Keskustelu kehitysyhteistyöstä on nyt vilkasta. Viime viikolla Kepa ry:n sivuilla julkaistiin juttu Harvardin yliopiston kansainvälisen kehityksen professori Lant Pritchettin artikkelista (http://www.kepa.fi/uutiset/11182). Hänen mukaansa rikkaat maat alkavat jäädä sivuun kehitysyhteistyöstä. Syynä on se, ettemme osaa kuunnella heitä, joita kuvittelemme auttavamme.
Talouden, vaikutusvallan ja mahdollisuuksien osalta ei edelleenkään ole epäselvää, että maailma on epäoikeudenmukainen. Pohjoinen tietoyhteiskunta ja länsimainen etuoikeuksistaan kiinnipitävä maailmanosa on edelleen olemassa. Edelleen on olemassa etelän ja idän talouden, ekologian ja mahdollisuuksien puutteesta kärsivä ihmiskunnan enemmistö. Mutta elämmekö me kirkoissa – ainakin osittain – uudenlaisessa tilanteessa? Kirkkojen yhteistä ääntä ei enää päätetäkään vanhojen valtakirkkojen kabineteissa. Ennen pieniksi ja heikoiksi kuvatut kirkot ovat vahvistuneet, kasvaneet ja saaneet oman äänensä kuuluviin ainakin kirkkoliittojen kokouksissa.
Etiopian Mekane Yesus kirkko kasvoi viime vuoden aikana jäsenmäärältään maailman suurimmaksi luterilaiseksi kirkoksi. Viime vuonna se myös katkaisi suhteensa Ruotsin ja Amerikan (ELCA) luterilaisen kirkon kanssa. Syynä oli raamatun tulkintaa ja kirkon oppia koskevat erimielisyydet. Tarkoittaako tämä sitä, että me alamme olla kirkollisessa marginaalissa? Onko meidän äänellämme enää painoarvoa? Äänellä, johon ovat vaikuttaneet omat kamppailumme huonon omantunnon kanssa, pohtiessamme oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, kontekstuaalisuuden ja raamatuntulkinnan kysymyksiä.
Suomessa keväällä 2014 pidetyn kumppanuusneuvottelun yhteydessä mieleenpainuvinta itselleni oli tämä ajatus: kumppanuudessa kuunnellaan kaikkia osapuolia. Meidän ei siis tule väheksyä omia löytöjämme siitä, mitä evankeliumi nykyaikana voi tarkoittaa. Etenkään meidän ei tule puhua vaimeammalla äänellä ja kuvitella, että jakamalla omastamme sorramme toisia. Se on väärin, jos sidomme resurssien jakamisen siihen, että toinen osapuoli hyväksyy meidän mielipiteemme ja tulkintamme tai meidän meidän määritelmämme kehityksestä.
Mutta sekin on väärin, jos emme sano omaa näkemystämme ääneen. Silloin me vaivumme marginaaliin.
Vesa Häkkinen kirjoittaa, että Etiopian Mekane Yesus kirkko katkaisi viime vuonna suhteensa Amerikan ja Ruotsin luterilaisten kirkkojen kanssa. Syynä oli Raamatun tulkintaa ja kirkon oppia koskevat erimielisyydet (toisin sanoen se, että nämä kirkot ovat liian homomyönteisiä).
Häkkinen kysyy, että alammeko me olla marginaalissa ja että onko meidän äänellämme enää painoarvoa.
Suomen kirkkoa ei kuitenkaan tulisi niputtaa tässä yhteydessä yhteen Amerikan ja Ruotsin kirkkojen kanssa. Etiopian Mekane Yesus kirkko ei ole katkaissut suhdettaan Suomen luterilaiseen kirkkoon. Mekane Yesus kirkon on kerrottu arvostavan sitä, että Suomen kirkko on homoseksuaalisuuden suhteen konservatiivisempi kuin Amerikan ja Ruotsin kirkot. Etenkin samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteisiin kielteisesti suhtautuvia lähetysjärjestöjämme arvostetaan.
Suomen kirkon ääntä kuullaan edelleen Etiopiassa ja Mekane Yesus kirkossa. Esimerkiksi, kirkkomme virallinen lähetysjärjestö Kansanlähetys opettaa Etiopiassa – työyhteydessä Mekane Yesus-kirkon kanssa – että samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteet ovat syntiä.
Evl-kirkon ratkaisut tulevat vaikuttamaan sen suhteisiin muihin kirkkoihin. Toivottavasti kirkolliskokoukset eivät lähde taas sooloilemaan vastoin Kristuksen oppia. Siitä ei mitään hyvää seuraisi.