Espoon piispa Tapio Luoma sanoi Radio Dein ja Kotimaan kyselytunnilla 22.11. pitävänsä avioliittoa miehen ja naisen välisenä suhteena. Eli hän kannattaa kirkon perinteistä näkemystä. Sitten hän kuitenkin totesi samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä: ”Jos kirkko sellaisen päätöksen tekee, varmaankin olisin valmis vihkimään, koska se on kirkon yhteinen päätös.”
Luoman lausunnot tuntuvat ristiriitaisilta: Eikö piispan pitäisi johtaa laumaa eikä lauman piispaa? Eikö kirkolliselta johtajalta voida odottaa – suuntaan tai toiseen – teologisesti perusteltua kantaa, jota hän johdonmukaisesti puolustaa? Nyt Luoma ilmoittautuu ajopuuksi, joka seuraa muiden tekemiä ratkaisuja. Onko tämä opportunistista vaalipuhetta?
Tapio Luoma väitteli teologian tohtoriksi dogmatiikassa eli opin tutkimuksen oppiaineessa. Tätä taustaa varten häneltä voi syystä odottaa teologisesti punnittuja ja johdonmukaisia kannanottoja, mutta kyselytunnin lausahdukset eivät anna tällaista kuvaa. Kirkon korkeimpaan virkaan pyrkijältä voi perustellusti odottaa johtajuutta.
Miikka Ruokanen
Dogmatiikan professori
Tai jospa, hänellä oli pelisilmää. Kirkko ei tule kuitenkaan vihkimään ja hän tietää sen. Kysymys on niin tulenarka, että siihen on turha tuhlata ruutia. Joku sen sijaan haluaa ristiinnaulita välittömästi vääristä vastauksista. Vain paavalin synodi vastaukset kelpaavat. Jos minut valitaan arkkipiispaksi en vihi naisia papeiksi.
Paajanen: ”Kirkko ei tule kuitenkaan vihkimään ja hän tietää sen.”
Kirkko (Suomen ev.lut.kirkko) tulee taatusti ennen pitkää vihkimään, vaikka Luoma ei sitä tietäisikään.
Paajanen: ”Jos minut valitaan arkkipiispaksi en vihi naisia papeiksi.”
Tuskinpa valitaan. En tiennyt, että ollisit ehdollakaan.
Kimmo Wallentin , minä äänestän sinua, niin tulee joku tolkku tähänkin kirkkoon.
KW:lle: ?
Paajanen: ”Kimmo Wallentin , minä äänestän sinua, niin tulee joku tolkku tähänkin kirkkoon.”
Kiitos vaan, mutta en ole tyrkyllä po. virkaan.
Ryösö: ”KW:lle: ?”
Kiitos.
”Eikö kirkolliselta johtajalta voida odottaa – suuntaan tai toiseen – teologisesti perusteltua kantaa, jota hän johdonmukaisesti puolustaa?” Miksi Tapio Luoman kanta ”jos kirkko sellaisen päätöksen tekee, varmaankin olisin valmis vihkimään, koska se on kirkon yhteinen päätös” ei olisi teologisesti perusteltu, jota voi johdonmukaisesti puolustaa. Kirkon päätöksen ymmärtäminen yksittäisen kristityn mielipiteen yläpuolella olevana ohjeena lienee aivan perusteltua dogmatiikkaa.
Luoman lausuma vastaa täysin sitä, mitä piispat yhteisesti ovat esittäneet: on noudatettava kirkon tekemiä päätöksiä silloinkin kun oma ajattelu haraa toisaalle. Juuri senhän Luoma toteaa ja totta kai on johdonmukaista, että se periaate toimii molempiin suuntiin.
Luen Miika Ruokasen kommenttia niin, että hän olisi valmis ajamaan avioliittokysymyksessä päin takaseinää ja edellyttää samaa myös hyväksyttäviksi katsomiltaan arkkipiispaehdokkailta. Tämä olisi linjassa sen kanssa, että Ruokanen ilmoitti edellisten arkkipiispanvaalien paneelissa kieltäytyvänsä vihkimästä papppisvirkaan virallistetussa – rekisteröidyssä – parisuhteessa elävää teologian maisteria.
Ymmärtääkseni piispat, Tapio Luoma heistä yhtenä, joutuvat pohtimaan, mitä kompromissiton ajaminen avioliittokysymyksessä päin takaseinää tarkoittaa kirkon yhtenäisyyden ja arvostuksen kannalta – ja myös piispojen arvovallan suhteen kirkon jäsenistön silmissä. (Olisin yllättynyt, jos eivät pohtisi. Ja jos eivät pohdi, eivät ole ajan tasalla.)
Jos piispat eivät keskinäisiltä erimielisyyksiltään kykene osoittamaan tietä eteenpäin ja jos kirkolliskokous ei tiukkojen määräenemmistösäännösten vuoksi pysty laukaisemaan jumia, käy pian kuten eronneiden vihkimisessä. Vihkimiset jatkuvat, ja kirkon johto on tapahtuneiden tosiasioiden edessä.
Eronneiden vihkimisestä ei ole aikoihin mekkaloiitu, vaikka jotkut papit yhä kieltäytyvät siitä. Tuhannet suomalaiset ovat tulleet toiseen – tai kolmanteenkin – kertaan papin vihkimiksi.
Vastaava asioidenkulku on mitä ilmeisimmin edessä myös sateenkaariparien vihkimisessä, jos mitään ratkaisuja ei saada aikaan..
Kovin toivoisi piispojen tarttuvan asiaan, jotta saavutettaisiin järjestäytynyt tila ja jossa kirkko pitäisi ratkaisut omissa käsissään eikä tieten tahtoen luovuttaisi päätösvaltaa maallisille tuomioistuimille. Professori Eila Helanderin selvitys luo tässä tilanteessa edellytykset ratkaisulle, joka tuskin kenenkään silmissä olisi ongelmaton tai täydellinen, mutta askel kuitenkin ri eteenpäin.
Seikka että Kristuksen kirkolla ja maailmalla on erilainen käsitys avioliitosta ei itsessään ole mikään ongelma. Kristuksen kirkon yhtenäisyyden rakoilu on. Määräenemmistö säännökset eivät siksi ole asiassa haitaksi vaan hyödyksi. Ne estävät muutoksen ilman laajaa yksimielisyyttä muutoksen mahdollisuudesta.
Kirkon rakenteet eivät murru siitä, jos 50 kirkollista vihkimystä vastoin kirkon kantaa toivovaa jää sitä ilman. Kirkon rakenteet eivät murru myöskään siitä, jos yksittäiset papit toimivat vastoin kantaa ja saavat siitä seuraamuksen, joka ei jätä kirkon kantaa epäselväksi. Välinpitämättömyys kirkon opista, toimiminen kuten sitä ei lainkaan olisi, murentaa kirkon rakenteita.
Yksikään maallinen tuomioistuin ei määrää kirkkoa tai sen pappeja toimimaan vastoin kirkon oppia. Yksikään tuomioistun ei kiellä kirkkoa tai sen piispoja määräämästä, ketä voidaan kirkollisesti vihkiä ja ketä ei. Ei nykyisen perustuslain voimassaollessa. Jos oikeutta käydään, niin sitä käydään pappien seuraamusten oikeasta mitoituksesta. Siis montako kertaa pitää varoittaa, että voidaan erottaa.
Kirkon yhtenäisyyden säilyttämien vaati ratkaisun jonka laaja enemmistö voi hyväksyä. Sitä ratkaisua ei tule yhtään hoputtaa, sillä mikään pakko ei ole nahkapäätöksiin ryhtyä. Suomessa kirkko tekee aikanaan asiassa ihan oman ratkaisunsa kopioimatta sitä naapureilta. Niin kirkko on Suomessa aina tehnyt, aina siitä alkaen kuin Suomen luterilaiset ovat olleet irti Ruotsin kirkosta.
Jukka Kivimäki,
kysymys naisten oikeudesta pappisvirkaan toi esiin nykyisten määräenemmistösäännösten toisen puolen, selkeän vähemmistön mahdollisuuden jarruttaa vuodesta toiseen ratkaisua, jolla on suuren enemmiistön tuki. Lievempikin määräenemmistösäännös (2/3) estäisi perustavaa laatua olevien muutosten tekemisen hätiköiden tai tilapäisen enemmistön turvin.
Piispat ovat tässä kysymyksessä avainasemassa. Sen blogistikin ymmärtää ja on siksi huolissaan Tapio Luoman ”sielusta”.
Anteeksi: Miikka Ruokanen, ei Miika.
Dogmatiikan professori Miikka Ruokanen kysyy aivan oikeutetusti Tapio Luoman ”ajopuuteologiasta”. Jos piispa ei viestitä teologista johtajuutta, kuka sitten?
On epäkorrektia mennä tämän em. kysymyksen äärellä Ruokasen elämänhistorian ja -vaelluksen kipukohtiin. Niihin olisi lupa kiinnittää huomiota, jos hän olisi nyt itse pyrkimässä piispaksi. Nyt ei ole se tilanne. – Oikean kysymyksen saa toki kysyä oman elämän haaksirikoista huolimatta.
”Jos piispa ei viestitä teologista johtajuutta, kuka sitten?”
Ryösöllä ja Ruokasella on ilmeisesti tietty ehdokas kiikarissa. Tosi vaikea arvata kuka 🙂
Mitä on teologinen johtajuus? Teologia on tietääkseni tiede, joka jakautuu Raamattua tutkivaan eksegetiikkaan, kirkkohistoriaan, kirjallisista lähteistä henkilöiden ja yhteisöjen ajatuksia tutkivaan systemaattiseen teologiaan, uskontojen ilmenemismuotoja tutkivaan uskontotieteeseen ja uskonnollista toimintaa tutkivaan käytännölliseen teologiaan. Tiedettä johdettaneen yliopistojen tiedekunnissa. Mitä sitten olisi teologinen johtajuus kirkossa? Onko kirkollamme omaa teologista tutkimusta? Kuka sitä johtaa?
Olisiko teologinen johtaminen sittenkin kirkon johtamista teologisen tiedon pohjalta? Siitä seuraa kysymys: minkä tiedon, yliopistollisen tutkimuksen viimeisimpien tulosten vai jonkin muun teologian pohjalta?
Ryösö: ”Niihin olisi lupa kiinnittää huomiota….”
Miksi siihen sinun lupasi tarvittaisiin?
?
”Siitä seuraa kysymys: minkä tiedon, yliopistollisen tutkimuksen viimeisimpien tulosten vai jonkin muun teologian pohjalta”?
Kävisikö ihan vaan Jumalan sanan pohjalta?
”Kävisikö ihan vaan Jumalan sanan pohjalta?” Olisiko se sitten teologista johtajuutta? Pitäisin tällaista pikemminkin ’teokraattisena johtamisena’.
No voihan sen tietenkin noinkin ajatella, että pitäytyminen Jumalan sanassa on ”teokratiaa”. Luther taitaa sitten olla tuosta ”teokratiasta” varoittava esimerkki.
Mitä sitten teologiseen johtajuuteen tulee, niin Lutherillahan se oli aikanaan perin ”heikoissa kantimissa”.
Ryösö: ”?”
Sitähän minäkin.
”Jos kirkko sellaisen päätöksen tekee, varmaankin olisin valmis vihkimään, koska se on kirkon yhteinen päätös.” piispa Luoma
En usko, että olen ainoa, jota yllä oleva lause hämmentää ja herättää kysymyksiä. Mutta kuten jo aiemmin olen sanonut, niin ainoastaan Piispa Luoma itse tietää miten hän on tähän ajatukseen päätynyt ja miten hän sen teologisesti perustelee.
”koska se on kirkon yhteinen päätös” ei mielestäni ole tarpeeksi kattava lausahdus perusteluiksi.
Ajattelisin niin, että kirkon yhteinen päätös tällä hetkellä on olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja. Sitä tulisi jokaisen papin kunnioittaa: nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen puoltaa samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä, silti itse ei vihi. Arkkipiispana Luoma toimisi, mikäli tilanne muuttuisi- muutettavat muuttaen – samoin: itse ei kannattaisi homovihkimisiä, mutta vihkisi, jos kirkko sellaisen päätöksen tekisi. Arkkipiispakin on ennen muuta kirkkonsa pappi.
Jos minä saisin äänestää, antaisin ääneni ilman muuta Ville Auviselle, mutta jotenkin alkaa tulla sääli piispa Luoman puolesta: joka suunnalta hyökätään. Liberaalilta taholta erään toisen asian vuoksi.
Kirkon pitkä perinne on toimia kirkolliskokousten päätösten mukaisesti. Johtajuutta on sekin, että myöntää tämän ja myöntyy siihen. Kirkkoyhteisön ratkaisu on enemmän kuin jonkun yksittäisen kirkon toimijan – olkoon vaikka piispakin – kanta. Kirkossa on myös vahva ajatus siitä, että Jumala ohjaa kirkkoaan ja sen päätöksiä.
”Kirkossa on myös vahva ajatus siitä,että Jumala ohjaa kirkkoaan ja sen päätöksiä”. Tämä ajatus on oikeutettu niin pitkään, kun päätökset perustuvat Jumalan Sanalle. Jos alamme ajatella, että Jumala ohjaa kirkkoaan johonkin muuhun suuntaa, kuin mitä Raamatun valossa on kohtuullista ajatella, olemme kyllä lopulta eksyksissä omine ”johdatuksinemme”.
”Tämä ajatus on oikeutettu niin pitkään, kun päätökset perustuvat Jumalan Sanalle.” Minulle on tullut tavaksi huomauttaa, että isolla kirjoitettu Sana viittaa Raamatussa Kristukseen. Teen sen siis nytkin.
Hämäläinen: ”olemme kyllä lopulta eksyksissä omine “johdatuksinemme”.
Kirkolliskokous ei voi olla väärässä – eihän? Ei siinä minkään sorttisella jumalalla ole nokan koputtamista, kun kirkolliskokous äänestämällä päättää.
”Kirkolliskokous ei voi olla väärässä – eihän?”
Sinäpä sen sanoit!
Toki kirkolliskokous voi väärässäkin olla. Ei Jumalan ohjaus takaa erehtymättömyyttä. Väärän päätöksen voi sitten muuttaa seuravissa kokouksissa.
Wallentin, miten muka kirkolliskokouksen pitäisi tehdä päätöksiä? Odottaa jotain merkkiä taivaasta? Äänestäminen on ihan hyvä menettely niin kauan kuin äänestetään Jumalan Sanan mukaisesti. Jumalan Sanan tunteminen taas edellyttää ennenkaikkea lukutaitoa. Siksi ukonpuhdistuskin alkoi siten, että ensin saimme ABC-kirjat, ja opittiin lukemaan. Sitten saimme Raamatun omalle kielellemme käännettynä. Tänäänhän on hyvä, kun kaikki voimme tutkia Raamattua. Jos ei tästä periaatteesta kohtuullisesti pidetä kiinni, ollaan lopulta eksyksissä. Jos suunnistaja hukkaa kompanssin, hän todennäköisesti eksyy metsässä.
Miten äänestetään Sanan mukaisesti. Jeesus, lihaksi tullut Sana lausuu: ”Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta. Sillä tästedes riitautuu viisi samassa talossa keskenään, kolme joutuu riitaan kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan.”
”Miten äänestetään Jumalan Sanan mukaisesti? Kirkolliskokous tekee varmasti paljon päätöksiä, joissa voidaan käyttää hyvää harkintaa. Sitten on asioita, missä syvällisesti pitää kysyä, mikä on Jumalan tahto? Tässähän jokainen kirkolliskokousedustaja tutkiskelee asiaa tykönään parhaan kykynsä mukaan. Minusta kohtuullista olisi, että jos Raamatussa sanotaan jostain asiasta ei, niin silloin äänestettäisiin ei. Muuten päädytään aika epäuskottavaan Raamatun tulkintaan, so. ”vaikka tässä lukee näin, itse asiassa se ei tarkoita sitä”. Silloin olisi kaikkein rehellisintä sanoa, että ”tässä asiassa emme piittaa Raamatun sanomasta, vaan teemme päätöksen oman viisautemme varassa”. Näin ei Jumalaa sotkettaisi kaikkeen mitä me ihmiset milloinkin toivomme. Se olisi myös kohteliasta Häntä kohtaan.On ongelmallista, jos Jumala näyttää muuttavan mieltään parin tuhannen vuoden välein tai useamminkin. Sensijaan on ymmärrettävämpää, että me ihmiset muutamme mieltämme montakin kertaa lyhyen elämämme aikana. Kirkolliskokousedustajilla soisi olevan hyvä Raamatun tuntemus, syvällinen rukouselämä ja herkkyys Pyhän Hengen vaikutukselle.
Saattaa se meidän ihmisten kannalta olla ongelmallista, kun Jumala muuttaa mielensä, mutta onhan Hänellä siihen oikeus. ”Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät.”
Kyllä, Jumala voi muuttaa mielensä jos ihminen tai kansa nöyrtyy, tunnustaa syntinsä ja kääntyy pois pahoilta teiltään.
” jos silloin kansani, jonka olen ottanut omakseni, nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat tiensä, niin minä kuulen sitä taivaaseen, annan sen synnit anteeksi ja teen sen maan jälleen terveeksi. ” teksti Raamatusta
Suomen kansallakin, erityisesti sen uskovilla, on vielä mahdollisuus nöyrtyä, tunnustaa omat ja kansan synnit ja kääntyä pois pahoilta teiltään.
Salme: ”Suomen kansallakin, erityisesti sen uskovilla, on vielä mahdollisuus nöyrtyä, tunnustaa omat ja kansan synnit ja kääntyä pois pahoilta teiltään.” Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Kaikenlainen omavanhurskaus rehottaa eikä haluta asettua armon alle.
Hämäläinen: ”Tässähän jokainen kirkolliskokousedustaja tutkiskelee asiaa tykönään parhaan kykynsä mukaan.”
Heh. Tuntuu se ”paras kyky” olevan vain kovin subjektiivinen käsite. Mitä se ihmisen ”paras kyky” oikein mahtaa tarkoittaa? Eiköhän se ole ihan jokaikisellä ihmisellä, se oma etu, olkoon sitten uskovainen tai pakana.
Mitä muuta taivaspaikan tavoittelukaan on, kuin mitä suurimmassa määrin oman edun tavoittelua?