En ymmärrä ollenkaan, en käsitä, en hiffaa, puhumattakaan hokaamisesta. Sellainen kuin viime viikko vl-uutisineen ja tiedotustilaisuuksineen olikin, sunnuntaina useissa saarnoissa käsiteltiin Kristuksen kirkkolakia. Ystäväni ovat olleet kuulolla ja kertoneet, itselläni seurapolut ovat kertakaikkisen umpiruohottuneita.
Minun korviini alkavat pikkuhiljaa kuulostamaan kirosanoilta kaksi asiaa: vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi ja nk. Kristuksen kirkkolaki. Näitten kahden sanan avittamana päästään pahan aiheuttamisessa tosi pitkälle ja aiheutetaan henkisiä kärsimyksiä ihmisille kehdosta hautaan.
Ensin itse määritellään, mikä kaikki on syntiä, miten pitää ajatella, puhua ja toimittaa ja sitten jos ei toimi määrittelyn mukaisesti, aletaan soveltamaan Kristuksen kirkkolakia! Miten kertakaikkisen väärin!
Oikeasti kyseessä on ihan jokin muu, kuin Kristuksen kirkkolaki. Paremminkin SRK-laki, jota sovelletaan kaikkein hanakimmin silloin, kun joku uhkaa ajatuksillaan, puheillaan tai toiminnallaan yhteisöä. Tottelemattomuus seurakuntaa/yhteisöä/organisaatiota vastaan, on pahempi kuin tottelemattomuus Jumalan antamaa kymmentä käskyä vastaan.
Esimerkiksi sellainen teko, että vaikkapa maalaat kynnet punaisiksi, katsotaan heti epäuskon merkiksi, mutta väkivalta lähimmäistä kohtaan, katsotaan vain lihan heikkoudesta johtuvaksi lankeemukseksi. Punaiset kynnet saavat osakseen ankaran kovistelun ja hoitoprosessin nk. Kristuksen kirkkolain mukaan ja väkivaltateko saa osakseen heti etulahjana armahduksen ja sillä tavalla se halutaan hoitaakin alta pois.
Mutta, mutta, itse asiaan. Tuota nk. Kristuksen kirkkolakia käytetään nyt parhaillaan eräällä paikkakunnalla. Syynä ei ole rikkomus kymmentä käskyä vastaan, vaan paikallista ry:tä vastaan. Taas jälleen kerran näin. Homma on edetessään saanut ihan järkyttäviä piirteitä.
Miksi ihmeessä toimitaan edelleenkin sillä tavalla, että kohta taas jälleen kerran isot otsikot huutavat vl-liikkeen julmuuksia? Siksikö, että toteutuu ajatus: maailma pilkkaa meitä ja sen kuuluukin pilkata, koska olemme uskovaisia. Jumalan seurakunnan tärkein tunnusmerkki on se, että maailma pilkkaa.
Kumpi Sinusta on pahempi asia, se, että eräs ihminen on laitettu roikkumaan pikkuhiljaa kiristyvään hirteen, vai se, että minä kerron siitä?
Jos minun kertomani on pahempi, voit laittaa Ylläpidolle viestiä, että tämä kirjoitus pitää poistaa heti.
Ja taas paradigman vaihto .
”En viitsi vastata minulle nimettömänä lähetettyyn kommenttiin vaikka siinä viitataankin edesmenneeseen appiukkooni.” Vaikka tuntuisikin kiusalliselta, tällaisessa keskustelussa tämä väistäminen näyttää salailulta. Jospa kuitenkin vastaisit!
Heikki, ei sun tarvihe vastata mihinkään, sun ei edes seurata koko blogia. Nimetön ei taida tuntea edes sua, saati edesmennyttä appiukkoasi, joten hänen nimensä esiintyminen kirjoituksessa taisi olla ihan puhdas sattuma.
Mutta voitko kertoa Heikki itse, mitä mieltä olet
-hoitokokouksista?
-Kristuksen kirkkolain käytöstä?
näetkö niissä mitään ongelmallisuutta ja minkä annat selitykseksi sille, että niitten seuraamuksena on usein henkisiä romahduksia?
Kari ja Tarja, uskon että koko nk. Kristuksen kirkkolain käytäntö kuulostaa teistä tosi oudolta. Sitähän se onkin, mitä suurimmassa määrin. Mutta niin monen muunkin asian kohdalla, kun johonkin asiaan tottuu ja kasvaa, sitä ei tahdo nähdä mitenkään outona. Vl-liikkeessä veljien ja sisarten nuhtelu epäilyttävissä tilanteissa on ihan yleistä JA NYT YLEISTÄN PERUNA SOIKOON!
Alan tuntea itseni persona non grataksi.
Ehkä tämän verran vielä. Olen ollut aikoinaan mukana hoitokokouksissa. En ole ymmärtänyt kaikkea kokemaani, osan toki olen. Tunnustan kantavani niistä jonkinlaista ahdistusta sisimmässäni.
Kristuksen kirkkolakia kunnioitan, koska se on nimensä mukaisesti Jeesuksen opetuksen mukainen käytäntö. Se että se on vanhoillislestadiolaisuudessa käytössä, on minulle lohdullinen merkki. Varmasti sen soveltamisessa on virheitä tullut. En pysty kommentoimaan niistä mahdollisesti seuranneita henkisiä romahduksia, koska mieleeni ei tule yhtään nimeä henkilöstä, jolle tietäisin näin käyneen. Voi olla, että minua ei uskota, mutta minkäs teet.
Martille sen verran, että appiukkoni oli lempein mies, kenet olen koskaan kohdannut.
Nyt on sen verran paha mieli, että poistun ainakin toviksi, kun näin hätistetään.
”Alan tuntea itseni persona non grataksi.” Hyvänen aika, eihän toki! Etsimme totuutta SRK.n toimintatavoista ja jokainen rehellisesti niistä kertova on arvokas tässä keskustelussa.
Älähän Heikki masennu! Elias Tanni kirjoitti: ”Heikki, ei sinun tarvitse vastata koko vanhoillislestadiolaisten puolesta, vaan omastasi.” Tarkasti ottaen sinun ei tarvitse vastata omasta puolestasikaan mitään. Vuokko saa kirjoitella mitä haluaa mutta ei kenelläkään ole velvoitetta vastata hänelle tai kenelle muullekaan täällä.
Todellakaan ei ole kenellekään velvoitetta ensinnäkään lukea raapustelujani, eikä vastata tahi selitellä omasta puolestaan mitään. Suomi on vapaa maa, siitä iloitkaa, saa sanoa mitä huvittaa tai olla sanomatta sanaa ainoatakaan!
Mutta jos väität minun yleistävän asioita, niin ole ystävällinen ja YKSILÖI väitteesi. Nyt mun tavallaan koko kirjoitteluni päälle on yritetty heittää epärehellisyyden ja vääristymien varjo ja koen sen todella ikävänä asiana. Koettakaa olla käsi sydämellä väittämienne kanssa. Ei ole oikein väittää summanmutikassa epämääräisiä heittoja, joidenka tarkoitus on vain toisen ihmisen saattaminen epäilyksenalaiseksi. Mulla ei ole mitään tarvetta yrittää keksimällä keksiä asioita ja epäkohtia vl-liikkeestä, niitä on olemassaan enempi kuin tarpeeksi ihan ilman mielikuvitustakin. Ja tämä käsitykseni pohjautuu niihin lukuisiin hätähuutoihin, joita saan liikkeen sisältä kuulla.
Ymmärrän Heikki Honkalan ahdistumisen – vaikka se ei kenenkään päämääränä olekaan. Nostan hänelle myös hattua, kun omalla nimellään rohkenee keskustella oman liikkeensä vaikeista asioista.
Ymmärrän myös sen, että Heikin on lähes mahdotonta esittää opillista kritiikkiä liikettään kohtaan julkisella areenalla (esimerkiksi hoitokokouksista). Tämä ei kerro Heikistä mitään eikä ole hänen vikansa, mutta se kertoo kyllä liikkeen ongelmista. Pelon ilmapiiri (mahdollinen hoidettavaksi joutuminen) estää avoimen ja rehellisen keskustelun. Tämä on surullista mutta ilmeisen totta.
PS: Edellä kirjoittamallani en tietenkään tarkoita, että vl-liikkeessä olisi vain pelon ilmapiiri, mutta se on kuitenkin osa liikkeen todellisuutta.
Kommentti s-postini kautta:
”Tuntematon 2 (eri kuin edellinen) :
Heikki Honkalalle lämmin tervehdys, kun palautit mieleen vanhoja muistoja! Appiukko puhujan paikalla oli todellakin aina kuin lempeyden perikuva.
Muutenkin haluaisin kiittää Heikki sinua arvioistasi hoitokokouksista ja Kristuksen kirkkolaista. Se oli tässä vaiheessa varmaan viisas lausunto.
Itse koen sen suorastaan arvokkaana. Erityisesti arvostan, että uskalsit tuoda selvästi esiin, että sen soveltamisessa on varmasti tullut virheitä ja ettet ole itse ymmärtänyt kaikkea hoitokokouksissa ja kannat yhä ahdistusta niistä.
Oikeastaan se on lohdullista kuulla. Joku uskovainen uskaltaa sanoa noin paljon omalla nimellään pelkäämättä, että joutuu kohta omalla paikkakunnallaan rehellisyydestään puhutteluun.
En tiedä, mutta aavistan, että uskot myös monien uskovaisten kokevan samoin. Siis he, jotka ovat olleet niissä mukana joko kohteena tai seuraamassa. ”Hulluinpina hoitovuosina” mielestäni niissä tilaisuuksissa luotiin vääränlainen pelon ilmapiiri henkioppiharhoineen ja SRK sai aivan eri aseman kuin nyt opetetaan. Silloin oli kaikille selvää, että SRK ja tietyt puhujat on Siionin hengellinen auktoriteetti ja sieltä tuli hengelliset ohjeet. Nyt painotetaan, että SRK on vain rauhanyhdistysten käytännön toiminnan keskusorganisaatio. Nyt halutaan hengellinen vastuu erityisesti siirtää rauhanyhdistyksille paikkakunnittain.Siis hengellinen vastuu halutaan siirtää.
En tiedä, ajatteletko tästä samoin, mutta tuntuu kummalliselta, että näin tehdään juuri nyt.
Onkohan se SRK:n vastuun pakoilua?
Nyt ollaan murrosajassa, jossa on kasvaneita paineita selvittää pahimpien hoitokokousaikojen vääryyksiä : vääriä opetuksia, vääriä painotuksia ja vääriä käytänteitä.
Pahimpaan aikaan ne olivat selvästi SRK -johtoisia ja huuhtelivat paikkakunnat läpeensä. Ne olivat silloin ”massahoitoja” henkioppeineen. Silloin opetettiin niistä vaikenemaan ja unohtamaan ne. Tuli tavaksi muistuttaa niiden siunauksellisuudesta.
Hoitokokoukset ovat kuitenkin jatkuneet yksityisiä ihmisiä kohtaan tänne asti milloin mistäkin syystä.
Kuinkahan moni oikeasti on tuntenut hoitokokoukset todella oikeasti siunauksellisiksi?
Onko Kristuksen kirkkolakia ymmärretty, tulkittu ja sovellettu aivan väärin?
En missään nimessä halua olla näillä ajatuksilla ketään häiritsemässä, vaan jakamassa ajatuksia tärkeästä uskonvanhurskauteen ja uskomisen vapauteen liittyvästä asiasta.
Ei kai uskonasioista keskustelua voi pitää häiriköintinä?
On kyse myös paljolti siitä, millaista pelkoa ollaan luomassa uskovaisten elämään. On tervettä Jumalan sanan pelkoa, joka on enemmänkin kunnioitusta/kuuliaisuutta ja epätervettä pelkoa, jolla pyritään alistamaan ja hallitsemaan ja pitämään lain alla – sälyttämään ns. raskaita taakkoja lampaille.
En voi sille mitään, mutta koko ajan tuntuu, että tämä murrosvaihe vaatii perusteellista selvitystä hoitokouskäytänteen tiimoilta.
Haluaako nykyinen SRK, että näitä asioita aletaan selvittää itsenäisesti eri rauhanyhdistyksissä?”