Lukijani.
”Kirkossa ei perinteisesti ole ilmoittauduttu piispaksi tai pyritty virkaan.” vastaan ”Joka pyrkii…kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön.” Ensimmäinen lainaus on Pekka Särkiön blogista ”Piispan polkuja on monenlaisia”. Jälkimmäinen on Paavalin 1. kirjeestä Timoteukselle (3:1).
Nostakoon siis jokainen halukas kätensä merkiksi liikkeelle lähtemisestä. Alkakoon matka kohti vuoren huippua, jolta voisi linnun tavoin nähdä kauas. Hiljetkööt hetkeksi kaikki äänet, jotka tahtovat vaientaa vaeltajan vilpittömän kutsumuksen!
Ei nimittäin ole kovin kaukana aika, jolloin piispojen ehdokasasettelu salamyhkäisyydessään myrkytti verta. Suometar-lehdessä julkaistiin vuoden 1865 tammikuussa kolmeen numeroon (11, 13 ja 15) jaettu mielipidekirjoitus, jonka päätavoite oli saada aikaan julkinen keskustelu sopivista ehdokkaista Carl Gustaf Ottelinin jälkeen sekä vähentää vaaliin liittyvää jälkipyykkiä – kielellistäkin.
”Ja syytä tähän julkiseen keskusteluun ei meiltä puutu, koska todistettu ja yleensä tunnettu on, että piispanvaaleissa edellisinä aikoina on käytetty yhtä suuria ja kelvottomia juonia kuin koskaan tavallisissa papinvaaleissa.” (Suometar 11/1865)
Nyt elämme aikaa, jolloin media saa vapaasti laatia luetteloita ehdokkaista. Ja aikaa, jolloin toimittajat voivat soittaa esiin nostetuille henkilöille ja kysyä heidän kiinnostustaan piispaksi.
Vastaaminen median esittämään kysymykseen ei mielestäni ole epähienoa, pikemminkin päinvastoin.
Aika on nimittäin muuttunut. Paavi Fabianus tuli tiettävästi valituksi vuonna 236, koska kyyhkynen asettui hänen päälleen vaalikokouksessa. Omassa maassamme taas papit tulivat yhteen monesta syystä. Silloin heillä oli tilaisuus valaa kannuja pätevistä ja sopivista ehdokkaista. Oli rovastikunta- ja synodaalikokouksia, oli vaalikokouksia ja Pappisliiton alaosastojen kokoontumisia. Saunan pukuhuoneissa luotiin suhteita ja pohdittiin ajankohtaisia kysymyksiä.
Nykyisin papiston kokoontumisten aiheita ja niiden tiheyttä on harvennettu. Samalla tarve edes saapua paikalle on vähäinen, kiitos kirjeäänestyksen. Siitä seuraa, että olemme palanneet 150 vuoden takaiseen tilanteeseen. Kiinteillä ryhmittymillä on muita parempi kyky saada omanmieliset henkilöt vaaliin.
Vaivihkainen, julkisuudelta salattu tiedustelu jonkun sopivaksi katsotun papin halusta asettua ehdolle piispaksi on ehkä ollut perusteltu tapa kutsua ehdokkuuden polulle. Se ei enää toimi. Miksi siis vastaus median esittämään kysymykseen olisi tapana vaalin rakenteeseen sopimaton?
Kun pappi paljastaa toimittajalle kiinnostuksensa piispan virkaan vailla varmuutta kannatuksensa laajuudesta, hän suostuu julkisen arvioinnin kohteeksi. Vastavuoroisesti media toki tarjoaa tilaisuuden oikoa väärinkäsityksiä.
Rohkeus nostaa käsi ylös on tunnustuksen arvoinen. Sallittakoon se yhtenä tapana ilmoittautua ehdokaskarsintaan.
Sinun
Harmaa rovasti
Kun puhutaan jalosta virasta, niin ehkä pieni annos nöyryyttä sen edessä ei olisi paha. Ilmeisesti piispan virkaa voidaan lähestyä niin eri kulmilta. Jos on kyseessä vain eteneminen uralla ja siihen kuuluva palkankorotus, niin olkoon jokaisen tähtäimessä. Jos taas ajatellaan, että Jumalalla olisi joku rooli ja Hän haluaisi otselleen mieluisen viranhaltijan, niin ehkä Hän ilmaisee jollekkin/joillekkin, että virkaan sopiva on löytynyt ja heidän tehtävänsä on tasoittaa tietä.
Kun media alkaa noukkimaan ehdokkaita esille, niin onhan se mukava, kun kysytään. Media alkaan ikäänkuin vaatia jonkin esilletulemista ja lopulta media määrittelee ykkösehdokkaat ja kakkosehdokkaat. Pidän tätä yleisen mielipiteen manipulointina, joka ei ole hyvä asia niissä asioissa, joissa on pienikin ikuisuusnäkökulma.
Lauri. Kiinnität huomion hyvin olennaiseen asiaan: Jumalan johdatus on tarpeen piispaa valittaessa.
Luotan siihen, että ehdokkuuttaan harkitseva vilpitön sisäisen kutsumuksensa kuuntelija on oman rukouskilvoittelunsa käynyt. Luotan myös siihen, että ne 30 äänioikeutettua, jotka kutsun esittämiseen ja ehdolle asettamisen vähintään tarvitaan, ovat kukin oman sisäisen johdatusta pyytävän kyselynsä toteuttaneet. Luotan vihdoin siihen, että jokainen äänioikeutettu ennen omaa äänestämistään lausuu sydämessään samaa tarkoittavan rukouksen kuin apostolit (Apt. 1:24-25) pyytäessään Jumalaa osoittamaan, kumpi kahdesta ehdolla olleesta olisi kelvollinen luettavaksi apostolien joukkoon Juudaksen sijaan.
Media ei kyselyjä tehdessään ole aukoton eikä johdonmukainen. Myönnän. Oululainen paikallislehti soitti monen monelle kirkkoherralle, mutta korkeat kriteerit täyttäviä nimiä olisi ollut lukuisia muitakin. Tarkoitan entisiä ja nykyisiä tuomiokapitulin pappisasessoreina toimineita henkilöitä sekä sellaisiksi kelpoisia. Päättäköön kukin tykönään, onko johdonmukaisuuden puute seurausta väärästä halusta vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen vai jostakin muusta. Minä silti tulkitsen median toimet mieluiten kädenojennuksena juuri niistä syistä, joita blogissani kuvaan.