Arvellaan, että piru olisi papinvaalissa ahkera. Piispanvaalissa toiseen potenssiin.Nyt on auki paimenen virka Mikkelissä ja kandidaatteja piisaa. Viimeisimpänä kansliapäällikkö Pekka Huokuna Kirkon Talosta, siitä Palacen vierestä.
Minun virkani olivat Oulun ja Mikkelin hiippakunnassa, arkkihiippakunnassa, Baijerin maakirkossa ja takaisin arkkihiippakunnassa. Pohjoisessa oli muinoin tapana, että jos yksi hakijoista ei ollut RY-läinen, niin hänet valittiin. Muut kuin Rauhanyhdistysläiset yleensä aktivoituivat. Nyt vähän vaikuttaa, että samantyyppinen valitsemisen logiikka saattaa tulla käyttöön Mikkelissä. Eli valittaisi se,josta on kuultu vähiten pahoja puheita.
Kun muista on jo arvioita esitetty, kommentoin tässä nyt ainoastaan viimeisintä juoksuradalle lähtenyttä. Saattaa heitä tulla vielä lisääkin. Freija Özcanin haastattelussa kansliapäällikkö kertoo tavoitteensa: ”Näinä aikoina tarvitaan toivoa, iloa ja yhdessä tekemistä vastakkainasettelun sijaan. Haluan omalla toiminnallani rakentaa yhteisöllisyyttä, yhteyttä ja yhteistyötä.”
Kansliapäällikkö Huokuna on toiminut paikallaan lähes neljä vuotta. Vilkkaana käyvässä nettikeskustelussa kotimaa24:ssä ovat kirkon työntekijät kiinnittäneet huomiota ilmapiiri-ongelmiin kirkon ja seurakuntien työssä. Nyt haastan Etelärannan väkeä kertomaan, miten toivo, ilo ja yhdessä tekeminen ovat viime vuosina kukkineet Kirkon Talossa?
Pettymys ainakin minulle oli, että blogistani tällä kertaa virisi näin repaleinen, hajanainen keskustelu. Vastausta siihen, vallitseeko kansliapäällikkö Huokunan johtamassa Kirkon Talossa toivon, ilon ja yhteistyön ilmapiiri – sitä ei saatu. Näyttää taas siltä, että tämä meidän Sanan kirkkomme välillä hoitaa kysymyksiään vaikenemalla. Tai ainakin yrittää hoitaa.
”Vastausta siihen, vallitseeko kansliapäällikkö Huokunan johtamassa Kirkon Talossa toivon, ilon ja yhteistyön ilmapiiri – sitä ei saatu.” Ei saatukaan. Ehkä saatiin välillisestri jonkinlainen vastaus siihen, vallitseeko Talossa avoimuuden ilmapiiri.
Heikki Palmu ja kumppanit. Miksi lähestytte tätäkin asiaa kielteisyyden kautta? Joka ainoassa hakijassa on varmuudella ihanan hyviä piirteitä ja jotain sellaista tietoa ja taitoa, jota me valitsijat Seppo ppispan seuraajalta odotamme. Kun tunnutte tietävän kaikesta kaiken, niin kilpailkaa mielummin keskenänne tuomalla iloa ja positiivisuutta tähän prossiin. Joohan?
ANTERO, Arvon Valitsija,
Kertoisitko, miten olisin voinut lähestyä Kirkon Talon tyäilmapiiriä myönteisyyden kautta? En tunne kaikkia hakijoita. Olisiko minun pitänyt sanoa jokaisesta jotakin positiivistä? ”Joka ainoassa hakijassa varmuudella ihanan hyviä piirteitä.” Haluaisitko Antero valita heidät kaikki, ettei vain ketään sorrettaisi?
En tiedä kaikista kaikkea, enkä missään vaiheessa ole sellaista väittänyt. Ehdotat, että toisimme iloa ja positiivisuutta tähän prosessiin. Aha. Mutta kansliapäällikkö Huokunahan jo toi siihen toivoa, iloa ja yhteyttä ja oliko vielä jotakin muuta. Siis positiivisuutta. Eikö se ole sinustakin ihanaa?
”Miksi lähestytte tätäkin asiaa kielteisyyden kautta?” Jos asiallinen kysymys koetaan kielteiseksi, se luultavasti kertoo siitä, että rehellistä vastausta ei haluta antaa.
Kunnon keskusteluja ei viimeaikoina ole juurikaan syntynyt. Tämä on kuitenkin ollut kiintoisaa keskustelua ja ajatusten vaihtoa. Vaikuttaa yleensä siltä, että lukijoiden kiinnostus on vähäisempää, kuin aiemmin. Repalainen keskustelu on kieltämättä, mutta keskustelua silti.
PEKKA, keskustelua kyllä. Ollaan kiitollisia siitä. Toinen osapuoli tosin tyystin vaikenee. Mutta puhuuhan se kysyttäessä avoimuuden, ilon, toivon ja yhteyden puolesta. Niinkuin periaatteessa. Minulla on Mikkelista ja sen yhdestä osasta Suomenniemestä niin valtavan positiiviset muistot, että odottaisin jotakin enemmän. Ja Kalevi Toiviaisesta ja hänen seuraajistaan.
Ulkopuoliset toisen firman henkilöstöasioista tietävät vähän.
Ne jotka tietävät harvoin niitä julkisuuteen tuovat.
Pitääkö työn aina olla mukavaa. Itselleni onnistumisen kokemukset olivat merkittäviä. Oli myös ystävällistä pilkettä työyhteisössä.
Pienen raasteen kestää hyvin kun ei syvemmin sotkeudu, ja viimekädessä kysymys on palkan tulemisesta.
Näin ilon, onnen, ja auvon hetket työssä ovat kauraa joihin alunalkaen kannattaa katsoa hitaasti.
Bloginne mielestäni on hyvä.
Firmojako nämä ovatkin, seurakunnat ja hiippakunnat? Minusta jotakin enemmän. Ja keitä ovat ulkopuoliset?
Tietävät harvoin tuovat julkisuuteen+ Martti Simojokiu oli täysin eri mieltä.
Työ ei aina ole mukavaa. ”Jos tyä ain herkku olsin, herrat sen tekissivä.”
”Viimekädessä kysymys on palkan tulemisesta.” Viimekädesssä kysymys on työn mielekkyydesta, Mutta myös: Niin makaa kuin petaa.
”Ilon, onnen ja auvon hetket työssä ovat kauraa, johon alunalkaen kannattaa katsoa hitaasti.” Pyydän anteeksi, en ymmärrä.
Vankilakirjeissään tai jossain muualla taisi Dietrich Bonhoeffer joskus kirjoittaa, ettei sattumaa ole, vaan että Jumalan tahto toteutuu. Siihen yritän uskoa odottaessani entisen, Mikkelin hiippakunnan piispanvaalin lopullista tulosta.
Rajallinen oma käsitykseni on, etttä yksi ehdokkaista on niin opillinen, että hän tikahtuu siihen. Eihan Jeesuksen seuraaminen voi olla oppi, teoria, sanamuoto, kai se lopulta on enemmän elämää kuin kielioppia.
Toinen hakija on tietääkseni niin pahasti epäonnistunut julkisuuskuvassaan, ettei hän näillä eväillä, tällä kirkon valintasysteemillä enää voi nousta.
Hannesta ja Maria en tunne; enkä siksi sano heistä mitään.
Huokunaakaan en tunne; tiedän vain joistakin hänen toimistaan, jotka ainakin kaukaa katsoen ovat vaikuttaneet samalla kertaa suosivilta ja syrjiviltä. Siksi haastoin hänen kannattajiaan kertomaan, mikä mies hän on? Onko hän lintu vai kala? Vaikka Huokuna itse vaikuttaa kannattavan kaikkia hyviä asioita, ovat hänen kannattajansa valinneet vaikenemisen tien.
Mikkelin hiippakunta ei tietenkään ole entinen, sillä on tulevaisuus. Koetin vain sanoa, että se on minun entinen hiippakuntani, jolle tietysti toivon menestystä ja Jumalan siunausta.