…seurakuntatalouksien rajat kulkisivat Kirkonkellarin ”oudon kartan” mukaisesti? Oudolla Kartalla nykyisiin hiippakuntiin kuuluisi keskimäärin 3,5 seurakuntataloutta.
Mihin siis tarvittaisiin kolmen seurakuntatalouden suuruista hiippakuntaa ja sitä johtamaan piispa ja tuomiokapituli? Nykyisten kapitulien toiminta kannattaisi jakaa yhtymähallinnon ja keskushallinnon kesken.
Jos hiippakunnat jäävät uudessa mallissa nykyiselleen, paikallispappia johtaisi mahdollinen lähiesimies, sitten kirkkoherra, yhtymärovasti ja vielä piispa. Yhdistämällä yhtymärovastin ja piispan tehtävät putoaisi yksi taso pois. Yhtymärovastin voisi nimetä piispaksi.
Piispa ja kapituli jäävät nykyään monelle seurakuntalaiselle ja myös työntekijälle etäiseksi. Pienempi maantieteellinen alue ja seurakuntien ja jäsenten määrä mahdollistaisi piispalle enemmän osallistumista paikallistoimintaan.
Henkilöstökoulutusta ja henkilöstön kehittämistoimintaa voisi järjestää yhtymittäin tai koko kirkon tasolla Kirkon koulutuskeskuksen kautta. Mikään ei tietenkään estäisi järjestämästä asioita vaikkapa kahden tai kolmen seurakuntatalouden vapaaehtoisena yhteistyönä.
Niin että jos tuollainen 31 seurakuntatalouden malli toteutuisi, yhdeksän hiippakuntaorganisaatiota jaettaisiin 31 osaan ja yhdistettäisiin tulevien yhtymien yhtymähallintoon.
Mallia voisi edelleen nimittää ”uusi seurakuntayhtymä” -malliksi, vaikka oikeastaan keskusteluun on taas ujutettu hiippakuntamalli vähän erilaisella hiippakuntajaolla.
Suomen ortodoksisella kirkolla on yhtä piispaa kohti hieman yli 15000 jäsentä, Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla yli 400000 eli noin 27-kertainen määrä. Tuossa 31 hiippakunnan mallissakin olisi vielä yli 100000 jäsentä piispaa kohti.
Poimin tästä vain yhden yksityiskohdan, koulutuksen.
Henkilöstön koulutus on yksi asia. Se on aika lailla mallillaan jo nyt. Helpottuu vielä kun henkilöstön määrä putoaa puoleen talousvaikeuksien takia.
Se mikä on retuperällä on seurakuntalaisten koulutus. Pikaista rippikoulua lukuunottamatta on vain harvakseltaan järjestettävät Alfa-kurssit. Kristillisen maailmankuvan ja elämänkatsomuksen koulutus puuttuu. Ainoa toimija TV7 vain pahentaa tilannetta.
Urheilun valmennuksessa jaetaan paljon tietoa. Kirkossa papit salaavat viimeisten vuosisatojen teologisen tiedon.
Heh heh Lauri. Olet ihan oikeassa, mutta eläkkeellä olevien kirkon työntekijöiden koulutus on täysin olematonta. Vanhimmat eläkepapit toimittavat jumalanpalveluksetkin vielä edellisen käsikirjan mukaan.
Tässä mallissa varmaankin tuo ”seurakuntalaisten koulutus” jatkuisi osana paikallisseurakuntien työtä.
Joihinkin erityisiin tehtäviin (esim. palveleva puhelin) on toki oma koulutuksensa, mutta yleistä ”maailmankuvan ja elämänkatsomuksen” koulutusta on kohtuullisen vähän.
Ja siihen mitä on, on kohtuullisen vähän osallistujia.
Hyvä Lauri. Mä olen ainoastaan yhdessä asiassa kuullut että kirkon herroille taikka frouville olisi edes tullut mieleen seurakuntalaisten koulutus. Ja se asia on jumalanpalveluksen ymmärtäminen. Kun kansa ei ymmärrä ”taikamenojen” syvintä liturgista olemusta, niin joskus ne vähän huolestuu ja järjestää jotain pikkukurssia tiedonjanoisille. Niin ja tietysti ne ovat huolissaan jos kansan laulutaito ihan kokonaan rapautuu. Sen takia on varmaan kauneimmat joululaulut. Kaikki tähtää siihen, että…
Tuomas Hynynen:
Ymmärtääkseni agnostikkoiltojen suosio kertoo toista.
Olen itse pitänyt kriittisiäkin alustuksia seurakuntamme Beta-illoissa.
aiheena mm epäuskon tunnustus. Ne ovat olleet aika pidettyjä
vaikka toisaalta” kirkkokansan edustajat” paheksuvatkin.
Eivoi odottaakaan että kirkkokansan ulkopuolise äkkiseltään tullaiset agnostikkokeskustelut löytäisi.
Minulla on ollut ilmeinen ilo kuulua ev.-lut. seurakuntiin, joissa on järjestetty monipuolista koulutusta seurakuntalaisille. On ollut lukuvuoden mittainen, kerran viikossa kokoontuva Raamattu tutuksi -luentosarja, joka keräsi seurakuntasalin täyteen. On pidetty puhujakoulutusta, valmennettu lähimmäispalveluun ja kehitetty sielunhoitotilanteissa tarvittavia taitoja. Ja mikä mainiointa, seurakunta on kutsunut kouluttamiaan myös käyttämään saamaansa oppia. Näkyy nytkin olevan, viimeisimässä seurakuntalehdessä, ilmoitus alkavasta koulutuksesta.
Joissakin seurakunnissa lienee itse järjestettyä koulutusta edullisempaa lähettää muutama aktiivi jonkun järjestön pitämään koulutukseen. Niissä on tarjolla koulutusta saarnalupatutkintoon asti.
Kirkon hallintoa pitäisi nyt (heti!) ajatella todella ennakkoluulottomasti. Uutta organisaatiota on vuosikymmeniä luotu, mutta mistään vanhasta ei ole uskallettu luopua. Tähän asiaan pätee kuitenkin sama kuin perheen säilytystiloihin: kaiken vanhan säilyttäminen ei ole mahdollista. Myös tuomiokapitulien asemaa on arvioitava uudelleen siitä huolimatta, että kysymyksessä on vanhin Suomessa yhtäjaksoisesti toiminut virasto…
Sen verran sanomisiani vielä tarkennan, että en vähääkään pidä nykyisten kapitulien toimintaa turhana tai hyödyttömänä. Päinvastoin, oman hiippakuntani Tampereen kapituli toimii todella hienosti. Kapituli tukee seurakunnissa tehtävää seurakuntatyötä, johtamista, henkilöstön kehittämistä jne.
Mutta kysymys tässä on, missä yksikössä vastaavat tehtävät on viisainta toteuttaa tulevaisuudessa. Pahimmillaan kapituli ja yhtymä toteuttaisivat samoja toimintoja toisistaan riippumatta ja jopa eri suuntiin.
Parhaimmillaan uudistuksen jälkeen yhtymän-kapitulin porukka tekisi samoja hommia kuin ennenkin, mutta pienemmissä alueellisissa yksiköissä eli lähempänä.
Kylläpä ollaan valtavan raskasta aloitejärjestelmää ehdottamasta. Kymmenen hiippakuntaan kuuluvan seurakunnan seurakuntavaaleissa äänioikeutettua jäsentä voi nimittäin tehdä aloitteen hiippakuntavaltuustolle (KL 17b:4a). Hiippakuntavaltuusto voi lähettää aloitteen kirkolliskokoukselle.
25 000 allekirjoitusta ei ole oikein missään järkevässä suhteessa tuohon, että melkein mikä tahansa pieni porukka voi tehdä vastaavan aloiteeen hiippakuntavaltuuston kautta.
Asiassa kanattaa myös huomioida että yksittäinen seurakuntalainen voi tehdä aloitteen omaa seurakuntansa ja seurakuntayhtymänsä luotamuselimille.
Kun sitten hiippakuntavaltuustolle aloitteen tekeminen edellyttää vain kymmenen seurakuntalaisen allekirjoitukset, niin eiköhän aloitteen saa suhteellisen helposti kirkolliskokouksen käsiteltäväksi, jos sillä on kirkossa aktiivisesti toimivien keskuudessa todellista kannatusta.