”Kirkon jäsenyydellä ja uskonnollisella vakaumuksella ei ole mitään tekemistä keskenään” Näin sanoin joitakin vuosia sitten erään kokouksen epävirallisessa vaiheessa. Kokouksen puheenjohtaja, korkeassa asemassa oleva teologi tuohtui ja piti sitä niin poskettomana heittona, ettei sitä hänen mukaansa kannattanut edes kommentoida.
Sanoisin tänään ihan samoin kuin silloinkin. Tarkoitin silloin ja tarkoitan edelleenkin, että pitää huomata tämä: edes uskonnollinen vakaumus ei sido enää nykyisin kirkon jäsenyyteen eikä uskonnollisen vakaumuksen ohuus eikä sen puutekaan johda välttämättä eroamaan kirkosta, jos jäsenyys koetaan mielekkääksi.
Kirkon sisäpiirin ansa on se, että se tarkastelee kirkon asemaa sisältä ja hahmottaa kirkon haasteet omasta mikromaailmastaan käsin. Kirkonkylän lukion priimukset kantavat sisällään nuoruutensa toimintaympäristöä ja pitävät sitä muidenkin ihmisten normitilana.
On haastavaa huomata, että itseään tunnustavana kristittynäkään pitävä ei enää automaattisesti välttämättä ajattele, että normitila on luterilaisen (tai ortodoksisen) kansankirkon jäsenyys. Näin oli ennen, mutta ei ole enää tänään, eikä varmuudella enää huomenna. Muistettakoon vaikka edellistä tasavallan presidenttiä, joka ei presidenttikautenaan ollut kirkon tai muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen, mutta ilmoitti olevansa kristitty. Ja hän oli sentään iältään isoäiti-iässä.
Kansankirkko, joka korostuneesti painottaa sitoutumista tunnustukseen, vieraannuttaa jäseniä molemmista päistä: niitä, jotka korostavat omaa tunnustuksellista vakaumustaan ja niitä, jotka kavahtavat sitä, että heidän tulisi tunnustaa jotain, mitä eivät koe itselleen tärkeänä, mutta arvostavat kansankirkon jäsenyyttä ja olisivat valmiit jäsenyydellään tukemaan sen työtä. Niitä, joille kansankirkon jäsenyys on itseisarvo, eivät tue mitkään nykyiset yhteiskunnalliset rakenteet ja virtaukset eivätkä sitä tee myöskään kirkon johto ja vastuunkantajat. Tämä pitäisi nyt huomata. Norsunluutornista kun katselee alaspäin, näkee ensimmäisenä omat varpaansa. Katse olisi hyvä nostaa hiukan ylemmäs.
Kimmoke kirjoittaa tämä syntyi siitä, kun eräs ystäväni, ikätoverini, kirjoitti minulle äskettäin tähän tapaan: ”….muutenkaan en oikein tiedä, mitä ajatella luterilaisen kirkon nykyisestä johdosta, jos sitä nyt ylipäätään voi miksikään johdoksi edes kutsua. Kaikesta kriittisyydestäni huolimatta olen pysynyt kirkon jäsenenä. Ainakin toistaiseksi.”
Tangossa tai iskelmässä voi aina palata kotikylään, missä kaikki on kuin ennenkin ja oma tyttö yhä odottaa maitolaiturilla. Mutta vain tangossa ja iskelmässä.
Valitettavasti maailmassa on lukuisia maita, joissa ei toteudu kansainväliset ihmisoikeudet esim. uskonnon suhteen. On brutaalia tappaa ihmisiä siksi, että he kääntyvät kristityiksi. Tuo on todellinen ihmisoikeusrikkomus.
”On brutaalia tappaa ihmisiä siksi, että he kääntyvät kristityiksi.”
Minusta on brutaalia tappaa ihmisiä yleisesti ottaen ihan kaikissa tapauksissa.
Olen samaa mieltä Kimmon kanssa. Kommenttini liittyi uutisen aiheeseen, kuten on tarkoitus kun uutista kommentoidaan.
Katselin noita kirjoituksia aiheesta. Sellainen huomio, että pidättämiseen osallistui 40 viranomaista. James Copnall kertoo, että NISS puuttuu usein Sudanin poliittisiin päätöksiin. Sanotaan, että hän on Sudanilainen, mutta käyttänyt Etelä-Sudanin papereita. Tuossa uutisessa, jota luin sanotaan, että hän on ortodoksi kristitty, mutta muualla luki hänen olevan vielä Etiopian ortodokseja.
Luin, että mies on Etelä-Sudanista, vaikka on Yhdysvaltojen kansalainen ja vaimo Sudanista. Monenlaista tietoa on liikkeellä.
Silmäillessä kirjoituksia huomasin, että Mariam Ibrahiminilla on tiukka linja. Tapahtukoon mitä vain, niin uskoaan hän ei kiellä. Tähän jos hän olisi suostunut, niin hän olisi saanut olla rauhassa. Nämä on vaikeita asioita.
http://www.bbc.com/news/world-africa-27998881
Jos Mariam Ibrahim olisi lesbo tai homomies niin eipä olisi teillä aihetta enempään: ”maassa maan tavalla” ja on ”kansoilla oikeus omiin lakeihinsa” ja yritys suojella vähemmistön ihmisoikeuksia olisi vain ”kolonialismia” ja ”puolesta tietämistä”.
Toisten ihmisoikeudet vaan ovat tärkeämpiä kuin joidenkin toisten.
Kenenkään henkeä ja terveyttä ei voi uhkailla millään perusteella. Ihmisoikeudet ovat tässä suhteessa universaaleja, jakamattomia ja loukkaamattomia.
Kolonialismi, ”kansojen omat lait” tai ”puolesta tietäminen” eivät kumoa henkeen ja terveyteen kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia.
Jostakin kertoo sekin, että tätä uutista ei juurikaan kommentoida. Toisten ihmisoikeudet ovat näköjään tärkeämpiä kuin toisten. Kukapa kristittyjen ihmisoikeuksista jaksaa välittää, näköjään.
En tiedä Jari Koskensuu kenelle kirjoittelet. Mutta olisi mukavaa, jos et tulisi arvioimaan kenenkään mielipiteitä niitä tietämättä. Samaten jos itse haluaisin keskustella aiheestasi, niin tulisin tekemään sen niihin uutisiin, joissa aiheista kirjoitetaan.
http://www.youtube.com/watch?v=zIuZm0ihj4o
Olen seurannut vuosia täällä esim. lähetystyöstä ja ihmisoikeuksista käytyä keskustelua. Kommenttini on suhteessa siihen täysin asiallinen.
Onpa kommentointia Jarille, huhhuh!
Etelä-Sudan ja Sudan kun kerran olivat samaa maata, menevät tiedot tällä tavalla ristiin. Molemmat ovat tietysti aikoinaan olleet vain sudanilaisia. Jos mies on USA:n kansalaisena ollut vaikka parisen vuotta, on hän aikanaan anonut uutta kansalaisuuttaan Sudan kansalaisena, koska Etelä-Sudania ei silloin vielä ollut etc….
Koskensuun kommentti ei kuvaa todellisuutta.
Viimeinen uutinen tilanteesta.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288707039572.html?pos=ksk-trm-uutu-ostu
Raikasta analyysia. Kiitos siitä! Mitä tarttis tehrä…?
En tiedä onko liian rohkeaa veikata, että tuskin edes puolet kansankirkon täysikäisistä jäsenistä omaa minkäänlaista uskonnollista vakaumusta. Kirkon jäsenyys on vuosi vuodelta yhä harvemmille itseisarvo. Voisi jopa sanoa, että mitä enemmän kirkko panostaa esimerkiksi diakoniaan ja sosiaaliseen työhön/avustamiseen, sitä vähemmän löyhästi kirkkoon kiinnittyneitä siitä eroaa. Motiivi kuulua kirkkoon on yhä useammalle muu kuin usko.
Viime vuoden lopulla huomattiin myös arvokonservatiiveissa olevan runsaasti niitä, joiden sidos kirkkoon on löyhä. Postmodernissa ajassa prekarisoituu paitsi työ ja ihmissuhteet, myös uskonnolliset sidokset.