Seurakuntien metsäomaisuuden hoito on vajaatehoista. Tuloja jää paljon saamatta.
Pääsääntöisesti seurakuntien metsätulot ovat reilusti alle sen, mikä olisi mahdollista. Valtakunnalliset hoito-ohjeet ja siten myös seurakuntien metsäsuunnitelmat on tehty ajastaan jäljessä olevien Metsäntutkimuslaitoksen kasvumallien pohjalta. Metsäsuunnitelmissa hakkuohjelma on lisäksi yleensä, aivan perusteettomasti, mitoitettu reilusti virheellistäkin kasvuarviota pienemmäksi. Harvassa seurakunnassa on edes tavoitteena maksimoida metsän arvokasvu ja tuotto.
Puut kasvavat nyt paljon nopeammin kuin joku vuosikymmen sitten suuremman lämpösumman ja lisääntyvän typpilaskeuman johdosta. Lisäksi metsänhoidossa yleensä, kaikkia kasvua rajoittavia tekijöitä ei pyritä tehokkaasti selvittämään ja minimoidaan. Mahdollisimman kannattavassa metsätuotannossa tuotetaan ja myydään maksimimäärä n. 60 € /m:3 hintaista tukkia ja minimimäärä n.15 €:n paperipuuta. Käytännössä tämä tavoite yleensä unohtuu tai toteutuu muuten huonosti.
Suomen metsätalous yleensä, seurakunnissakin, on lähempänä laajaperäistä luontaismetsätaloutta (tekisi mieli sanoa keräilytaloutta) kuin tehokasta puun tuottamista. Todisteena siitä on valtakunnan metsien inventointitulokset ja silminnähtävät ryteiköt ja muutenkin heikosti hoidetut metsät kaikkialla. Tässä ei ole mitään kunniakasta, arvokasta eikä luontoa suojelevaa. Hyvin hoidetussa talousmetsässä viihtyvät puiden lisäksi ihmiset, eläimet, marjat ja sienet paremmin kuin hoitamattomissa ryteiköissä. Talousmetsän ei tarvitse näyttää tylsältä puupellolta. Lisäksi niissäkin voidaan toteuttaa moninaiskäyttö erinomaisesti ja biodiversiteetti kohtuullisesti talouden kärsimättä.
Otetaan esimerkiksi 1000 ha, monelle seurakunnalle tyypillinen metsäala. Laajaperäisellä ja harvennuksissaan hieman ”myöhästelevällä”, ”rauhallisella” eli laajaperäisellä hoidolla kasvaa ja korjataan ehkä 6 m:3 / ha josta 50 % on paperipuuta ja loput tukkia. Silloin metsän arvokasvu on 225 €/ha/v ja 1000 ha alalta siis 225.000 €. Siitä pitää vähentää vielä tavanomaiset metsänhoitokulut (n. 30.000 €) ja verot joten voitoksi jää n. 130.000 €.
Tehokkaasti hoidettuna ja maan koko tuottokyky käytettynä, puuta voidaan saada tuoreella kankaalla ainakin 10 m:3 / ha, josta optimaalisesti ajoitettujen harvennusten ja väljennysten takia jopa 75 % on tukkipuuta. Tuotoksi keskimäärin tulee 487 € / ha eli 487 000 € / v.
Bruttotuotossa ero laajaperäiseen hoitotapaan on siis 262.000 €. Metsänhoitokulut nousevat lisää hyvällä hoidolla ehkä 60.000 joten voitoksi laajaperäiseen viljelyyn verraten verojenkin jälkeen jää suuruusluokkaa 135.000 €.
Tarpeetonta sanoakin, että tällainen vuotuinen tulojen lisäys olisi merkittävä tai jopa ratkaiseva monelle pienelle seurakunnalle. Resursseja olisi toimintaan aivan uuteen malliin.
Monissa seurakunnissa on varovaisen metsähoidon tuloksena myös syntynyt melkoiset määrät hakkuusäästöjä. Niiden nopea purkaminen kartuttaisi kassaa merkittävästi ja nopeasti ja lisäksi ylitiheät nuoret metsäkuviot virkistyisivät kasvamaan välittömästi 4 x paperipuuta arvokkaampaa tukkia.
Vaikka seurakunta olisikin ulkoistanut metsänhoidon esim. metsänhoitoyhdistykselle, on täysin sen asia ja määrättävissä, miten tehokasta kasvatustapaa noudatetaan. Todennäköisesti monessa seurakunnassa tämäkin asia on urautunut joihinkin vanhoihin ja uneliaisiin uomiinsa eikä mahdollisuuksia ole tullut mietittyä eikä hyödynnettyä.
Tehokas puun ja arvokasvun tuotanto edellyttäisi pääsääntöisesti seuraavaa: tehokas maanmuokkaus uudistuksen yhteydessä, jolla kuntaan sitoutuneet ravinteet saadaan kiertoon. Lisäksi ojituksen päivittäminen ja jalostettujen taimien käyttö säästävällä taimimääränä 1200 – 1500 kpl/ha. Jos mahdollista vahinkoeläimet huomioon ottaen koivulle uudistaminen havupuun jälkeen, erittäin huolellinen ja valvottu istutus, oikea-aikaiset ja yhtään myöhästymättömät taimikonhoidot, mahdollisimman aikainen ensiharvennus, jonka jälkeen tiheys olisi koivulla 700 kpl /ha, kuusella 800 ja männyllä 900. Väljennys on noin 10 v. kuluttua ensiharvennuksesta. Silloin poistumasta jo huomattava osa on tukkia. Loppukasvatus tehdään ilman harvennuksia tai ehkä vielä yhdellä harvennuksella ja kasvatuksen viimeiselle 10 vuodelle annetaan kasvua lisäävä typpilannoitus. Kasvatusmetsästä raivataan myös valtapuuston kasvua hidastava, kanalintuja haittaava sekä marja- ja sienisatoja pienentävä aluskasvillisuusryteikkö pois. Päätehakkuu tehdään jo 40 / 50 / 60 iässä tuoreilla kankailla Etelä-Suomessa. Tällainen hoitotapa torjuu myös tehokkaasti merkittäviksi yleistyviä myrsky- ja hyönteistuhoja.
Kaikki vähäisetkin boorinpuutteet entisillä kaski- ja laidunmailla ja muut ravinnevinoutumat etsitään analysoimalla ja oikaistaan lannoituksella viipymättä. Kosteikkojen tukkeutuneet ojat puhdistetaan nuorissa metsissä. Kettujen säästäminen sekä peto- ym lintujen pöntöistä huolehtiminen vähentää myyrätuhoja, punkkien määrää ja muita tuhohyönteisiä. Määrätietoinen yhteistyö hirviporukan kanssa pitää hirvet ja hirvikärpäset kurissa ja sopimus jonkin yhtiön kanssa varmistaa puukauppojen saannin ajallaan.
Ei tämä ole vaikeata ole, kun omistaja vaan ottaa ohjat, päättää, ulkoistaa, vaatii ja valvoo. Olisi järkevää että seurakunnassa olisi parin henkilön metsäasioista hyvin perillä oleva vapaaehtoinen työpari, joka valvoisi ja raportoisi omistajan edustajana luottamushenkilöille yhteisen metsäomaisuuden hoidosta. Jos sellaista ei löydy, Valvonta pitäisi ehdottomasti ulkoistaa. Metsänhoidon laadun valvonta on aivan liian arvokas asia annettavaksi metsätöiden organisoijalle. Eihän kirjanpitäjäkään tee tilintarkastusta.
Laajaperäinen metsänhoito kurjistaa toimintaa, kiihdyttää pakkoliitoksia ja aikaansaa jatkuvaa ruikutusta rahan vähyydestä. Sellaisessa seurakunnan taloudenhoidossa ei ole talousvastuullisesti eikä moraalisesti mitään puolustettavaa.
Metsätuloissa paljon kasvun varaa
Tarkoittavatko piispojen teesit sitä mitä Jeesus Kristus rukoili jäähyväisrukouksessaan?
Jeesus Kristus rukoilee: ”Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.” (Joh. 17:14-19)
Jeesus Kristus jatkaa rukoustaan: ”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä – minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä.” (Joh. 17:20-26)
Ajatus ”yhteys vahvistuu tekemällä yhdessä” on teologisesti ohut eli todellisuudessa varsin pragmaattinen. Pyhän Hengen työn mainitsemista yhteyden luojana ja synnyttäjänä tai edes pyhien yhteyttä en teeseistä löytänyt. Onko uutisessa maintulla *ykseydellä* ja *yhteydellä* eroa, vai tarkoitetaanko niillä samaa?
Heinilä kysyy tänäpänä: ”Tarkoittavatko piispojen teesit sitä mitä Jeesus Kristus rukoili jäähyväisrukouksessaan? ”
Kyllä. Juuri sitä Jeesus Kristus rukoili , että kovasydämiset ymmärtäisivät elää ihmisiksi !
Yhteyden rakentamisessa tarvitaan kaikkia kirkon jäseniä. Hallinnolliset päätökset eivät voi sitä saada aikaan. Yhteys nousee yhteisestä kokemuksesta, mutta se toteutuu eri tavoin. Tarvitsemme ymmärrystä siitä, miten kohtelemme toisiamme oikein silloin, kun olemme erimielisiä. Arjen valintamme osoittavat, olemmeko me erilaiset saman kirkon jäsenet yhdessä armon ja totuuden asialla. Seurakunta tarjoaa mahdollisuuden yhteyteen myös silloin, kun kulttuuriset, sosiaaliset ja maantieteelliset erot pyrkivät piirtämään rajalinjoja välillemme.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/862A62AA22AAA19EC2257D3B004D3EB0/$FILE/KUTSU%20YHTEYTEEN%20-ESITE.pdf
Kokemukseni mukaan Kristityillä on yhteys juuri Sanan kautta, oma ymmärrys on alisteinen Sanalle, jos olen rehellinen itselleni ja muille, niin minun ei tarvitse kiemurrella Raamatun Sanan kanssa, jos en ymmärrä, niin se ei tarkoita, etteikö joku muu voisi ymmärtää.
Ei yhteys tarkoita myöskään sitä, etteikö voitaisi olla eri meiltä, mutta toisaalta yhteys on myös sitä, että Raamatun ilmoitusta ei voi sorvata uusiksi, jos en sitä hyväksy ja ymmärrä.
Suvaitsevaisuus ei ole myöskään aina Rakkautta. (ymmärtäköön tuon jokainen miten haluaa)
Kiitos, Ismo.
Joh 1
6. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Kristittyjen yhteyden avain on yhteinen usko, se usko, joka ilmaistaan ekumeenisissa uskontunnustuksissa. Tämän yhteyden alle mahtuu hyvin erilaisia käsityksiä monista asioista. Etiikan alalla löytyy laaja kirjo mielipiteitä mm. eutanasiasta, asepalvelusta, taloudessa noudatettavista periaatteista ja seksuaalisuudesta. Uskon ilmaisun tavoissa esim. musiikissa tai rukoukäytännöissä on niin ikään suuri kirjavuus. Kirkkojärjestyksen piirissä löytyy erimielisyyttä ainakin papinviran pätevyysvaatimuksista ja sopivasta seurakunnan koosta. Kun joissakin näissä asioissa pystymme antamaan tilaa monenlaisille mielipiteille, miksi se on niin vaikeaa toisissa asioissa? Ei raamatun sanakaan edellytä yhdenmukaisuutta kaikessa, vaan sitä, että kristityt kilpailisivat toinen toisensa kunnioittamisessa. Tätä henkeä lienevät piispammekin peräänkuuluttamassa.
Ympäri käydään ja yhteen tullaan? Minua kummastuttaa, että te piispat ja muut ekumeenikot niin äkkiä käännytte pois siltä lujalta Raamatun ja uskontunnustusten perustalta, jonka pohjalle kristillinen kirkko on rakennettu. Tässäkin julkilausumassa kohta (1) on vakavassa ristiriidassa ekumeenisten uskontunnustusten kanssa, joissa ei kuljeskella yhtään minnekään, vaan uskotaan ja tunnustetaan.
Uskommeko todella nykyisinkin ”pyhän, yhteisen seurakunnan” ja ”yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon”, vai ovatko nämä uskontunnustusten muotoilut enää pelkkää pelkkää satua ja sanahelinää, jota hoetaan kirkoissa vuodesta toiseen sen enempää miettimättä sanojen sisältöä? Kirkon nettisivuillakin viljellään tätä samaa harhaoppista höpinää pirstoutumisesta: http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Ekumenia
Jos kirkko on kerran jakautunut, niin ehdotan että uskontunnustuksetkin rukataan saman tien uuteen uskoon: ”Minä EN usko pyhää, yhteistä seurakuntaa”. Olisi paljon rehellisempää.
Minusta kirkko ei ole jakautunut, enkä ymmärrä, mitä Jarkko Piiparinen tarkoittaa kommentissaan: ”Tässäkin julkilausumassa kohta (1) on vakavassa ristiriidassa ekumeenisten uskontunnustusten kanssa, joissa ei kuljeskella yhtään minnekään, vaan uskotaan ja tunnustetaan.” Tässä alla kohta 1
”Yhteytemme toisiin ihmisiin nousee siitä, että Jumala on luonut meistä jokaisen. Se ei perustu mielipiteiden samanlaisuuteen eikä muihinkaan meissä itsessämme oleviin ominaisuuksiin. Kristittyinä olemme yhtä, koska meidät on kasteessa liitetty Kristukseen. Samalla meidät on toivotettu tervetulleiksi Jumalan ja toistemme lähelle. Kirkon yhteys perustuu Jeesuksen tahtoon, toimeksiantoon ja myös yhteisömme tunnusmerkkeihin. Yhteys toteutuu, kun keskitymme Kristukseen. Kunnioittavassa ja ystävällisessä asenteessamme toisiamme kohtaan ilmaisemme kiitostamme Jumalan luomistyölle. Kirkossa on aina tarvittu erilaisuuden sallivaa yhteistä keskustelua ja ristiriitojen kestämistä. Niitä tarvitaan myös tänään.”
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/862A62AA22AAA19EC2257D3B004D3EB0/$FILE/KUTSU%20YHTEYTEEN%20-ESITE.pdf
Luin piispojen teesit ja ainoa mikä ilahdutti oli, että ensiksi sentään mainittiin Jeesus Kristus. Hänen nimeäänhän ei esim. kirkollisvaalikampanjan matskussa pahemmin näy. Ehkä otettu opiksi?
Muutenhan tätä ikuista dialogijuttua saa lukea kirkon äänenä joka lähtöön. Ja ymmärtämistä ym. ym. Mielestäni se vain kuuluu yleensä hyvään käytökseen, että yritetään kuunnella toista, yritetään ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta vaikka vaikeeta olisi ja silleen, Sitähän jo yhteiskuntarauha edellyttää ilman kirkkoakin!
Miten nämä teesit sitten eheyttäisivät näköjään edelleen jakautuvaa kirkkoa? Epäilen voimakkaasti ettei mitenkään, mutta toivon tietysti parasta.
Erittäin hyvä ja myös raamatullinen ulostulo piispoilta. Kirkossa pitää olla tilaa erilaisille mielipiteille ja näkemyksille. Ensimmäiset opetuslapset olivat aikoinaan innokkaita itse määrittelemään kuka on ”oikeassa uskossa ja kuka väärässä”:
27 Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?’
28 Hän sanoi heille: ’Sen on vihamies tehnyt’. Niin palvelijat sanoivat hänelle: ’Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?’
29 Mutta hän sanoi: ’En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'”
Tämä on totta vielä tänäänkin.
Olisi luullut noin korkeasti oppineen ja kovapalkaisten ryhmän saavan aikaan muutakin kuin joukon itsestäänselviöitä sisältäviä latteuksia.
Seppo. Kovapalkkaisuudessa he taitavat jäädä jälkeen jopa eräästä julkisuudessa esillä olleesta maallikkosaarnaajasta. Oppineita he varmaan ovat, koska näillä keskustelupalstoilla on väheksytty maisterin tutkintoa vähäoppiseksi erään teologin toimesta. Tosin yksi piispoista taitaa kyllä olla ”vain” maisteri. Latteuksia tulee automaattisesti, kun ryhmä ihmisiä tekee kompromisseja saadakseen kokoon yhteisen lausuman. Tämä on realiteetti myös politiikan puolella.