pappi. Tulen kirjoittelemaan kirkosta, uskosta, ripauksen arjesta ja ehkä myös vähän yhteiskunnastakin.
Ensiksikin, papeilla ei ole mitään oikeutta tulla tekemään ihmisille omia , kirkon, rituaalejaan, oli ihminen sitten elosaa tai kuollut ilman ihmisen itsensä tai hänen lähimmäistensä suostumusta.
Jeesus. ” henkeni, tänä päivänä ”. Kun henki ,ihminen, lähtee tästä maailmasta niin ruumis on silloin tehtävänsä tehnyt ja joutaa positiivisesti tuhkana taivaan tuuliin. Korkein, Jumala päättää onko ihminen pyrkinyt elämään hänen tahtonsa mukaisesti lähimmäisen rakkaudessa ja saa hänen kiitoksensa sen mukaisesti.
Tässä poislähdössä maallisuudesta ei tarvita kirkon pappeja maallisina Jumalina kertomassa viimeisen päivän ylösnousemuksesta eikä muistakaan kirkon sepittämistä rituaaleista ja utopioista. Ihmisten ajattelukyvyn käytön lisääntyessä nämä kirkon rakentamat kuviot poistuvat ja kristityt palaavat Jeesuksen sanojen totuuteen.
Että ihmistä kohdeltaisiin kuin kissaa? Vein vanhan ja sairaan kissani runsas vuosi sitten eläinlääkärille, jotta se saisi hyvän lopun. Niin tapahtuikin, ei enää tutkimuksia eikä mitään sellaista, joka aiheuttaisi tuskaa. Silitin sitä koko nukuttamisen ajan ja kiitin kaikista vuosista, jotka sain viettää sen kanssa ja huolehtia siitä.
En oikein käsitä sitä, että samanlainen sopisi ihmiselle, varsinkaan, jos hän kuuluu kirkkoon ja tietää jo eläessään pääsevänsä siunauksin ja rukouksin viimeiseen lepoon.
Ehkä kissallani ei noita ajatuksia ollut, mutta silti mielessäni luin lyhyen rukouksen, Jumalan luoma kun on.
Jeesus Kristus itse lupasi meille ylösnousemuksen.vai onko sinulla Reino Suni nyt mielessäsi joku aivan toinen Jeesus?
Jukka Kivimäki
Minun tietoni Jeesuksesta on, että hän ei missään luvannut ruumiin ylösnoumusta viimeisenä päivänä. Minun Jeesukseni tosiaan ” tänä päivänä, henkeni ”.
Meillä näyttä tosiaan olevan eri Jeesus !
Kristuksen ylösnousemus oli ruumiillinen.
Ihminen on kokonaisuus, henki, sielu ja ruumis. Ja ylösnousemus koskee ihmistä kokonaisvaltaisesti – haudasta nousee kokonainen ihminen, ei vain osa hänestä.
Kirkkoon kuulunut vainaja tulee siunata hautaan! Kirkkoon kuuluminen on jo itsessään ilmaus siitä, että vainaja on hautaan siunaamista jo eläessään halunnut.
Jos ei kirkkoon kuuluminen eläessä riitä perusteeksi kristilliseen hautaan siunaamiseen, niin miksi eläessä tehty testamentti pitäisi panna täytäntöön? Vuodesta toiseen jatkunut kirkkoon kuuluminen ja jäsenenä kirkollisveron maksaminen on sentään paremmin harkittu teko kuin joskus ehkä pikaistuksissa tehty testamentti.
Hautaan siunaaminen ja sen jälkeinen muistotilaisuus ovat myös lähiomaisten, sukulaisten ja ystävien surutyötä. Surutyön tekeminen on hyvin tärkeä prosessi. Jos se jää puolitiehen tai tyystin tekemättä, voi seurata jopa sairastuminen. Pois päiväjärjestyksestä pois mielestä ei päde.
Ihmisten ajattelukyvyn käytön en myöskään ole huomannut lisääntyvän pitkän elämäni aikana. Eikä sitä liene tutkimuksillakaan ole missään osoitettu.
May Roth-Edelmann
Olet harvinainen poikkeus meissä ihmisissä. Uskon, että kaikki muut ihmiset ovat havainneet yhteiskuntaelämän käsittämättömän kehityksen vaikkapa aivan viime vuosina ennenkaikkea tietotekniikan alueella. Mihin se perustuisi jos ei ajattelukyvyn lisääntymiseen.
Per-Olof Moberg on oikeassa ja Reino Suni sekä kirkkojärjestyksen että kirkon opin suhteen harhassa.
KJ2,22 mukaan pappi siunaa kirkkoon kuuluvan vainajan, siunauspaikasta ja -tavasta voidaan sopia erikseen vainajan omaisten kanssa, mutta hautaan siunaamatonta kirkon jäsentä ei voi periaatteessa olla.
Mikäli kuitenkin omaiset hautaavat kirkon jäsenen ilman asianmukaista hautaan siunaamista papin johdolla, he toimivat vastoin kirkon järjestystä ja vainajan tahtoa, jonka hän on ilmaissut kirkon jäsenyydellään.
Mikäli joku ei halua pappia arkkunsa / tuhkauurnansa ääreen, hänen on ennen kuolemaansa ilmaistava tämä tahtotila eroamalla kirkon jäsenyydestä. Muussa tapauksessa pappia ei voi arkkunsa äärellä välttää.
Uskonnonvapaus on ennen kaikkea vapautta uskontoon ja sen myötä oikeuteen tulla siunatuksi kristillisesti hautaansa.
Kuuluminen jäsenenä johonkin järjestöön ei tietenkään anna lakisääteistä velvoitetta kategorisesti noudattaa kaikkia ko järjestön tapoja. Omaisilla on täysi valta päättää, jos mitään erityistä tahdonilmausta ole, miten ja minne (laillisen paikkaan) vainaja haudataan tai uurnataan ja minne tuhka (laillisin ehdoin) sijoitetaan.
Ihmistä palvelleen ruumiin polttosysteemi on noin 80 prosenttia ja näistä suuri osa kulkeutuu taivaan tuuliin. Kirkkojärjestys ja oppi ovat kirkon omien ihmisten laatimia. Jokaisella on oma tahto kuuluuko kirkon systeemiin vai ei. Jumalan tahto ei ole pappisjumalien määräämä.
Kirkkoon kuuluminen ei ole mikään testamentti maallisen lain mukaan. Kirkko voi luonnollisesti ajatella miten haluaa. Uskonnon vapaus on vapaus päättää itse lähtönsä tapahtumista.
Jokaisella on myös oikeus pelata jalkapalloa, mutta ei omilla säännöillä. Kuuluminen joukkueeseen merkitsee sitoutumista pelisääntöihin.
Näin myös uskonnonvapauden suhteen. Jos kuuluu ev.lut. joukkueeseen, on pelattava yhteisillä säännöillä.
Turtiainen: ”Näin myös uskonnonvapauden suhteen. Jos kuuluu ev.lut. joukkueeseen, on pelattava yhteisillä säännöillä.”
Jaa, että kirkon loitsu- ja rituaalipakko odottaa vielä kuoleman jälkeenkin, ellei ajoissa huomaa erota???
27% kirkkoon kuuluvista uskoo niin kuin kirkko opettaa. Suurin osa kirkkoon kuuluvista on tapakristittyjä, jotka lapsikasteen seurauksena on otettu kirkon jäseniksi, mutta joille uskonto ja usko Jumalaan ovat täysin yhdentekeviä asioita.
Lapsikaste onkin ollut aikaisemmin varma tapa saada jäseniä, jotka eivät ole aikuistuttuaan kehdanneet tai yksinkertaisesti huomanneet erota ja joista on tullut omaa välinpitämättömyyttään tunnollisia veronmaksajia.
On tapahtunut niin kuin minullekin, kun vasta myöhäisellä keski-iällä huomasin erota. Ihmiset alkavat jo yhä enenevässä määrin ajatella itse ja antavat lastensa päättää itse kirkkoon kuulumisesta. Kirkon valta, joka joskus 100 vuotta sitten perustui helvetin tulella ja iankaikkisilla kidutuksilla pelotteluun on onneksi jo murentunut.
Kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy.
On tämä maailma tosiaan kummallinen, ja ihmiset myös. Toiset kun haluaisivat estää kirkon jäsenenä kuolleen kristillisein hautaan siunaamisen, eli toimia vainajan tahdon vastaisesti. Samaan aikaan monen kirkkoon kuulumattoman omaiset ovat pyytämässä vainajalleen tämän vakaumuksen vastaisesti kristillistä hautausta pappeineen, kanttoreineen, kirkkotiloineen ja virsineen.
Sivistystä on hautauksen ollessa kysesssä kunnioittaa vainajan muistoa ja vakaumusta, jonka hän on eläessään ilmaissut kirkon jäsenyydellä tai siitä eroamalla!
Moberg: ”Toiset kun haluaisivat estää kirkon jäsenenä kuolleen kristillisein hautaan siunaamisen, eli toimia vainajan tahdon vastaisesti.”
Ei kai sitä nyt kukaan ehdoin tahdoin estääkään halua ja tuskin siitä nyt enää vainajalle sen enempää hyötyä kuin haittaakaan on, mutta ei se mikään ehdoton pakko voi olla . Jos vainaja ennen kuolemaansa ilmaisee tahtonaan, ettei hautajais- ja siunaustilaisuutta pidettäisi – kuuluipa sitten kirkkoon tai ei – niin eikö vainajan tahtoa silloinkin pitäisi kunnioittaa?
Piti vielä sanomani, että eikös se Jumala, jos on, pelasta niitä maanpäällisen elämänsä jättäneitä, eksyneitä lampaitaan ilman kirkon riittejäkin? Joku on jossain tälläkin foorumilla sanonut, ettei se pappi mitään siunaa, vaan se on Jumala, joka siunaa tai on siunaamatta. Tiedä hänestä sitten.
Koska kirkko on maassamme myös julkisoikeudellinen yhteisö, sen työntekijöitä sitovat Kirkkolain (jonka eduskunta vahvistaa kirkolliskokouksen esityksestä) ja Kirkkojärjestyksen (jonka kirkolliskokous hyväksyy) säädökset. Puheena olevasta asiasta kirkkolaissa ja -järjestyksessä sanotaan:
KL 4 luku 2§
Jumalanpalveluksista, sakramenteista ja kirkollisista toimituksista määrätään kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa. Tuomiokapituli antaa tarvittaessa niistä täydentäviä ohjeita.
KJ 2 luku
E. Hautaan siunaaminen
21 §
Seurakunnan jäsenen kuolemasta ilmoitetaan sunnuntaina päiväjumalanpalveluksessa siten kuin kirkkokäsikirjassa määrätään.
22 §
Hautaan siunaamisen toimittaa pappi kirkossa tai siunauskappelissa, kappelissa, haudalla taikka vainajan kotona sen mukaan kuin asianomaiset siitä papin kanssa sopivat. (16.5.2002/1202)
Poikkeustapauksessa kirkon jäsenen hautaan siunaamisen voi toimittaa muunkin kristillisen kirkon tai siihen rinnastettavan yhteisön pappi, mikäli se perustuu vainajan selvästi ilmaisemaan tahtoon ja siitä sovitaan seurakunnan kirkkoherran kanssa.
23 §
Kirkkoon kuulumaton henkilö voidaan siunata hautaan, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa toisin tai jos pappi sielunhoidollisessa keskustelussa tai muulla tavoin saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittäviä perusteita.
Jos ei halua pappia siunaamaan, ainoa keino näyttäisi olevan erota kirkosta heti eikä huomenna sillä huomenna se voi olla jo myöhäistä….
Periaatteessa näin. Mutta eihän ketään väkisin siunata hautaan. Jos vainaja on eläessään ilmaissut tahtonsa, ettei tahdo pappia arkkunsa äärelle, vaikka olisikin ollut kirkon jäsen, hänen tahtoaan kunnioitetaan.
Jutun pointti on siinä, että kirkon jäsenyys itsessään on tahdon ilmaus kristillisestä hautaan siunaamisesta, ellei muuta tahtoa vainajan puolelta on varmassa tiedossa. Omaiset eivät näistä asioista päätä, vaan vainajan tahdolla on hautaan siunaamisessa ratkaiseva merkitys.
Jouni Turtiainen.
Jos poismenneen tahto ei ole ehdottomasti oikein tiedossa, niin lähiomaiset päättävät tapahtuman.
Mihin oikeuteen perustuu käsityksesi, että kirkko tällöin on ennen lähiomaisia ? Lisäksi, missä on tiedotus, että kirkon jäsenyys on tahdon ilmaisu hautaamisesta kirkon opeilla ?
Tuntuu siltä, että tämä on kirkon vallanhalua ihmiseen nähden, jonka merkitys kaikkien onneksi päättyy lähivuosina.
Ihmettelen kirkkoon kuulumattomien tekemää lähetystyötä täällä Kotimaan sivuilla.
”Ihmettelen kirkkoon kuulumattomien tekemää lähetystyötä täällä Kotimaan sivuilla.”
Miksi sinä sitä ihmettelet??? Tekeväthän kristityt, kirkkoon kuuluvatkin lähetystyötä meidän pakanoitten parissa. Ja onhan tämä kaikille avoin foorumi.
En ymmärrä joidenkin ihmisten outoa vasrmielisyyttä meitä pappeja kohtaan. Virkaammehan mekin hoidamme.