Mikä on Jumalan Israel 4 (4)
Ihmisen pelastustapahtuma on monitahoinen. Ajattelevien ihmisten tulisi tajuta, että käsitteet usko, lahjavanhurskaus, uusi syntyminen, kaste, ehtoollinen, Jumalan Israel, Jumalan seurakunta eli kaikki nämä kuuluvat niin välttämättöminä näkökulmina ja osakäsitteinä koko ihmisen pelastustapahtumaan, ja että jonkun näistä puuttuessa ei ihmisen pelastumista voida kokonaisuutena käsittää.
Tosi Israelin kansalaisuutta nauttivan uuteen liittoon kuuluvan luulisi tämän ymmärtävän, mutta vuosisatoja oikeaksi saarnatut opit ja isien perinnäissäännöt sekä kristittyjen että juutalaisten keskuudessa näyttävät istuvan niin lujassa, että “Herran sanakaan ei sitä voita” kuten vanhassa, nykyisestä laitoksesta poistetussa körttivirressä sanotaan:
“Mutta syntisten sydän on paatunut, Etteivät he vaaria ota. Se maantienlaiseks on maatunut, Sitä Herran sana ei voita, Vaikka taivaat ja maa sillä luotihin, Vaikka voipi se aukaista haudatkin, Niin syntisten sydän ei muutu! …Kiivaimmatkin totuuden saarnaajat Saavat kuuroille korville huutaa!”
Lisättäköön: Kun “oikea oppi” ja katumus parannuksineen ovat vastakkain, “oikea oppi” voittaa aina – valitettavasti! Onhan sillä totuuden muoto silloinkin, kun sisältö sattuu olemaan väärää!
Parannuksen tekijää sen sijaan uhkaa aina kunnian ja maineen menetys – jopa vainot! Tästä huolimatta tulisi valita katumuksen ja parannuksen tie!
Sanoohan Jeesus: “Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä!” Mt 10:39 Oikeaa oppiakaan ei ole syytä varjella todellisen elämänsä kadottamisen kovin korkealla hinnalla!
Mikä siis on Jumalan Israel? Mikä on omaisuuskansa? Onko se juutalaiset, nyky Israel, ns. pakanakristityt vai kaikki Jeesukseen uskovat?
Edellä esitetyn pohjalta voimme todeta, että
1) Jumalan Israelin muodostavat ja siihen kuuluvat kaikki Jeesuksen seuraajat ja Häneen uskovat ja Herrakseen tunnustavat ihmiset.
Opillisesti he ovat monta kertaa perin keskeneräisiä ja jopa vielä osittain tämän maailman siteissä olevia ihmisiä, olivatpa sitten juutalaisia, kreikkalaisia, barbaareja tai skyyttalaisia, orjia tai vapaita, viisaita tai tyhmiä. He kaikki ovat suostuneet siihen, että he uskon yhteydessä Kristukseen ovat riisuneet vanhan minänsä “kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen Hänen kaltaisekseen” Rm 1:4; Kol 3:10-11).
2) Tämä Jumalan Israel ei ole myöskään sama kuin Jaakobin jälkeläisistä koostunut vanhatestamentillinen, historiallinen Israel, sen enempää kuin juutalainen kansa, nyky-Israel tai kristikunta, eikä se ole mikään kirkko tai jokin muu organisaatio.
Sen sijaan kaikkiin edellä mainittuihin, jotka koostuvat ihmisistä, voi sisältyä myös “oikeita Jaakobin jälkeläisiä”, niitä, jotka ovat Jumalan itsensä tuntemia ja Israel-nimellä kutsumia (1Ms 32:28).
He ovat todellisia Jumalan Israelin jäseniä, Hänen omaa edeltä tuntemaansa kansaa, ja Hänen silmäteriään.
3) Jumalan Israel ei saanut alkuansa Jabbok-virran rannalla, kun Jaakob sai nimen Israel, vaan sen ensimmäiset jäsenet olivat Aadam ja Eeva, kun he Jumalan kutsumina suostuivat syntiä tehneinä tulemaan esiin piiloistaan Luojansa tuomittaviksi.
Siitä lähtien kaikki ihmiset kautta koko historian ovat tavalla tai toisella joutuneet Jumalan kutsun eteen. Sanoohan Herra Hesekielin kautta: “Te, ihmiset, olette minun lampaani, laitumeni lampaat!”(Hes 34:31) ja “Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen”(Hes 34:11).
Jeesus totesi tämän sanoessaan monien tulevan kutsutuiksi, mutta vain harvat näistä kutsun saaneista tulevat valituiksi! Nämä kutsutut, jotka Jumala on Kristuksen sovitustyön kautta armahtanut ja joista toivon mukaan tulee valittuja, muodostavat varsinaisen Jumalan Israelin!
Ja valitettavasti tästäkään sakista eivät kaikki tule pelastumaan! Mutta tämä on kuitenkin juuri se “valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa”, josta Pietari kirjeessään puhuu (1Pt 2:9).
4) Tämä Jumalan “omaisuuskansa”, Jumalan “oma kansa”, kuten uusi käännös sen ilmaisee (“Muistakaa, että olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa. Herra, teidän Jumalanne, valitsi teidät maailman kaikkien kansojen joukosta omaksi kansakseen.”, 5 Ms 7:6; 14:2),
koostuu myös Vanhan Testamentin ilmoituksen mukaan kansojen seasta kutsutuista yksilöistä (hepr. mikkool haa-ammiim, kaikista kansoista ‘lähtöisin’).
Niinpä Aabraham sai kutsun, ei vain irtautuakseen Kaldea Uurissa olevasta kansasta vaan jopa “omasta suvustaan”.
Niin myös Jaakob, tuo petkuttaja jo nimensäkin puolesta, sai nimekseen Israel (= Jumala taistelee hänessä), kun hän oman riittämättömyytensä tajuten tunnisti väkivaltaisena esiintyneen vastustajansa Jumalan enkeliksi ja tarrautuen häneen kiinni pyysi: “En päästä sua, ennen kuin mua, käyt siunaamaan!” (Virsi 631:4)
Tällä “kunniallisella” patriarkka Jaakobilla oli kahden päävaimon lisäksi pari pakanavaimoa, joiden kaikista jälkeläisistä vanhatestamentin aikuinen Jumalan omaisuuskansa, silloinen Israel, muodostui. Tähän kansaan liittyi matkan varrella paljon muitakin vierasheimoisia, “pakanoita”, kuten esimerkiksi pakanavaimo Ruut ja portto Rahab.
Näin huomaamme, että jo vanha Israel oli varsin sekarotuista sakkia, jossa “pyhä siemen”, jota sanontaa Esran kirjassa käytetään, ei ole alusta pitäenkään pysynyt “puhtaana”, vaan on todella sekaantunut moniin kansoihin.
Esran ja Nehemian samoin kuin Malakian kirjojen viittaukset seka-avioliittojen purkutuomioihin ja niiden seurauksiin, itkuihin ja valituksiin, kun pakanavaimot lapsineen ajettiin pois, onkin nähtävä jumalisista perusteluistaan huolimatta Jumalan tahdon vastaiseksi kiivailuksi, jossa armottomuus on ohittanut laissa tärkeimmän: “oikeuden ja laupeuden”(Mt 23:23).
Yhtä hyvin Jumala vihaa pakanavaimojenkin hylkäämistä ja heidän avioliittojensa särkemistä uskonnollisin perustein! (Mal 2:16)
Todettakoon tässä yhteydessä selkeästi: Jumala todella vihaa myös niitä eri herätysliikkeiden kristillisten yhteisöjen piireissä olevia hurskastelijoita, jotka oikeaoppisuuden nimissä katsovat olevansa oikeutettuja tuomitsemaan, hajottamaan ja särkemään uudelleen avioituneiden eronneiden perheitä. Herra ei ole käskenyt ketään päitä katkomalla levittämään tai siivoilemaan valtakuntaansa!
Älkäämme mekään vieroksuko tai erotelko ketään ihmistä menneisyytensä tai syntyperänsä puolesta, sillä Herra itse on ilmoittanut pitävänsä omana (omaisuus)kansanaan riippumatta siitä, mitä kansallisuutta ihmiset ovat, vain niitä, jotka noudattavat kaikkia Hänen käskyjään ja säädöksiään totellen ja seuraten niitä kaikesta sydämestään ja sielustaan (5Ms 26: 16-19)!
Tämä taas ei onnistu kenellekään ihmiselle “juutalaisuutensa” tai ”kreikkalaisuutensa” tai ”syntisyytensä tason” tai ”jumalisuutensa tason” perusteella, vaan yksin armosta Kristuksen tähden!
Jeesus varoittikin aikansa omahyväisiä ihmisiä, sanoen, että ”portot ja publikaanit menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan”! Toisin sanoen vain niiden kohdalla, joilla on sellainen “Jumalan Pojan usko”, mikä Paavalilla oli!
Ja tämän ”Jeesuksen uskon”, ei siis ihmisestä itsestään käsin suuntautuvan omavoimaisen uskon Jeesukseen, voi saada jokainen ilmestyksen lahjana vain kuunnellessaan evankeliumin saarnaa ja tekemällä parannuksen, olipa sitten ”jumalinen” tai ”siivosyntinen”, varas, rosvo, homo tai lesbo, kuka tahansa!
Heistä ja vain heistä sanotaan: “Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut.” (1 Pt 2:9-10)
5) Nyky-Israelkin koostuu kansalaistensa puolesta hyvinkin pitkälti lihallisen syntyperänsä suhteen “sekakansasta”, joista eivät läheskään kaikki ole syntyneet “juutalaisesta äidistä”.
Pikemminkin heitä yhdistää yhteinen juutalainen usko, juutalaisuus kuin puhdasrotuisuus, “pyhästä siemenestä” syntynyt puhdas Israel. Sen perusteellahan juutalaiseen uskonnolliseen perinteeseen syntyneellä tai siihen kääntyneellä on oikeus nyky-Israelin kansalaisuuteen.
Sen sijaan todellisen Jumalan Israelin kansalaisuuteen, omaisuuskansaan tämä perustelu ei riitä! Siihen tarvitaan uudesti, ylhäältä syntyminen!
6) Jumalan silmäterä – mikä se siis on?
Jumalan Israelia, omaisuuskansaa, kutsuttuja ja valittuja, kuten edellä on käynyt ilmi, ei ole koskaan syrjäytetty tai korvattu jollakin kirkolla tai muulla yhteisöllä.
Se on aina ollut olemassa siitä lähtien, kun Jumala kutsui ensimmäisen ihmisparin pensikosta piileskelemästä eteensä.
Se koostuu niistä, jotka ovat tehneet teshuuvan, parannuksen, tunnustaneet jumalattomuutensa ja syntinsä, jonka palkka on kuolema ja tästä tuomiosta huolimatta jättäytyneet pyhän Jumalan käsiin ja saaneet kohdata Hänessä armahtavan Jumalan, joka Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa on antanut ja antaa Häneen uskoville iankaikkisen, uuden elämän.
Ne jotka ovat eläneet ennen Jeesuksen ristinsovitusta, ehtien kuolla ajallisen kuoleman tai ne, joille muusta syystä evankeliumia Jeesuksesta ei ole ehditty julistaa eivätkä siksi ole voineet siihen kantaa ottaa, ovat saaneet kuulla ja mahdollisuuden uskoa ajallisen kuolemansa jälkeen. Onhan kuolleillekin julistettu evankeliumi (Jh 5:25; 1Pt 4:6).
Kaikki ne, jotka ovat kuulleet evankeliumin ja uskoneet tai uskovat siihen siten, että ovat samalla suostuneet tai suostuvat tulemaan kastetuksi Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, so. kohtalonyhteyteen Kristuksen kanssa, ovat Jumalan silmäteriä.
Vain lihallisen syntyperänsä perusteella näihin Jumalan silmäteriin ei tässä mielessä kukaan kuulu, olipa sitten juutalainen tai kreikkalainen!
Ja lopuksi,
7) Keitä tulee siunata?
Kun Jumala käski pappi Aaronia siunaamaan israelilaisia (4Ms 6:22-27), on tämä käsky voimassa tänäänkin koko Jumalan Israelille, uuden liiton kansalle, todelliselle pappiskansalle. Heidän tulee siunata kaikkia Jeesukseen uskovia veljiään ja sisariaan.
Siunaaminen heprean kielessä merkitsee alkuaan polvistuttamista.
Tämä papillinen ns. Aaronin siunaus, Herran siunaus, on itse asiassa kolmijakeinen rukous (jj.24-26), jossa kukin jae sisältää Herran pyhän nimen (Jahve).
Ensiksi rukoillaan (j.24) maallista hyvää ja varjelusta kaikesta pahasta.
Toiseksi (j.25) pyydetään anteeksiantamusta, mikä saadaan, jos ja kun Herra armossaan näyttää (= valaisee) ihmiselle kasvonsa eikä niitä peitä.
Kolmanneksi (j.26) “rukoillaan siunauksen korkeinta astetta, Jumalan rauhaa, jonka se tuntee sydämessään, joka on tietoinen Jumalan rakkaudesta (vrt. Ps 73:23-26); ketä Jumala rakastaa sille hän kääntää kasvonsa, mutta ketä hän vihaa, siitä hän kääntää kasvonsa pois”. (Puukko, Raamatun selitysteos)
Kun näin polvistuttamiskehoituksin Herran, Jahven nimi lasketaan koolla olevan seurakunnan, Jeesukseen uskovien ylle, niin Herra itse toteuttaa rukouksen, so. siunaa polvistuttaen (nöyryyttäen) kansansa eteensä ja vastaa rukouksiin (j.27)!
Näin ymmärrettynä, kun Jahven nimi lasketaan kolme kertaa seurakunnan ylle, on vähintäinkin sopimatonta tähän Herran siunaukseen lisätä perinteisesti sanat “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”, ikään kuin tämä peräkaneetti maagisesti varmistaisi Jahven itsensä olevan siunauksessa mukana.
Sopimatonta on myöskin näihin Jumalan sanoihin lisätä sana“Israel” (5 Ms 4:2; Snl 30:6; Ilm 22:18-19), kuten Israelin ystävien piireissä on otettu tavaksi tehdä, sillä silloin ollaan siunaamassa pelkästään lihallista Israelia, joka ei ole tämän siunauksen perillinen, kuten edellä on todettu!
Oikein ymmärretty siunaaminen
merkitsee sovittavaa veljeyden ja keskinäisen rauhan julistamista turmeltuneen luontonsa vuoksi keskenään riitelevien uskovien kesken.
Se on toinen toisilleen toivottamista, että Jumala itse polvistuttaisi jokaisen Kristuksen eteen. Hän on omalla verellään poistanut vihollisuuden. Hän on antanut itsensä kuolemaan meidän edestämme ja siten riisunut aseet hallituksilta ja valloilta. Hänen ristinsä veren kautta ainoastaan tosi Jumalan Israel saavuttaa rauhan!
