Keskustelu sukupuolineutraalista avioliitosta kirkossamme avautui jälleen arkkipiispa emeritus John Vikströmin julkaistua laajan ja ansiokkaan puheenvuoron (22.1 Kanavassa, Suomen Kuvalehdessä ja Kotimaassa.) kirkkomme avioliittokäsityksen kehityksestä. Puheenvuoroon vastasivat sekä eläkkeellä oleva dogmatiikan professori Miikka Ruokanen (Kotimaa 27.1.) että Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen (Suomen Kuvalehti 28.1.). Molemmissa vastauksissa korostui huoli avioliiton muuttumattomasta olemuksesta.
Ruokanen painotti luomisteologiaa ja sen antamaa ontologista perustaa avioliitolle. Mitä ilmeisemmin kahteen eri sukupuoleen viitaten, hän toteaa avioliiton olemuksellisen perustan olevan siinä identiteetissä, jonka elämän Luoja on kullekin ihmiselle antanut. Piispa Huovinen taas kantoi huolta miehen ja naisen välisen avioliiton erityisluonteesta. Huovisen mukaan tuo erityislaatuisuus uhkaa kadota kokonaan, mikäli sukupuolineutraaliksi laajennettua avioliittokäsitystä ei pidetä erillään miehen ja naisen välisestä avioliitosta. Taitavalla retoriikallaan Huovinen haastaa: ”Olisi omituista, jos kirkko ei osaisi sanoa, miksi se vihkii miehiä ja naisia.” Hänen mukaansa kahden eri sukupuolen vastavuoroinen perusrakenne ei ole vuosisatojen saatossa muuttunut, vaikka moni muu piirre onkin – Huovisenkin mukaan ihan oikeutetusti ja arvollisesti.
Molemmissa vastauspuheenvuoroissa huomioni kiinnittyy yhtäältä ajatukseen avioliiton pysyvästä olemuksesta, ontologiasta, sekä toisaalta sen kytkeytymisestä kahteen vastakkaiseen sukupuoleen. Jos puhutaan avioliiton luotuisuuden perusteella olevasta pysyvästä olemuksesta, on tuon olemuksen tuolloin oltava sama ja olemassa aina ja kaikkialla. Nykytiedon valossa käsityksemme ihmisen sukupuolista on kuitenkin muuttunut. Tiedämme, että sukupuolta määrittäviä kromosomiyhdistelmiä on huomattavasti enemmän kuin kaksi, jopa kymmenen erilaista. Ihmisen sukuelimetkään, eivät aina määrity selkeästi mieheksi tai naiseksi. Lääketiede tuntee tapauksia, jossa ulkoisten sukuelinten perusteella mieheksi määritellyltä henkilöltä on aikuisena löydetty munasarjat. Olisiko tällaisen henkilön, jo mahdollisesti ennen löytöjä solmima, avioliitto sitten tyhjä ja mitätön? Tai niiden tähden huonompi kuin muiden avioliitto? Uskallan vastata: ei tietenkään. Tässä kohtaa olen samaa mieltä professori Ruokasen kanssa: ”perusta on siinä identiteetissä, jonka elämän Luoja on kullekin ihmiselle antanut”. Vaikka näitä henkilöitä pitäisikin poikkeamina ja niin harvinaisina että kysymyksestä tulee saivartelua, ei voida kuitenkaan todeta poikkeuksen vahvistavan säännön. Avioliiton pysyvän olemuksen on oltava sama ja olemassa aina ja kaikkialla, ilman poikkeuksia, muutoin sitä ei ole lainkaan.
Voiko avioliitolla silti olla pysyvä olemus, vaikkei sitä kytkettäisikään kahteen vastakkaiseen sukupuoleen? Mielestäni voi. Avioliitossa sitoudutaan toiseen syvimmällä mahdollisella tavalla. Jaetaan koko elämä, tullaan yhdeksi, niin perustavasti, ettei enää olla kaksi vaan yksi. Siihen liittyvät fyysinen hellyys, seksuaalisuus, avoimuus ja luottamus. Avioliitto on puolisoiden muodostama ”perusyksikkö” yhteisössään. Avioliitossa opetellaan rakastamaan toista ja itseä. Jumalan – joka itse on rakkaus – läsnäolon avulla, tuo rakkauden syveneminen heijastuu Jumalan ja koko luomakunnan rakastamisena. Tässä mielessä avioliiton pysyvä olemus on jopa ”sakramentaalinen”. Ei tiukan luterilaisessa mielessä tai vanhurskauttavan uskon välittäjänä, mutta kuitenkin Jumalan armon ja rakkauden läsnäolona ja välineenä. Kun aviopuolisot antavat itsensä toisilleen kokonaan, Kristuksen esimerkin mukaisella uhrautuvalla rakkaudella, voidaan puhua kristillisestä avioliitosta.
Vainko avioliitossa muodostuu tällainen suhde? Ehkei vain, muttei se ole pois avioliiton olemuksesta. Eikä sekään, että me ihmiset onnistumme toteuttamaan tämän olemuksen vain vaillinaisesti. Olemus pysyy, koska se ei kytkeydy inhimilliseen todellisuuteen kuten sukupuoleen, vaan Jumalan rakastavan läsnäolon lupaukseen. Näin ollen en myöskään kantaisi huolta miehen ja naisen välisen avioliiton erityislaatuisuuden katoamisesta. Eihän piispa Huovisenkaan erityinen arvo katoa, vaikka Jumala rakastaa muitakin.
Miika Ahola
Puheenvuorot aiheesta ovat käyttäneet Kotimaa.fi:ssä myös Petri Järveläinen 22.1. ja Jukka Hautala 28.1.
Eipä se tosiasia, että avioliitto on tarkoitettu kahdelle erilaiselle sukupuolelle, muutu miksikään näillä selityksillä. Niin on se luonnollisesti ja luotu, pysyen niin kauan kuin maailma pysyy. Kyllä näitä analyyseja riittää, jotta saataisiin uusi järjestys aikaan, mutta mihinkäs se totuus häviäisi.
Suomella on kohta 140 miljardia euroa velkaa. Ja lapsia syntyy enää suhteellisesti vain noin yksi kolmasosa siitä mitä 1940-luvulla. Suomalaisilla menee hälyyttävän huonosti.
Onko tasa-arvo ideologia vienyt kansalta siunauksen?
Metsä ja puut voivat mennä sekaisin tai ajatus voi mennä metsään. Minäkään en kanna huolta miehen ja naisen välisen avioliiton ”erityislaatuisuuden” katoamisesta, ei se katoa niin kauan kuin on miehiä ja naisia. Sen verran korjaan, että muut liitot ovat ”erityislaatuisia”. Miehen ja naisen välinen liitto ei ole marginaalissa, vaan vallitseva ja lapsenkin ajatusta hallitseva, helposti ymmärrettävä.
Ihmissuhteilla voi olla pysyvä olemus, ellei riita riko välejä.
Avioliitto ei ole kristinuskon eikä edes juutalaisuudenkaan keksintö, vaan instituutio, joka tunnetaan lähes poikkeuksetta kaikissa kulttuureissa ja kaikissa uskonnoissa. Aina 1900-luvulle asti ei kenenkään päähän missään pälkähtänyt ajatus, että avioliitto voisi tarkoittaa muuta kuin miehen ja naisen liittoa. Niinpä kaikki raamatun avioliittoa koskevat maininnat niin vanhassa kuin uudessa testamentissa koskevat miehen ja naisen yhteenliittymistä sukupuoliyhteyden toteuttamiseksi ja perheen perustamiseksi. Siispä on teologiset ja hengelliset perusteet olemassa tukemaan sitä historiallis-sosiologista käsitystä avioliitosta miehen ja naisen liittona, joka on vallinnut myös yhteiskunnallisessa lainsäädännössä ennen nykyistä avioliittolakia. Tähän perustuu myös kirkollinen avioliittoon vihkimisen traditio. Kun avioliiton juridinen määrittely on nyttemmin radikaalisti muuttunut semmoiseksi, että se ei vastaa raamatun avioliittokäsitystä, olisi aika luopua kirkon vihkioikeudesta. Jo nykyisinkin yli puolet avioliitoista solmitaan siviilivihkimisellä, joten muutos ei olisi kovinkaan radikaali. Myös avioliiton siunaamisesta voitaisiin luopua, jos sen ehtoja ei pystytä määrittelemään kristillisen avioliittokäsityksen mukaisiksi. Nuorten parien puolesta rukoileminen voitaisiin siirtää kodinsiunauksen yhteyteen, jolloin siis siunataan perustettava uusi koti ottamatta kantaa sen asukkaiden keskinäisiin suhteisiin muutoin kuin rukoilemalla kodin asukkaille keskinäistä sopua ja rakkautta (sanan ei-eroottisessa mielessä).
> Myös avioliiton siunaamisesta voitaisiin luopua, jos sen ehtoja ei pystytä määrittelemään kristillisen avioliittokäsityksen mukaisiksi.
Jos kirkko luopuisi avioliittoon vihkimisestä, voitaisiinko sen jälkeen perustellusti väittää, että sillä olisi silti oma avioliittokäsitys?
Siviilivihkimisellä solmittu avioliitto on kristitylle yhtä sitova kuin kirkollisesti vihittykin.
Ruokanen käyttää identiteetti termiä huolimattomasti. Identiteetti tulee eläväksi subjektin voidessa sanoa: Minä olen se ja se tai minä olen sellainen ja sellainen. Tämä olemuksen ydin on kompromissi toisaalta biologisten vaistojen ja /tai viettien kokemisesta olemusta pakottavina voimina ja toisaalta elämän mittaisista valikoivista samaistumisista ympäröivän kulttuurin osatekijöihin.
Ongelma on juuri tuo kokemuspuoli joka on syntynyt samaistuksista. Kokemuksiin kuuluu myös negaatiot : ”Minä en ole nainen, olen mies” ” Minä en ole uskovainen , olen agnostikko”. Negaatiot vetävät rajat identiteetti kokemukselle.
Mitä siis Ruokanen tarkoittaa Jumalan antamalla identiteetillä, jää epäselväksi. Syntymästään eteenpäin ihminen on saanut lahjaksi kehonsa ja siihen liittyvän biologisen ohjelmoinnin joka ei ole kiveen hakattu , vaan se koostuu monesta potentiaalisesta kyvystä sopeutua vallitsevaan elämäntilanteeseen. Tarkoittaako Ruokanen jumalankuvana olemista ihmisen identiteettinä ? Vaikeus tulee siitä että hyvin harva on voinut kertoa omistavansa sellaisen omakuvan. Kokemuksen puute tekee sen ,että henkilö ei osaa samaistua sellaiseen käsitykseen.
Vai luuleeko Ruokanen että sukupuoli-identiteetti on kaikissa meissä syntymälahjana? Pitkät keskustelut siitä teemasta todistavat päinvastaista. Sukupuoli-identiteetti vaihtelee. Ei tarvitse mennä biologisiin ja harvinaisiin syntymävikoihin jotta sukupuoli-identiteetin moninaisuus tulisi selväksi. Jopa kirkolliset sukupuolineutraalin avioliiton kieltäjät myöntävät homoseksuaali-ilmiön olemassaolon . Mutta kuitenkin he kieltävät itse somitetuilla argumenteilla heiltä täyden osallistumisen kirkon yhteyteen evämällä avioliitto mahdollisuuden. Tarjotessaan siunausta kompromissina , alleviivataan se että on eritasoisia ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat täysin ja ilman ehtoja hyväksyttyjä ja sellaisia jota hyväksytään varauksin.
Onko ilmoitus jatkuvaa? Voiko uudet oivallukset ihmisen ja yhteiskunnan olemuksesta tehdä mahdolliseksi kirkollisen käytännön uudistumisen? Apostolien tekojen mukaan seurakunta oli se joka tulkitsi mikä on Jumalan tahto. Koska tuo mahdollisuus loppui ? Onko Jumala lopettanut muunlaisen kun rituaalisen yhteydenpidon luomakuntansa kanssa?
Miksi Jumala olisi antanut käskynsä ja lupauksensa, jos Hän olisi muuttuva? Uudessa Testamentissa on, riippumatta meistä nykyajan viisaista ihmisistä, ihan pysyviä asetuksia ja arvoja. Yksi niistä on avioliitto miehen ja naisen välillä, olipa sen nimitys siihen aikaan ollut mikä hyvänsä.
Niinpä , mutta Raamatussa ei ole ollut liittoja v a i n miehen ja naisen välillä. On ollut miehen ja naisten välillä ja miehen ja miehen ja naisen ja naisenkin välillä…
Ajatusta kahdesta sukupuolesta ei tarvitse hylätä, vaikka tunnustettaisiinkin kaksi asiaa. Ensinnäkin viodaan myöntää, että meissä jokaisessa on oma yhdistelmämme miehisyytä ja naiseutta riippumatta sukupuolen ulkoisista merkeistä. Toiseksi voisimme möntää, että sukupuolet eivät ole vastakkaiset vaan rinnakkaiset, toisiaan täydentävät.
Puhuttaessa ns. ”avioliittokäsityksen laajentamisesta” syntyy sellainen vaikutelma, ettei kysymys olisikaan täysin uudesta asiasta, jota se itse asiassa kyllä tarkoittaa suhteessa luomiskertomukseen.
Entäpä sitten, voiko avioliitolla olla pysyvä olemus mikäli sitä ei kytketä mieheen ja naiseen. Kirjoittajan mielestä voi. Entä perustelut? Kauniitahan ne ovat. ”Fyysinen hellyys, avoimuus, luottamus, uhrautuva rakkaus” jne. Ideaalia kohti on tietysti hyvä pyrkiä. Epäilen kuitenkin, että ”laajennettu avioliittokäsitys” heijastaisi jotenkin ”sakramentaalisuutta.” Se on ajatuksena lievästi sanottuna outo.
Teologisia perusteita tuolle ns. ”laajennetulle avioliittokäsitykselle” on vaikea kirjoituksesta löytää muuta kuin tuo lähimmäisenrakkauden periaate. Sinänsä kaunis periaate, mutta ei se tee tyhjäksi Kristuksen sanaa: ”Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.” (Mark10: 6-8), johon emerituspiispa Huovinen viittaa.
Vaikutaa siltä, että yksi ulottuvuus on unohdettu yleiselläkin tasolla. Syntiinlakeemus, jonka vaikutuksista me kaikki kärsimme. Syystä! Asiasta voidaan puhua ja kirjoittaa miten pitkään tahansa mutta ajatus, että kirkossa voisi olla kaksi avioliittokäsitystä ei ole realistinen. Väkisin asia voidaan tietenkin hoitaa, mutta siihen kirkko de facto hajoaa henkisesti.
Lisäksi tuo Elian kysymys on vakava: ”Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!”
”Mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” Mitä tämä lausuu lapsuuden perheestä? Onko ajatus se, että isä ja äiti ovat lapsineen ’yhtä lihaa’, josta miehen on irtauduttava voidakseen olla ’yksi liha’ vaimonsa kanssa. Puhutaanko tässä jostakin muusta – syvällisemmästä – kuin ns lihallisuudesta?
”Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.”
Ko kohdassa EI lue lähtötekstissä ’vaimoonsa’ vaan ’naiseensa’ ja tällöin asiassa on olennainen ero. Eikä Jeesuksen tietyssä tilanteessa antama malliesimerkki välttämättä kata kaikkia mahdollisia asiaan liittyviä sivulauseita.