Mikä on Jumalan Israel 2 (4)?
Jokapäiväinen ristin ottaminen kasteen toistamista! Jokapäiväinen ristin ottaminen, mistä Jeesus puhui eli “Kristus-arkkiin” astuminen ja siinä pysyminen merkitsevät siis saman asian, kasteprosessin, sisäistä ja ulkonaista puolta.
Kun ulkonainen vesikaste tapahtuu Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin siinä sana “nimeen” tarkoittaa nimenomaan Kristuksen läsnäoloon astumista ja suostumista niin, että siinä risti otetaan vastaan ja hyväksytään rinnan uuden elämän ja Kristuksen “sisäisen tunnon” kanssa.
Kieltämättä tällöin ihanat tuntemukset jäävät usein vain marginaaleiksi uskovan ihmisen elämässä ja vaelluksessa. Pääasiallisesti uusi elämä ei synny ja varsinkaan ei pääse kasvamaan yksin hallelujatunnelmissa, vaan parkuen ja “itkun tyrskeessä”, kuten eräs sulkavalainen emäntä Aku Rädylle asiaa luonnehti:
Mitä Aku ajattelee Hicksistä, kysyi sulkavalainen emäntä. En osaa sanoa mitään, koska en ole ollut kuulemassa, vastasi Aku. Minä olin Mikkelissä kuulemassa häntä. Tehän osaatte sitten kertoa minulle, mitä te ajattelette hänestä. Ei synny luonnollinen lapsi ilman tuskaa, ei ilman itkua. Äiti itkee, lapsi itkulla ilmaisee elämänsä, vaivassa elää ja vaivalla kerran kuolee. Ei synny hengellinen lapsi naurun tyrskeessä, riemun raikuessa. Pyhä Henki synnyttää uuden elämän tuskalla, vaivassa elää, itkien matkansa kulkee ja tuskassa kerran päättää tiensä, kuten hänen Lunastajansa, Kristus. Nyt pannaan suu kiinni, ettei mene panettelun tielle, sillä nyt on asia ytimessään, lopetti Aku keskustelun.
(Naulan kantaan, Aku Rädyn sattuvia sanoja)
Vanha ihminen siinä “parkuu”, sillä se ei millään halua kuolla. Heittäytyypä vielä usein ennen kuolemaansa uskovaiseksikin pelastaakseen nahkansa! Ja kun vanhasta Aatusta tulee uskovainen, niin siitä se vasta uskovainen tuleekin! Se osaa nauttia hengellisistä lauluista, hurskaasta tunnelmasta, ylistyksestä, jopa Jumalan läsnäolossakin se viihtyy, – kunhan sen ei tarvitse kuolla!
Luontevasti Vanha Aatamikin ja Vanha Eeva oppivat ylistämään, profetoimaan, menemään hurmokseen, “voiteluun” ja transsiin, käyttämään “armolahjoja”, tekemään ihmeitä, saamaan ilmestyksiä! Jopa siiventyngät ja sädekehäkin saattavat ilmaantua! Mutta vanha ihminen ei peri taivasten valtakuntaa, vaan sen on kuoltava. Muutoin pelastus jää puolitiehen ja uskova ei pääse perille!
Uuden syntymän prosessi kristityillä pahasti kesken!
Valitettavasti on todettava, että edellä kuvatussa tilassa suurin osa kristikuntaa nykyään vaeltaa! Ei ole suostuttu “antamaan kastaa itseänsä”, riisumaan vanhaa ihmistä tekoinensa Herran toimesta. Vaelletaan itsepelastuksen ja omavanhurskauden tietä, päätepisteenä – ei taivas vaan kadotus!
Näin ymmärrettynä kaste on Jumalan teko, johon ja jonka työn alle ihminen suostuu ja sitoutuu koko loppuelämänsä ajaksi täällä maitten päällä.
Vesikastetoimitus, upottautuminen veteen ihmisen itsensä suorittamana tekona on tästä ns. “kasteen armosta” (jos tuota ilmaisua halutaan käyttää) julkinen merkki. Siinä tunnustaudutaan ja sitoudutaan tämän Jumalan työn, jumalallisen prosessin alle.
Jokaisessa liitossa on yleensä kaksi vastakkaista osapuolta. Ei sellainen ole mikään sopimusliitto, jossa toinen osapuoli suorittaa työn kyselemättä edes vastapuolen suostumusta ja mielipidettä asiaan. Jumalan työn yksipuolinen korostaminen antaa usein tällaisen vaikutelman!
Kun siis käsky kuului: “Anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi!”, merkitsi se Paavalille ja tulisi merkitä samalla meille jokaiselle Jeesuksen seuraajalle elinikäistä suostumista tämän jumalallisen prosessin, Jumalan teon alle. Meidän tulee olla yhdessä ristiinnaulittuna Kristuksen kanssa, mikäli haluamme lopullisesti pelastua ja saavuttaa voittopalkinnon! Reppu selässä vanhan Aatamin tai Eevan kanssa ei mahdu ahtaasta ovesta sisälle!
Kaste on siis kiinteä osa parannuksen lisäksi koko ihmisen pelastusprosessia, missä oikein ymmärrettynä uskova suostuu ottamaan ristin, itselleen kuolemisen eikä vain uuden elämän uskon kilvoitukseensa mukaan.
Valitettavasti moni kristitty on tästä sitoutumisesta kohtalonyhteyteen Kristuksen kanssa täysin luopunut ja palannut turvaamaan rituaaleihin, toimituksellisiin sakramentteihin, käskyihin ja määräyksiin ja kaikenlaisiin uskonnollisiin harjoituksiin ristin sijasta.
Tämä luopuminen näkyy erityisen selvästi siinä iänikuisessa kiistelyssä, missä vaiheessa ja iässä varsinainen vesikastetoimitus tulisi suorittaa! Pitääkö toimitus tehdä vauvaiässä, lapsena, aikuisena, ennen uskoa vai uskovana jne.?
Samalla komeasti puhutaan kasteesta Jumalan työnä ja kuitenkin ihmiset itse, – ei Jumala! – ovat siinä ratkaisemassa ja päättämässä, missä vaiheessa Jumalan sopii työnsä tehdä, että lopputuloksena olisi “oikein kastettu” ihminen!
Oikealla opilla ei pelastuta!
Tosiasiahan on, että kieltämättömät Kristus-elämän merkit, uusi elämä ja Kristuksen tuntemisen tuoksu ovat ilmestyneet ja seuranneet kautta kirkkohistorian monien Jeesuksen seuraajien elämässä, olipa heille toimitettu vesikaste lapsena, aikuisena, uskovana, oikein tai väärin tai joissakin tapauksissa jäänyt jopa kokonaan suorittamatta.
Tämä ei tee tyhjäksi tai yhdentekeväksi varsinaista vesikastetoimitusta. Jumalalle on kuitenkin pääasia, että Hän katsoo sen puoleen, jossa “Kristus on saanut muodon”, olipa ihminen ymmärtänyt Kristuksen opin alkeet täydellisesti, oikein tai vajavaisesti – tai ei sitten ollenkaan!
Oikea oppi ja opinmukainen Sanassa pysyminen ovat tärkeitä, jopa välttämättömiä seurakunnallisessa elämässä ja julistuksessa, mutta oikealla opilla ei pelastuta! Siihen tarvitaan Jumalan Pojan uskoa ja osallisuutta Hänen ristillä saavuttamaansa voittoon ja ylösnousemukseensa!
Ristiltä karannut Vanha Aatami “takaisin jokehen”!
Asia selkiintyisi huomattavasti, jos pohdittaisiin perusteellisesti, mitä Jeesuksen vaatimus “teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä” (Jh 3:7), pitää sisällään.
Eihän vanhasta voi syntyä uutta ja toisaalta uuden syntyessä täytyy vanhan väistyä ja viimein kuolla! Uskoon tullessa se kyllä saa kuolemantuomion, mutta jatkaa elämäänsä ja perkeleen tekoihin yhtymistä ja tekemistä, jos suinkin mahdollista.
Vain Kristuksen Hengen avulla se voidaan pitää Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna ja kuolemaan haudattuna, kunnes tulee aikanaan Kristuksen tullessa ylösnousemuksessa lopullisesti riisutuksi pois. Näin ollen kaita tie on kristityn ainoa valinta, jos mielii päästä perille!
Elävän kristityn tuntomerkki on, että hänellä on jatkuva taistelu lihan ja Hengen välillä! Jos tämä on laantunut, ollaan kuoleman tilassa! Silloin on syytä kuunnella kehotusta: ”Heräjä, sinä joka nukut ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!” (Ef 5:14; Ilm 3:2)
Olisikohan tämän vuoksi aihetta neuvoa aloittamaan niin kirkoissa, vapaissa suunnissa kuin kaikissa muissakin kuppikunnissa uskon tie uudelleen aivan alusta katumalla syvästi kristittyinä tähänastista ilman ristin osallisuutta tapahtunutta vaellustaan?
Osoitukseksi merkiksi tästä ilmaista näin halunsa korjata elämänsä suuntaa julkisesti maailmankin silmissä, suorittamalla “hyppy järveen”, eli antamalla upottaa tähän maailmaan rakastuneen ja ristiltä karanneen vanhan ihmisensä takaisin kasteen hautaan!
Tämä saattaisi olla reilua ja vakuuttavaa parannuksen tekoa ulkopuolisille, että väärän mallin ja todistuksen olemme Jeesuksen todistajina lähimmäisillemme antaneet!
Tämä ei olisi mitään Jumalan teon parsimista eikä kasteen uusimista, vaan parannuksessa palaamista takaisin keskeytyneen kasteprosessin, Jumalan oman työn alle!
Tällainen radikaali askel edellyttää tietenkin sen asian sisäistämistä, että varsinainen vesikastetoimitus ei ole mikään sakramentti! Ei siinä veteen yhdisty Jumalan Sana, oli vesi sitten kotoisin mutaisesta Jordanista tai huolella kirkollisilla rituaaleilla desinfioidusta kastemaljasta!
Vesi kuvaa kastetoimituksessa hukuttamista! Siinä ihminen ilmaisee suostuvansa ja hyväksyvänsä jo Nooan kautta Vanhurskaan Jumalan antamaan tuomioon vanhan ihmisen hukuttamisesta ja toivoo, että Jumala itse tekisi sen, jotta uusi luomus Kristuksessa pääsisi täydellisesti vahvistumaan. ”Minun tulee vähetä ja Hänen lisääntyä”, sanoi jo Johannes Kastaja.
Jumalan Sana saa ihmisessä sijaa vain ja ainoastaan, kun se otetaan vastaan uskon kautta! Ei siihen mitään maagisia rituaaleja ja vesitoimituksia lisukkeina tarvita!
Evankeliumi uskottava niin, että oikea kaste saadaan Jumalalta!
Veden merkityssisältö kastetoimituksessa on pelkästään kuvaannollista laatua. Sen perusmerkitys kastetoimituksessa on yksinkertaisesti kuvata kuolemantuomiota, johon syntinen, pilalle mennyt ihminen suostuu, tahtoen uskon kautta Kristukseen vertauskuvallisesti antaa Hänen Henkensä avulla hukuttaa syntisen lihansa ja näin luovuttaa itsensä Jumalan varsinaisen työn, kasteprosessin alle.
Siinä Kristuksen läsnäolossa suostutaan kilvoittelemaan niin, että Hänen Pyhä Henkensä saisi hallita ja tulella polttaa vanhan ihmisen tekoinensa ja nostaa esiin uuden ihmisen, joka Ylkänsä Jeesuksen saapuessa taivaan pilvissä olisi puhdas, tahraton ja rypytön Karitsan morsian.
Tätä Jeesus tarkoitti, kun Hän sanoi (Mk 16:16): “Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva!” Hän ei tässä puhunut vesikasteesta, vaan ilmoitti ja ilmoittaa tässä Sanassa meille kaikille: Joka saarnatun evankeliumin uskoo niin, että saa kasteen Jumalalta, so. että hänessä pääsee ristin alla Herran Jeesuksen, ristin Voittajan, lähettämän Pyhän Hengen läsnäolossa ja vaikutuksesta tapahtumaan “lihan ruumiin pois riisuminen, Kristuksen ympärileikkaus”, on pelastuva! Tämän maailman alkuaineita ja alkeisvoimia siihen ei tarvita!
Mahtavaa. Kiinnostavaa. Vaikka kysymys onkin nykyään julkisesti esitettynä jo täysin sopimaton, haluaisin sen pääministerille esitettynä heti tilaisuuden aluksi kuitenkin kuulla. Nimittäin, Herra pääministeri, oletteko antanut elämänne Jeesukselle?
Mikä ihminen on antamaan lahjaksi/velaksi saatua elämäänsä kenellekään.
Jos lähdemme siitä, että juuri kristillisen uskon mukaan ihmisen koko elämän ainoa tarkoitus on nimenomaan antaa se Jeesukselle ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivossa, ei kysymys ole mielestäni lainkaan vähäpätöinen.
Lähtökohta on torso, johtuen kirkkohallituksen asennoituvasta kysymyksenalusta. Hopo, hopo heijaa, tällaisille keskustelunavauksille. Olisiko tähän sopiva lainaus, Herra Olkoon Teidän Kanssanne.
”Herra pääministeri, oletteko antanut elämänne Jeesukselle?”
Kysymys edustaa imelää ratkaisukristillisyyttä, joka on mahdollisimman etäällä luterilaisuudesta.
Hurja heitto, Kari-Matti. Joten, nyt, perustelisitko hieman, mikä sitten on luterilaisuutta mahdollisimman lähellä, jos minun muotoiluni on mielestäsi siitä mahdollisimman kaukana.
Luet Kari vaikka muutaman Lutherin kirjoittaman kirjan. Tähän yhteyteen sopii ”De serve arbitrio” (Sidottu ratkaisuvalta).
Valtio tai vanhemmat eivät hurskailla perinnäisrituaaleillaankaan voi uskoa Jeesukseen toisen puolesta. Ratkaisu elämänsä antamisesta Jeesuksen käyttöön ja johdatukseen edellyttää samaa vapaan tahdon päätöstä kuin avioliittoa solmittaessa.
Kari-Matti, eiköhän me tehdä niin, että sinä ensin luet nuo kirjat, ja sitten kerrot minulle perustelusi. Jos viittaat kysymykseen vapaasta tahdosta, ei minun esittämääni kysymystä mielestäni voi kiemurrella pakoon mihinkään filosofis-teologisiin sfääreihin, tosi kristitty ainakaan.
Ihminen ei ”omista” elämäänsä, eikä siis voi ”antaa” sitä kenellekään mistään hinnasta.
Uskontojen tarkoitus on luvata rahaa vastaan sellaista, mistä eivät tiedä mitään. Vaikkapa ikuista elämää.
”Uskontojen tarkoitus on luvata rahaa vastaan sellaista, mistä eivät tiedä mitään. Vaikkapa ikuista elämää.” Charlotta Lindfors
Perustelisitko väitteesi! Miten se toteutuu kristinuskon piirissä Suomessa?
Hei,
Olen Karin kanssa samaa mieltä siitä, että tuo kysymys on tärkein kristitylle,
myös luterilaiselle kristitylle. Voisitko Kari-Matti avata vähän, miten De servo
arbitrio liittyy tähän? Aiotko Kari mennä tilaisuuteen?
Eilen kävin Gaudeamuksessa, siellä varmaan hyviä kirjoja, mutta parasta
oli kun tapasin ystäväni;)
ystävällisesti Matti
Matti Taneli moi, Kari-Matin vastausta odottaessa tervehdin myös sinua. Yritän päästä paikalle tuohon tilaisuuteen. Arkkipiispamme Kari (kuten häntä monet ulkomaiset kollegat perinteisesti kutsuvat) tapaa ymmärtääkseni seuraavana päivänä myös Ruotsin uuden arkkipiispan Antje Jackelenin täällä Helsingissä. Onkohan yleisön heitä missään mahdollista nähdä? Olisi nimittäin hienoa ottaa parit valokuvat, tai jopa selfiet.
Varhaiskristillisyydessä käytettiin yhteistä rahastoa, mistä luovutettiin varoja tarvitseville. Samoten yhteisateriat tarjosivat kokemuksen yhteisöllisyydestä. Tosin Paavali ei tiennyt mitään kommunismin harjoittamisesta. Klemens Aleksandrialainen sanoi, että ilman ihmisten ylläpidettyä varallisuutta on mahdotonta auttaa tarvitsevia. Ambrosius piti maata kaikille yhteisenä ja näin myös sadosta riittäisi kaikille jaettavaa. Augustinus tähdensi käyttötarkoituksen oleellisuutta siihen, millainen oli pätevä syy omaisuuden haalimiseeen. Samaa mieltä oli Gratianus 1100-luvulla ja totesi kaiken olevan kaikille yhteistä tosin ottaen huomioon epätäydellisen pyrkimyksen kiusaukseen. Akvinolainen liitti ihmisjärjen mukaan ymmärrykseen, että yksityisomistus ei niin huonoa ollutkaan eikä tätä myöskään voinut perustella luonnonlain perusteella. Mutta sitten syy tähän johdantoon. Akvinolainen esittää, että jos puute on niin ilmeinen ja pakottava, että huutavaa hätää on selvästi lievitettävä millä hyvänsä mitä käteen sattuu samoin kuin vaaran uhatessa Ihmistä, eikä ole mitään muuta keinoa Hänen auttamisekseen, silloin Ihmisen on sallittu lievittää ahdinkoaan toisen omaisuudella ja ottaa sitä joko avoimesti tai salaa. Tätä menettelyä ei voi leimata varsinaisesti varkaudeksi eikä ryöstöksi. ( Summa Theologica 2) Edellinen on kovasti sanottu, mutta voisiko tässä olla kysymystä Arkkipiispamme ja Ministerin tapaamiseen vai olisiko edellisestä nouseva kysymys liian ajassa oleva mahdollisuus. Toinen asia on sitten se, mitä teemme kirkolla joka sivuuttaa elettävän elämän ja sen haasteet ja katsoo iäisyyteen jo kastemaljalta.
”Nimittäin, Herra pääministeri, oletteko antanut elämänne Jeesukselle?”
Missä kohtaa Ut opettaa, kuten karsismaattinen liike toimii?
Eikö niin, kuten Pietarin helluntaisaarnassa, ottivat sanan vastaan. Sen jälkeen joko ojentaudutaan sanan mukaan tai lähdetään rakentamaan oman pään mukaan.
Kun valinta perustuu Jumalan ennaltatietämiseen, niin mikä on ihmisen osuus? Luther tutki huolellisesti asiaa, mutta teki virheitä samasta syystä kuin karismaattisuus. Yritti sovittaa ihmisen valintaa Jumalan valintaan. Toisaalta Luther oli puun ja kuoren välissä, joten piti löytää malli, joka soveltui siihen aikaan.
Aika on muuttunut. Olisiko hyvä pohtia uudelleen, mitä valinta ennaltatietämisen mukaan tarkoittaa.
Arkkipiispa Mäkiselle täysi tuki, kun hän koettaa pysyä pystyssä liberaalien, fundamentalistien, karismaattisten ymv. ryhmien vaatimusten ristiaallokossa. Mitä itse tekisin siinä tilanteessa tai sinä?
En minä ainakaan osaa antaa Mäkiselle ohjeita.
”Kun valinta perustuu Jumalan ennaltatietämiseen, niin mikä on ihmisen osuus? ” Kysyy Tapio.
Yhden vastauksen saamme vaikkapa Efesolaiskirjeen luvusta yksi, sen jakeista 3-7.
”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä…niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltämääräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan..”
Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuvat. Haluavatko kaikki ihmiset pelastua? Jos joku haluaa, niin se tapahtuu uskomalla Jeesuksen sovitustyö omalle kohdalle eli uskomalla Jeesukseen ja hänen sovituskuolemaansa omien syntien sovittajana, Vapahtajana.
Ps. vielä jossain toisessa kohtaa (en nyt ennätä etsiä) sanotaan jotenkin näin: ”Kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi”
Tapio Tuomaala: Kirjoitit: ”Luther tutki huolellisesti asiaa, mutta teki virheitä samasta syystä kuin karismaattisuus. Yritti sovittaa ihmisen valintaa Jumalan valintaan.” Kiinnostaisi kuulla vähän perusteluja tälle. Millä tavalla Luther koetti sovittaa ihmisen valinnan Jumalan valintaan?
Raamattu antaa yksiselitteisen kuvan ihmisen tilasta ja sen olemusta Paavali kuvaa:
”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei. Room.7:8
Kun puhumme vapaasta tahdosta tai valinnasta, niin meidän tulee ymmärtää vapautemme koskee ainoastaan synnin sisällä tehtäviä valintoja. Olemme vapaat valitsemaan oikean ja väärän välillä, koska tunnemme lain, mutta Pelastuksen suhteen me olemme voimattomat, Ihminen ei siis pysty tekemään yhtään vanhurskasta tekoa, muuten Armo ei ole enää Armo.
Jos me kiellämme synnin tilan ihmisessä, niin me olemme ja elämme siinä valheessa, josta sanotaan:
”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!”
Tuo valo on ihmisen syntymässä saatu sokaistu järki, josta ihminen ammentaa syntiinlankeemuksen tähden ”valonsa”, joka siis on valheellinen kuva ihmisestä ja Jumalasta, eli on pimeyttä. Tuon voi vain usko ymmärtää, luonnollinen ihminen pitää sitä järjettömyytenä.
Jos me kuvittelemme Pelastavan uskon olevan meistä lähtöisin ja vapaan valinnan aikaansaama operointi, niin me olemme harjoittaneet itsevalittua Jumalan palvomista, jonka Raamattu tuomitsee turhaksi. Sitä tuntuu olevan paljon liikkeellä, tämä kantaa myös nimeä kristillinen humanismi.
”Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.” Kol.2
Teologia tuntee käsitteen Jumalan Armovalinta ja sen tunteminen on kirkolle ensiarvoisen tärkeää, mikään ihmisestä lähtevä, ei synnytä uskoa, sen tekee yksin Jumalan Sana, joka on tullut Taivaasta meidän luokse. Kristus.
Kuka uskoo saarnamme sanoi jo Jesaja: ”Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?” Jes.53:1
Kysymys on edelleen ajankohtainen, sillä uskominen ei ole teko, ratkaisu tai valinta, vaan jotain aivan muuta.
Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta, jos joku kuulee, ja ottaa Jeesuksen vastaan, niin se on aina Herran teko.
Ihmisellä ei ole siihen mitään osuutta, kun Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ihmisen.
Jos joku ei ymmärrä, mistä puhun, niin yleisin este on järki, joka sotii uskoa vastaan. Me olemme Jumalan teko, emme itsemme omat.
Olemme sitä syntisinä ja pelastettuina. Sen tähden sanotaan: ”Joka ei synny uudelleen ylhäältä, ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.”
Lihaan me olemme syntyneet kaikki luonnollisen syntymämme kautta, johon siihenkään, emme ole voineet vaikutta, mutta lihan ei ole annettu ymmärtää Hengellisiä, synnin tähden, joka asuu meissä.
Jumalan Vanhurskaus ilmoitetaan uskosta uskoon.
Jeesus Kristus on uskon alkaja ja täyttäjä. Me emme siihen voi mitään lisätä.
Me olemme Jumalan toimivan Sanan kohde ja objekti, jolle annetaan.
Me emme voi antaa mitään elämää, vaan olemme saaneet elämän, ei se ole omamme. Tämän ymmärtäminen on Kristillisen uskon ytimessä.
Annetaan vielä Lutherille puheen vuoro, sillä meinasi päästä hengestään, kun rupesi julistamaan Paavalin opetusta siitä, mitä on Kristillinen usko.
”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta.” Luuk. 10:21
Maailman viisaat tekevät kristillisessä seurakunnassa oman mielensä mukaan. Heidän on korjailtava kaikkea, minkä Jumala tekee. Jumalaa kurjempaa ja erehtyvämpää ei ole maan päällä. Jokainen pyrkii hänen opettajakseen ja johtajakseen.
Tämä sana ei suinkaan merkitse sitä, että Jumala todella salaisi tai tahtoisi salata evankeliumin, sillä käskeehän hän saarnata sitä julkisesti kaikkialla. Mutta hän on valinnut sellaisen saarnan, jota viisaat luonnostaan kammoavat ja joka on heidän omasta syystään heiltä salattu, koska he eivät tahdo ottaa sitä vastaan. Jumala ei voi sietää sellaista epäuskoa ja kiittämättömyyttä, mutta ei hän silti tahdo ketään tukasta vetää. Hän antaa mennä menojaan sen, joka ei tahdo ottaa vastaan hänen evankeliumiaan, vaan pitää itseään Jumalan sanaa viisaampana. Yrittäköön sitten, mitä saa aikaan oman viisautensa varassa. Kuta enemmän nämä silloin seuraavat omaa viisauttaan, sitä kauemmas he loittonevat evankeliumista.
Oma viisautemme jumalallisissa asioissa on juuri se silmä, jonka perkele paratiisissa aukaisi, kun Aadam ja Eevakin perkeleen nimessä järkeilivät. Tämä viisaus on yhä vielä painona niskoillamme.
M Luther