Luther hylkäsi katolisen kirkon sakramentalistisen avioliittokäsityksen. Tilalle hän toi uskon koulun.
Dosentti Juhani Forsberg, professori Antti Raunio ja professori Miikka Ruokanen jatkavat keskustelua avioliiton kahdesta korista (Kotimaa 30.3.). Samalla he ottavat kantaa artikkeliini, jossa arvioin useiden muiden luterilaisten kirkkojen avioliittoteologisia näkemyksiä (Kotimaa 16.3.).
Kirjoituksessani analysoin useiden merkittävien luterilaisten kirkkojen teologisia perusteita, joiden avulla ne ovat avanneet avioliiton samaa sukupuolta oleville pareille. Onko kirjoittajien kriittinen kannanotto tulkittavissa siten, että he pitävät Ruotsin, Norjan, Islannin ja Amerikan (ELCA) luterilaisten kirkkojen näkemyksiä virheellisinä?
Myös monien muiden luterilaisten kirkkojen hiippakunnissa ja maakirkoissa samaa sukupuolta olevien parien avioliitto on mahdollinen. Ovatko nekin poikenneet raamatullisesta ja luterilaisesta avioliittokäsityksestä?
Kirjoittajat kiinnittävät erityistä huomiota luomisteologiaan ja siellä ilmaistuun ihmiskuvaan, jonka mukaan ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi (1 Moos. 1–2). Tämän mukaisesti he korostavat todellisuuden maskuliinista ja feminiinistä rakennetta.
Pitääkö kannanotto tulkita siten, että lähimmäisemme, jotka jäävät tämän rakenteen ulkopuolelle, eivät kuulu Jumalan luomistyön piiriin? Tämän näkemyksen Suomen luterilaisen kirkon piispat ovat torjuneet kannanotossaan Rakkauden lahja (2008). Siinä todetaan, että kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Homoseksuaalisuudesta asiakirja toteaa, että jokainen ihminen on Jumalan kuva. Edelleen kannanotto korostaa, että jokainen ihminen on Kristuksen lunastama ja hänen seuraajakseen kutsuttu.
Näin piispat palauttivat homoseksuaaleille jakamattoman ja täyden ihmisarvon. Hekin ovat Jumalan kuvia. Todellisuuden maskuliininen ja feminiininen rakenne sai piispojen kannanotossa uusia sävyjä.
Tarkoittaako kirjoittajien mainitsema maskuliininen ja feminiininen rakenne sitä, että homoseksuaaleille kuuluu ihmisarvo, muttei avioliitto? Näin ajattelee katolinen kirkko. Sen persoonakäsityksen mukaan miehet ja naiset on luotu täydentämään toisiaan. He elävät komplementaarisessa (täydentävässä) suhteessa toisiinsa. Tämä ontologinen erilaisuus luo pohjan katolisen kirkon avioliittokäsitykselle. Komplementaarinen ihmiskuva on luonut perusteet myös kirkon torjuvalle kannalle naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen.
Luther hylkäsi katolisen kirkon sakramentalistisen avioliittokäsityksen. Tilalle hän toi uskon koulun. Tällaista avioliittokäsitystä korostivat myös kirkkomme piispat Kasvamaan yhdessä -asiakirjassaan (1984). Suomen piispat korostivat, että avioliitto on mahdollisuus kokea Jumalan läsnäoloa, kasvaa anteeksipyytämisessä, keskinäisessä kunnioituksessa ja hyväksymisessä.
Genesiksen kohtaa, jossa kuvataan luomista mieheksi ja naiseksi, olisikin Lutherin valossa tarkasteltava uskon koulun avulla. Kun homoseksuaalit ovat saaneet jakamattoman ihmisarvon takaisin ja heitä voidaan pitää Jumalan kuvina, eikö heille tulisi avata myös uskon koulu?
Dosentti Juhani Forsberg on korostanut alustuksessaan Sakramentit ja pyhät toimitukset (1999) avioliiton hengellistä sisältöä. Mainitussa alustuksessa hän tavoittelee avioliiton sakramentalistista luonnetta viitatessaan Filip Melanctoniin, joka otti varovasti etäisyyttä Lutherin avioliittoteologiaan.
Jos haluamme olla reformaation juhlavuonna uskollisia Lutherille, pidetään kiinni uskon koulusta. Kun sen valossa arvioidaan luomisteologiaa, monet umpikujat avautuvat. Uskon koulu jatkaa myös kirkkomme pitkää avioliittoteologista linjaa.
Mikko Heikka
emerituspiispa
”Genesiksen kohtaa, jossa kuvataan luomista mieheksi ja naiseksi, olisikin Lutherin valossa tarkasteltava uskon koulun avulla.”
Genesiksen ko kohtaa tulisi tarkistella myös koko luomiskertoimuksen sekä etä- että varisinkin lähikonteksia ja heprealaista alkutekstiä ja siitä koskevia heprelaisten aikansa älykköjen tulkintoja vasten. https://books.google.fi/books?id=SEDMBtWDSNIC&pg=PA137&lpg=PA137&dq=Androgyn+adam+Maimonides&source=bl&ots=OmkpUQSHw4&sig=EtHWw8gYrLUqomVPE-61_WOL_o4&hl=fi&sa=X&ved=0ahUKEwiQh8-xv4_TAhWB1hQKHU5OCSwQ6AEIJzAC#v=onepage&q=Androgyn%20adam%20Maimonides&f=false
Erinomainen kirjoitus!
Kirkkomme mukaan homoseksuaaleilla on sama ihmisarvo kuin heteroillakin. Ihmisarvoiseen elämään kuuluu varmastikin mahdollisuus keskinäiseen huolenpitoon, rakkauteen ja kumppanuuteen perustuvaan parisuhteeseen, sekä siihen, että kirkon jäsenten parisuhteita ei arvoteta tai pistetä paremmuusjärjestykseen sen perusteella onko parisuhde eri -vai samasukupuolisten välinen.
Puheet siitä, että homoilla on sama ihmisarvo, ja sama oikeus ihmisarvoiseen elämään, kuin heteroilla tuntuvat ristiriitaisilta, jos samalla sanotaan esimerkiksi, että juuri miehen ja naisen välinen avioliitto on ”kirkon ihmiskuvan mukainen” ja ”turvallisin parisuhteen muoto ja paikka kasvattaa lapsia”. Tällaiset puheet ovat omiaan lähettämään homoseksuaaleille sellaisen viestin, että heidän parisuhteensa ja perheensä ovat jotenkin kirkon ihmiskuvan vastaisia, eivätkä niin turvallisia kuin heterosuhteet ja perheet. Tällaiset puheet myös tuottavat ja vahvistavat epäluottamusta ja negatiivisia asenteita homoseksuaaleja kohtaan.
Piispa Heikka kirjoittaa: ”Tarkoittaako kirjoittajien mainitsema maskuliininen ja feminiininen rakenne sitä, että homoseksuaaleille kuuluu ihmisarvo, muttei avioliitto? Näin ajattelee katolinen kirkko. Sen persoonakäsityksen mukaan miehet ja naiset on luotu täydentämään toisiaan. He elävät komplementaarisessa (täydentävässä) suhteessa toisiinsa. Tämä ontologinen erilaisuus luo pohjan katolisen kirkon avioliittokäsitykselle. Komplementaarinen ihmiskuva on luonut perusteet myös kirkon torjuvalle kannalle naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen.”
Heikan kirjoituksesta selkeästi ilmene, torjuuko hänmiehen ja naisen välisen komplementaarisuuden. Mikäli torjuu, on kanta tältäosin epäluterilainen. Kirkkomme vahvistetun tunnustuksen mukaan Jumala on jo alussa asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten. Väite, ettei miesten ja naisten välillä perimältää olisi mitään eroa, on siten isku vasten luterilaista tunnustusta.
Tämä yksittäinen tunnustuskirjan kohta ei toiki yksinään ratkaise kirkon kantaa samaa sukupuolta olevien liittoihin, mutta on selkeä peruste sille, että kirkko asettaa miehen ja naisen välisen avioliiton erityiselle sijalle.
Perinteisen luterilaisen tulkinnan mukaan ”ikuinen avioliittojärjestys” tarkoittaa sitä, että naisen ja miehen välillä on hierarkkinen komplementaarinen suhde joka laajenee avioliitosta seurakuntaan ja yhteiskuntaan. Tämä tarkoitti mm. sitä että (vihkivalassa) vaimo lupaa totella aviomiestään. Tästä vihkivalasta on sittemmin luovuttu, kuten myös naisten yhteiskunnallisesta holhouksenalaisuudesta jota kirkko kannatti ikuisen avioliittojärjestyksen nimissä. Naisten alamaisuudesta seurakunnassa on luovuttu naispappeuden myötä.
Vertailun vuoksi Kuopion piispan ja dogmatiikan professorin (sittemmin Suomen arkkipiispan) Gustaf Johanssonin kirjoitus naisten emansipaatiota vastaan (sanomalehti ”Tapio” v. 1885 (kansalliskirjaston arkisto):
http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/123035?page=1
Sari, kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo ei perustu siihen, että kaikki ihmiset olisivat samalaisia. Tasa-arvon avain on siinä, että ihmisten keskinäinen erilaisuus on hyväksyttävää.
Miehet voivat olla avoimesti miehiä ja naiset voivat olla avoimesti naisia. Miehisyys ja naiseus voi olla keskenään tasa-arvoista.
”Miehet voivat olla avoimesti miehiä ja naiset voivat olla avoimesti naisia.” Mitä tarkoittaa ’olla mies’ ja ’olla nainen’? Näille ilmaisuille annetaan paljon kulttuurisia merkityksiä, jotka vaihtelevat alueittain ja ovat vaihdelleet aikakausittain. Samoin on selvää, että naisellisuus ja miehisyys – mitä niillä sitten tarkoitetaankin – vaihtelevat yksilöllisesti. Puolisoiden komplementaarisuus ei ole miesten ja naisten yleinen ominaisuus. Kuka tahansa mies ei sovi kenen tahansa naisen puolisoksi. Samaa sukupuolta olevien liitot osoittavat, että tämä puolisoiden komplementaarisuus toteutuu toisinaan myös kahden miehen tai kahden naisen välillä.
Sari R-L viittaa yli 115 vuotta vanhaan kirjoitukseen. Ilmeisesti se menee nykyisen kirkon piikkiin. Voidaan lisäksi pitää varmana että Johansson piti avioliittoa vain miehen ja naisen välisenä. Kyseessä on siis täysin kelvoton piispa. Mitä mahtaa tarkoittaa naisten yhteiskunnallinen holhouksenalaisuus. Luultavasti ei mitään tai sitten mitä tahansa.
Miehen edusmiehyys vaimoonsa poistettiin 1930 aviolliittolailla. Sitä lähtien Suomessa on ollut tasa-arvoinen avioliittoa. Mitään edusmiehyytä ei ollut naimattomilla naisilla. Voihan niitä tietysti keksiä jälkikäteen. Naistutkimus voi ”löytää” asiasta jonkin ”todisteen”.
Juhani: ” Ilmeisesti se menee nykyisen kirkon piikkiin.”
Eikös se niin mene, että kristinuskon perustana oleva Raamatun sana on ikuisesti muuttumaton ja ”tosi”? Siihen (Raamatun iankaikkiseen ”totuuteen” ja oletettuun Jumalan tahtoon) kai ne Johanssoninkin naisvastaiset mielipiteet ja olettamasi spn-avioliiton vastaisuus perustuivat. Ja siihen kai ne tämänpäivän kirkonkin homofobiset mielipiteet perustuvat.
Mikä on siis muuttunut? Tai jos joku on, niin ei se iankaikkinen Raamatunsanan ”totuus” sittenkään taida olla iankaikkista.
”Niin muuttuu maailma Eskoni” (- A. Kivi, Nummisuutarit)
Piispa Johansson vastusti jyrkästi Minna Canthin menestykkäästi ajamia uudistuksia käöyhienja naisen aseman partantamiseksi. Mina Canthille on omistteu Suomesa oma liputuspäivä. Patavanhoillisen piispa Johanssonin ovat peittäneet unohduksen lumet.
Minna Canthin päivä
Minna Canth.
Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä (ruots. Minna Canth-dagen, jämställdhetsdagen) on yleinen liputuspäivä Suomessa joka vuosi 19. maaliskuuta. Tasa-arvon päivä on kirjailija Minna Canthin (1844–1897) syntymäpäivä.
Sisäministeriö suositteli ja määräsi valtion virastot ja laitokset liputtamaan tuona päivänä jo vuonna 2003. Koska liputuksesta saatiin myönteistä palautetta, Sisäministeriö teki Helsingin yliopiston almanakkatoimistolle ehdotuksen päivän merkitsemiseksi kalenteriin. Yleiseksi liputuspäiväksi se tuli vuonna 2007. Minna Canth on kahdeksas suomalainen merkkihenkilö ja ensimmäinen suomalainen nainen, joka on saanut oman liputuspäivän.[1]
Kimmo Wallentin jo tuossa yllä sanoikin jotain mitä haluan itsekin sanoa, että sikäli kuin harmitellaan sitä, että nykyään ollaan luopumassa joistain hyvistä perinteisistä näkemyksistä ja käytännöistä koskien avioliittoa ja homoseksuaalisuutta, ja ”mukautumassa nykymaailman menoon”, niin on syytä kysyä, olivatko ne perinteiset näkemykset niin kovin hyviä. Ja niihin perustuvat käytännöt.
Jukka Kivimäki sanoo, että tasa-arvo ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat samanlaisia. Miehet ja naiset voivat olla tasa-arvoisia vaikka eivät olisikaan samanlaisia. Mutta sekin on syytä muistaa että tämä komplementaarisuuden ajattelutapa on yksi historiallisesti suosituin tapa perustella syntyperään perustuvia (sukupuoli, rotu, ihonväri, etninen tausta, sääty, luokka jne.) hierarkkisia suhteita. Se on ollut etenkin kristittyjen tapa perustella erilaisia alamaisuussuhteita. Ylipäätään demokratiaa vastustettiin 1700-1800-luvuilla tällä retoriikalla. USA:n rotuerottelua puolustettiin vielä 1960-luvulla ”tasa-arvoisia mutta erilaisia”-retoriikalla (”equal but different/separate”), samoin Etelä-Afrikan apartheidia. En unohda keskustelujani apartheidia kannattavien etelä-afrikkalaisten kristittyjen ystävieni kanssa 1980-luvulla. He selittivät että apartheidissa kunnioitetaan ihmisten välistä, Jumalan luomaa erilaisuutta. Jumala ei ole luonut ihmisiä samanlaisiksi vaan erilaisiksi, mutta täysin tasa-arvoisiksi.
Aivan, mutta otit 115 vuotta vanhan kirjoituksen täysin relevanttina tähän asiaan. Se on samaa retoriikkaa mitä käytät silloin kun vertaat orjuutta ja kirkollista spn-avioliittoa. Aina kun arvostellaan menneiden polvien iihmisten käsityksiä, pitäisi muistaa että ihmiset toimivat sen hetkisten tietojen pohjalla.
Samoin tämä termi yhteiskunnallinen holhouksenalaisuus on tarkoitettu luomaan mielikuvaa että joku n tällainen ilmiö on joskus ollut olemassa.
Juhani K.,
115 vuotta vanha kirjoitus on mielestäni erinomaisen relevantti tässä asiassa, joissa erilaisia asioita nimenomaan perustellaan luterilaisilla perinteillä, perinteisillä teologisilla tulkinnoilla ja vastustetaan ”mukautumista nykymaailman menoon”.
En tiedä mitä tarkoitat sillä, että naisten holhouksenalaisuus ei olisi ollut ilmiö, joka on ollut olemassa. Toki se on ollut olemassa. Ja se liittyi nimenomaan perinteisesti käsitettyyn kristilliseen maailmankuvaan. Naiset rinnastettiin monilta osin holhottaviin alaikäisiin 1900-luvun puolelle asti. Vaimo vapautui miehensä edusmiehisyydestä vuonna 1930 voimaan tulleessa avioliittolaissa. Naimisissa oleville naisille sallittiin oikeus solmia työsopimuksensa itsenäisesti, ilman aviomiehen suostumusta vuonna 1922.
http://www.helsinki.fi/sukupuolentutkimus/aanioikeus/artikkelit/tuomaala.htm
Juhani K., Sukupuolentutkimus (ent. naistutkimus) on poikkitieteellinen ala ja tutkimushankkeissa, yhteisjulkaisuissa, tutkijaverkostoissa mukana paljon mm. oikeustieteilijöitä ja myös mm.valtiotieteilijöitä kuten vaikkapa minä. Oikeustieteessä tehdään varsin paljon sukupuolentutkimusta. Ovatko myös oikeustiede ja valtiotiede ”kvasitutkimusta”? (Käsittääkseni olet itse oikeustieteellisen koulutuksen saanut lakimies?)
”Aivan, mutta otit 115 vuotta vanhan kirjoituksen täysin relevanttina tähän asiaan…”
Miksi menneistä ? Eiväthän vanhat synnit ole nykyisen kristikunnan syy eivätkä nykyuskovat
tai muuten kirkkoon kuuluvat ns. kulttuurikristityt ole vastuussa isiensä teoista.
Mutta kysymys ei olekaan tämän päivän ihmisistä, jotka eivät tietenkään ole eilisen teoista vastuussa.
Kysymys on tämän päivän o p e i s t a. Nykyinen kristitty on vastuussa eilisen kertomisesta ja eilisestä oppimisesta. Historian selityksestä ja totuudellisuudesta. Kysymys on tämän päivän opeista ja opetuksesta; opetukseen ja oppeihin yhä liittyvästä vallankäytöstä.
Sillä vaikka ihmiset eivät enää tulekaan yleisesti ottaen vainotuiksi ja roviot ovat sammuneet ja orjuus poistunut, niin historiassa vainojen kautta ylivertaisiksi autetut ’oikeat opit’ elävät yhä ja voivat hyvin, kun taas ns. väärät ovat kuolleet tai ainakin pahasti rampautuneet.
Olennaista on edelleen, että näitä oikeita oppeja ei ole autettu vain pienten purojen yli, vaan
suurten ja voimakkaiden koskien, jotka on padottu tai hävitetty, jotta oikeaoppiset pääsisivät jalkojaan kastamatta niiden yli. Kyseessä eivät ole olleet vain pienet ja toisarvoiset opilliset riidat. Kysymyksessä ovat olleet myös kristinuskon kaikkein keskeisimmät opit.
Ja on syytä uskoa, että ilman harhaoppisten ja heitä salaa tai julkisesti edustaneitten järjestöjen tuhoamista ei eri kristillisillä kirkoilla olisi sitä valtaa ja asemaa kuin niillä yhteiskunnassamme tänä päivänä on. Täällä eläisi yhtenä ja voimakkaana toinen ja toisenlainen kristinusko. Ehkäpä jopa alkuperäisempi.
Jokaisessa tiedekunnassa tehdään hyvää ja huonoa tutkimusta mutta naistutkimus on jo lähtökohtaisesti kvasitiedettä. Siinä esimerkiksi oletetaan että on olemassa patriarkaatti ja sitten lähdetään sitä ”tutkimaan” ei tulis on jo valmiina ja sitt n kehitellään sille todistus. Samoin sukupuolen moninaisuudesta esitetään järjettömiä väitteitä.
Taidanpa kaivaa vanhan graduni ja lisäillä siihen patriarkaattia ja sukupuolisensitiivisyyttä. Vähän miesvihaa vielä sekaan niin se hyväksytään naistutkimuksen väitöskirjana.
Teepa se. Tulet kenties samalla perehtyneeksi siihen, mitä sukupuolentutkimus oikeasti on.
”Siinä esimerkiksi oletetaan että on olemassa patriarkaatti ja sitten lähdetään sitä tutkimaan” Näinhän tiedettä tehdäänkin. Geometrian tunneilla tulivat tutuiksi oletus, väitös, todistus ja tarkastelu. Loppuun laitettiin m.o.t.
Minä kerroin jo mitä se on.
Vaihtoehtoinen totuus ei ole totuus.
Olen Seijan kanssa samaa mieltä.
Martille Raamattu ja sen arvovalta oli niin tärkeä, että oli valmis kuolemaan sen tähden. Nyt juuri tätä arvovaltaa pyritään mitätöimään vetoamalla, juuri Lutheriin. Kauaksi on kirkossa eksytty reformaation perinteestä. Juuri siinä, miksi olemme luterilaisia, pyritään kääntämällä Lutherin opetus päälaelleen.
Pekka: Onko Raamatun tai edes Lutherin opetusten keskeinen sisältö siinä, kuka nai kenen kanssa?
Luther ei kuitenkaan arvostanut samalla tavalla koko Raamattua. Hänen Esipuheissaan Uuteen testamentiin on myös luku Mitkä ovat Uuden testamentin oikeat ja jaloimmat kirjat. Siinä hän nostaa esille Johanneksen evankeliumin ja Paavalin kirjeet – varsinkin Roomalaiskirjeen – ja Pietarin ensimmäisen kirjeen. Jaakobin kirjettä hän nimittää olkiepistolaksi, jossa ei ole oikeaa evankelista sävyä.
Heikan kirjoitus on omituinen. Lutherin avioliittokäsitys, siten kuin se ilmenee esimerkiksi yhdeksi reformatorisista pääkirjoituksista kutsutussa Kirkon Baabelin vankeudesta -teoksessa, perustuu luonnonoikeuteen. Avioliitto on Lutherin mukaan maailman alusta ollut ja pakanoiden avioliitot ovat yhtä pyhiä kuin kristittyjen. Luther nimenomaan erottaa avioliiton sakramenteista, joiden vastaanottaminen puolestaan vaatii uskoa. Avioliitto ei.
Heikan tilalle tuoma väite ”uskon koulusta” vaatii perustelua. Sitä Heikka ei esitä. Haku ”uskon koulu” Lutherin suomennetuista teoksista ei tuo yhtään osumaa. Kovin keskeisessä asemmassa ei ajatus siten Lutherin avioliittoteologiassa voi olla.
Ajatus uskosta asiana, jota opetellaan jossakin koulussa on itsessään muutenkin erikoinen, koska on tunnettua, että Lutherin mukaan ihminen ei omin voimin voi synnyttää itsessään uskoa, eikä kasvattaa uskoaan. Usko on lahjaa, joka syntymisen ja kasvamisen Jumala vaikuttaa. Uskon harjoittamisen paikka avioliitto voi tietenkin olla, mutta se ei näytä olevan tässä mielessä erityisesti esille nostettava paikka. Uskon harjoittamisen paikkoja ovat myös mitkä tahansa muut kristilliset kutsumukset, eikä niiden välille liene syytä luoda jyrkkiä hierarkioita.
Ilmari Karimies, Luther-tutkija, TT
En ole teologi mutta käsittää käki kirkon avioliittoteologia ei ole umpikujassa vaan täysin selkeä. Heikan oma teologia saattaa hyvinkin olla mutta se on hänen ongelmansa.
Käsittää käki Po käsittääkseni
Karkeasti yleistäen voinee jakaa kirkollisen mielipiteen muodostuksen avioliittokriisissä neljään kantaan:
1)Hyväksytään maallisen lain aviliittokäsitys ja muutetaan kirkon opetusta ja toimituskaavoja sen mukaisesti.
2)Ollaan valmiit tunnustamaan homojen oikeus omanlaiseensa avioliittoon, mutta ei haluta hajottaa kirkkoa tämän voimakkaita tunteita herättävän kysymyksen takia.
3)Ymmärretään homojen sielunhoidolliset tarpeet, mutta pitäydytään kirkollisten toimitusten osalta perinteisessä heteroseksuaalisessa avioliitossa.
4)Pidetän vakituisessakin parisuhteessa toteutuvaa homoerotiikkaa syntinä, josta on tehtävä parannusta ja katsotaan selibaatti ainoaksi suositeltavaksi elämänmuodoksi niille, jotka eivät voi solmia heteroseksuaalista avioliittoa.
Ei ole todennäköistä, että ainakaan asteikon ääripäät voisivat lähivuosikymmeninä luopua kannastaan, joten mikään sovitteluratkaisu ei näytä mahdolliselta. Siksi olisi parasta luopua vihkioikeudesta, jolloin saattaisi olla helpompi löytää sovinnollinen kompromissi avioliiton siunaamista varten.