Arvellaan, että piru olisi papinvaalissa ahkera. Piispanvaalissa toiseen potenssiin.Nyt on auki paimenen virka Mikkelissä ja kandidaatteja piisaa. Viimeisimpänä kansliapäällikkö Pekka Huokuna Kirkon Talosta, siitä Palacen vierestä.
Minun virkani olivat Oulun ja Mikkelin hiippakunnassa, arkkihiippakunnassa, Baijerin maakirkossa ja takaisin arkkihiippakunnassa. Pohjoisessa oli muinoin tapana, että jos yksi hakijoista ei ollut RY-läinen, niin hänet valittiin. Muut kuin Rauhanyhdistysläiset yleensä aktivoituivat. Nyt vähän vaikuttaa, että samantyyppinen valitsemisen logiikka saattaa tulla käyttöön Mikkelissä. Eli valittaisi se,josta on kuultu vähiten pahoja puheita.
Kun muista on jo arvioita esitetty, kommentoin tässä nyt ainoastaan viimeisintä juoksuradalle lähtenyttä. Saattaa heitä tulla vielä lisääkin. Freija Özcanin haastattelussa kansliapäällikkö kertoo tavoitteensa: ”Näinä aikoina tarvitaan toivoa, iloa ja yhdessä tekemistä vastakkainasettelun sijaan. Haluan omalla toiminnallani rakentaa yhteisöllisyyttä, yhteyttä ja yhteistyötä.”
Kansliapäällikkö Huokuna on toiminut paikallaan lähes neljä vuotta. Vilkkaana käyvässä nettikeskustelussa kotimaa24:ssä ovat kirkon työntekijät kiinnittäneet huomiota ilmapiiri-ongelmiin kirkon ja seurakuntien työssä. Nyt haastan Etelärannan väkeä kertomaan, miten toivo, ilo ja yhdessä tekeminen ovat viime vuosina kukkineet Kirkon Talossa?
Vaatimaton kysymykseni seurakuntien ja Kirkon Talon työilmapiiristä, josko niissä toivo, ilo ja yhteistyö kukkivat, on johtanut keskustelun moniin isoihin kysymyksiin. Niinhän näissä blogikeskusteluissa usein käy, oli lähtökohta mikä tahansa. Se saattaa rönsytä ihan mihin tahansa. Kuten kirkon tilojen esteettömyyteen, piispantarkastuksiin, Kirkon Talosta lähtevien papereitten puolustamiseen ja niin edelleen.
Mitä Kirkon Talon historiaan tulee, on se niin lyhyt ja minä niin vanha, että tunnen taustat 1960-luvun Vuorikadulta lähtien. Vuorikadulla, Hospitsin eli NMKY:n vaatimattomissa vuokratiloissa toimi SKSK, Suomen kirkon seurakuntatyön keskusliitto. Samassa talossa taisi olla myös arkkipiispan Helsingin toimisto. Johtaja oli Olavi Vuorela ja sieltä johdettiin myös kirkkomme ulkomaantyötä eri puolilla maailmaa. Siellä oli myös Kirkon yhteiskunnallinen toimikunta, sen johdossa Toivo I Palo. Sain olla sen eri hankkeissa mukana, Kirkon rauhantyön ryhmässä ja Vastuuviikon organisoinnissa. Kirkkopäivät oli SKSK:n iso ja tärkeä projekti.
Liekkö tästä jo historiikkia tehty? Miten Vuorikadun pienistä, nuhruisista tiloista siirryttiin Katajanokalle Pauligin kahvintuoksuisiin, isoihin tiloihin. Miten kirkon toimikuntien luku kasvoi ja sihteeristö laajeni SKSK:;n piskuisesta laumasta kymmeniin, kai yli sataan? Kirkon hallinto laajeni, se suorastaan paisui. Katajanokka oli käsite, siellä oli paljon innovatiivista, idearikasta väkeä. Kerran kävimme, 80-luvulla Suomenniemeltä Katajanokalla, seurakuntamme taloudesta kertomassa. Muistan, kuinka kirkkovaltuustomme puheenjohtaja, metsänhoitaja Einari Särkkä pysähtyi jo kadulla katselemaan kirkon toimitaloa ja loihe lausumaan: ”No nyt minä ymmärrän, mihin ne kirkon keskusrahaston rahat menevät.”
Paljon siitä, mitä silloin rakennettiin, on nyt jo purkuvaiheessa. Rahan niukkuutta tuskin vähentää se, ettei kirkon hallintoa siirretty esimerkiksi Järvenpäähän, vaan paraatipaikalle, Palacen rinnalle Etelärantaan. Kun talous niukkenee, on henkilöstö se, mistä säästetään. Ainakin osaksi se on oikein ja välttämätöntä – onkohan missään maailmassa ollut yhtä vaurasta ja henkilökuntakeskeistä kirkkoa?
Ihan lyhyesti muutama täsmennys. En ole mitenkään kategorisesti arvostellut Kirkon Keskushallinnon neuvontaa seurakuntiin päin – olenhan vähäiseltä osalta ollut sitä itsekin tuottamassa (Vastuuviikko, kirkon rauhantyö, kirkkopäivät). Jos seurakuntien tontti- ja kiinteistökauppoja EI alistettaisi kirkkohallitukselle, olisi osa maaseurakuntien omaisuudesta jo siirretty kuntien haltuun.
Minun kysymykseni koski Kirkon Talon ja samalla kirkon / seurakuntien työilmapiiriä sekä talon nykyistä kansliapäällikköä. Oltuaan koko kirkon hallinnon johtavassa virassa vähän aikaa, hän pyrkii Mikkelin hiippakunnan esipaimeneksi. Ja kun koko kirkkomme mätäpaise on epäasiallinen ja epätasa-arvoinen suosiminen ja sorsiminen esimerkiksi virkojen täytössä, jota en rakasta vaan vihaan, halusin blogissani kysyä niiltä jotka tietävät, mikä on päivän tilanne Kirkon Talossa. Onko se talo täynnä toivoa, iloa, sekä yhteisöllisyyttä, yhteyttä ja yhteistyötä? Tähän tällä blogillani pyrin, selvyyden saamiseen tästä. Mutta kiitos keskustelijoille, olette huomattavasta laajentaneet keskustelua, toivottavasti kirkon erinomaiseksi parhaaksi.
”Onko se talo täynnä toivoa, iloa, sekä yhteisöllisyyttä, yhteyttä ja yhteistyötä?” Arvelen, että kysymykseen ei tule vastausta. Myönteistä ei saada, koska suomalaisuuteen ei kuulu itsensä kehuminen. Kielteistä ei saada, koska likapyykkiä ei pestä julkisesti. Kysymys on kuitenkin tärkeä ja on hyvä, että se esitettiin.
Itse en Kirkkohallituksen tiloista ja toiminnasta tiedä mutta entisessä talossa, jossain kerroksessa, oli muistaakseni flyygeli millä sopivissa tilanteissa saatiin kuulla hyvää musisointia vokalistin, tai pienemmän bändin, kanssa.
Oliko tätä liian vähän, en tiedä.
Kirkkolakiesityksestä en ole huomannut uutta, sitähän kevennettiin, kun ensin esitellyssä papin oikeudet haluttiin nykyistäkin vahvemmiksi.
Kertokaa kun Eduskunnan päätöksestä tiedätte.
Kirkon toimintakulttuuri perustaa pappien johtajuuteen mitä seurakunnissa ymmärtää lepsu johtokuntien työ työaloaloja katsoen jolloin pappi esittelynsä jälkeen ilmoittaa pakottavan syyn poistua.
Toiset palkolliset eivät kehtaa käyttäytyä kuten papit vaan usein jäävät praataamaan luottamusihmisen kanssa.
Malli on varmaan Taivaan sanelema.
Jos vielä hitusen; niin miettikääpä julistustoimikuntien jäsenet, jos semmosia vielä on, mitä suusanallista kokoomaa saatte papilta seurakunnan missioon Hänen kertoessaan yhdestä vastuualaansa kuuluvasta ja tulevasta tapahtumasta tai asiasta.
Kirkkohallitus tässä asiassa ei ole halunnut informoida niin luottamusihmisiä papeista puhumatta.
Uskon lukijoilla olevan kokemusta, niin kertokaa.
Kahta edellistä kommenttia en täysin ymmärrä. Missä mennään? Mistä keskustellaan? Pappien hegemonia on valitettava fakta, mutta se ei ollut tämän blogin teema.
Hyvät Ystävät, jos haluatte pysyä kärryillä tämän blogin teemasta ja keskusteluista, katsokaa ”aikaisempien keskustelujen” viimeiset puheenvuorot.
Ylläpito pätkii keskustelua varsin mielivaltaisesti. Vai onko se automaattista?
Tiedät Heikki varmaankin paljon Kirkon Talon työilmapiiristä siltä ajalta, kun siellä olit. Kunkin työyhteisön ilmapiiriin vaikuttaa eniten sen kulttuuri. Eikä kulttuuri yleensä miksikään muutu. Ainakaan kirkon töissä. Uudet johtajat omaksuu sen nopeasti ja jollei omaksu, niin ei työ ei suju. Joten samahan se kulttuuri on kuin 10 v. sitten. Tiedossa oli varmasti senkin, ettei sieltä kukaan tule vastaamaan sinänsä hyvään kysymykseen.
Tässä nyt avautui mahdollisuus ottaa esiin kirkon toimintakulttuurin epäkohtia, joista on vaiettu jo riittävän kauan. Kiitos avauksesta Heikille.
Omakohtaisena kokemuksena (ei yleistyksenä) kirkon toimintakulttuurista, että en ole oikeastaan Suomessa vielä törmännyt muuhun organisaatioon kuin kirkon hallintoon ja seurakuntiin, missä ei katsota aiheelliseksi vastata olleenkaan asialliseen hyvässä tarkoituksessa lähetettyyn viestiin. Näitä on omalle kohdalle tullut niin paljon, että ei voi olla pelkkää sattumaa. En osaa edes arvailla mihin tällainen toimintatapa voisi liiittyä, mutta kyllä se kummastuttaa. On toki niitäkin tapauksia missä asiat ovat sujuneet erinomaisesti, mutta silloin yleensä viestinnän kohteella on ollut tunnistettava henkilökohtainen intressi asiaan.
PEKKA HEI! VÄÄRINKÄSITYS!
En ole ollut toissä Kirkon Talossa. Kuten kerroin, olen ollut jo 10 v eläkkeellä kirkon töistä. Aikanaan olin jossain toimikunnassa, mutta nimenomaan Katajanokalla. Eihän Kirkon Talo ole edes ollut kymmentä vuotta siellä Palacen kupeessa.
Seurannut olen. Ollut utelias. Ja kriittinen.Kukin luonteensa mukaan. Siksi hämmästyin, että tuore kansliapäällikkö nyt pyrkii piispaksi ja lupailee ruusutarhaa, toivoa, iloa ja yhteyttä.
Jos vahvemmin blogin aiheeseen; heikosti ymmärtäisin kyseessä olevan viesti tai jonkinlainen irtiotto asianosaisen työhön Kirkkohallituksessa missä varmasti joutuu moneksi ja moneen paikkaan.
Kokemus näin voi olla uutta luova ja virkistävä, enkä tosiaan edellistä voi sanoa kuin arvaillen.
Hyvin Kansliapäällikkö työnsä on hoitanut usein ehkä mahdottomienkin vaatimusten ristitulessa.
Olikohan sitten ketään Piispaa joka olisi kaivannut Kansliatyöhön Kirkkohallitukseen.
Yhtäkkiä en huomaa ketään. Kelpoisissa Kirkkoherroissa potentiaalia löytyy mutta kuka virkaan haluaisi.
Hyvin ensimmäinen palautettu kirkkolakiesitys oli yksi virstanpylväs mistä hyvin tiedettiin lähetettäessä ettei mene läpi.
Mutta yrittää piti. Samoin esittelijän tehtävä Kirkolliskokouksessa on haasteellinen.
Nämä ”Pekka Väisäsen” kommentit ovat niin käsittämätöntä suomea että ihmettelen.
’Virstanpylväs, joka ei mene läpi’ kelpaisi varmaan Aristoteleen kantapää -ohjelmaankin.
Jätän lukematta, hyppään yli.
Mulla on lukihäiriö ja en edes yritä
Miksi lainausmerkit? Voiko täällä krskustella nimimerkillä?
Kiitos asiallisesta ja mukavasta palautteesta paikallaan olevana.
Ei ehkä niin näissä kommentoiduissa mutta käytän usein lausevastikkeellista tapaa kirjoittaa sivulauseita välttääkseni. Tämä syntyy itsestään.
Vielä kun lausejärjestys joskus on tavallisesta poikkeavaa on hyvin aihetta huomauttaa kirkastamisen tarpeesta.
Jos vielä, virstanpylväs on kovasti käytetty nimitys nuoruudessani elämästä sen eri vaiheissa.
Virtsanpylväs on sitten paikka mihin koirat jättävät ja lukevat niin tuttujen kuin tuntemattomien koirakavereidensa sähköpostiviestit.
”Yksi virstanpylväs oli kirkkolakiesitys, mistä hyvin tiedettiin lähetettäessä, ettei mene läpi.” Sanajärjestyksen miettiminen auttaa paljon. Tuossa on ehdotukseni.
Martti Pentti jättää huomioimatta kausaalisuuden edeltävissä kommenteissa.
Lisäksi pätkimällä saa syntymään omavaltaiseen arvioon katsovaa todistusta.
Kyllä suomenkieli kestää hiukka erimakustakin ilmaisua ilman asian vaivaantumista.
Sanajärjestyksen asia on hyvä muttei estä ymmärtämistä.
”Kyllä suomenkieli kestää hiukka erimakustakin ilmaisua ilman asian vaivaantumista.” Jos on asiaa, kannattaa olla kieliopin kanssa tarkka. Jollei asiaa ole, voi suomenkieltä vaivata reippaastikin. Perheemme kielileipomosta on putkahtanut tällaisiakin piirakoita: Kuin raketin suusta ammuttuna – – – osuit naulan ytimeen – – – viimeinen kirsikka iin päällä, joka mursi heinäsuovan ytimen…