Sielujen puolustajan tilinpäätös – Mietteitä Helsingin piispan muistelmista

Luin hiljattain viime vuonna julkaistun piispa Eero Huovisen muistelmakirjan ”Sielujen puolustaja” (WSOY 2022). Kirjan alaotsikkona on ”Piispana Helsingissä”. Tämä kirjoitus ei ole kirja-arvostelu vaan omia mietteitäni kirjasta ja sen runsaasta annista, ehkä oma referaattini muistelmista. Kirjoitukseni ja sen mahdollisten sävyjen tai särmien taustalla on toki sekin, että tunnemme toisemme ainakin kohtuullisesti.

Itse tutustuin Huoviseen opiskeluvuosieni alussa eli 1980-luvun alkuvuosina. Huovinen oli tuolloin teologisen tiedekunnan apulaisprofessori ja opetti meille dogmatiikan perusteita. Hyvin hän opettikin. Kävimme muiden muassa CA:n (Confessio Augustana, Augsburgin tunnustus) läpi melkein joka riviltä ja minulla on vielä silloin käyttämäni opus tallessa kaikkine merkintöineen, jota luennoilla tein. Huovinen oli siis taitava opettaja. Toinen piirre jäi mieleen kurssien ja tenttien merkintätilanteista: Eero katsoi jokaista merkinnän hakijaa silmiin ja katsoi sitten nimeä opintomerkintävihkossa. Ymmärsin, että hän yritti kaiketi painaa nimiä mieleensä. Kohtuullisen haasteellinen ”jobi”, kun meitä oli samalla kurssilla parisataa!

Piispa emeritus Huovisen (jatkossa Huovinen tai Eero-piispa tai piispa Huovinen) muistelemat on kirjoitettu i-kirjaimen kanssa. Ne eivät ole siis mustelmat, vaikka sellaisiakin muistelmissa joitakin nousee esille. Kirja etenee osin kronologisessa järjestyksessä ja osin tai enemmän teemoittain. Kun Huovinen kirjoittaa piispana Helsingissä teemalla, niin iso tarina alkaa piispanvaalin tunnelmista. Toki mielenkiintoisesti ja sujuvasti kirjoitetussa kirjassa on viittauksia lapsuuteen ja opiskeluvuosiinkin. Rouva ja lapset tulevat myös esille, mutta perhe-elämästä Huovinen kirjoittaa mielestäni sopivan vähän.

Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa 1990-luvun alussa elettiin aikaa, jolloin nykyajan erilainen kampanjointi ei ollut vielä käytössä, ei ainakaan julkisesti. Huovinen itse teki silloin kirkon perinteelle uskollisen ratkaisun ja vetäytyi lähes kaikesta asiaan vaikuttamisesta itse. Hän ei muistelmiensa mukaan kokenut hyväksi kaupitella itseään. Vaali ratkesi hyvin niukalla erolla ja niin Huovisesta tuli Helsingin piispa, vaikka Seppo A. Teinonen ja Huovisen isä varoittelivat moiseen lähtemästä. Huovinen itsekin kertoo painiskelleensa asian ja kutsumuksensa kanssa. Lopulta hän antoi asioiden viedä – ja niin ne sitten veivätkin. Vai oliko se sittenkin Luoja, joka vei?

Huovisen piispakausi sijoittuu vuosituhannen vaihteeseen eli 1990-luvulle ja 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Tuo 20 vuoden jakso on monien muutosten ja mullistustenkin aikaa. Mainittakoon niistä Neuvostoliiton hajoaminen, Irakin sota ja Suomen EU-jäsenyys. Unohtaa ei voi myöskään 1990-luvun lamaa.

Muistelmakirjan antamaa kuvaa voisi kriittisesti arvioida jonkinlaiseksi kirkolliseksi sankaritarinaksi, merkittävän kirkollisen vaikuttajan tarinaksi. Samalla on kyse kirkkomme merkittävästä teologista. Toisaalta muistelmissa puhuu (tai kirjoittaa) myös teologi, pappi ja ihminen, joka kyselee kutsumustaan, pyrkii arvioimaan itseään ja pohtimaan, onko saanut mitään aikaan. Ehkä merkittävien asioiden ja henkilöiden kanssa toiminta kallistaa muistelmia kirkollisen vaikuttajan puolelle. Ja tämä hyvässä mielessä sanottuna. Sankaritarina saattaa olla jo liian kriittinen huomio! Huovisen kuvauksista välittyy innostus ja myös ylpeys siitä, missä hän on saanut olla mukana ja miten monipuolinen hänen työnsä Helsingin piispana oli.

Tähän väliin voi kirjata sen, miten joskus on pohdittu, onko merkittävämpi kirkollinen virka arkkipiispan vai Helsingin piispan virka. Huovinen koki ”stadin kundina” kutsumuksenaan olla nimenomaan Helsingin piispa. Kirjassaan hän muistaa kuvata myös koko hiippakunnan seurakuntien ja elämän kirjoa, vaikka monet muistelman muut asiat ovatkin kytköksissä nimenomaan pääkaupunkiin. Koin hyvänä myös sen, miten Huovinen kertoo tehneensä liikaa työtä ja myös välillä uupuneensa. Hän kertoo, miten sai apua ja ohjausta työhönsä ja miten hän pyrki olemaan pappien ja muiden tukijana.

Yli 400 sivun muistelmissa on runsaasti henkilöitä, kotimaisia ja ulkomaisia sekä samoin paikkoja. Huovinen oli tekemisissä yhteiskunnan vaikuttajien ja ulkomaiden kirkollisten johtajien kanssa. Hän halusi myös piispana mennä ”leirin ulkopuolelle” ja kohdata ns. tavallisia ihmisiä. Huovinen oli keskeisillä ekumeenisilla ”paikoilla” ja kävi useita kertoja Vatikaanissa eri paavien aikaan. Hän tunsi patriarkaksi nousseen Kirillin ja pyrkii arvioimaan häntä Venäjän hyökkäyssodan alettua, kuitenkin melko varovaisin sanakääntein. Ekumenian saavutuksia olivat Huovisen kaudella  katolisten kirkon kanssa laadittu Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista. Yhteistä asiakirjaa kasteesta ei saatu yrityksistä huolimatta aikaan ja se jäi kaivelemaan. Huovinen tunnustaa avoimesti, että toimi yhteiskuntasuhteiden hoitamisessa omaehtoisesti ja ehkä siten jossakin mielessä ohi arkkipiispan.

Muistelmissa nousevat esille kirkon kiistakysymykset kuten virkakysymys ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset. Huovinen kertoo avoimesti, miten Luther-säätiön papit epäsivät häneltä ehtoollisen ja kuinka teologiystävästä tuli januskasvoinen toimija, joka läksytti julkisesti Huovista kirkollisessa tilaisuudessa. Viime mainittu oli Simo Kiviranta. Huovinen purkaa varsinkin viime mainitusta tullutta pettymystä ja ihmettelee edelleen myös Luther-säätiön toimijoiden kanssa olleita tilanteita. Kanteluiden kohteiksi joutuneita pappeja hän ei muistelmiensa mukaan halunnut kurittaa vaan keskustella heidän kanssaan.

Huovinen kirjoittaa myös piispakollegoistaan. Jotkut saavat enemmän huomiota, toiset vähemmän. Tässä yhteydessä tulee esille, kuinka Huovisen välit Mikkelin silloiseen piispaan Kalevi Toiviaiseen menivät harmillisesti hieman hakaukseen parin asian vuoksi. Tästä Huovinen ottaa syytä itselleen. Itse harmittelen, että Toiviaisesta ei lahjakkaana ja aikaansa seuraavana teologina tullut asiaa esille. On sinällään rohkeaa, että piispa kirjoittaa muistelmissaan myös toisista piispoista, joista useimmat ovat vielä elossa. Huovinen kirjoittaa kirjan alussa myös edeltäjistään. Seuraajansa hän mainitsee, mutta ei arvioi heitä.

Huovinen halusi olla muistelmiensa nimen mukaisesti Sielujen puolustaja. Muistelmien alussa hän täsmentää asiaa sanoilla ”Kaikkien sielujen puolustaja Saatanaa vastaan”. Melko juhlava motiivi ja tehtävä, mutta samaa ajatusta olen kuullut piispojen ja pappien suusta muulloinkin, ainakin epäsuorasti. Huovinen tuli koko kansa tietoisuuteen mm. Estonian onnettomuuden ja Tsunamin yhteydessä sekä presidentti Koiviston siunanneena emerituspiispana. Hän kirjoitti tiedekunnan aikoina, piispana ja eläkevuosinaan melko paljon. Jouluun ja pääsiäiseen liittyvät kirjat nousivat hänen saarnoistaan. Hän kirjoitti pappeudesta ja saarnaamisesta sekä äidistään. Myös kirkon uudistushankkeisiin liittynyt Katekismus on pitkälti hänen kynästään.

Sitten ne ”mustelmat”! Suurin kitkeryys liittyy muistelmissa yllättäen kirkolliseen mediaan eli Kirkko ja kaupunki -lehteen sekä kirkon ja seurakuntien tiedottajiin. Asiaa ei voi yleistää, mutta melko vahvaa kriittisyyttä heitä kohtaan Huovinen kirjaa muistelmiinsa. Jossakin kohtaa Huovinen taisi lyhyesti pohtia itseään vallankäyttäjänä, asiaa mistä häntä kaiketi jotkut kritisoivat.

Huovisen muistelmissa on tosiaan paljon asiaa ja kirja piirtää ajankuvaa vuosituhannen molemmin puolin. Kirjassa on myös paljon teologiaa, jonka Huovinen nivoo omiin muistoihin ja tapahtumiin, joissa hän oli jotenkin mukana. Piispa Huovisen oma teologinen ”ansatsi” tuntuu olevan hyvässä mielessä periluterilainen. Hän ei puhu ihmisten uskoon saamisesta tai evankelioimisesta vaan enemmänkin evankeliumin vaikuttavuudesta, vaikka hän korostaa vahvasti mm. pappien saarna- ja puhetaitoa sekä niiden kehittämistä. Kirkon tulevaisuuden näkymiä hän pohtii vähemmän tai ei ainakaan surkuttele asiaa.

Omia aikaansaannoksia pohtiessaan sielujen puolustaja kertoo päätyneensä ensin kahteen kiusaukseen eli ylpeyteen ja masennukseen. Niiden kautta hän kuitenkin päätyy kiitollisuuteen ja lopulta jättämään kaikki ”Taivaan Isän haltuun”.

 

Toivo Loikkanen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  1. YLLÄPITO toivoo, että keskustelu aiheesta olisi asiallista. Nyt siinä on hieman ylivirittynyt tunnelma, joka johtaa helposti ylilyönteihin.

    Ihmisten kokemukset uskonnollisissa yhteisöissä ovat aina yksilöllisiä. Yhteisöllä voi olla aivan toisenlainen itseymmärrys organisaatiostaan ja omasta roolistaan. Kun yksilön kokemus törmää tähän kolletiiviseen itseymmärrykseen, on seurauksena konflikti. Kollektiivinen itseymmärrys ei kuitenkaan voi olla ristiriidassa vallitsevan yhteiskunnallisen lain kanssa. Yksilöllä on aina oikeus omaan kokemukseensa, joka joissain tapauksissa voi olla lähtökohta yhteisön uudistumiselle.

    Siis asiallisuutta keskusteluun!

    • Kotimaa24 ylläpito: ”Kollektiivinen itseymmärrys ei kuitenkaan voi olla ristiriidassa vallitsevan yhteiskunnallisen lain kanssa..”

      Olen samaa täysin samaa mieltä, mutta ette kai nyt vihjaile, että todistajien yhteisön toiminta ja periaatteet olisivat jotenkin ristiriidassa Suomen lakien kanssa? Jos niin teette, niin yksilöikää mielellään missä suhteessa ja mihinkä lakeihin? Muutoin väite ei ole oikein asiallista tasoa, jota peräänkuulutatte yllä.

      Kotimaa24 ylläpito: ”Yksilöllä on aina oikeus omaan kokemukseensa, joka joissain tapauksissa voi olla lähtökohta yhteisön uudistumiselle..”

      Jehovan todistajat uskovat lujasti siihen, että Pyhä Raamattu on kirjoitettu Jumalan toimivan voiman pyhän hengen ohjauksessa ja perustavat opetuksensa siihen. Rukoilevat jatkuvasti pyhän hengen ohjausta ja voimaa toiminnalleen ja ymmärryksen saamiseksi.

      Kuten uuden testamentin kuvaamassa apostolien aikojen alkuseurakunnan mallissa, on todistajillakin tietty järjestelmärakenne ja tietty johtoelin. Uusi testamentti kertoo (Apostolien tekojen 15. luku) erään opillisen kysymyksen viemisestä ”apostolien ja vanhimpien” ratkaistavaksi Jerusalemiin.”

      He tekivät pyhän hengen ohjauksessa ratkaisun asiassa, jonka eri puolella olevien seurakuntalaisten kerrottiin hyväkseen. Jos joku harvempi ei hyväksynyt, ”häippäsi” varmaankin muualle etsimään ”autuaampia metsästysmaita.” Löysivätkö, sitä ei missään ole kerrottu.

      Todistajien toimintaa ja opetuksia eivät ole koskaan ketkään ”kapinakenraalit” tai pienemmät joukot pystyneet muuttamaan. Sellaisiakin pieniä ryhmiä on esiintynyt joskus heidän keskuudessaan. Nämä ovat sitten eriytyneet heistä ja perustaneet omia ryhmiään, kunnes heidän toimintansa on tukahtunut täysin. Jumalan pyhän hengen apua ja tukea ei selvästikään ole ollut ja omat motivaatiot eivät ole riittäneet.

  2. Jehovan todistajat ovat tosiaan olleet aina nihkeitä ilmoittamaan tällaisista rikoksista viranomaisille. Tämä siitä syystä, että he eivät halua tahrata omaa mainettaan sillä että heilläkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Tällainen salailu onkin johtanut nykyään lopputulokseen, että he ovat salailupolitiikallaan tahranneet maineensa paljon pahemmin, kuin jos he olisivat toimineet aina kuten pitää, eli ilmoittaneet asioista viranomaisille. Salailusta on aiheutunut myös Vartiotorni-seuralle mittavia taloudellisia menetyksiä.

    Vartiotorni-seuran salailuhan on aiheuttanut myös pedofilian esiintymistä seurakunnissa, kun seurakuntalaisille ei ole kerrottu seurakunnassa esiintyneistä hyväksikäyttötapauksista. Tämä on sitten johtanut hyväksikäyttötapausten uusimiseen.

    Candace Contin hyväksikäyttötapauksessa oikeuden päätöksen ydin oli se, että vastuussa ei ole yksittäinen seurakuntalainen tai seurakunta, vaan hyväksikäytön on mahdollistanut Watchtowerin ja sen lakiosaston nimenomainen ohjeistus pitää lasten hyväksikäyttö salassa sekä seurakuntalaisilta että viranomaisilta.

    http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=5047

  3. Oikea termi olisi uskonnollinen anarkismi. Anarkisti on siis anarkismin kannattaja. Joka on kielitoimiston mukaan ” aatesuunta joka taistellen kaikkea sosiaalista, poliittista ja taloudellista järjestystä vastaan tavoittelee yksilön täydellistä vapautta.” Termin sopivuudesta tehköön jokainen itse päätelmänsä. 🙂

  4. Matti Pulkkinen: “Vesa Ahlfors: Totta kai Jehovan todistajiin suhtaudutaan epäluuloisesti, koska teidän lahkossanne kuuliaisuus johdolle on aina ylittänyt lainkuuliaisuuden vaatimuksen..”

    Vesa Ahlfors: ”Millä tavoin. Mielellään perusteet. Heidän keskuudessaan rikollisuusluvut ovat hyvin pieniä. Vankiloissa ei heitä juurikaan tapaa, ellei sitten asepalveluksesta kieltäytymisen takia aleta heitä tunkea taas sinne veronmaksajille kalliiksi tulevaan “täysihoitoon.””

    Tom Saarikoski: ”Candace Contin hyväksikäyttötapauksessa oikeuden päätöksen ydin oli se, että vastuussa ei ole yksittäinen seurakuntalainen tai seurakunta, vaan hyväksikäytön on mahdollistanut Watchtowerin ja sen lakiosaston nimenomainen ohjeistus pitää lasten hyväksikäyttö salassa sekä seurakuntalaisilta että viranomaisilta.”

    Vesa Ahlfors, tarvitsetko vielä perusteita?

    • Todistajien järjestö ei ohjeista pitämään salassa vakavia rikoksia viranomaisilta. Aivan absurdeja ja herjaavia väitteitä.

      Mitä jossain yksittäisessä tapauksessa jossain toisella puolella maapalloa on mahdollisesti tapahtunut, on mahdotonta Suomesta käsin kommentoida, koska ei tiedä kaikkia asiaan vaikuttaneita seikkoja. Ja ainahan on tietysti mahdollista, että jossain yksittäisessä tapauksessa joku on toiminut virheellisestikin.

      Enempää en halua todistajista erotettujen ja todistajaluopioiden kanssa alkaa väittelemään jostain mahdollisista ja väitetyistä pedofiliarikoksista Yhdysvalloissa, jotka muutamat harvat tapaukset nämä aina jossain vaiheessa vetävät esiin, kun tuntevat keskustelussa jäävänsä ns. alakynteen.

      Siellähän Yhdysvalloissa on lähes miljoona todistajaa, joten joku vakavien rikosten tielle meneviä saattaa löytyä heidänkin keskuudestaan. Väitteet pedofilian mahdollistavasta ja suosivasta uskonnosta ovat niin absurdeja, että keskustelu menee niin alhaiselle tasolle, että sitä ei enää halua jatkaa.

      Tällaiset erittäin vakaviin rikoksiin syyllistyneet kuitenkin tietysti erotetaan todistajien seurakunnasta, eikä heidän kanssaan olla sen jälkeen enää missään tekemisissä. Siitähän täällä nämä poissuljetut tällä palstalla ovat jo pitkään ruikuttaneet. Eikö se mahdolliseen pedofiliarikokseen syyllistyneen kohdalla ole aivan oikein, kuten 1. Korinttolaiskirjeen 5. luvun mainitsemissa asioissakin.

      Suomessa tiedän jo vuosia sitten tapahtuneen yhden pedofiliarikokseen syyllistyneen todistajan. Lapsen vanhemmat tekivät asiasta rikosilmoituksen ja rikollinen itse sai vankeustuomion ja hänet tietysti erotettiin todistajien seurakunnasta. Lapsen vanhempien seurakunnan vanhimmat eivät tietenkään pyrkineet mitenkään estämään ja neuvomaan lapsen vanhempien tekemästä rikosilmoitusta.

      Lehtitietojen mukaan Suomessa vuonna 2012 tehtiin pelkästään Tammi – Kesäkuun välillä yli 700 ilmoitusta lasten hyväksikäytöstä. Kuinka moni näistä ilmoitusten kohteista oli ev. lut. kirkon jäseniä, ja mitä papisto on tehnyt, ettei niitä tekoja/epäilyjä niistä esiintyisi heidän jäseniensä keskuudessa, ja kuinka moni, jos havaittiin syylliseksi, sai jäädä kuitenkin kirkon jäseneksi?

    • Vesa: ”Todistajien järjestö ei ohjeista pitämään salassa vakavia rikoksia viranomaisilta. Aivan absurdeja ja herjaavia väitteitä.”

      Ei ohjeista, mutta se on kuitenkin oikeudessa ympäri maailmaa siitä, että ohjeistaa ja ohjeistus on oikeudessa todettu. Vesallapa se on sen verran vahva auktoriteetti, että hän – millään tavalla asiaan tutustumatta – osaa valistaa meille, että asia ei pidä paikkansa. Sillä lailla.

      Vesa: ”Mitä jossain yksittäisessä tapauksessa jossain toisella puolella maapalloa on mahdollisesti tapahtunut, on mahdotonta Suomesta käsin kommentoida, koska ei tiedä kaikkia asiaan vaikuttaneita seikkoja.”

      Ei ole kysymys yksittäistapauksista, vaan Vartiotorni-seuran nimenomaisista ohjeista.

      Vesa: ”Enempää en halua todistajista erotettujen ja todistajaluopioiden kanssa alkaa väittelemään jostain mahdollisista ja väitetyistä pedofiliarikoksista Yhdysvalloissa, jotka muutamat harvat tapaukset nämä aina jossain vaiheessa vetävät esiin, kun tuntevat keskustelussa jäävänsä ns. alakynteen.”

      Ei ole kysymys pedofiilitapausten määrästä, vaan siitä, miten Vartiotorni-seura on ohjeistanut ne hoitamaan. Ohjeistus on vienyt Vartiotorni-seuran oikeuteen ja sen on todettu olevan syyllinen hyväksikäyttötapausten salailuun.

      Viet keskustelua poikkeuksetta sivuun itse asiasta. Tämä siitä huolimatta, että sinulle on selvitetty asia jo useampaan kertaa. Mutta ei se mitään. On aina ilo ojentaa Jehovan todistajaa, joka ei kykene rehellisyyteen keskustelussa. Eli kerrataan nyt vielä:

      Tässä ei ole kyse siitä paljonko mitäkin tapauksia on, ja missä maassa, vaan siitä, miten Järjestönne on ohjeistanut seurakuntia toimimaan näissä asioissa. Järjestönne ohjeistuksen ansiosta se on oikeudessa ympäri maailmaa. Ja todettu syylliseksi. Vielä jotain ysyttävää aiheesta? 🙂

    • Normaaliin tapaansa Ahlfors joko ei ymmärrä tai ei ole ymmärtävinään lukemaansa. Sen takia hänen kanssaan on mahdoton keskustella, seinän kanssa pääsee samaan lopputulokseen.

      ”hyväksikäytön on mahdollistanut Watchtowerin ja sen lakiosaston nimenomainen ohjeistus pitää lasten hyväksikäyttö salassa sekä seurakuntalaisilta että viranomaisilta.”

      Millä kielellä tuo pitäisi kirjoittaa? Kyse ei ole yksittäistapauksesta vaan kansainvälisen järjestönne lakiosaston saama tuomio rikollisesta ohjeistuksestaan.

      Niin sanotut rivijäsenet lienevät pääsääntöisesti kunniallisia (harhaanjohdettuja) kansalaisia, mutta kuten usein eksklusiivisessa uskonnollisessa yhteisössä, liikkeen johto osoittautuu epärehelliseksi. Epärehellisyyden on päässyt näkemään näilläkin palstoilla jo moneen kertaan, niin uutisten kuin tänne kirjoittavien liikkeen edustajien tekstien välityksellä.

    • Matti Pulkkinen: ”Luotan paljon enmmän niihin 300-luvulla eläneisiin, kreikkaa äidinkielenään puhuneisiin kirkkoisiin Raamatun tekstin ymmärtäjinä kuin joihinkin 1800 – 1900 -luvun amerikkalaisiin tai suomalaisiin teologeihin.
      Kun kirkkohistoriasta ymmärtää, kuinka tärkeä kolminaisuus on ollut kristinuskolle, ja kuinka juuri se on erottanut kristinuskon pakanallisuudesta….”

      Minä taas luotan näissä asioissa vain ja ainoastaan Raamattuun ja se ei esim. siitä kolminaisuusopista puhu mitään.

      Et ole sitten koskaan lukenut mitenkä 300-luvulla muodostunut institutionaalinen ja hierarkinen kirkkolaitos erosi jo siinä vaiheessa hyvin suuresti apostolien ajan kristillisyyden mallista? Kirkko alkoi silloin esim. liittoutumaan maallisen vallan kanssa (= Rooman valtakunta) ja oli ottanut monia opetuksia, toimintapoja, juhlapäiviä jne ns. pakanuudesta itselleen?

      Se kolminaisuusoppikin esiintyi niissä pakanauskonnoissa jo kauan ennen kuin kirkkolaitos sen omaksui. Siitähän olen tehnyt kahdelta eri tunnetulta historioitsijalta siteerauksia:

      Tunnettu historioitsija Willy Durant kirjoittaa kolminaisuusopin alkuperästä:

      ”Kristillisyys ei tuhonnut pakanuutta, se omaksui sen……Egyptistä tulivat käsitykset jumalallisesta kolminaisuudesta.”

      Rooman valtakunnan ja myös kristinuskon historiasta laajoja tutkimuksia aikoinaan tehnyt historioitsija Edward Gibbon mainitsee asiasta kirjassaan ”Kristillisyyden historia”:

      ”Jos kristillisyys voitti pakanuuden, on yhtä lailla totta, että pakanuus turmeli kristillisyyden. Ensimmäinen kristittyjen deismi….muuttui Rooman kirkon toimesta käsittämättömäksi kolminaisuusopiksi. Monia egyptiläisten keksimiä ja Platonin ihannoimia pakanallisia opinkappaleita pidettiin uskomisen arvoisina.”

    • Vesa Ahlfors: Sorrut taas henkilökohtaisuuksiin, kun väitätät, että en muka tuntisi patristiikkaa. Kun et tiedä minusta juuri mitään, ole hyvä, pysy tietämyksesi rajoissa.

      Väität kolminaisuutta pakanalliseksi. Kerro sitten, missä pakanallisessa uskonnossa esiintyy oppi Jumalan persoonista. Älä esitä tuollaisia William Durantin kaltaisia populaarihistorioitsijoita teologisten kysymysten auktoriteetteina. Kun vielä toisaalla väität teidän opienne pohjautuvuvan Raamattuun ilman tulkintoja, on kummallista, että sinun pitää hakea tukea 60-luvun bestsellereistä.

      Oletko muuten lukenut Durantin tuotantoa laajemmin? Miten suhtaudut hänen käsityksiinsä uskonnosta ylipäänsä?

      Teikäläisten väite siitä, että kristinusko muuttui jotenkin pakanalliseksi kestettyään ensin 300 vuotta vainoja, on älytön ja perustuu vain tietämättömyyteen. Kristinusko muutti hellenistisen filosofian kristilliseksi, ei toisin päin. Varsin pinnallinenkin patristiikkaan tutustuminen osoittaa tämän, mutta kirkoisät eivät tietenkään ole Jehovan todistajille sallittua lukemista.

      On absurdi kuvitelma, että alkukristillisyys voitaisi rekonstruoida pelkän Uuden testamentin pohjalta. Apostolinen kirkko kokosi Raamatun. Ne teologit olivat hurskaita ja viisaita miehiä. Jehovan todistajat eivät viitsi edes ottaa selvää tästä traditiosta. Tietämättömyys on helppo mutta huono lähtökohta kaikelle kritiikille.

    • Matti Pulkkinen: ”Väität kolminaisuutta pakanalliseksi. Kerro sitten, missä pakanallisessa uskonnossa esiintyy oppi Jumalan persoonista…”

      Eikö Edward Gibbon sitten kelpaa historioitsijana, jos torjut, Willy Durantin. Tämähän sanoo aivan samaa.

      KAUTTA muinaisen maailman aina Babylonian ajasta saakka pakanajumalista koostuvien kolmikoiden eli triadien palvonta on ollut tavallista. Se oli yleistä myös Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa Kristusta edeltäneinä vuosisatoina, hänen aikanaan ja häntä myöhempinä vuosisatoina. Ja apostolien kuoleman jälkeen sellaiset pakanalliset uskomukset alkoivat tunkeutua kristillisyyteen.

      Kirjassa Egyptian Religion (Egyptin uskonto) Siegfried Morenz niminen henkilö mainitsee: ”Kolminaisuus oli egyptiläisten teologien tärkeimpiä kiinnostuksen aiheita – –. Kolme jumalaa on yhdistetty, ja niitä kohdellaan yhtenä olentona ja puhutellaan yksikössä. Tällä tavoin Egyptin uskonnon hengellinen voima liittyy suoranaisesti kristilliseen teologiaan.”

      James Hastings kirjoitti myös teoksessa Encyclopædia of Religion and Ethics (Uskonnon ja etiikan tietosanakirja): ”Intian uskonnossa me esimerkiksi tapaamme kolminaisuusryhmän, jonka muodostavat Brahma, Šiva ja Višnu, ja Egyptin uskonnossa kolminaisuusryhmän, jonka muodostavat Osiris, Isis ja Horus – –.

      Lisäksi voi havaita, ettei Jumalaa pidetään kolminaisuutena vain historiallisissa uskonnoissa. Mieleen voi tulla varsinkin uusplatonilainen näkemys Korkeimmasta tai Perimmäisestä Todellisuudesta”, joka ”esitetään kolminaisesti”. Mitä tekemistä kreikkalaisella filosofilla Platonilla on kolminaisuuden kanssa?
      Platonismi

      PLATONIN ajatellaan eläneen vuosina 428–347 ennen Kristusta. Vaikka hän ei esittänytkään kolminaisuutta sen nykyisessä muodossa, hänen filosofiansa valmisti sille tietä. Myöhemmin ilmaantui filosofisia liikkeitä, joihin sisältyi kolminaisuususkomuksia ja jotka olivat saaneet vaikutteita Jumalaa ja luontoa koskevista Platonin ajatuksista.

      The New Schaff-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge (Schaff-Herzogin uusi uskonnon tietosanakirja) osoittaa, millainen vaikutus tällä kreikkalaisella filosofialla oli: ”Logosta ja kolminaisuutta koskevat opit saivat muotonsa kreikkalaisten kirkkoisien toimesta, joihin – – platonilainen filosofia oli suuresti, suoranaisesti tai epäsuorasti, vaikuttanut – –. Ei voida kieltää, että erheitä ja turmelusta pujahti kirkkoon tästä lähteestä.”

      Matti Pulkkinen: ”Teikäläisten väite siitä, että kristinusko muuttui jotenkin pakanalliseksi kestettyään ensin 300 vuotta vainoja, on älytön ja perustuu vain tietämättömyyteen..”

      Siihen liitettiin näitä pakanaopetuksia. Siitä tuli Rooman valtakunnan valtion uskonto keisari Konstantinuksen katsottua saavansa siitä hyötyä enemmän vallanpitoonsa, kuin vanhoista pakanauskonnoista. Papisto sai etuisuuksia ja kirkko maallista valtaa siinä yhteydessä. Vaino oli siinä vaiheessa loppunut ja muuttunut etuisuuksien ja etuoikeuksien saamiseksi. .

      Siteeraus Vartiotorniseuran kirjasta Ihmiskunta etsii Jumalaa sivuilta 272, 273:

      ”21 Tämän uuden uskonnon käännekohta Rooman valtakunnassa oli vuonna 313, jolloin keisari Konstantinuksen sanotaan kääntyneen ”kristillisyyteen”. Miten tämä kääntymys tapahtui? Konstantinus nousi vuonna 306 valtaan isänsä jälkeen, ja lopulta hänestä tuli Liciniuksen ohella Rooman valtakunnan rinnakkaishallitsija. Häneen vaikuttivat hänen äitinsä antautuminen kristillisyyteen ja hänen oma uskonsa Jumalan suojelukseen. Ennen kuin hän lähti käymään taistelua lähellä Roomaa sijaitsevalla Milviuksen sillalla vuonna 312, hän väitti saaneensa unessa kehotuksen maalata ”kristillinen” monogrammi – kreikkalaiset kirjaimet khi ja rho, Kristuksen nimen kaksi ensimmäistä kirjainta kreikaksi – sotilaittensa kilpiin. Tämän ’pyhän talismaanin’, onnea tuottavan taikavälineen, avulla Konstantinuksen joukot löivät hänen vihollisensa Maxentiuksen.

      22 Pian tässä taistelussa saamansa voiton jälkeen Konstantinus väitti tulleensa uskovaksi, vaikka hänet kastettiin vasta juuri ennen kuolemaansa noin 24 vuotta myöhemmin. Hän hankki sitten valtakunnassaan olevien kristityiksi tunnustautuvien tuen ”ottamalla [kreikkalaiset kirjaimet] khi-rhon [Kuva: kreikkalaisia kirjaimia] tunnuksekseen – –. Khi-rho oli kuitenkin jo ollut käytössä ligatuurina [kirjainyhdistelmänä] sekä pakanallisissa että kristillisissä yhteyksissä.” – The Crucible of Christianity, toim. Arnold Toynbee.

      23 Tämä johti kristikunnan perustuksen laskemiseen. Oli niin kuin englantilainen radiotoimittaja Malcolm Muggeridge kirjoitti kirjassaan ”Kristikunnan loppu”: ”Kristikunta alkoi keisari Konstantinuksesta.” Hän esitti kuitenkin myös tarkkanäköisen huomion: ”Voisi jopa sanoa, että Kristus itse lakkautti kristikunnan ennen sen alkamista sanoessaan, että hänen valtakuntansa ei olisi tästä maailmasta – se on kauaskantoisimpia ja tärkeimpiä kaikista hänen lausunnoistaan.” (The End of Christendom) Se on myös lausunto, jonka kristikunnan uskonnolliset ja poliittiset hallitsijat yleisimmin jättävät huomioon ottamatta. – Johannes 18:36.

      24 Konstantinuksen tuella kristikunnan uskonnosta tuli Rooman virallinen valtionuskonto. Uskonnon professori Elaine Pagels selittää: ”Kristityt piispat, jotka olivat kerran pidätysten, kidutusten ja teloitusten kohteina, saivat nyt verovapauksia, lahjoja keisarin rahastosta, arvostusta ja jopa vaikutusvaltaa hovissa; heidän kirkkonsa saivat uusia rikkauksia, valtaa ja huomattavan aseman.” Heistä oli tullut keisarin ystäviä, roomalaisen maailman ystäviä.”

      Matti Pulkkinen: ”On absurdi kuvitelma, että alkukristillisyys voitaisi rekonstruoida pelkän Uuden testamentin pohjalta. Apostolinen kirkko kokosi Raamatun.”

      Viimeiset Raamatun kirjat valmistuivat jo noin vuonna 00 ja Raamatun kaanoniin hyväksytyistä kirjoista on luetteloita, jotka ovat peräisin jo 100-luvulta. Kirjat niissäkin ovat samat kuin nykyraamatuissakin.

    • Vesa Ahlfors: Gibbon oli englantilainen, protestanttinen historisntutkija, joka näissä päätelmissään sivuutti patristiset lähteet, aivan samoin kuin Jehovan todistajat. Hänen ennakkoasenteensa näkyy lähteiden valinnassa.

      Jehovan todistajat eivät selvästikään tunne eivätkä osaa analysoida myöhäisantiikkia, kun Platonia tarjotaan avainsanaksi. Platonille uskonto ja jumalat olivat vain ”kaunis valhe”. Varhaiseen kristilliseen teologiaan vaikutti paljon enemmän Plotinos ja uusplatonismi ylipäätään, koska se tarjosi, toisin kuin platonismi mahdollisuuden transendentaaliseen tietoon. Vastassa olivat epikurolaiset materialistit. Kristinusko kristillisti antiikin filosofian. Ei pelkästä Raamatusta, ilman jonkinlaista tieto-opillista viitekehystä voi nykyäänkään johtaa minkäänlaista systemaattista teologiaa. Jehovan todistajien kirjasetkin ovat täynnä viitteitä milloin mihinkin ulkoiseen auktoriteettiin. Sinäkin marssitat joukon anglosaksisia protestanttihistorioitsijoita tueksesi.

      Nuo kolminaisuutta pakanalliseksi väittävät sitaattisi perustuvat pinnallisiin analogioihin. Jos alamme perustaa Raamatun tulkinan tällaiseen mytologiaan, saamme pian heittää Jeesuksenkin pois esimerkiksi Vergiliuksen Aenean tai Orfeus-myytin perusteella. Frazerin The Golden Bough herättää kahta kovempia epäilyksiä, jos tälle tielle lähdetään.

      Jehovalaisten käsitys kristinuskon tulosta Rooman valtionuskonnoksi on protestanttisen tradition mukaisesti vääristynyt. Esittämäsi indiisiotodisteet voivat toimia korkeintaan hypoteesin pohjana, mutta historiallisen todellisuuden kuvaajia ne eivät ole. Lähdekritiikki ei ole koskaan ollut Jehovan todistajien vahvuus.

      Raamatun historiasta esität taas uskolliseen JT-teologian tyylin puolitotuuksia muka argumentteina. Oleellista on se, mikä jätettiin ulkopuolelle. Erot näkyvät vielä nytkin, sillä protestanttisessa Raamatussa ei ole deuterokanonisia VT:n kirjoja, ja UT:n Johanneksen ilmestys, vaikka kuuluukin Raamatun kaanonin, on esimerkiksi ortodoksisessa kirkossa toissijainen. Syy siihen on, että apostolisessa kirkossa tiedetään, että Raamattu ei pudonnut taivaasta vaan että se on kirkolliskokouksessa lukkoon lyöty kokoelma tekstejä. Myös kaanonin ulkopuolisella traditiolla on sekä ortodoksisessa että katolisessa kirkossa merkitystä. Luther päätti jättää tämän osan kirkon hengellisestä perinnöstä huomiotta (samoin kuin deuterokanoniset kirjat) ja Jehovan todistajat noudattavat tässä Lutheria luterilaisemmin kuin Luther itse, joka sentään oli oppinut ja sivistynyt mies. Jehovan todistajien on aivan turha syyttää apostolisia kirkkoja Platonin tai Plotinoksen takia, koska he ovat oman aikansa ja oman anglosaksisen protestanttisen kulttuurinsa lapsia -osaamatta sijoittaa itseään osaksi historiaa.

  5. Eija Moilanen: ”Yleisen edun nimissä syyttäjä voi nostaa syytteen teon ollessa törkeä, vaikka uhri ei sitä haluaisi. Nyt tuo asia on kaiketi hoidossa ministereitä myöten..”

    Törkeisiin rikollisiin liittyviä asioita ei ministeri pysty vaikuttamaan (paitsi tietysti esim. ajaa rangaistuksia koventavaa lainsäädäntöä). Tarvitaan siis mahdollisen ja väitetyn uhrin esiintuloa omalla nimellään ja menemään tekemään asiasta rikosilmoitus.

    Nythän on vain jokin nimimerkin takaa ja suojasta esitetty väite, jossain ns. ”selvityksessä”. Ns. ”selvityksen” tekijöiden luotettavuuteen en ainakaan itse tunne kovinkaan suurta luottamusta heidän taustansa huomioon ottaen.

    • Vesa sillä nyt ei tässä asiassa ole mitään merkitystä mitä me ajatellaan. On vain parempi luottaa, että oikeille nyt tahoille menee. Riittää kun mahdollinen kohde tietää nimensä ja saa tukea mahdollisen asiansa eteenpäin viemiseen hänelle mahdollisimman hyvällä tavalla ja mahdollinen vastuullinen joutuu vastuuseen tekemisistään. Oli miten oli.

    • Eija Moilanen: ”….. Riittää kun mahdollinen kohde tietää nimensä ja saa tukea mahdollisen asiansa eteenpäin viemiseen hänelle mahdollisimman hyvällä tavalla ja mahdollinen vastuullinen joutuu vastuuseen tekemisistään. Oli miten oli.”

      Olen sata prosenttisesti samaa mieltä asiasta.

  6. Sonja Ottavainen: ”Minusta on todella käsittämätöntä, että raiskattua naista syytetään esiaviollisesta seksistä. Jos hänen oma uskonnollinen yhteisönsä vääntää asian niin, että hän on syyllistynyt raiskauksen uhrina esiaviolliseen seksiin..”

    Nehän ovat vain jossain ”selvityksessä” nimimerkin takaa esitettyjä väitteitä. Jos Sonja Ottavainen haluaa ja yrittää perustaa tälle palstalle ”käräjäoikeuden istunnon”, pitäisi myös muut osapuolet (siis ne jotka väittämien mukaan olisivat ”vääntäneet” sen raiskatun aseman syyllistämiseksi esiaviolliseen seksiin osallistujaksi myöskin). Ei taida täällä olla valtuuksia ja mahdollisuuksia siihen. Joku kylläkin voisi olla ilman sitäkin olla ”valmis heittämään sen ensimmäisen kiven.”

    Noin yleensä ottaen voisi todeta, että rikollisuusluvut todistajien keskuudessa ovat hyvin pienet. Vankiloiden veronmaksajille kalliissa ”täysihoidossa” heitä harvoin näkee. Ellei heitä nyt sitten taas aleta niihin tunkemaan asevelvollisuudesta kieltäytymisen vuoksi.

  7. Sonja Ottavainen: ”mutta onhan yhteisö patologinen, jos raiskauksen uhria syytetään esiaviollisesta suhteesta.”

    Ne ovat siis jossain “selvityksessä” nimimerkin takaa esitettyjä väitteitä. Jos Sonja Ottavainen haluaa ja yrittää perustaa tälle palstalle “käräjäoikeuden istunnon”, pitäisi myös muut osapuolet (siis ne jotka väittämien mukaan olisivat “vääntäneet” sen raiskatun aseman syyllistämiseksi esiaviolliseen seksiin osallistujaksi myöskin). Ei taida täällä olla valtuuksia ja mahdollisuuksia siihen. Joku kylläkin voisi olla ilman sitäkin olla “valmis heittämään sen ensimmäisen kiven.”

    Ps. Voisitko ajatella, että ”patologisia valehtelijoita” löytyisi vähän muualta, kuin ihmisten joukosta, jotka pyrkivät elämässään parhaansa mukaan soveltamaan käytäntöön Raamatun ohjeita ja periaatteita?

  8. Panu Saarela: ”Sinä ja järjestönne kiistäisi kaiken samalla tavalla, olipa selvityksen takana kuka tai mikä tahansa. Jehovan todistajien asioista ja käytännöistä tietävät parhaiten liikkeessä olleet……. Erotetut tietävät istä puhuvat. Miten tämä on sinulle niin vaikeaa ymmärtää? Tai ehkä sittenkin kiusallista.

    Jos nyt joskus vaivaudut lukemaan lähihistoriaa tai vielä edemmäksi taaksepäin menevistä menneisyyden tapahtumista, huomaat yhden asian. Nimittäin sen kuinka usein ihmisen tai ihmisryhmien toiminnan vaikuttimina ja liikkeelle panevana voimana on ollut kostonhalu ja/tai katkeroituminen.

  9. Sen verran tuohon oikeuden käymiseen. Siitä ei voi ei puhua kun toiset osapuolet on kuulematta. Eikä kenellekään ole velvollisuutta tulla nettifoorumille perustelemaan. Mutta jos tämän keskustelun lukee, niin vaikutelmaksi jää, että päätökset on jo tehty. Kannattaa nyt muistaa, että jehovan todistajia on liki 20000 henkilöä ja ketään ei auta tämä keskustelu.

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.