Sanalla sanoen: pelkää Jumalaa ja ole hurskas, mutta älä kuitenkaan luota tähän hurskauteesi, vaan lohduta itseäsi ainoastaan rakkaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ansioilla, niin sinulla ei ole mitään hätää. Tämä usko auttaa kelpaamaan itselleen, vaikka kuuliaisuus tässä elämässä onkin heikkoa ja vajavaista. Sillä se riippuu Kristuksessa, jonka tähden meille annetaan anteeksi kaikki se, joka tässä kuuliaisuudessa vielä on vajavaista.
Martti Luther, Lyhyt evankeliumipostilla, s. 245, Sley-Media Oy, Helsinki, 2016.
Mika
Kiitos tekstistä.
Kiitos Jumalalle.
Katso, minä (Jeesus) olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea. Ilm. 3:8
Kristilliseen elämään kuuluu kolme asiaa: usko, rakkaus ja risti.
Ei Herra käske meitä kantamaan sitä ristiä, jonka hän on itse kantanut, vaan hän sanoo: Kukin kantakoon oman ristinsä. Itse kullekin on risti varattu hänen voimiensa mukaan. Sillä emme jokainen voi kärsiä samaa, koska emme jokainen ole uskon ja hengen puolesta samanlaisia.
Armon välähdyksiä Lutherin seurassa, s. 31, Uusi Tie, 2004.
Mika,
Menoasi taivaaseen jarruttaa Luther.
Ei kilpalaulantaa, mutta tasaisin väliajoin korkeimmin teologisesti koulutetut levittävät Lutherin tulkintaa mitä Jumalan Pojan usko on, jonka Hän lahjoittaa jokaiselle, jotka Isän vedossa ovat tulleet Jeesuksen pelastettaviksi.
Luther ”kirkastaa” käsitystään tästä jokapäiväisestä itsensä kieltämisestä, oman ristinsä ottamisesta eri perusteilla kuin Jeesus. Näkemystään hän erittelee mm. kirjassaan ”Mannaa Jumalan lapsille”, jossa kaiken voittava usko muuttuu mukana raahattavaksi säkiksi, joskin kunkin kantokyvylle sopivaksi.
Usko on lahja, jonka Jeesus ristillä hankki, jota Hän kuvaa ikeeksi, soveliaaksi jokaisen harteille, jopa kevyeksi.
Uskonpuhdistuksen suurin löytö on syntisen ihmisen pelastuminen armosta Kristuksen tähden uskon kautta. Reijo, sinulla helluntailaisena taitaa olla ennakkoluuloja Lutheria kohtaan. Käsittääkseni kuitenkin hyväksyt esim. uskonvanhurskauden, josta Lutherkin paljon puhui.
Uskon, että Jeesuksen omien sanojen mukaan edelleen ”Jumalalle on kaikki mahdollista” sekä myös ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo”. (Ks. Matt. 19:26, Mark. 10:27 ja Mark. 9:23)
Kaikki on Armoa, Armosta. On Jumalan armoa, että Jumala vetää jokaista ihmistä puoleensa, Jeesuksen pelastettavaksi, mutta se on Jumalan reiluutta, että hän ei ketään pakota parhaaseen, oikeaan. Sakramentalinen opetus ”pakottaa” ihmisen kasteen armoon. Tähän samaan liittyen Vatikaani 2 julisti opin, että kaikki ihmiset sitten lopuksi tavalla tai toisella pelastuvat.
Käytät ilmaisua ”löytö”, mikä sinänsä on oikein, kun pelastusta, taivaaseen kelpoisuutta etsitään. Eli on kysymys vanhurskautuksesta, mikä on Jumalan jokaiselle tarjoama lahja, minkä voi hyljätä.
Suurin osa ihmisistä hylkää tuon lahjan, keskeisin sakramanetalismin julistus on, että ihminen ei voi tehdä mitään, eli vastaanottaa tarjottu pelastus, Jumalan Pojan usko. Usko ei ole tekemistä vaan olemista, mikä vaikuttaa tekemistä, ja ilman sitä kukaan ei ole näkevä Herraa.
Uskoontulo, eli lahjavanhurskautus on kaiken alku. Vasta sen jälkeen ihmisellä on oma risti, eli henkilökohtainen usko. Katolisissa kirkoista, heidän oppinsa mukaan, ei niissä sitä ole.
Vielä Armosta: sitä ei ole, jos sen on toistuvasti jalkoihinsa polkenut, eli kaikin tavoin pilkannut Jumalan Henkeä.
Kaikki Jumalan ”mahdollisuudet” on Jumala ilmoittanut. Tämän ilmoituksen ydin on sen muuttumattomuus, sen seuraamukset. Ei Jumala pelasta kaikkia ihmisiä, vaikka Vatikaani 2 näin sääti.
Vaikka puhutaankin kasteesta, tulee myös puhua armon vastaanottamisesta. Tunnen monia luterilaisia, jotka näin tekevät.
Mika,
Arvostan, että huomoit kommenttini.
Armo on Jumalan hyvä tahto ihmisiä kohtaan. Ensimmäisiä armon/armahtavaisuuden osoituksia oli Nooan arkki ja noin sadan vuoden julistus kaikin tavoin turmeltuneelle ihmiskunnalle, eli kehoitus pelastautua tulevasta vedenpaisumuksesta.
Tänä päivänäkin parannuksen saarna on julistus pelastautua tuholta. Aina suurin tuho on henkilökohtainen ikuinen kadotus, ero Jumalasta. Siksi suurin asia, merkitys, on VASTAANOTTAA pelastus ennen kuolemaa. Tämä maailma on tulelle talletettu ja tuhoutuu, mutta ei ole huolen aihe yksilön kohdalla, mitä maailmanlaajuisuuteen tulee.
Sitten Paratiisin lankeamuksen jälkeen alkoi aika automaattiseen tuhoon, jos otollisen tilan jälkeen hylkää tarjotun pelastuksen. Hylkääminen on tietoista niinkuin on Armon, pelastuksen vastaanottaminenkin. Olemme näiden kahden asian suhteen Jumalan veroisia tahtomisessa, eikä ratkaisuvaltaamme ole sidottu vaan vapautettu.
Sen tähden jos tahdot olla terve ja parannettu, niin käänny ja katsahda Kristukseen ja luota sydämesi pohjasta häneen. Silloin voit tunnustaa: Kristuksen tuska on minun lohdutukseni, hänen haavansa ovat minun terveyteni, hänen rangaistuksensa on minun pelastukseni, hänen kuolemansa on minun elämäni.
Martti Luther, Armoa armosta, s. 8-9, SLEY, 1966.
Missä olet? 1. Moos. 3:9
Piilotteletko sinä itseäsi häneltä, joka tahtoisi lähettää sinut tekemään siunattua työtään omalla tavallaan? Kuuntele, kun sanon sinulle: ”Herra tarvitsee sinua.” Kenties hänellä on sinun varallesi vain jokin pieni tehtävä, mutta se on tärkeä. Hän tarvitsee sinua. Älä käännä hänelle selkääsi; älä kieltäydy hänen työstään: älä aloita laatimalla itsellesi lakeja, mitä tahdot tehdä ja mitä et tahdo, vaan huuda sydämesi syvyyksistä asti: ”Tässä olen, lähetä minut.”
W. Hay Aitken, Hiljaisiin hetkiin, Tammikuu 3. päivä, Päivä, 1996.
Tästä kirjasta otan valikoiden sitaatteja.
Hyvä blogi, kiitos Mika! Jeesus on maksanut kaikki velkamme. Hänessä olemme pelastetut.
Aamen.
”EI” RUKOUSVASTAUKSENA
On sanottu, että Jumala vastaa aina rukouksiin, mutta hänellä on siihen kolme eri tapaa: ”kyllä”, ”ei” ja ”ei vielä”. Ensimmäinen on helpoin ymmärtää. Yleensä se on ainoa tapa, joka mielletään rukousvastaukseksi. Muita on vaikeampi tunnistaa sellaisiksi. Toiseksi helpoin on käsittää, että Jumala ei vastaa heti, mutta vastaus tulee aikanaan. Jostain syystä hän joskus pitkittää vastaamista. Erään emännän puoliso tuli uskoon ja emäntä kertoi tohkeissaan, että hän rukoili asiaa kolmekymmentä vuotta ja heti Jumala vastasi. Tämä on oikea asenne. Kyllä Jumala vastaa, mutta tuo ”heti” saattaa viipyä.
Hankalin vastaus on ”ei”. Se ei tunnu vastaukselta lainkaan. Jos lapsi pyytää isältä leipäveistä, isä ei kenties anna, koska arvelee lapsen vahingoittavan sillä itseään. Kieltäminen on siis tässä tapauksessa vastaus, jopa erittäin hyvä vastaus. Lapsen pyyntöön suostuminen olisi saattanut olla lapsen kannalta tuhoisaa. ”Ein” sanominen ei ollut tylyyttä vaan rakkautta. Lapsi voi kokea sen isän ankaruutena tai epäoikeudenmukaisuutena, mutta joskus myöhemmin hän tajuaa isän olleen oikeassa.
Me emme Jumalan lapsina tiedä, mikä meille kulloinkin on parasta. On turvallista ajatella, että Isä tietää ja tekee aina oikein. Siksi rukoileminen on hyvin turvallista: vaikka rukoilisin väärin, saan oikean vastauksen.
Kerran Jeesuksen luo tuli nainen, jolla oli kova hätä. Hänen lapsensa oli vakavasti sairaana. Naisen kerrotaan olleen kanaanilainen, siis ei-juutalainen. Ahdistuneena hän huusi Jeesukselle: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni!” Nainen oli siis oikealla asialla, hänen hätänsä oli suurin mahdollinen, sillä hänen lapsensa tarvitsi apua, ja kaiken lisäksi hän puhutteli Jeesusta kunnioittavasti Daavidin Pojaksi.
Mutta sitten tulee yksi Raamatun kummallisimmista jakeista: ”Jeesus ei vastannut naiselle mitään.” (Matt. 15:23). Kuinka Jeesus voi olla noin tyly? Hänhän on epäkohteliaskin, sillä kyllä nyt jotain sentään kuuluisi vastata. Miten hän voi sivuuttaa ihmisen tuskan vaikenemalla?
Vaikenevaa Jeesusta on hyvin vaikea ymmärtää. Mutta ei tilanne taida silti olla kovin harvinainen. Eiköhän monen meidän elämässämme ole ollut aikoja, jolloin Jeesus näyttää vaikenevan. Vaikka kuinka rukoilen, taivas pysyy suljettuna. Jeesuksen vaikenemiseen täytyy olla jokin tärkeä syy.
Tekstissämme kerrotaan opetuslasten hermostuvan Jeesuksen vaikenemiseen. Jeesus ei ole kuitenkaan hermostunut. Sitten hän lopulta vastaa, mutta millä tavalla! Hän puhuu kuin ei tajuaisi laisinkaan naisen hätää. Hän ryhtyy puhumaan Jumalan pelastussuunnitelman aikajärjestyksestä, jonka mukaan pelastus tulee ensin juutalaisille ja sitten vasta muille. Jeesus sanoo aivan oikean ja tärkeän asian, mutta sillä ei näytä olevan mitään tekemistä naisen hädän kanssa. Nainen ei halua kuulla pelastushistorian oppituntia vaan jatkaa kiihkeää avunpyyntöään. Jeesuksen toinenkin repliikki on edellisen kaltainen, jopa vielä oudompi: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipää ja heittää sitä koiranpenikoille.”
Nainen vastaa: ”Ei olekaan, Herra.” Nainen siis myöntää Jeesuksen olevan oikeassa, mutta jatkaa silti avunpyyntöään. Lopulta Jeesus yllättäen sanoo: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Ja siitä hetkestä tytär oli terve.
Mitä tämä erikoinen raamatunkohta meille opettaa? Jeesuksen näkökulmasta ainakin kaksi asiaa. Jeesus tiesi lopputuloksen ja siksi saattoi koetella naista. Hän tiesi, että nainen kestäisi koetuksen ja saisi lopulta avun. Koeteltu usko on parempi kuin koettelematon usko. Toinen asia on, että puhumalla ensin muista asioista Jeesus halusi opettaa naiselle jotain sellaista, mitä tämä ei olisi oppinut, jos olisi saanut vastauksen heti. Joskus Jeesus viivyttää meiltä vastausta voidakseen opettaa meille ensin jonkin muun tärkeän asian.
Naisen näkökulmasta tekstistä löytyy ainakin tällainen opetus: kun ihmisellä on hätä, on oikein mennä sen kanssa Jeesuksen luo. Rukouksen kohde oli oikea. Myös sinnikäs pyyntö oli oikea ja naisen tilanteessa ainoa mahdollinen. Mutta ennen ratkaisevaa avun saamista tapahtui jotakin. Kun Jeesus sanoo, että oikeastaan nainen ei ansaitsisi apua, nainen myöntää hänen olevan oikeassa. Hänen sanansa ”kyllä, Herra” ovat tärkeät. Hän hyväksyy sen, että Jeesus voi jättää hänet ilman apua.
Oletko kokenut joskus tällaista? Rukoilet ja rukoilet ja rukoilet ja sanot Jumalalle, että hänen pitää auttaa sinua. Olet rukouksessa kestävä, niin kuin pitääkin. Mutta sitten jonain päivänä oivallat uuden näkökulman ja sanot: ”Tapahtukoon sinun tahtosi. Tee niin kuin haluat. Sinä olet Jumala, en minä. Suostun siihenkin, että et vastaa.”
Herra, kiitos että kuulet kaikki rukoukseni. Kiitos niistä päivittäisistä rukousvastauksista, joita en ole osannut sellaisiksi lainkaan nimittää. Kiitos niistä vastauksista, jotka vielä viipyvät, mutta ovat varmasti tulossa. Kiitos niistäkin, joissa sanot minulle ”ei”. Kiitos että se tapahtuu minun parhaakseni. Kiitos että olet rukouksia kuuleva Jumala. Kiitos että saan jäädä luottavaisesti sinun hyvien käsiesi suojaan. Aamen.
Eero Junkkaala, Miten rukoilla?, Askelia rukouksen maailmaan, s. 18-23, Kirjapaja Oy, 2003.
Nainen olisi voinut mennä lapsensa kanssa lääkäriin, kyllä lääkäreitä oli jo tuolloin. Lääkäri on velvollinen auttamaan kaikkia, ei hän saa valikoida, vaikka ei pitäisikään naisista, tai naisia arvollisina avunsaajina, tai ihmisinä yleensä, niin ei sitä lapselle saa kostaa. Lapsihan tässä sairas oli.
Kerrotaan toisesta naisesta, jonka Jeesus paransi: Ja siellä oli nainen, joka oli sairastanut verenjuoksua kaksitoista vuotta ja paljon kärsinyt monen lääkärin käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuutensa saamatta mitään apua, pikemminkin käyden huonommaksi. Mark. 5:25-26
Kerrotaan myös naisesta, joka tuli lääkärin vastaanotolle, se oli aikana jolloin Israelin maassa sai lääkärinä toimia vain ja ainoastaan Jeesuksen kristuksen sotilaat, jotka pitivät hallintoa maassa. Oli myös paikallisia lääkäreitä. Nainen siis tuli vastaanotolle ja valitti väsymystä, uupumusta, ja alakuloisuutta, mielen masennsuta. Paikallinen lääkäri oli sitä mieltä, että kysymys on nestevajauksesta, mutta kristillinen lääkäri oli sitä mieltä, että naisessa on paha henki, ja se saadaan pois vain tekemällä kallonporaus. Ja koska heillä oli valta, naisen kallooin porattiin risti pahan hengen karkottamiseksi, mutta nainen kuoli. Vedellä olisi voinut parantua.
Mikä muuten on tuollainen verenjuoksutauti, onko se sama jonka pysäyttämisessä Rasputin oli hyvä ja taisivat myös monet suomalaiset kansanpparantajat vanhalla ajalla osata veren seisuatuksen. Sitä taidettiin pitää noituutena, koska siihen ei kuulunut uskonnollisia elementtejä.
Mihin lähteeseen tämä kertomus naisesta perustuu?
Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta. 1. Tim. 6:10-11