Parisuhteissa mies ei tätä nykyä päätä enää juuri mistään. Seurusteluaikojen tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas. Naisesta kuoriutuu parisuhteessa kaiken päättävä kenraali, ja miehestä tulee hänen uskollinen apurinsa. Naiset puhuvat miehistään kuin nämä olisivat vähän vähemmän älykkäitä ihmisiä tai vallattomia lapsia, joita ei saada kuriin.
Näin lataa Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen, jonka mukaan on yhä tavallisempaa, että mies kokee itsensä väheksytyksi parisuhteessa. Avioliitossa voi käydä niin, että koirakin on vaimolle tärkeämpi kuin mies. Kaikkein tärkeimpiä ovat tyttökaverit.
Hesarin mielipidepalstalla hiljattain julkaistu Vaarasen kirjoitus oli vastaus Rosa Meriläisen kolumniin, jossa Meriläinen suitsutti naisystävien ylivertaisuutta: Miehiä tulee ja menee, mutta naisystävät pysyvät. Väestöliiton nainen asettui hienolla tavalla puolustamaan meitä miehiä.
Tätä nykyä nainen pitää parisuhdettaan enemmän huolta kaverisuhteistaan, koska ne ovat helppoja. Kaveri tukee ja kannustaa. Parisuhde taas on ihmissuhteista haastavin, koska puolison edessä joutuu kohtaamaan omat heikkoutensa ja on pakko kehittyä jatkuvasti. Parisuhteessa taas kalvaa sama epäilys läpi vuosien: voitko rakastaa minua tällaisena?
Parisuhteesta tulee ero, kun taas ystävistä ei tarvitse erota. Ruttopuiston rovastin mielestä on vähän kummallista, miten esimerkiksi Facebookisssa naiset jakavat innokkaasti poseerauskuviaan, joita sitten toiset naiset arvioivat: Ihana, todella kaunis, rakas, suloinen, upea, seksikäs. Itse olen niin vanhanaikainen, että ajattelen noitten kehujen antamisen kuuluvan miesten tehtäviin. En kuitenkaan uskalla toimia niin, sillä en kaipaa seksistin leimaa. Sic!
Naisen vaatimustaso miestä kohtaan muuttuu kertaheitolla heti, kun ensimmäinen lapsi syntyy. Nainen alkaa haluta täydellisyyttä, esimerkiksi täydellisen siistiä kotia. Neuvottelutaidot häviävät oudosti, kun naisen kaikki huomio ja energia keskittyy lapseen. Mies jää naisen ja lapsen välisen symbioosin ulkopuolelle. Tämä on usein myös hetki, jolloin mies – turhautuneena kenties? – nostaa kytkintä, poistuu kuvioista takavasemmalle.
Mies on rikki, koska nainen näykkii ja kritisoi häntä jatkuvasti. Näknäknäk. Jäkjäkjäk. Mies tekee kotityöt väärin, syö väärin, puhuu väärin. Ilmiöstä kärsivät etenkin kiltit ja joustavat puolisot. Ilmiö on sama myös sinkkuelämässä. Moni mies on huolissaan siitä, että ei pääse edes treffeille, koska naiset hylkäävät treffikumppanin hyvin pienin kriteerein.
Vaarasen mukaan naisen käytöksen taustalla on väsymys. Moni nainen on uupunut vaativassa työssään ja paineissa olla samaan aikaan toimelias ja jaksava äiti tai kumppani. Energiaa ei vain riitä puolisolle asti. Uupunut nainen alkaa sitten vaatia mahdottomia itseltään ja puolisoltaan, vaikka kumppanin pitäisi olla elämässä mielihyvän lähde. Väsyneelle naiselle kumppanista muodostuu pahan olon sylkykuppi.
Tämän päivän nuoret äidit ovat sosiaalisessa mediassa tottuneet miettimään, mitä muut heistä ajattelevat. Siksi omasta miehestä halutaan muokata omien toiveiden mukainen. Silloin naiset kritisoivat puolisoaan ja miessukupuolta yhdessä.
Lisäksi suhteen alussa rakastunut nainen usein hemmottelee miestä, mutta arjen ja työn paineissa se muuttuu helposti mahdottomaksi. Muutos on hyvin jyrkkä.
Nyt eletään koulutettujen naisten ja yksineläjien vuosisataa. Tämän ajan mies on näkymätön, jää taustalle kuin Uuden testamentin Joosef. Mies kokee, että häntä pidetään itsestään selvyytenä. Hän ei pidä meteliä, miten hän tekee työtä lasten ja perheen eteen. Hän uurastaa, mutta ei saa kotona kiitosta.
Nainen on myös sitä mieltä, että hän uurastaa ja tarvitsee arvostusta. Arvostusta ja kiitosta hän hankkii naisystäviltään. Selvä se, mutta Vaaranen muistuttaa, että liitto on miehen ja naisen välinen. Heidän pitäisi jakaa yhteiset asiat. Liitossa on iso juopa, jos uskottu on oman kodin ulkopuolella.
Ei nainenkaan voi hyvin, jos ja kun hän jyrää miehen. Koulutettukaan nainen ei ole tyytyväinen, vaikka hän julistaa naisystävien tärkeyttä. Hän kaipaa rakkautta, läheisyyttä, jakamista, lämpöä, romantiikkaa ihan kuin entisaikojen nainen, tietää Vaaranen.
Perheen arvostus on Vaarasen mielestä yhtä suurta kuin ennenkin. Muutosta on tullut perheen sisäiseen ilmapiiriin. Asenne voi olla väheksyvä toista kohtaan. Tämä johtuu siitä, että kaksi aikuista ihmistä ei anna toinen toiselleen sitä, mitä he tarvitsevat. Ydinkysymys on, oletko vielä rinnallani, kun vanhenen, rapistun, rupsahdan, sairastun.
* * * * * * *
Koostin oheisen tekstin keskustelun alustukseksi useammastakin eri lehtijutusta, jotka saivat innokkeensa Vaarasen yleisönosastokirjoituksesta. Toivoisin tästä aiheesta vilkasta mielipiteenvaihtoa, sillä olen varma siitä, että koko ajan muuttuvassa maailmassa ja alati kovenevassa asenneilmapiirissä tämä aihe ei vielä ole läheskään loppuun käsitelty.
Jään mielenkiinnolla odottamaan vastauksia.
Tunnistan ilmiön, mutta en usko sen olevan kovinkaan laajan.
Parisuhde on ensisijaisesti yhteisiä asioita ja kompromisseja ja jos siihen kuuluu lisäksi vielä lapsi tai useampi, sitä enempi on yhteisiä asioita ja kompromisseja ja se kaikki on pois yksinolosta, omista yksityisistä asioista ja varsinkin itsekkyydestä. Jos tätä asiaa ei tajuta, ei kannata parisuhteeseen mennäkään eikä varsinkaan hankkia lapsia.
Ihan kumpi tahansa osapuoli pariskunnasta voi ajaa liikaa omia asioita, puolison tai muiden perheenjäsenten kärsiessä siitä. Kumpi tahansa voi olla se jäkättäjä ja nalkuttaja ja usein molemmat jäkättävät omien asioidensa puolesta.
Hyvä ja pitkä parisuhde vaatii omista jutuista luopumista ja sinnikkyyttä, sekä halua puhaltaa yhteen hiileen ja onnen ja romantiikan ylläpitämistä.
Onko vessanpöntön kansi kiinni vai puristetaanko hammastahnatuubi mistä päästä -tyyliset jutut pitäisi tunkkasta täysin omaan arvoonsa parisuhteessa, eikä tehdä niin typeristä asioista isoja juttuja ja riitoja.
Vuokko: ”Hyvä ja pitkä parisuhde vaatii omista jutuista luopumista ja sinnikkyyttä, sekä halua puhaltaa yhteen hiileen ja onnen ja romantiikan ylläpitämistä.”
Niin vaatii. Molemmilta. Huushollimme frouva on hoitanut oman osuutensa kiitettävästi, minä vaihtelevalla menestyksellä, mutta kuitenkin vielä vahvasti kuvassa mukana.
Nimimerkki: Kultahäät ensi vuonna.
Minä olen sitä mieltä, että ”ei savua ilman tulta”.
On hyvä, että Suomessa naiset ovat tasa-arvoisia miesten kanssa, mutta se ei saa johtaa naisten taholta tulevaan miesten aliarvioimiseen ja halveksuntaan.
Luin tuon saman artikkelin, mistä Hannu on tehnyt blogin. Silmiini pisti sinkkumiehen sanat, että kumppania on vaikea löytää kun mies hylätään naisen mielestä vääränlaisten kenkienkin takia. Onko parempi, että miehellä on muodin mukaiset kengät vai se, että hänellä on miehinen lämmin sydän?
Jos blogisti sallii niin laitan tähän linkin ko. uutiseen. Ellei salli niin hän poistaa sen.
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2016011320954202_lz.shtml?_ga=1.52128937.1067685164.1452790735
Jo toki käy. Minulle tuli niin kiire lähteä Vanhaan kirkkoon, että linkittäminen jäi tekemättä. Meillä alkoi Pauli Annalan luentosarja Erämaan kutsu. Kristillisen spiritualiteetin alkulähteillä oltiin.
Matka jatkuu kahden viikon kuluttua torstaina klo 18.
Lönnrotinkatu. 6, Helsinki.
Vähän kärjistäin voisin ehkä sanoa, että moni mies lienee kodissaan huonekalujen väreihin sopivasti soinnutettu sohvaan toiminrajoitettu vaimon omistama esine, jota näytetään sopivin välein ystävättärille.
Hyvät ystävättäret sitten supisevat vastavuoroisesti korvaan milloin mies on syytä panna vaihtoon.
Mielestäni tässäkin pätee vanha viisaus, että jokainen vastaa onnestaan itse. Parisuhteen tarkoitus ei ole , että toinen tekee minut tyytyväiseksi, oli sitten kyseessä mies tai nainen. Oma asenne ratkaisee. Muutenkin varoisin sukupuolisia yleistyksiä . Jokainen ihminen kaipaa huomiota ja välittämistä. Työelämän vaatimukset väsyttävät sekä miehiä että naisia ja silloin ollaan huonoja ottamaan toista huomioon. Tämä on ongelman ydin.
Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Erityisesti sanavalintasi: näknäknäk ja jäkjäkjäk saivat lyhytkäisyydessään jotain oleellista esille. ”Kun mikään ei riitä” – vaimoja ja tyttöystäviä on todellakin olemassa.
Harmikseni tälläisiä tyytymättömiä uroitakin on kyllä aivan oikeasti havaintojeni mukaan olemassa – joskin ilmeisesti vähän vähäisemmässä määrin.
Uskaltaudun linkittämään Salmen perässä. Niin hupaisaa kuin se meistä ehkä voi ollakin, seuraava filminpätkä on jollekulle täyttä totta. Kätevän emännän juhlat: Joulu – YouTube . Kun tämä on todellista elämää, siitä on nauru kaukana.
Ja linkkihän oli siis seuraava: https://www.youtube.com/watch?v=7RsM8qbvFzE
THL:n useissa kunnissa tekemän haastattelututkimuksen mukaan miehet kotikunnassani voivat huonosti, juovat liikaa, polttavat liikaa, tekevät töitä liikaa, kokevat antavansa perheelleen liian vähän. Tulin surulliseksi vastauksia lukiessani. Mikä heitä vaivaa?
Toimin muinoin ahkerasti viikottain poikapartiolippukunnassa. Miltei 20 vuotta. Kasvoin yhdessä 8-12 vuotiaiden poikien kanssa. Meitä oli lippukunnassa pari mimmiä vain ja pojat johtivat ja kilpailivat ja pärjäsivät. Sitten yhdistyttiin tyttölippukunnan kanssa ja katso hallitusta tai johtajaneuvostoa tänään: lähes kaikki naisia, joo yksi miehenpuoli sihteerinä ja kaksi hallituksessa. Naiset suunnittelevat, naiset toteuttavat.
Olen pohdiskellut tätä asiaa paljon. Muutos on tapahtunut. Mutta milloin ja miksi? Tytöt ovat niiin hyviä jo koulussa, tyttöjen koulussa
Tunnen monta opettajaa, jotka eivät pidä pojista, eivät ymmärrä heidän sielunelämäänsä, kulmikkuuttaan, villeyttään, herkkyyttään, reiluuttaan.
Kuorot, joissa laulan, ovat muuttuneet 5 viimeisen vuoden aikana naiskuoroiksi. Teologit alkavat olla naisia. Poikia syntyy kuitenkin hieman enemmän kuin tyttöjä, mutta ovatko syrjäytyjät ja yksinäiset miehiä?
Haluaisin perustaa Pelasta poika-liikkeen. Sillä niistä pojistahan ne miehet kasvavat.
Arviosi kanssa on helppo olla samaa mieltä.
May: ” Sillä niistä pojistahan ne miehet kasvavat.”
Kun naiset heitä kasvattavat.
Miesten vähittäinen vetäytyminen monista toiminnoista korreloi – sattumaa tai ei – viinankulutuksen kasvun kanssa.
Erittäin ajankohtainen aihe ja todellisuudessa tapahtuu jotain ja mielikuvissa jotain… Nykyinen tapa mikä sopii kyllä kumpaankin sukupuoleen on, että kumppani jätetään kuin rukkanen penkille ja siinä sitten tulee pahoja sielun vammoja kaikille. Tämä tapa on opittu jostain ja yhä nuoremmat hylkäävät toisiansa ilman mitään pidäkkeitä. Sitoutuminen on pian kirosana ja kaverisuhteet vaatii kaiken ajan.
Nuorten touhuja paljon seuranneena voin sanoa surullisena useamman nuoren menettäneen itseluottamuksensa, kun mielitietty vaihtaa puhelinsoitolla ”parempaan” ilman sen kummempia selittelyjä.
On katsottu ilmeisesti tv-stä mallia ja jälki on sen mukaista. Kukaan ei uskalla luottaa enää toiseensa. Itku meinaa päästä, kun sivusta seuraa sydänten särkymistä.
Mitä tulee poikien ja tyttöjen eroihin, niin poikia tulisi miesten ohjeistaa ja kasvattaa paljon nykyistä enemmän. Jos nuoret miehet saavat kuulla vain aikuisilta naisilta millaisia miesten tulee olla, niin metsään mennään ja pahasti. Missä on isät ja miehet poikien maailmassa?
Poika tarvitsee aikuisia, vastuullisia miehiä ympärilleen kasvaakseen mieheksi ja tässä on yhteiskunnassamme tapahtunut iso muutos, kuten edellä jo todettiinkin.