Osana Kotimaassa käytävää avioliittokeskustelua emeritusarkkipiispa John Vikström kysyi keskusteluun osallistuneilta professori Miikka Ruokaselta ja emerituspiispa Eero Huoviselta suoran kysymyksen: ”Saammeko kristittyinä ja kirkkona pyytää Jumalalta, että Hän auttaa ja tukee heitä [samaa sukupuolta olevia pareja] antamalla siunauksensa heille ja heidän liitolleen?”
Kotimaa pyysi Ruokaselta ja Huoviselta vastausta Vikströmin kysymykseen. Miikka Ruokanen kirjoittaa:
***
Vastauksessaan (Kotimaa.fi 1.2.2021) emeritusarkkipiispa John Vikström vaikenee niistä substantiaalisista ongelmista, joita Eero Huovinen ja minä nostimme kriittisesti esille hänen argumentaatiostaan sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen puolesta. Vikströmin tavoitteena on saada tämä näkemys hyväksytyksi kirkossamme.
Hän hyppää esille otettujen ilmiselvien ongelmien yli suoraan retorisesti taitavasti laadittuun ja emotionaalisesti latautuneeseen kysymykseen. Tällaisena kysymys on johdatteleva rajoittaen vastausten vaihtoehdot minimiin. Tästä ”juupas – eipäs” -asetelmasta huolimatta keskusteluaihepiirimme merkityksen vuoksi olen silti valmis vastaamaan.
Esirukous välittää Jumalan siunauksen
Omassa puheenvuorossani (Kotimaa.fi 27.1.2021) kysyin, miten kirkko voi ”löytää käytännölliset tavat ratkaista kysymys, miten seksuaaliset vähemmistöt suljetaan sen jumalallisen rakkauden ja siunauksen piiriin, jonka välittäminen tähän maailmaan on kirkon missio”. Liityn siihen ratkaisuun, joka hyväksyttiin kirkolliskokouksessa 10.11.2010 ja josta piispainkokous antoi pastoraalisen ohjeen 9.2.2011.
Kysymys on Samaa sukupuolta olevien avioliiton rukouksesta eli Vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Tämä on vapaamuotoinen rukoushetki, jossa ”kiitetään Jumalaa rakkaudesta ja elämän lahjoista sekä pyydetään aviopuolisoille voimaa kunnioittaa toisiaan”. Tähän ei esitetty tiettyä kaavaa tai muotoa, vaan kirkon työntekijä ”voi rukoilla vapaasti tai käyttää kirkon rukousperinteeseen kuuluvaa aineistoa”.
Piispainkokouksen pastoraalinen ohje täsmentää, että ”tällaisessa rukouksessa ei ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta”. ”Siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia (esimerkiksi kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, puolisoiksi julistaminen, liiton siunaaminen).”
Vaikka kysymys ei olekaan samaa sukupuolta olevien avioliittoon rinnastettavan parisuhteen muodollisesta siunaamisesta, esirukous pariskunnan puolesta kuitenkin välittää heille Jumalan siunauksen. Kirkon ikivanhan rukousperinteen ja -teologian mukaan kaikki esirukous olemuksellisesti sisältää Jumalan varjeluksen, johdatuksen, läsnäolon ja siunauksen pyytämisen niille, joiden puolesta rukoillaan.
Jumala ei asu ihmisten temppeleissä eikä ole inhimillisen vallan väline. Jumalan siunaus ei ole kirkon tuote, se ylittää ja ohittaa papin antaman siunauksen. Hän siunaa kenet tahtoo – armon aurinko paistaa kaikille – ihmisen osa on vain pyytää nöyrästi Herran siunausta.
Vikströmin vaarallinen logiikka
John Vikströmin vastine sisältää erään vaarallisen ajatuksen: ”Samalla on pyrittävä varmistamaan, että nykyiselle avioliittokäsitykselle ja sen kannattajille taataan riittävästi tilaa kirkossamme. Tämä huoli on meillä yhteinen.”
Vikström siis olettaa, että me raamatullisen ja klassisen juutalais-kristillisen luomisteologian ja siihen perustuvan avioliittokäsityksen edustajat tulemme jäämään vähemmistöksi kirkossamme, jossa sukupuolineutraali avioliitto tulee uudeksi normaaliksi.
Tämä ei ole mikään ”tilakysymys”, minun huolenaiheenani ei ole, mikä nurkka kirkossa meille tarjotaan turvapaikaksi. Todellinen huoli on siitä, millaiseen opilliseen harhaan ja heikkouden tilaan kirkko joutuu, jos se seuraa uskontokriittistä länsimaista ideologiaa ja sekulaaria yhteiskuntaa oman uskonsa kustannuksella.
Aikanaan kun pappisvirka avattiin naisille, ns. perinteisen virkakäsityksen omaaville luvattiin kotipaikkaoikeus kansankirkossa. Vajaan kahden vuosikymmenen kuluttua tämä erityinen ”suojelupykälä” kumottiin: Toimiminen kirkon virassa on mahdollista ainoastaan täysin mukautumalla tehtyyn muutokseen.
Vikströmin logiikka johtaisi analogisesti aivan samaan lopputulokseen avioliittokiistassa: Tietyn ajan kuluttua kristillistä luomisteologiaa ja avioliittokäsitystä edustavilla ei enää tule olemaan elintilaa lähes tuhatvuotisessa kirkossamme, heidät savustetaan ulos hengellisestä kodistaan. Tämä merkitsisi kirkkomme vakavaa hajoamista ja vähittäistä tuhoutumista. Tämä on minun syvin huolenaiheeni.
Ei ole mitenkään varmaa, että kirkko säilyttää kansansuosionsa ja yhteiskunnallisen asemansa mukautumalla sekulaarin yhteiskunnan eetokseen ja tämän maailman tahtoon. Voi käydä jopa toisinpäin: kirkko menettää uskottavuutensa ja identiteettinsä myös siitä etäämmällä olevien parissa.
Pikemminkin säilyttämällä oman itsenäisyytensä ja päättämällä itse omasta opetuksestaan kirkko ansaitsee arvostuksen, pysyy uskottavana ja samalla edistää aitoa positiivista uskonnonvapautta maassamme. Näin toimiessaan kirkko tukee maamme muidenkin uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonvapautta.
Miikka Ruokanen
dogmatiikan professori emeritus, Helsingin yliopisto
systemaattisen teologian professori, Nanjingin teologinen seminaari, Kiina
Erinomainen vastaus.
Ruokanen siis pelkää, että homoavioliittoja vastustavista tulee kirkossa vähemmistö ja tämän vähemmistön näkemystä tulee pitää kirkon virallisena mielipiteenä, jotta tämä vähemmistö ei tule savustetuksi ulos kirkosta.
Ruokasen näkemyksen mukaan hänen syvin huolenaiheensa ratkaistaan siis sillä, että enemmistön mielipidettä pidetään virallisesti vääränä. Hyvin ratkaisukeskeinen ajatus eikä varmasti omiaan aiheuttamaan skismaa.
Tragikoomisinta tässä on se, että vähemmistö vaatii oikeutta syrjiä toista vähemmistöä oman olemassaolonsa takaamiseksi. Nyt olemme ihmisluonnon ytimessä. Tuota kutsutaan selviytymisvietiksi.
Miksei kiron tarjomama ’suojakoppero’ kelpaa kun onhan se kaiketi kelvannut monen kertaan vihityillekin…
Miikka Ruokanen kirjoittaa seuraavasti:
”Vikström siis olettaa, että me raamatullisen ja klassisen juutalais-kristillisen luomisteologian ja siihen perustuvan avioliittokäsityksen edustajat tulemme jäämään vähemmistöksi kirkossamme, jossa sukupuolineutraali avioliitto tulee uudeksi normaaliksi…”
Miikka Ruokanen kirjoittaa ”meistä” raamatullisen ja klassisen juutalais-kristillisen luomisteologian ja siihen perustuvan avioliittokäsityksen edustajista. Tämä on sikäli erikoista, että nähdäkseni Ruokanen ei itse omassa elämässään edustaa niinkään raamatullista ja klassisen kristinuskon avioliittomallia vaan pikemminkin sitä ”sekulaaria yhteiskunnan eetosta ja tämän maailman tahtoa” jota hän sanoo vastustavansa. Miikka Ruokanen on itse eronnut kaksi kertaa ja on kolmannessa avioliitossa. En siis ymmärrä millä logiikalla hän sijoittaa itsensä avioliittoasioissa ”raamatullisten” ryhmään ja heidän edustajakseen. Vai onko niin, että siinä missä heteroiden (kuten Miikka Ruokasen) ei juurikaan tarvitse noudattaa raamatullista avioliittomallia niin homojen kyllä täytyy! Johtuisiko tämä itseä koskeva vapaamielisyys siitä, että oman (ja muiden heteroiden) avioelämän kysymyksiä ja ongelmia on helppo ymmärtää kun taas ”toisten” (homojen) asemaan on vaikea asettua.
Sari Roman-Lagerspetz on kyllä melkoinen riman alitus sinulta lyödä arvostettua teologian professoria ns. vyönalle hänen oman henkilökohtaisen elämäntaipaleensa rosoisuudesta.
En tiedä oletko sinä Sari kyennyt omien arvojesi ja ihanteidesi mittareilla täydelliseen elämään, mutta jos olet, niin ehkäpä asiasta pitäisi olla huolestunut.
Sari: ”Miikka Ruokanen on itse eronnut kaksi kertaa ja on kolmannessa avioliitossa. En siis ymmärrä millä logiikalla hän sijoittaa itsensä avioliittoasioissa “raamatullisten” ryhmään ja heidän edustajakseen. Vai onko niin, että siinä missä heteroiden (kuten Miikka Ruokasen) ei juurikaan tarvitse noudattaa raamatullista avioliittomallia niin homojen kyllä täytyy!”
Herra Ruokanen kuvittelee ilmeisesti ihan tosissaan olevansa kaikkien muiden yläpuolella vaikka itse rikkoo törkeästi ”kristillisen” avioliittokäsityksen vaatimuksia ”yhden naisen miehenä, kunnes kuolema meidät erottaa”.
Herra Ruokanen ei tunnu itse omassa erinomaisuudessaan lainkaan tajuavan miten töreää ylimielisyyttä osoittaa.
Miten se olikaan: ensin halko omasta silmästä jne…
Kivimäki: ”Sari Roman-Lagerspetz on kyllä melkoinen riman alitus sinulta lyödä arvostettua teologian professoria ns. vyönalle hänen oman henkilökohtaisen elämäntaipaleensa rosoisuudesta.”
Ihmettelen millä oikeudella ja mistä syystä herra Kivimäki heristää etusormea Sari Roman-Lagerspetz’ille. Jos joku tässä kalabaliikissa on rimoja alitellut, niin se on kyllä herra arvostettu ja suuresti kunnioitettu teologian professori Miikka Ruokanen itse rosoisine elämäntaipaleineen.
Sari Roman-Lagerspetz kirjoittaa juuri niin kuin asia on. Ei kai voi olla niin, että ”kristillisen” avioliittokäsityksen ihanteen noudattamista vaaditaan osalta kirkon maksavia, rosoisen elämän taipaleen omaavia jäseniä, mutta toinen osa rosoisen elämäntaipaleen omaavista on niistä vapautettu.
No, kehitys kehittyy ja aikoinaan alettiin eronneitakin vihkiä uudelleen ja naiset pääsivät papeiksi. Takuuvarmasti tulee käymään – kaikesta vastaanpullikoimisesta huolimatta – niin, että kirkko alkaa ennen pitkää vihkiä virallisesti myös homopareja avioliittoon.
kimmo wallentin Siinä meillä toinen ”oman mittarinsa mukaan täydelliseen elämään kykenevä ihminen”.
Kivimäki: ”Siinä meillä toinen “oman mittarinsa mukaan täydelliseen elämään kykenevä ihminen”.
Kiitos kkohteliaisuudesta. On suuri ilo ja kunnia olla herra Ruokasen rinnalla toinen täydelliseen elämään kykenevä ihminen, vaikken ihan herra kunnioitetun ja arvostetun teologian professorin kokemustasoon ja elämäntaipaleen rosoisuuteen ylläkään, ainoine 54-vuotisine avioliittoineni.
Et siis kimmo wallentin ymmärtänyt asian ydintä kirkon ihanteiden ja elämän rosoisuuden suhteessa. Antaa siis olla.
”arvostettua teologian professoria ns. vyönalle hänen oman henkilökohtaisen elämäntaipaleensa rosoisuudesta.”
Muta arvon professori saa lyödä vyön alle ihmisiä rosoista ,jotka ovat jo syntymässään saneet. Missä kristillisen moralismin logiikka?
Kivimäki: ”Et siis kimmo wallentin ymmärtänyt asian ydintä kirkon ihanteiden ja elämän rosoisuuden suhteessa. Antaa siis olla.”
Etkä sinä minun sarkasmiani, joten taitaa vanha viisaus edelleen pitää paikkansa ettei voi kauhalla vaatia jos on jne….
Seppo: ”Muta arvon professori saa lyödä vyön alle ihmisiä rosoista ,jotka ovat jo syntymässään saneet. Missä kristillisen moralismin logiikka?”
Niinpä. Saman kysymyksen äärellä ollaan.
Sari Roman-Lagerspetz on usein aiemminkin käyttänyt minua kritisoidessaan ns. ad hominum -argumenttia, niin nytkin. Kun intellektuaalisia asia-argumentteja ei haluta tai osata käyttää, hyökätään vastapuolen persoonaa vastaan tarkoituksena mustamaalata hänet. Kirjailija Juha Jokela toteaa osuvasti Suomen Kuvalehdessä (29.1.2021) esitellessään uutta Dosentit-näytelmäänsä: ”Akateemisessa maailmassa pyritään siihen, että argumentit kamppailevat keskenään. Sosiaalisessa mediassa ja vaikkapa Donald Trumpin kaltaisten hahmojen retoriikassa argumenttien välinen kamppailu on muuttunut ihmisten väliseksi. Silloin voima on niillä, jotka huutavat kovimmin.” Olisi mukava käydä rationaalista eikä tunteellista keskustelua kanssasi, Sari.
Millä lailla laskettuna Suomen ev.lut. kirkko on ”lähes tuhatvuotinen”? ?
Asia on tietysti kovin suhteellinen, arkeologisten lähteiden perusteella kristinuskon arvellaan tulleen Suomeen jo viikinkien retkien vaikutuksesta 800-luvulla. Historialliset lähteet ovat toki nuorempia.
Esimerkiksi arkkihiippakuntaan kuuluva Maarian seurakunta on ollut toiminnassa suunnilleen vuodesta 1160 (aluksi nimellä Räntämäki). Eräiden historiakirjotuksen mukaan on arvioitu jo sata vuotta aiemmin olleen muinaisessa Kalandin maakunnassa (sijaitsi muinaisen Suomen ja Satakunnan välissä) Birkan piispa Hiltiniuksen (k.1071) hiippakuntaan kuuluneita seurakuntia. Myöhemmin Suomeen (siis nykyiseen Varsinais-Suomeen) tuli oma piispanistuin, joka sittemmin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin, aiemmin mainitsemani Räntämäen seurakunnan alueelle, jonne rakennettiin aluksi puinen piispankirkko 1200-luvulla.
Niin, mutta onko Suomen ev.lut. kirkko sitten sama kuin keskiajan Turun katolinen hiippakunta. No, sivuseikka.
Keskiaikaiset seurakunnat ovat jatkaneet Suomessa toimintaansa katkeamatta. Tuo dokumentoidusti 1160 alkaen toiminut Maarian seurakunta on niitä vanhimpia, enemmän on 1200 – 1400 luvulta alkaen keskeytyksettä toimineita seurakuntia.
Miikka Ruokasen tarjoaa ratkaisuksi rukoushetkeä parisuhteen solmineiden kanssa ja heidän puolestaan – mutta ei siis parisuhteen – puolesta. Hän vielä korostaa piispojen tuolloita ohjetta lainaten, että ”tällaisessa rukouksessa ei ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen sunaamisesta”.
Tämä vuonna 2010 luotu rukoushetki oli enin, mihin piispat tuolloin yhteisesti ylsivät. Kirkolliskokous hyväksyi piispainkokouksen esityksen äänestäen. Avioiliittolain muutokset tultua voimaan piispat kehottivat hädissään pappea soveltamaan sitä sateenkaariaviopareihin.
Miikka Ruokasen ajattelu on näköjään pysähtynyt kymmenen vuoden taakse, eikä hän näytä havainneen – tai hyväksyvän – sitä, että piispojen ajattelu on jo edennyt siitä, mihin Ruokanen viittaa.
Sari Roman-Lagerspetz on usein aiemminkin käyttänyt minua kritisoidessaan ns. ad hominum -argumenttia, niin nytkin. Kun intellektuaalisia asia-argumentteja ei haluta tai osata käyttää, hyökätään vastapuolen persoonaa vastaan tarkoituksena mustamaalata hänet. Kirjailija Juha Jokela toteaa osuvasti Suomen Kuvalehdessä (29.1.2021) esitellessään uutta Dosentit-näytelmäänsä: “Akateemisessa maailmassa pyritään siihen, että argumentit kamppailevat keskenään. Sosiaalisessa mediassa ja vaikkapa Donald Trumpin kaltaisten hahmojen retoriikassa argumenttien välinen kamppailu on muuttunut ihmisten väliseksi. Silloin voima on niillä, jotka huutavat kovimmin.” Olisi mukava käydä rationaalista eikä tunteellista keskustelua kanssasi, Sari.