Olipa mielenkiintoista seurata eilen netin kautta kirkolliskokouksen kyselytuntia.
En oikein itsekkään tiedä, miksi odotin sitä ja suurella hartaudella katsoin ja kuuntelin.
Täyden ”kalenterini” tähden aikoinaan halusin kirkolliskokouksesta pois, mutta yhä yritän olla perillä siellä käsiteltävistä asioista. Monta kertaa salissa istuessani asiat tuntuivat vaikeilta ja puheenvuorot pitkästyttäviltä. Nyt joka ilta katson, onko joku kirkolliskokousedustaja kirjoittanut blogia. Mielelläni lukisin noita tuoreita terveisiä enemmän.
Kirkolliskokouksen hengestä olisi paljon oppimista myös täällä kentällä tavallisen elämän keskellä, sillä ainakin silloin koin, että vaikka asioista oltiin eri mieltä, niin ihmisinä kohdattiin ystävinä. Ja monia lämpimiä ystävyyssuhteita sieltä jäikin elämään. Jo matkat kokouksiin olivat rikkaita, kun meitä oli henkilöautossa kolmeen eri herätysliikkeisiin kuuluvia. Eikä riidelty matkalla! Kirkolliskokouksesta näki laajalle, ikkuna oli auki koko kirkkoon ja sitä tarvitsin työssänikin.
Näissä ajatuksissa eilen elin katsellessani ja kuunnellessani kyselytuntia. Jospa näitä näkymiä avattaisiin sinne useamminkin. Enkä voi olla sanomatta, että kukat siellä salin edessä oli asetettu kauniisti, kuten ennenkin. Mitäpä minulle tuli kaikkein eniten ikävä Turun ajoilta? Rehellisyyden nimissä kai sekin on sanottava. Istuntojako vai väliaikoja (vapaata ei kyllä paljon ollut), hartauksia, keskusteluja vaiko muita siellä olleita, monia ystäviksi tulleita. Kaikkea siellä ollutta, mutta eniten ikävöin keväistä vuokkorinnettä, joka avautui huoneeni ikkunan takana.
Ei ole helppo osa tämän ajan kirkolliskokousedustajilla, ei ole helppo osa kenelläkään kirkon johdossa olevalla. Voimaa,viisautta ja rakastavaa mieltä toivon jokaiselle kirkolliskokouksessa tällä hetkellä olevalle.
