Ukrainan ortodoksisen kirkon historia juontaa juurensa 900-luvulle. Sinne seuduin johtaa tarinansa myös Venäjän historia, Kiovan Rus.
Nykymenossa Ukrainassa on Moskovan patriarkaatin alainen ortodoksinen kirkko. Lisäksi siellä on, muiden muassa, 1920 luvun alkupuolella perustettu Ukrainan ortodoksinen kirkko, joka joskus 1990-luvulla julistautui Kiovan patriarkaatiksi ja joka oli aiemmin sekä tuolloin ollut konfliktissa Moskovan kanssa.
Moskovan patriarkaatti on Putinin politiikkaan sitoutunut ja yksi sen tukipylväistä. Kiovan patriarkaatti on Ukrainan nationalististen voimien yhteisö.
Joitakin vuosia sitten Ukrainaan perustettiin Konstantinopolin patriarkan tomoksen perusteella autokefaalinen ortodoksinen kirkko, jonka johdossa on arkkipiispa. Kiovan patriarkaatti liittyi aluksi tähän, mutta jo aiemmin sen johdossa ollut konflikteihin joutunut Kiovan patriarkaksi aikanaan itsensä julistanut Filaret vetäytyi joukkoineen tästä pian omaksi ryhmäkseen.
Soittelin ja kysäisin Kiovan arkistoissa työskenteleville, että onko tällä Filaretin joukkueella jotakin kannatustakin. Kuulemma on. Se nousee populismin keinoin nationalistisiin korkeuksiinsa ja tarjoaa kuulemma parasta musiikkia opiskelijoille, joiden mielestä uusi autokefaalinen kirkko on vähän ”lälly”.
Lisäksi on muita ortodoksia yhteisöjä, jotka jotkut sitoutuvat paaviin.
Kun Konstantinopolin patriarkka teki oman ratkaisunsa ja antoi tomoksen uudelle autokefaaliselle kirkolle, Moskovan patriarkaatti reagoi tähän katkaisemalla ehtoollisyhteyden Konstantinopolin patriarkaatin alaisiin kirkkoihin, myös Suomen ortodoksiseen kirkkoon.
Tällainen kirkkopolitiikka on havaintoesimerkki siitä, miten Ukrainan tilanne koskettaa suomalaisiakin, vaikka meillä ei ole osaa eikä arpaa toimintaan siellä.
Kirkkopolitiikkakin on kuumaa peliä, jossa hengellinen todellisuus jää helposti jalkoihin. Moskovan patriarkka on kansainvälisissä dokumenteissa esitetty Putinin läheiseksi tukipylvääksi. Erityinen rajanveto on tehty eurooppalaiseen seksuaalivapauteen, mutta toki taustalla on rajumpiakin näkemyksiä.
Ulkomaansuhteita patriarkaatissa johtaa Volokomskin Metropoliitta Ilarion, Moskovan konservatoriossa viulunsoittoa ja sävellystä opiskellut ja Oxfordissa Kallistos Waren ohjauksessa Simeon Uusi-Teologista väitellyt ikätoverini, jota luonnehditaan Putinin äänitorveksi. Suomessa hänet tunnetaan teoksesta Uskon Mysteeri, joka oppineisuutensa ohella sisältää paljon tärkeitä lainauksia. Hurja kohtalo tällä sedällä, tekisi mieli lausua.
Hengellisestä elämästä on tietysti matkaa poliittiseen, mutta ei ehkä kovin montaa askelta. Näilläkin palstoilla on todettu, että Venäjää tulisi ymmärtää sen omasta näkökulmasta käsin.
Ja kun tuota näkökulmaa katsoo, kyseessä on oudon feminiininen kulttuuri. Ei tarvitse lukea kuin vuosisadan kahden tunnetuimmat venäläisen teologin, Sergei Bulgakovin ja Grigory Florovskyn teokset, Sofia ja Venäläisen teologian tiet, joissa venäläisen sielun ytimenä on kuvattu kaikki ne piirteet, joille feministinen teologia nykyisin rakentaa. Molempien taustalla on eri muunnoksin Pavel Florensky, jota on luonnehdittu kaikkien Dostojevskin Karamazovin Veljesten esikuvaksi.
Siksi tohdin miettiä, että kriisin taustalla on loukattu itsetunto ja viekas ja kekseliäs, arvaamaton la femme fatal.
Meillä on vieressämme monenlaista syvällistä ja kummallista ajattelua edustava kehitysmaa, jonka valtion taloudellinen kokoluokka on samaa kuin Ruotsissa ja jonka massiiviset armeijaluvut sisältävät myös paljon romua ja erittäin alkoholisoituneen yhteiskunnan kännistä itseuhoa. Kysymykseksi nousee, miten tämän kanssa menetellään siten, että se voi säilyttää kasvonsa, jotta ei käy niin, että sen kaikkialle suuntautuva loukattu omanarvontunto ja tästä nouseva irrationaalisuus ei räiskähdä kaikkien kasvoille.
Putosin kärryiltä. Rajoitettu ymmärrykseni ei riitä kun otsikossa väitetään kyseessä olevan Ukrainan ja sitten kirjoitus kääntyykin käsittelemään Venäjää ja sen kulttuuria.
On muuten sääli että teologeista koulutetaan tällaisia kirkkoruhtinaita, jotka voivat lämpimikseen hersytellä siitä kuka on kenenkin kaveri ja kuka on julistanut kenetkin kirkonkiroukseen ja millä perusteella.
Oma kokemukseni Ukrainasta ja ukrainalaisista on se että siellä on ihmisillä erittäin elävää ja kaunista uskoa, jota he myös ilman vastakkainasetteluja ilmaisevat kulttuurissaan luovalla tavalla. Suomalaisten todella kannattaa tutustua Ukrainaan ja jakaa heidän todellisuuttaan.
Tästä kirjoituksesta tuli juuri sellainen kylmä fiilis miten Ukrainaa kansainvälisessä politiikassakin kohdellaan, että he (tässä tapauksessa) ovat vain kirkkopoliittisia pelinappuloita. Eivät he ole, vaan he ovat eläviä ja tuntevia jäseniä Jumalan valtakunnassa.
Tuo näkökulma on varmasti tärkeä. Olisi hyvä, mikäli itse ukrainalaisia kuunneltaisiin enemmän. Mutta tosiasiahan se on, että Ukraina on tällä hetkellä kohde, johon liittyviä toimenpiteitä monet jännittävät. Se mitä olen paikanpäältä kuullut liittyy valitettavasti siihen, että väki ei ole kaikin puolin erityisen sovinnollista.
Olen lukenut tuon tomosasiakirjan, siinä annetaan jotenkin ymmärtää, että syy on Venäjän kirkon johdon. Johto olisi jo kauemmin aikaa junaillut Unkrainin kirkollista tilannetta. Niin tai näin, suhteet ovat kuitenkin tällä hetkellä jäätyneet. Taas oli, ja taas tämä on sanottava, mielenkiintoista luettavaa. Valamon luostarissa on Venäläisen teologian tiet puoleenhintaan, tutustumisen arvoinen.
Kiitos vastauksesta. Oma näkökulma on ollut hyvinkin kapea, mutta positiivinen. Eipä se hiljaisen enemmistön näkemys paina Suomen kirkossakaan, kun isot pojat ottelee. Valitettavasti.
Kiova ja Moskova tappelivat keskenään viimeiset 30 vuotta ennen Konstantinopolin tomosta ja itse asiassa 1920-luvulta lähtien. Konstantinopolin ratkaisu on käsittääkseni yritys rauhoittaa tilannetta ja auttaa miljoonia ihmisiä jonkinlaiseen sopuun, mutta Filaret riitautti tämän asian melko pian.
Aanun koitto-lehdessä on tuore artikkeli Ukrainan ortodoksisuudesta. https://aamunkoitto.fi/maailmalta/ukrainan-ortodoksisuudessa-kuohuu-mutta-mista-katkera-kiista-sai-alkunsa
Aamun Koiton juttu kannattaa lukea. Kuten huomataan, kirjoitukseni idea on hieman toisenlainen. En usko, että kyseessä on kahden osapuolen kiista vaan aika paljon useamman.
Ukrainassa on varsin monenlaisia kirkkoja: Ortodoksisia kirkkoja ainakin kolme. Mielenkiintoinen on kreikkalaiskatolinen paavin alaisuudessa oleva uniaattikirkko. Löysinpä myös tiedon ortodoksista riittiä noudattavasta luterilaisesta kirkosta! Kunhan pandemia helittää, on pakko päästä tähän ihmeelliseen maahan tutustumaan!