Vaikka kaikista papeista kohta 50% on naisia, niin heidän olemassaoloaan ei ole täysin hyväksytty. Eli, on olemassa vastarintaa joka jakaa seurakuntalaisia.
Tämän vastarinnan olemus on paras ottaa tosissaan ilman moralisoivia äänenpainoja.
Suomen Kirkko on ollut mtä suurimmassa määrin isien kirkko muiden valtakirkkojen tapaan. Katolisissa kirkoissa ankaraa isäkuvaa on lieventänyt Marianpalvonta muiden naispyhimysten olemassaolo.
Viellä kuusikymmentäluvulla voitiin lukea ja kuulla sellaista että nainen ei sovi papiksi koska nainen ei voi täyttää isän paikkaa. Tämähän on loogista ja totta. Valitettavasti samalla lyötiin lukkoon se ,että Jumalan olemus on maskuliinista vaikka toisaalta hyvin tiedettiin että Jumala on Henki ja ilman sukupuolta.
Naispappeus on tuonut feminiinisen ulottuvaisuuden kirkon elämään uudella tavalla. Valitettavasti hyvää tarkoittavat osapuolet painottaessaan Jumalan hoivaavaa ja feminiinistä ulottuvaisuutta, unohtavatsen että Jumala on edelleenkin Henki eikä nainen.
Kaipaus on sekä isän että äidin rakkauteen on suuri ongelma . Pappi olemuksellaan on symboolinen välittäjähahmo. Asianomaisen papin teologialla ja mielipiteillä ei ole suurtakaan merkitystä siihen mitä seurakunta heissä näkee. Mies on mies ja nainen on nainen ja sen he välittävät seurakunnalle.
Hyvä näin , miehen ja naisen yhteisessä alttaripalveluksessa palataan luomiuskertomukseen, jonka mukaan tosi ihmisyys toteutuu maskuliinisen ja feminiinisen elementin yhdistyessä.
Lähivuosina naispappeja tulee olemaan enemmistö papeista.Naispapeille tulee, heidän muiden tehtäviensä lisäksi,heille vieras tehtävä, nimittäin pitää huolta siitä että maskuliininen elementti seurkunnan palvelijoiden joukossa säilyy.
No, miksi naisppeja vastustetaan. Luulen että kyseessä on pohjimmiltaan enemmänkin psykologiset kun teologiset syyt.
Isäkaipaus vaatii symboolista isähahmoa välittäjäksi siihen Isään joka on kaikkien isien taustahahmo Isä Jumala. Ajatus Isäjumalasta tekee mahdolliseksi kokea sellaista isällistä täyteyttä joka on ollut puutteellista maallisen isän suhteen.
Jos isällinen elementti häviää rakkauskohteena, niin syntyy viha niitä kohtaan jotka ovat ottanut hänen paikkansa, siis naiset.
Asiaan kuulu myöskin se, että äidillinen rakkaus saattaa olla peloittavaa. Elämämme alkoi totaalisena riipuvuutena äidistä. Elämän alkuaikoina isä ei ole isä vaan muunnelma äidistä. Isä syntyy isänä lapsen maailmaan verraten myöhään.
Kun työllä ja tuskalla on alkanut kehittyä omaksi persoonakseen ja sen mukana on tietty itsenäisyys saavutettu, niin pelko on se ,että äitirakkaus vetää takaisin siihen riippuvuuteen joka uhkasi omaksi persoonaksi kehittymistä. Riipuvuuteen, jossa on aina fantasia insestisestä uudelleen sulautumisesta äitiin ja sellainen peloittaa. Isällä oli tärkeä tahtävä antaa vaihtoehtoinen rakkauden kohde joka auttoi vapaantumaan perusriippuvuudesta.
Naispapit voivat pelottaa äidillisyydessään ja olemuksellaan uhata oman olemuksen kehitystä. Pelko on se, että symboolisen äitihahamon takaa saattaa löytyä tuo tukahduttava symbioottinen äiti .Sellainen mahdollisuus sekä pelottaa että herättää vastarintaa joka heijastetaan naispappeihin.
Niinkuin ylläolevasta näkyy niin papin rooli on vaikea.Vaikka he saarnaavat rakkautta palastavana voimana, niin heidän olemuksensa sananmukaisesti elävöittää Raamatun toteamuksen siitä että rakkaus on kuluttava tuli.
Siis ,vaikka naispappeuden toteutuminen on parantamassa vuosituhantista epäoikeudenmukaisuutta, niin olemme vieläkin ylimenokaudessa, jotta naispappeus olisi luonnollinen pappeuden muoto.Tarvitsemme vielä jonkun satavuotta jotta tilanne taspainottuisi ja pelot ja vastarinta häviäisivät.
Jos Raamatusta on johdettavissa miesten pappeus, niin mikä on se taho, joka voi asettua sen yläpuolelle ja mitätöidä sen? Eikö olisi rehellistä tunnustaa, ettei Raamatulla ole Jumalan sanan asemaa ihmisten mielissä ja äinollen Raamattu ei ole kaiken opin ja opetuksen mittari, joksi Martti Luther sen määritteli. Rehellisyyden nimessä pitäisi sanoa, että Luther on historiaa, Raamattu on historiaa ja ihmiset voivat järjellään ja äänestämällä määrätä mikä on hyvää ja oikeaa.
Järkevä puheenvuoro, kiitos!
Naisten vihkiminen seurakunnan saarnavirkaan on myös johdettu Raamatusta. Sen perustana on luterilainen oppi yleisestä pappeudesta ja seurakunnasta.
Ensiksi, Raamatulla ei ole enään ilman muuta Jumalan sanan asema ihmisten mielissä.
Toiseksi, nyt on kyseessä se mikä naispappien olemassaolossa herättää vastarintaa. Oletan että se vastarinta ei suinkaan johdu siitä miten Raamatua tulkitaan, vaan jostain muusta.
Sivumenen ,jos otetaan Luther tosissaan niin hänen tärkein sanomasa meille on se että ei saa mennä omantunnon vakaamusta vastaan.
Uskoisitko, että miespappeus on osalle kristikuntaa omantunnon kysymys. Siitä ei silloin sovi tinkiä, vaikka mitä tapahtuisi.
Jos otetaan Luther tosissaan niin juutalaiset pitäisi tappaa. Otetaanko Luther tosissaan? Kai se oli Lutherin omantunnonmukainen ajatus.
Markku Hirn. ”No, miksi naisppeja vastustetaan. Luulen että kyseessä on pohjimmiltaan enemmänkin psykologiset kun teologiset syyt”.
Kun naiset nostettiin papeiksi Suomessa oli motiivina tasa-arvon saavuttaminen. Siis motiivi oli paljolti feministinen. Tästä syystä tätä edelleenkin vastustetaan. Naisilla on ollut 30 vuotta aikaa toimia hengellisinä johtajina. Haluaisin nähdä hyviä hengellisiä naisjohtajia (samoin tietysti hengellisisä miesjohtajia). Siis missä ne hengelliset ihmiset piileskelevät? En tällä tarkoita niitä, jotka ovat selvinneet teologian luvuista(siis lukutaitoisia) ja sitten (muodollisesti) vihitty papeiksi, vaan sellaisia, jotka oikeasti tuntevat Jumalaa ja voivat viisaalla tavalla Hänestä opettaa. Jumala antaa naisille saman perintöosan kuin miehille, mutta feminstit ovat pikkusieluisia ”oikeuksiensa” tivaajia. Vaikka he saavat oikeutensa, ei heillä ehkä ole mitään tajua todellisesta perintöosastaan Kristuksessa. Se on lahja, eikä mikään itselle taisteltu saalis. Vain kun meillä on perintöosa, olemme kykeneviä ruokkimaan muita hengellisesti. Siksi on tärkeää, ettei hengellinen johtajuus perustu humanistiseen tasa-arvohömppään.
Olen kuullut monta erinomaista saarnaa naisten pitämänä, kun taas huonoin koskaan kuulemani saarna oli miehen pitämä. Olen toiminut työtoveruudessa useamman naiskollegan kanssa ja tullut vakuuttuneeksi siitä, että he ovat oikeita Herran pappeja.
Yrjö Sahama, sama kokemus minulla. Mutta miten saataisiin valoa tuon Antti Hämäläisen kaltaisten pimeään maailmaan?
Tarvitsemmeko hengellisiä johtajia? Silloin on syytä lukea Raamatusta mitä Jeesus opettaa johtajuudesta: ”Kuninkaat hallitsevat herroina kansojaan, ja vallanpitäjät vaativat, että heitä kutsutaan hyväntekijöiksi. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija. Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee.”
Antti, jos kantasi on yleisesti hyväksyttyä niin se vahvistaa teesiäni siitä että naispapit koetaan jollainlailla vaarallisiksi.Väitteesi siitä että naispapeilla ei olisi perintöosaa Kristukseen on juuri sellainen väite joka syntyy pelosta. MIksi luulet tuollaista?
Markku Hirn. ”Antti, jos kantasi on yleisesti hyväksyttyä niin se vahvistaa teesiäni siitä että naispapit koetaan jollainlailla vaarallisiksi.Väitteesi siitä että naispapeilla ei olisi perintöosaa Kristukseen on juuri sellainen väite joka syntyy pelosta. MIksi luulet tuollaista?”
En sanonut, etteikö naispapeilla välttämättä olisi perintöosaa Kristuksessa. Sanoin, että jos tätä ei ole, yksin pelkällä feminsimillä ei pitkälle pötkitä. Puhun tässä hengellisestä kompetenssista, kyvystä tehdä hengellistä työtä(en siis tarkoita pelkkää kirkon palvelemista ohjekirjan mukaan). Perintöosa Kristuksessa on hengellinen pääoma niin miehille, kuin naisillekin. Sanoin nimenomaan, että myös naisilla voi olla ja tulee olla tämä pääoma käytössään. Minulle naispapit kyllä kelpaavat täysin kunhan he ovat todellisia hengellisiä pappeja. Sitten jos miespapissa ei ole hengen pinautskaan, minun silmissäni liperit eivät tee suurtakaan vaikutusta vain siksi, että kysymyksessä on mies. . Jobin kirja kuvaa kaukaista patriarkaalista aikaa ja olen aina siunaantunut sen viimeiestä luvusta, jossa Job antaa naisellisen viehkeille tyttärilleen saman perintöosan kuin heidän veljilleen. Tämähän on kaunis esikuva perintöoasta, joka meillä on Kristuksessa. Miten on, uskotko, että Suomen kristityt ymmärtävät heille kuuluvan hengellisen perintöosan päälle? Jos puhutaan ihan käytännöllisesti. Raamattu on todellinen”tasa-arvon” ja ihmisoikeuksien oppikirja.
Korhonen. ” Sahama, sama kokemus minulla. Mutta miten saataisiin valoa tuon Antti Hämäläisen kaltaisten pimeään maailmaan?”
En olenkaan ymmärrä, mitä tarkoitat. Luitko tarkkaan, mitä kirjoitin. Olen työskennellyt monen naispapin ja pastorin kanssa, ja myös vaimoni on pastori, ja vuosikymmenien ajan läheisin työtoverini. Meidän maailmamme ei ole pimeä.
”Tarvitsemme vielä jonkun satavuotta jotta tilanne taspainottuisi ja pelot ja vastarinta häviäisivät.”.
Mistä ihmeestä Markku on saanut sellaisen käsityksen, että meillä 100 vuoden jälkeen olisi vielä kirkko joka tarvitsisi ensinkään pappeja.
Bror: Olen pohjimmiltani optimisti
Hyvä kysymys, Bror. Taitaa tällä nykymenolla olla lujassa se sadan vuoden taival.
Hyvä kysymys, Bror. Taitaa tällä nykymenolla olla lujassa se sadan vuoden taival. Ei taida kestää sataa vuotta, nykyisin maailma muuttuu nopeasti.
En tiedä minäkään miksi nainen ei voisi olla pappi. Jollei oteta huomioon sitä mitä raamatussa asiasta sanotaan. En silti hyväksy puheita pingviineistä messun toimittajina. Minusta se on pyhän häpäisemistä.
Naispappeus on nyt vain asia jonka kanssa elämme. Asia ei siitä miksikään muutu. Sanomme siitä mitä tahansa. Tunnen erinomaisia naispappeja ja arvostan heidän työtään ja asemaansa. En voi käsittää syytä heidän syrjimiseensä. Hehän ovat Jumalan palvelijoita ja tekevät Hänelle työnsä.
Oli unohtua vastaus tuohon otsikon kysymykseen, mikä naisten pappeudessa on niin vaarallista? Ei siinä mitään vaaraa ole, mutta miehet pelkäävät valtansa vähenemistä. Ja antaahan Raamattu patriarkkojen kirjoittamana siihen selkänojaa niille, jotka eivät ilman tukea pysy pystyssä.
Naispappeuden vaarallisuudesta kirjoittavat miehet.
Eikö tämä todista teesiäni. Naispappeudessa on jotakin häiritsevän vaarallista miehille.
Minua hämmästyttää tämän keskustelun taso. Ikäänkuin puhuttaisi karjalanpiirakasta onko oikea täyte perunaa vai riisipuuroa. Onkohan niinkuin kaikki asiat olisivat ihmisen järjellä selitettäviä ja missään asiassa ei ole syvempää merkitystä.
Lauri voit vapaasti syventää keskustelun tasoa esimerkiksi kertomalla mielipiteesi siitä että pitääkö se paikkansa että naisppeus on jollainlailla vaarallista?
Siitäpä siitä juuri puhutaan. Saako altttarilla olla karjalanpiirtakka vai sulhaspiirakka…:-)
Pappeudessa ei sinänsä ole enää vaarallista. Vaara on siinä miten itse kukin pappeuttaan toteuttaa. Vaara on jatkuvasti läsnä siinä, että Raamatulla ei ole juurikaan sijaa keskustelussa. Jokaisella on oma jumalallinen käsityksensä asioista. Kun Raamattu on jokaisella eri tarkoituksessa, ei ole yhteistä pohjaa. Piispojen kaitsennalla ei ole enää sitä merkitystä puhtaan opin ja jumalisen elämän edistäjänä, kun yksittäiset papit julki ilmoittavat viisveisaavansa piispojen ajatuksista. Eli ei ole enää yhteistä uskoa muuta kuin Tunnustuskirjoissa, ja ihmisten luulomaailmassa. Kirkkoon ja koko kristikuntaan on tullut anarkia ja totaal hajannus.
Toinen asia mikä on tullut yhteiskuntaan on se, ettei omantunnonvapautta enää ole. Patsi asepalveluksessa JW:n jäsenillä ehkä vielä hetken. Papilla ei saa olla omaatuntoa vaan hänen pitää käydä sen yli, jos aikoo olla pappi. Paavali sanoo: Kaikki mikä ei ole uskosta on syntiä. Kirkko siis pakottaa pappinsa tekemään virantoimituksessa syntiä. Lääkäreillä ja muulla hoitohenkilökunnalla ei saa olla omaatuntoa, kun elämää pitäisi suojelemisen sijasta tuhota. Siis pakotetaan tekemään syntiä tai eroamaan virastaan.
”Kirkko siis pakottaa pappinsa tekemään virantoimituksessa syntiä.” Ei tule sekoittaa uskoa ja omaatuntoa. Niillä on toki kiinteä yhteys, mutta eivät ne kuitenkaan ole sama asia. Omantunnon äänen seuraaminen voi olla Jumalan tahdon vastaistakin ja siis syntiä.
Room 14: 21. Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
22. Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;
23. mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.
Jos tämä nyt kelpaisi, ettei heti selitettäisi Raamatun sanaa tyhjäksi. Jokainen oman päänsä mukaan selittävä on itselleen jumala.