Klassisen eikä varisinkaan uskonnollisen kirjallisuuden vaihtoehtoisia hätkähdyttäviä lukutapoja ja merkkejä ei opeteta kouluissa eikä niistä juurikaan, ole saatavissa ainakaan suomalaista kirjallisuutta, ja jos joissakin symbolikirjoissa symboleja avataankin ja joidenkin merkkien yhteydet salattuun tietoon todetaankin, jäävät symbolien todelliset merkitykset teoksille vieraiksi. .
Todellisia merkityksiä tuntevatkin vain harvat ja monia heistäkin sitoo hiljaisuuden juhlallinen vala. Vaihtoehtoinen tieto on kuitenkin todellisuutta. Salattua todellisuutta, jonka sisällöt ovat kuitenkin aina kiehtoneet myös ns. vakavia tiedemiehiä. Kuten Isaac Newtonia , joka tunnetuimman teoksensa Principia johdannossa tunnustaa velkansa Prima Sapientian eli muinaisen viisauden perinnölle.
Mutta jos salaiset opetukset heijastavat todellisuutta ja niissä on opetettu totuutta, niin mitä salattavaa niissä on ollut? Eihän totuudessa ja sen esilletuomisessa luulisi olevan mitään pelättävää? Eikö totuus parhaiten nouse juuri avoimuudesta ja rehellisyydestä?
Vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on tietysti myönteinen, mutta ensimmäiseen valitettavasti kielteinen. Jaloimmat asenteet ovat ihmisen historiassa usein olleet perin tarpeettomia ja vaikeasti myytäviä hyödykkeitä. Kautta historian on totuuden etsiminen, omistaminen ja opettaminen ollut vaarallista. Raha ja valta ovat aina sitoutuneet kulloinkin hyväksyttyyn kanonisoituun totuuteen, ei välttämättä oikeaan totuuteen. Yleisiä käsityksiä vastaan rikkoneita ovat usein odottaneet vankilat, kidutuskammiot, polttoroviot ja piilukirveet. Giordano Bruno rohkeni väittää, että universumissa on monia asuttuja maailmoja. Hänet poltettiin roviolla. Lyonilainen kauppias Pietari Waldes uskalsi käännättää itselleen oman Raamatun. Hänet poltettiin roviolla. Juhana Huss rohkeni ajatella ja sanoa, mitä Jeesus todella opetti. Hänet poltettiin roviolla.
Totuudella on aina ollut monta tuomaria.
Ja tuomareilla monta pyöveliä.
Näin siis salaisessa perimätiedossa perinteessä on ollut tietoja, joiden ennenaikainen paljastuminen on ollut todella vaarallista. Kuitenkinmoderni tiede on salatieteen perillinen. Nykyajan inkvisiittoreiden ei enää tarvitse turvautua tietoa tuhotessaan keskiaikaiseen karkeuteen. Nykyaikaiset toisinajattelijat voidaan vaientaa hienostuneimmin keinoin. Heidät hiljentää tehokkaasti usein jyräten aikaansaatu ns. yleinen mielipide ja iva. Täydellä syyllä voisi puhua yleisen mielipiteen takana ja välillä sen edelläkin olevasta asiantuntijamafiasta. Vain yleisen mielipiteen hyväksymästä oppiarvosta käsin saa nousta mielipide, joka on totta.
Totuudella on yhä tänään viralliset omistajat. Ja he myös omistavat Oy Totuus Ab:n osakkeet. Eräs hyvin suuri tällainen yhtiö on esimerkiksi Suomen evankelisluterilainen kirkko, jonka teologit sanovat millainen Jumala ja maailma on ja miten jumalallinen Ilmoitus tulee ja ennen kaikkea miten sitä (Raamattua) ei tule lukea ja ymmärtää. Erimielisiä teologit saavat olla vain keskenään, mutta tavallisen ihmisen on tyydyttävä yleiseen ja yhtäläiseen uskontunnustukseen. Seurakuntateologia käy hänen kohdallaan yliopistoteologian ylitse. Yliopistoteologian tuloksiin uskova maallikko on kadotuksen lapsi. Hänestä huolehtivat – vaikka ei sitä aina suoraan sanotakaan – helvetin enkelit.
Moni asioita tutkinut ja tunteva ihminen ymärtyävätkin, että ihmisten, jotka jotain vaarallista tiesivät, oli pakko pitää tietonsa salassa tai ilmoittaa se salatussa muodossa tai vain uskotuille ystävilleen. Nyt terve usko ei voi etukäteen olla varma siitä, etteikö tieto voisi sitä joskus joko vahvistaa tai kumota. Väärän uskon totuudet on hakattu kiveen, jonka pinta on hiottu niin sileäksi, ettei varminkaan uusi tieto tuota pintaa edes naarmuta. Toisinajatelevat intelligentit ihmiset elivät keskellä ihmiskunnan pimeintä aikaa. He pitivät kuitenkin silmänsä auki. Ehkäpä he näkivät tunnelin päässä vielä himmeänä kipinöivän valon, jonka sitten valistuksen raikkaat tuulet sytyttivät hehkuviksi soihduiksi . Näin ihminen järkevänä olentona olikin oikeutettu etsimään totuutta, sillä :
”Tietäminen on ihmisen päämäärä,
löytäminen hänen mahdollisuutensa
ja etsiminen hänen tehtävänsä.”
Aihe on hyvä Seppo. Historia tuntee monta kapinaa ja kapinalipun salkoon nostaminen on aina tiennyt tiettyä vaaraa. Ketkä heiluttavat nykyisin kapinalippuja?
Mitä tieto vastustaa? Tietenkin valhetta. Miksi valheella sitten on niin paljon puolustajia? Näitä nousi mieleeni.
Täytyy aina myös muistaa, että Jeesus tapettiin, Apostolit myös, marttyyrit (veritodistajat) tapettiin. Rooman keisari syötti Kristittyjä leijonille, kunnes tapahtui jotain myös Kristilliselle kirkolle ja vainotusta tuli vainoaja…
Dokmit on naulattu ja väärät tuomittu, mutta missä mennään tänäpäivänä?
Väitän, että Raamatun ilmoittama Totuus on edelleen hankala, eikä se sovi sekulaariin maailmankuvaan ja ihmiskäsitykseen. Olisiko Taivaasta tullut sanoma koskaan ollut näin epäsuosittu, kuin nykyisin? Ihmiset luottavat vain itseensä, eikä moniakaan kiinnosta mistä ihminen on tullut? Monelle riittää kaiken vastaukseksi avaruuspöly.
”Ketkä heiluttavat nykyisin kapinalippuja?”
Esimerkiksi ne raamatuntutkijat,jotka katsovat Jeesuksen olleen essealaisen ja ne, jotka katsovat eräiden ’enkeleiden’ olleen alieneita.
Mielenkiintonen blogi Seppo Heinolalta.
Hän halutessaan voisi ehkä myös avata miten painovoima on kehitykseemme vaikuttanut nyt jo tuntemassamme pariteettien summafokuksien muodostumisien mahdollisuuksissa.
Kuten Väisänen tietäne, minä en ole tiedemies. Mutta voin viitata pariin hyvään populääritietelliseen teokseen: ylipäätään Newtonia koskien tohtori Kathlen Ahosen kirjaan ’Jättiläisen hartioilla’ ja pariteettien alkumalleja
koskien jo neljännesvuosisata sitten Intiasta ostamaani Heinz R. Pagels’ n teokseen Perfect Symmetry .
Heprealaisten rabbien kosmologiassa Jumala geometrisoi, mutta lankeavatko partikkelit syntiinkun ne välillä murtavat täydellisen symmetrian? Jumalat eli tarkemmin ’elävät voimat’muuten geneiksessä tekivät ihmisen kuin juurikin ’peili’ kuvansa (tselem) ja verensä kaltaisuudessa. (צֶלֶם tselem, tseh’-lem; from an unused root meaning to shade; a p h a n t o m, i.e. resemblance; hence, a representative figure, especially an idol:—image, vain shew.)