Lännen Median tuoreen puolueiden kenttäväelle tekemän kyselyn tuloksen perusteella maamme tuleva hallitus vaikuttaisi muotoutuvan punamulta pohjalle. Tätä samaa uumoilin jo tammikuun lopulla kirjoittamassani blogikirjoituksessa. Keskusta ja SDP vaikuttavat olevan toisilleen suosituimmat hallituskumppanit. Kokoomus nousee Keskustalle vaihtoehdoksi vain 22,88 % ja sitä suositumpia on peräti neljä muuta puoluetta. SDP:lle Kokoomus vaikuttaisi olevan kaikkein epäsuosituin hallituskuppani.
Tuoreimpien yleisökyselyjen perusteella suurimmaksi puolueeksi olisi nousemassa Suomen Keskusta, jolloin vaalienjälkeisen hallituksen muodostajaksi ja pääministeriksi nousisi Juha Sipilä, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteestä tulisi varapääministeri ja ilmeisesti myös valtionvarain ministeri. Vaalitulos toki näyttää kuinka päin pestit menevät. Kolmanneksi puolueeksi vaikuttaisi nousevan Perussuomalaiset. SDP:lle Vasemmistoliitto ja Vihreät olisivat mieluisempia, mutta kumpikaan ei oikein kelpaa keskustalle. Perussuomalaisille Keskusta ja SDP ovat selkeästi suosituimmat hallituskumppanit, joten tämä kokoonpanot toteutuisi myös vaikka hallituksen muodostamistehtävä tulisi Timo Soinille.
Kokoomuksen kenttäväki toivoisi puhdasta porvarihallitusta jossa olisi mukana Kokoomus, Keskusta ja RKP. RKP:lle tämä kävisi ja Keskusta ehkä lähtisi mukaan pitkin hampain. Kokoonpanosta tulisi heikko, koska RKP ja Perusuomalaiset eivät halua keskenään samaan hallitukseen. Ehkä neljänneksi nousisi KD.
Vaikka KD eivät ole kovin suosittu hallituskumppani SDP:n kenttäväen keskuudessa, olisivat he silti todennäköinen neljäs hallituspuolue myös punamultapohjalla. Vasemmistoliitto ei oikein halua samaan hallitukseen perusuomalaisten kanssa ja vielä vähemmän RKP:n kanssa. RKP ei niin ikään halua hallitusyhteistyöhön vasemmistoliiton eikä perussuomalaisten kanssa. Vihreät olisivat toivottu hallituskumppani vain vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa. SDP:tä lukuun ottamatta muiden puolueiden edustajien enemmistö jättäisi vihreät oppositioon.
Vihreiden ja Vasemmistoliiton epäsuosio muiden puolueiden keskuudessa kaventaisi Antti Rinteen vaihtoehtoja mahdollisena hallitustunnustelijana. Vaikka Keskusta myöntyisikin Vasemmistoliiton mukaan ottamiseen, Kokoonpanolla SDP, Keskusta ja Vasemmistoliito he eivät välttämättä saisi enemmistöä eduskunnassa. Siihen Keskusta tuskin enää näillä tiedin myöntyisi, että mukaan tulisi sekä Vasemmistoliitto, että Vihreät. Niinpä myös Rinne voisi päätyä hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa, jolloin sitten myös perussuomalaisilla olisi sanansa sanottavaan mahdollisesta neljännestä hallituspuolueesta. Neljättä ei välttämättä tulisi, mutta jos tulisi niin silloinkin se voisii olla KD, koska muute eivät kelpaisi toisille.
Keskustan, SDP:n ja perussuomalaisten muodostama hallitus olisi nykyistä keskustavasemmistolaisempi, mutta samalla nykyistä konservatiivisempi. Hallitusohjelman yhteinen ydin voisi löytyä sosiaalisesta turvallisuudesta ja muutoksen hallinnasta. Kyse olisi yhteiskuntarakenteen säilyttämisestä sekä tukeutumisesta tuttuun ja turvalliseen.
Yhteiskunnallinen murros ja nopea muutos kulttuuriympäristössämme aiheuttavat ahdistusta monissa kansalaisissamme. Esimerkiksi nopea kansainvälistyminen koetaan uhaksi. Kaikki eivät ole vielä sinut globalisaation kanssa. Selviytyvät toki lomamatkoillaan tönkköenglannillaan, mutta siihen se omakohtainen kansainvälinen vuorovaikutus sitten jääkin.
Suomessa sentään selviää vielä suomen kielellä, mutta kuinka pitkään? Uskoisin että useimmat toivovat että mahdollisimman pitkään. Myös maahanmuuttajien toivotaan opettelevan suomea.
Yhteiskunnallisille päättäjille on hyväksi korkeakoulutus ja laaja sivistys, mutta sivistyneen päättäjän on oivallettava että kansa on juuri sellainen millainen on, eikä sellainen millainen kansan asenteiltaan ja osaamiseltaan tulisi olla Ellei tätä oivalla, on syytä laskeutua kansan tasalle ja kuten otsikkoon kirjoitin, ottaa vauhtia metsän reunasta ja pilssirajalta, sieltä löytyy ne asenteet joilla kansa äänestää.
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/l%C3%A4nnen-median-kysely-kentt%C3%A4v%C3%A4elle-kokoomuksen-hallitushaaveille-t%C3%A4ystyrm%C3%A4ys-1.1789595
https://www.kotimaa.fi/paluu-punamultaan-vai-jotain-aivan-uutta/
http://www2.hs.fi/extrat/kotimaa/puoluekentta/
Keskustelua pitäisi siirtää sellaiseen peruskysymykseen, että onko syntiä ylipäätänsä olemassakaan. Jos mikään Raamatun kieltämä asia ei ole syntiä, niin mihin sitä kirkkoa oikein tarvitaan. Väinämöinen ja joulupukki riittää meille vallan mainiosti. Pääasia, että kaikilla on kivaa. Katsokaa vaikka ihmiskunnan ihanaa historiaa !
Eräs maallikko väitti minulle kerran että kaikki mikä tuntuu hyvältä on syntiä. Mitäpä siihen on sanomista.
Asiassa ongelmallisuutta lisää seikka, että pastori Toni Fagerholm oli edeltä käsin laittanut rukushetkestä suunnitelman teidoksi Helsingin tuomiokapituliin, mutta jättänyt tuomiokapituliin lähetetystä versiosta pois pariskunnan oman osuuden sisällön. Tähän osuuteen on lehtitietojen mukaan kuulunut lupaukset, sormusten vaihto ja häämarssi.
Piispainkokuksen ohjeen mukaan rukouksessa ei ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta, eikä siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia, kuten esimerkiksi
kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto.
Lisäksi todetaan että kirkon työntekijän tulee antaa rukouksesta tilanteen luonteen mukainen kuva ja pitää kiinni häntä sitovista ohjeista.
Jos pastori aikoi tietoisesti uhmata piispainkokouksen ohjetta, niin miksi hän laittoi ennaöta erehdyttävän ”kaavan” tuomiokapitulille tiedoksi?
Piispainkokouksen antamassa pastoraalisessa ohjeessa ei aseteta vaatimuksia sille, mitä pariskunnan omaan osuuteen saa sisältyä tai mitä siihen ei saa sisältyä. Siitä mitä pari keskenään tekee, he eivät ole vastuullisia tuomiokapitulille.
Koetko Jukka, että parin puolesta rukoilleella papilla olisi ollut jokin velvollisuus puuttua siihen, mitä pari omassa osuudessaan tekee? Olisiko papin pitänyt kieltää pariskuntaa vannomasta rakkautta ja uskollisuutta toisilleen?
On siitäkin vissiin mustaa valkoisella, että omaan osuuteen ei sovi laittaa sormusten vaihtoa eikä vääränlaista musiikkia.
Mutta siitä musiikista. Siellä kontissa (?) soitettiin häämarssi. Missä mediassa Jukka Kivimäki tieto tästä asiasta oli?
Onkohan kanttori syyllistynyt vihkimiseen kun on soittanut häämarssin?
Nyt täytyy kyllä korjata edellä kirjoittamaani. Ei ilmeisesti ole olemassa kielletyn musiikin listaa. Siis tässä yhteydessä. Ehdin jo huolestua, että kai Charles-Marie Widorin Toccata viidennestä urkusinfoniasta opus 42 on ymmärretty kieltää ja ilmeisesti huoleni on ihan perusteltu.
Vai oliko se niin, että jos pari vaihtaa ne sormukset omin päin, niin ainakin papin pitää pysyä hiljaa.
Minä ihmettelen vähän sitä, kun yksi toimittaja ihan alunperin kirjoitti, että tilaisuus muistutti täysin avioliiton siunaamista, ja nyt Kivimäki on löytänyt lehtitiedon, jonka mukaan lupaukset kuuluivat parin omaan osuuteen, niin sen verran nyt ainakin luulisi ihmisten häissä käyneen, että ihmettelisivät, jos pariskunnan osapuolet ovat ihan keskenään juhlallisesti kysyneet toinen toiseltaan, että tahdotkos sinä liisa lenita ottaa minut hilla helinän aviopuolisoksi…?
Minä luulen, ettei tuon tilaisuuden yksityiskohdista nyt ole kovinkaan pätevää kuvaa yhdelläkään nettikommentaattorilla eikä toimittajalla. Eikös se ole kuitenkin yksiselitteistä, että rukoillaan ja miten rukoillaan, ei kai siitä ole enää kiistaa? Muilta osin tämä keskustelu vaikuttaa nyt vähän siltä kuin käytäisiin oikeudenkäyntiä sen mukaan, kuinka kukin paikalla olematon kuvittelee asioiden menneen. Mutta ihan vapaasti, jos kovasti haluttaa tehdä itsestään naurettava.
Osmo, voinet olla huoletta, kanttori ei tainnut olla konttikirkossa eikä siellä ole urkuja. Muutenhan konttikirkko olisikin kaikin puolin mitä parhain häämiljöö.
Käsitykseni mukaan valtakunnan vaikutusvaltaisimmat ovat laillisuusvalvojat ovat vahvistaneet, että kouluikäiset lapset ovat riittävän kypsiä vastustamaan yksittäisen virren soittamisen uskonnollista vaikutusta koulun juhlatilaisuudessa. Virsi ei tee tilaisuudesta uskonnonharjoittamista.
Vastaavalla analogialla uskon homoseksuaalien olevan riittävän kypsiä ymmärtämään, ettei yksittäisen häämarssin soittaminen osoita heitä kohtaan mitään sellaista hyväksyntää, jota heille ei haluta annostella. Marssi ei muuta rukousta siunaukseksi.
Samoin kuin suvivirren tapauksessa, häämarssin soittaminen rukoustilaisuudessa todennäköisesti pahoittaa vain niiden ihmisten mielen, jotka eivät itse tilaisuuteen osallistu.
Jani Salminen tiedusteli mediaa, jossa mainittiin häämarssi. Kyse oli Helsingin Sanomien artikkeli. http://www.hs.fi/kaupunki/a1404010867414
Jusu Vihervaara kysyi papin velvollisuuksista. Ohjeissa todetaan että kirkon työntekijän tulee antaa rukouksesta tilanteen luonteen mukainen kuva ja pitää kiinni häntä sitovista ohjeista.
Helsingin hiippakuntadekaani Reijo Liimataisen mukaan Fagerholm oli rakentanut rukoushetken kokonaisuuden hyvin pitkälti kirkollisen avioliiton siunaamisen kaavan varaan ja jättänyt siitä vain ne fraasit pois, jotka lopulta todella tekevät siitä siunaamisen.
Itäsuomen ylipiston professorin paapo Kettusen mukaan suurimmat väärinkäsitykset lienee aiheuttanut se, että sanaa siunaaminen käytetään evankelis-luterilaisessa kirkossa kahdessa merkityksessä.
Näkisin että sen sijaan että pohdiskeltaisiin siunaussanan erilaisia merkityksiä, korostettaisiin itse rukouksen merkitystä. Ohjeen mukaisesti toimittaessa tilaiduunen luonne on rukoilu pariskunnan osapuolten kanssa ja heidän puolestaan. Tilaisuuden luonne ei ole maisraatissa solitun liiton kirkollinen vahvistaminen.
Kivimäki, en ymmärrä, mitä tarkoittaa ”maistraatissa solmitun liiton kirkollinen vahvistaminen”. Eihän maistraatissa solmittu liitto heteroidenkaan avioliiton siunaamisessa saa mitään kirkollista ”vahvistusta”. Kyllä meillä avioliiton vahvistaa aina siviiliviranomainen, kirkollisella osapuolella tämä on siunaamisen yhteyteen liitetty viranomaisen valtuutus. Ev.lutin sivuillakin puhutaan vain avioliiton siunaamisesta, eikä mistään ”kirkollisesta vahvistamisesta”.
Kiitos Jukka Kivimäki tiedosta, tuota juttua en ollut lukenut. Tuostakaan jutusta ei selviä, että mihin sieltä konttikirkon alttarilta kävellään kun minä olen saanut sellaisen käsityksen, että kun siinä selkänsä kääntää on jo ulkona.
Musiikki ja vaatetus (morsiuspuvut ja shaketit sun muut ovat sallittuja) taitavat olla asioita, joihin ei liity kiellettyjen asioiden listaa. Sinänsä hyvä, koska tässäkin tapauksessa ehkä edes valvontakamera ei riittäisi sen tiedon selvittämiseen, onko musiikkin tullut kontin sisältä vai sen ulkoa katualueelta.
Mutta jos tässä avioliittoon vihkimisen perinteisiä piirteitä sormuksineen ja musiikkeineen halutaan pitää poissa, niin kuvista voi havaita ainakin yhden asian: pari oli arkipuvuissaan, farkut jalassa. Onkohan kuinka tavallista mennä vihille kirkossa tuossa asussa? Rukoiltavaksi ehkä kyllä…
Jukka Kivimäki: ”Tilaisuuden luonne ei ole maisraatissa solitun liiton kirkollinen vahvistaminen.”
Mielestäni jokaiselle seremoniaan osallistuvalle ja sitä toimittavalle henkilölle on päivän selvää, että samaa sukupuolta olevan parin puolesta ei rukoilla sattumalta ja satunnaisena ajan hetkenä vaan rukoustilaisuus nimenomaan järjestetään parisuhteen rekisteröinnin yhteydessä aivan samaan tapaan kuin maistraatissa solmittu avioliitto siunataan kirkossa.
Minun mielestäni millään opillisilla saivarteluilla tai erilaisia tilaisuuden elementtejä panttaamalla ei voida poistaa tai mitätöidä sitä tosiasiaa, että tosiasiallisesti tilaisuus järjestetään nimenomaan parisuhteen solmimisen vuoksi ja että tilaisuuden luonne on rukoilla suhteensa solmineen parin ja heidän alkaneen yhteiselämän puolesta.
Ymmärrän sen, että tietyille ihmisille on erityisen tärkeää käydä aiheen tiimoilta kirkkopoliittista propagandasotaa. Vaikka pykälien mukaan parisuhderukousta ja avioliiton siunausta ei saisi rinnastaa toisiinsa, tosielämässä niiden samankaltaisuuden kieltäminen on taistelua tuulimyllyjä vastaan. Kuten tämäkin esimerkki osoittaa, myös papit pyrkivät järjestämään tilaisuudet mahdollisimman samankaltaisina.
Eiköhän ”tilaisuuden luonne” ole kokijan itsensä määriteltävissä.
Tarja Koivumäki
Termillä ”kirkollinen vahvistaminen” tarkoitin liiton hengellistä vahvistamista seurakunnan edessä sakramentaalisena toimituksena.
Avioliitostamme kirkossamme sanotaan: »Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.»
Samaa sukupuoltao levien liitosta pitäisi kaiketi sanoa:
– ”Minkä maistraatti on yhdistänyt, sitä älköön seurakunta erottako” tai
– ”Emme ota kantaa, onko liittonne Kaikkitietävän Jumalan edessä oikein, mutta kiitämme Jumalaa teidän rakkaudestanne ja pyydämme teille voimaa kunnioittaa toisianne.”
Arvelempa että se miten asia pitäisi ilmaista ei tuntuisi luontevalta pariskunnan herkkään hetkeen, joten vaihtoehdoksi valitaan olla sanomatta mitään.
Kivimäki, muistaakseni luterilaisille avioliitto ei ole sakramentti. Mutta ymmärrän toki, että kirkon tulee pitää kiinni kolmanteen, neljänteen tai viidenteen elinikäiseen liittoon siunaamisen ”sakramentaalisesta” luonteesta. Siinä mielessä avioliittoteologia tosiaan on kirkon opillista ydinaluetta.
Tarja, näinhän se on. Yhden haureusliiton siunaamiseen on varmuus, toisen ei. Kumma juttu, että tällainen tietämättömyys “Emme ota kantaa, onko liittonne Kaikkitietävän Jumalan edessä oikein, mutta kiitämme Jumalaa teidän rakkaudestanne ja pyydämme teille voimaa kunnioittaa toisianne” pätee korinttolaiskirjeen kohdalla yhteen vaan ei seuraavaan sanaan. Tutkimattomat ovat raamatullisten tiet.
Tarja Koivumäki, Luterilaisen oppimme mukaan kirkossamme on kaksi sakramenttia: Kaste ja ehtoollinen.
Muita sakramentaalisa toimituksia kirkossamme ovat konfirmaatio, avioliittoon vihkiminnen/siunaaminen, hautaan siunaminen sekä yksityinen rippi.
Sitävastoin esimerkiksi kodin siunaaminen tai rukoushetki avioliittoon vihkimisen vuosipäivänä eivät ole sakramenttaalisia toimituksia, kuten ei myöskään ole ns. parisuhderukous.
Vuosipäivärukoushetken kaava: http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/B013B27F4096BEDCC2257089003C6D92?OpenDocument&lang=FI
Vertailuksi avioliiton siunauksen kaava:
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/FDF365AFFA194719C225708400445F4B?OpenDocument&lang=FI
Kumpikaan ei siis sisällä sormusten vaihtoa joka liittyy vain vihkitilaisuuteen.
”Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako” ei ole pakollinen, vaan vaihtoehto. Pappi voi laatia itsekin johdantosanat.
Kirkollisia siunaamis- ja esirukoustoimituksia sanotaan sakramentaaleiksi. Esimerkiksi kasuaalitoimitukset, kuten kaste, avioliittoon vihkiminen, konfirmaatio ja hautaan siunaaminen ovat sakramentaaleja.
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Sakramentti
Koska tapahtunut on epäselvä eikö asia åitäisi antaa poliisin tutkittavaksi. Saataisiin puolueeton tutkimus ja selvyys onko jotain lainvastaista tapahtunut.
Poliisilla ei ole toimivaltaa tutkia sitä, noudattavatko kirkon työntekijät Raamattua, kirkolliskokouksen päätöksiä tai piispojen antamia pastoraalisia ohjeita. Poliisin toimivalta rajoittuu lähinnä rikoslaissa ja tieliikennelaissa säädettyjen rikosten tutkimiseen.
Mutta ei masennuta. Ensiksi pitää löytää sopiva rikos, jota poliisi voisi alkaa selvittämään. Ilmeisin olisi tietysti homoseksuaalisuuden kriminalisoiva pykälä. Se on harmillisesti kumottu jo 43 vuotta sitten, joten nykypoliisi ei korvaansa lotkauta vaikka suomalaiset kuinka homostelisivat, mikä nykyisin sangen trendikästä on.
Toinen aika sopiva pykälä voisi olla rikoslaissamme ollut kielto kehottaa toista ihmistä homoseksuaaliseen tekoon. Homoja siunaileva papinhan voisi ajatella syyllistyvän homoseksuaalisuuteen kehottamiseen. Tämän pykälän ongelma on se, että anarkistit 1990-luvulla kehottivat ihmisiä julkisesti homoilemaan ja tekivät sitten itsestään rikosilmoituksia toistuvasti. Ja yhtä toistuvasti poliisi osoitti suurta kansalaistottelemattomuutta ja jätti rikokset tutkimatta.
Koska poliisi ei suostunut lakia valvomaan, eduskunta nöyrtyi ja kumosi kehoituskiellon 1999. Nykyisin saa siis jopa papit kehottaa ihmisiä homoilemaan ja näin tuntuu tapahtuvan, ainakin Helsingissä. Edelleen täytyy siis kaivaa lakikirjaa, jotta saisi poliisin innostumaan.
Seuraavaksi mieleen tulee rikoslain 43. luku, joka on lupaavasti otsikoitu ”Hyviä tapoja koskevain määräysten rikkomisesta”. Pettymys on suuri kun etsivä huomaa, että luvun kaikki 8 pykälää on kumottu vuosien 1965 ja 2009 välisenä aikana. Tarkempi tutkimus tosin osoittaa, että luvussa kiellettiin lähinnä uhkapelit sekä juopottelu.
20. luvun seksuaalirikoksistakaan ei löydy oikein mitään sopivaa vaikka (homo)seksuaaleista on kyse. Periaatteessa luvun 9. pykälä kieltää parittamisen, mutta jos pappi ei parita maksua vastaan ja hänen ei ole syytä olettaa, että pariskunta harrastaa keskenään maksullista seksiä, pykälä ei oikein toimi vaikka pappi kuinka puheessaan viittaisi parin seksielämään ja vihjailisi jälkikasvujen hankkimisesta. Niin joo, ehkä nuo jälkikasvut koskevat enemmän heteroparin parittamista.
Ehkä sitten kuitenkin 17. luvun 10. pykälä eli uskonrauhan rikkominen olisi varteenotettavin vaihtoehto rikosilmoituksen tekemiselle. Jokuhan voisi ajatella, että homoparin siunatessaan pappi tietoisesti pilkkaa Jumalaa ja julkisesti häpäisee sitä, mitä uskonnollinen yhteiskunta pitää pyhänä.
Koko tämä keskustelu on lähtökohdiltaan saatanallisen loukkaava ja julma tätä nuorta paria kohtaan. Jos Fogelholm olisi siunannut seksikaupan tai mäyräkoiran tai kuolleen lemmikkirotan niin ei olisi tuomiokapituli ja piispat perumassa siumausta ja syynäämässä pilkkuja tällä tavalla. Mutta näiden nuorten elämä voidaan tahria ja loata tällä tavalla.
Miksi tästä asiasta sitten jauhetaan kun ei lakia ole rikottu?
Koska toisten ihmisten elämään puuttuminen ja ihmisten tekemisten arvosteleminen on mitä suurinta farisealaista kansanhuvia.
Osmo
Eipätaidettu mitään lakia rikkoa silloinkaan, kun eräät Oulun hiippakunnan pastorit vierailivat Lähetyshiippakunnassa. Esimeisten ohjetta kuitenkin rikotiin ja varoitukset tipahti. Miski tällä konttipapilla olisi erivapaus rikkoa tietoisesti esimiesten ohjeita?
Kivimäki joutunee nyt ensin nettipoliisin varmuudella todistamaan, että on rikottu, kun sen tutkivan esimiestahon mukaan ei taida olla niin.
Mitä tulee Kivimäen viittaukseen Lähetyshiippakuntaan, kirkossa tilanne taitaa olla se, että naisia ei enää saa asettaa eriarvoiseen asemaan ja homopareja ei vielä virallisesti vihitä parisuhteeseen.
Kansalaistottelemattomuus usein toimii siten, että kulkusuuntaan tapahtuvaa uudistamista pidetään hyväksyttävämpänä kuin menneisyyteen palaamista. Mielestäni tästä ilmiöstä on kyse, jos ajatellaan kirkon suhtautuvan penseästi naispappeuden vastustamiseen ja samaan aikaan katsovan homoparien siunaamista hieman sormien lävitse.
Kivimäki, oletko tehnyt kantelun? Tai joku muu?
Sonja Ottavainen
Vastaus suoraan kysymykseesi: En ole vielä tehnyt kantelua puheena olevasta asiasta. Harkinnassa asia toki on. Piispa Askola on jo reagoinut asiaan ja asiasta saattaa tulla uusi linjaus ilman kanteluakin.
Esimerkiksi Mikkelissä hiippakunta on ohjeistanut, ettei ”papin tai kirkon työntekijän tule erehdyttävästi pyrkiä luomaan vapaamuotoisesta rukouksesta avioliittoon vihkimisen tai muun kirkollisen toimituksen kaltaista toimitusta. Tämä velvollisuus koskee sekä edeltävää keskustelua että varsinaista rukoustilannetta.”
Saattaa olla tarpeen linjata, päteekö sama myös Helsingin hiippakunnassa. Lehtitietojen mukaan asiassa olisi toimittu toisin.
Minä en jaksa uskoa, että Helsingin hiippakunta haluaisi lähteä pastori Fagerholmia ristiinnaulitsemaan edes näytösluontoisesti. Helsinkiläisistä papeista yli 80% haluaisi siunata samaa sukupuolta olevat parit ja on selvää, että Fagerholmin siviilirohkeudelle löytyy papistossa enemmän hyväksyntää kuin paheksuntaa.
Helsingillä on oma ristinsä kannettavanaan. Se joutuu vetämään perässään riippakivenä konservatiivisempaa osaa kansankirkosta. Jotta se saa pääkaupunkiseutulaisten vakaumukselliset tarpeet tyydytetyksi, vastaavia irtiottoja varmaan tarvitaan jatkossakin.
Lehtitietojen mukaan Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on tietoinen siitä, että Fagerholmin käyttämä kaava oli matkittu avioliiton siunauksen kaavasta. Ja lehtitietojen mukaan tuomiokapituli katsoi, että näin voi toimia.
Näinhän se on, Kivimäki, kyllähän sinä kantelemalla tosin auttaisit lähinnä kirkkosi nopean uppoamisen tiellä. Tarkoitan tällä lopullista eroa julkisesta vallasta, mutta sitähän taisit kannattaakin, mikäli oikein muistan (ja anteeksi jollet).
Tarkemmat ohjeet sopivista musiikkikappaleista ja soittokuntien sijainneista sekä siitä, mitä tehdä, jos pari itse tekee jotain yllättävän avioliittomaista, tässä juuri tarvitaankin. Ja etukäteen pareilta kirjallinen vahvistus, että ymmärtävät, mitä sanoja saavat käyttää ja mikä on esim. rinnastettavissa sormuksiin ja tahdon-lupauksiin, että kaikki tietävät tarkkaan missä raja menee.
Siis jos te nyt haluatte oikeasti näyttää entistäkin hölmömmiltä ihmisten silmissä. Teologinen asiantuntemus voi toki vaatia tarkkaan määrittelemään, meneekö häämarssin raja Kuulassa ja Mendelssonissa, vai onko esim. elokuvista tutut amerikkalaiset häärallatukset myös pannassa. Ja korvautuuko riisi kenties ruusunlehdillä sallitusti.
Teologia on niin mutkikasta, ja ilman muuta kirkon uskottavuus vaatii selvää kantaa näihin kysymyksiin.
Tarja Koivumäki
Keskeinen ero lähesymistavoissamme on, että sinälähestyt asiaa seremoniana, ts. mikä on seremoniassa kenteis sallittua ja mikä ei.
Minä puolestani lähestyn asiaa opetuksen näkökulmasta. Jokainen tilanne jossa kirkkon edustajat ovat mukana, on luonteeltaan evankelioiva.
Mitä siis nuorelle parille halutaan viestiä? Sitäkö että Jumala rakastaa teitä kaikesta huolimatta, vaiko sitä että pastori kyllä soisi teidän olevan aviopari, vaikka kirkko virallisesti on asiasta ihan toista mieltä. Pohtiiko pariskunta sitten lopputulemana, että mitäs me siitä ristillä riippuneesta Kristuksesta kun meillä on sentään toisemme. Toivottavasti sentään ei.
Selkeintä olisi jos ne sormukset vaihdettaisiin jo heti maistraatissa ja tultaisiin sitten sorrmukset käsissä kirkoon rukoilemaan.
Kivimäki, ero ei johdu MINUN lähestymistavastani, vaan siitä, että kirkolla ei ole aikapäiviin ollut avioliittoon vihkimisen suhteenkaan enää mitään evankelioivaa lähestymistä. Milläs aiot estää sen, ettei joku pari itse ajattele asiaa seremoniallisesta näkökulmasta, kuten nähtävästi aivan valtaosa kansasta ajattelee. Tällä papin vastuuta korostavalla lähestymiselläsi vain alleviivaat sitä, että HOMOILLE NYT AINAKAAN ei pidä suoda tätä seremonialuonnetta tilaisuuteensa. Että heille pitää evankelioida ja korostaa katumusta. Juuri tämän asennoitumisen seurauksia te kirkkona sitten kannatte, kun muu yhteiskunta olisi suomassa hompareille samat vapaudet ja velvollisuudet kuin heteroillekin.
Jatkan lyhyesti: Katsos, Kivimäki, kun viidettä kertaa avioon menevälle ei evankelioida eikä heidän kanssaan rukoilla suurempaa parannuksen tekoa, puhumattakaan, että pappi ennen vihkimistä korostaisi, että kylla kai te nyt tajuatte, että tällainen sarja-avioliittojen ketju olisi nyt saatava poikki, eikä tämä liittokaan ihan ok ole kun on noita entisiä puolisoita elossa, lapsia uusperheissä jne. Ihmiset eivät ole tyhmiä, he huomaavat kaksoistandardin, ja silloin teidän opilliset (oliko se häämarssi nyt sittenkin opillinen kysymys – tai edes koko avioliitto?) saivartelunne juuri tässä yhdessä kysymyksessä saavat teidät näyttämään hölmöiltä. Ja sitä ei Kivimäen sinnikäs himmelinrakentaminen voi estää.
Herran siunauksen lukeminenkin on nykyään jo niin riskaabelia että on onni olla eläkkeellä.
Kyllä se alkaa olla riskaabelia se siunauksen vastaanottaminenkin. Tiedä mikä kirous tulee keltäkin, on vähän semmoista tunneviestiä nyt tuotu keskusteluihin. Omassa seurakunnassa on onneksi ”turvasiunaus”.
Kyllä pappien – vahingossa/tietämättömyyttään/tahallisesti/huiputetuksi tultuaan/kiristyksen uhrina – lausumille siunaussanoille on pikaisesti kehitettävä ne siunauksen kumoamis-/mitätöimissanat ja -rituaalit, jotta homma voidaan hoitaa pois päiväjärjestyksestä vastaisuudessa helpommin.
Sellaista, mitä ei ole annettu, ei tarvitse myöskään poistaa. Vasta siinä vaiheessa kun kirkolliskokous päättää lisätä homoparien siunaamisen papin taikavoimaan, parit alkavat siunaantumaan. Tai ainakin siunauspyyntö kantaa yläkertaan asti, mitä ikinä siellä sitten tapahtuukaan.
Eiköhän jokin Elävät Vedet(tm) järjestö tuossa vaiheessa kehitä terapiaohjelman, jolla tuosta siunauksesta pystyy eheytymään.
Piispa puhuu oikeasta asiasta, koska aika moni toimittaja käyttää pienellä kirjoitettua jumalaa vain väheksyäkseen kristinuskoa. Kirjoittaminen kristinuskon jumalasta kristinuskon Jumalan sijasta antaa toimittajalle neutraalimman position ja ei ole niin kankeaa kuin sen toteaminen, että kristinuskon jumala on Jumala. Kuitenkin vielä tänäänkin ylivoimainen pääosa lukijoista ymmärtää, että Jumala on kristinuskon jumala ilman eri selvennystä ja media voisi sitä hyvin sellaisenaan käyttää.
Meitä on varmasti paljon, jotka toivomme ja rukoilemme, että kirkon tässä asiassa vastakkaiset laidat voisivat pysyä samassa kirkossa. Kirkon säröilevää ykseyttä ei kenenkään pitäisi olla rikkomassa, vaan tulisi tarkoin pitäytyä niihin kompromisseihin, joihin on voitu päätyä kirkon virallisissa päätöksissä, vaikka ne eivät kaikkia tyydytäkään.
Ihan mielenkiintoista nähdä miten mahdollinen kantelu käsitellään. Askola ja ne muut kapitulin virkamiehet, jotka ovat jo ottaneet asiaan kantaa, ovat jäävejä kantelua käsittelemään.
Toisaalta käytännössä on ihan sama kuka asian käsittelee. Täysin siitä riippumatta mitä tämä pappi on tehnyt tai sanonut, mitään seuraamuksia siitä ei tule.