Hörppäsin viime tiistaiaamuna aamukahvit väärään kurkkuun kun luin uutista Janne Villan Lähetysseuran Taiwanin oppilaskotiin liittyvästä kirjasta. Odotin kauhulla tulevaa mediamyllyä. Nyt kuusi päivää myöhemmin ihmettelen, miksi keskustelu on ollut niinkin niukkaa. Viimeisen viikon ajan olen ihmetellyt, miksen ole huomannut kenenkään muun kuin Anne Mikkolan sanoutuvan irti Lähetysseuran työstä ja organisoidusta lähetystyöstä.
On huomionarvoista, että viimeisimmät pedofiliakohut eivät ole aiheuttaneet kirkosta eroamisen aaltoja. Tuoreimmat tilastot osoittavat, että 2.4. Taiwan-uutisten jälkeen eroaminen ei ole lisääntynyt käytännössä yhtään. Myöskään keväällä 2010 koko kirkkoa ja erityisesti vanhoillislestadiolaisuutta koskenut pedofiliakeskustelu ei merkittävästi lisännyt eroamisia. Sen sijaan Älä alistu vei ehkä 4000 jäsentä ja Homoilta 40000 jäsentä. Vuoden 2008 eropiikki johtui siitä, että eroakirkosta.fi sai 100 000 eroajaa täyteen. ”Juhlan kunniaksi” kirkosta erosi 2000 ihmistä vertailtuja ajankohtia enemmän.
Miksi näin?
Ensiksi, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on äärimmäisen vaikea aihe. Tämä ei ole uskonnollisuuden vaan ihmisyyden ongelma. Uskonnollinen ihminen ei tietenkään millään tavalla ole vapaa ihmisyydestä pimeimpine puolineen. ”Ihmisyys” kaikkine piirteineen ei siis ole mikään selitys. ”Ihmisyys” ei tee asiasta hyväksyttävää. Päinvastoin. Mutta perisynti on poissa muodista joten puhukaamme ihmisyydestä.
Mutta kyse on siitä, ”mitä kukaan ei halua nähdä”. Edelleen vuonna 2013 viranomaiset kehittävät lapsiin kohdistuvien rikosten tunnistamista ja selvittämistä vaikka lapsuus ei ole mikään uusi ilmiö. Kun lähiympäristö ei halua ja viranomaiset eivät aina kykene reagoimaan, uhrin asema muuttuu tuplasti helvetillisemmäksi. Taustalla on hyväksikäyttö ja seurauksena Maijan tarinan lähipiirin tai puolen Lähetysseuran hylkäämäksi tuleminen.
”Takakonttiin ja sotilastukikohtaan” –mielikuva on äärimmäisen vastenmielinen ja tunteisiin vetoava. Se herättää vihaa ja ihan syystäkin. Mutta onko juuri näin oikeasti tapahtunut? Voi valitettavasti olla, mutta faktana tätä ei ehkä kannattaisi keskustelupalstoilla levittää. Todellinen selvittely tapahtuu jossain ihan muualla kuin netin keskustelupalstoilla. Jos tapahtuu.
Ja vastapainoksi on muistettava, että kaikki väitetyt tai epäillyt hyväksikäyttötapaukset eivät pohjaudu tositapahtumiin. Perättömiä ilmiantoja ei ole valtavaa määrää mutta on jonkin verran. Mutta Lauri Levannon muistelema ylireagointi-ilmiö on myös mahdollinen ja todellinen. Siksi kirkon eri organisaatioiden täytyy varoa ylireagointeja.
Seksuaalisesta hyväksikäytöstä keskustellessa on muistettava sekä vaikenemisen että ylireagoinnin vaarat. Minusta kuluneella viikolla on näkynyt molempia. Ja silti asiasta on edelleen äärettömän vaikea puhua.
Toiseksi, selvittämisprosessissa ihmiset jakautuvat kahdelle puolelle koska aihe on niin vaikea. Yksien mielestä syyttömänä syytetyltä olisi pitänyt pyytää anteeksi ja hänen ”maineensa palauttaa” ja ottaa takaisin töihin. Toisten mielestä syyllinen on välttänyt vastuun ja uhrit ovat jääneet vailla oikeutta ja tukea.
Selvittäminen on kaikkea muuta kuin ristiriidatonta ja helppoa, kuten Lähetysseuran raportti osoitti. Selvittäminen on tietynlaista tasapainottelua, koska selvittelyssä pitää huolehtia sekä syytetyn että uhrien oikeusturvasta oikeusvaltiossa. Jos syytetty ei saa tuomiota, työnantajan olisi kohdeltava häntä kuten syytöntä. Tämä on äärettömän hankalaa jos osoitus syyllisyydestä on kuitenkin vahva.
Kolmanneksi, pedofilian mittakaava lähetyskentillä on edelleen tuntematon. Yksittäinenkin tapaus on liikaa, koska se tuhoaa uhrin elämän. Mutta onko tuo oppilaskoti ainutlaatuinen vai onko kyseessä ollut yleisempi käytäntö? Sitä eivät tiedä muut kuin nettifoorumien kaikkitietäjät, kuten tuolla. Ja muistin virkistämiseksi: kirkossa on ollut huomattava määrä tapauksia, mutta ei välttämättä lähetyskentillä.
Tämä tarkoittaa, että puuttumista pitää tehostaa ja on Lähetysseuran mukaan jo tehostettu. Siksi koko ammattilaisten tekemän lähetystyön lopettaminen olisi järjetön toimenpide. Vähän sama jos Britannian Yleisradio, Late Lammas ja Teletapit lakkautettaisiin Jimmy Savilen vuoksi.
Neljänneksi, jos nyt sanouduttaisiin irti niin mistä? Kirkko on jo vuonna 2000 julkaissut ohjeet seksuaalisen hyväksikäytön tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi eli sanoutunut irti seksuaalisen hyväksikäytön sietämisestä. Noista ohjeista kannattaisi tässä tilanteessa muistuttaa.
Hyväksikäyttöön on oltu kyvyttömiä ja ehkä haluttomia puuttumaan. Pitäisikö kirkon siis sanoutua irti kyvyttömyydestä reagoida tai asioiden kesken jättämisestä? Kyllä pitää. Mutta tällainen viesti näyttäisi lähinnä absurdilta, niin välttämätön kuin se olisikin.
Viidenneksi, itsestään on vähän vaikea sanoutua irti. Vuonna 2011 Lähetysseura sai seurakuntien talousarvioavustuksia 9,7 miljoonaa euroa. Se on huomattavasti enemmän kuin vaikkapa Kylväjän (1,1 mE), SLEY:n (1,0 mE), Pipliaseuran (1,1mE) ja Kansanlähetyksen (2,9 mE) saamat yhteensä. Sansan ja SLEF:n lukuja en löytänyt pikaisella googletuksella.
Lähetysseura on ev.lut.kirkon organisoidun lähetystyön keskeisin tekijä, osa seurakuntien perustoimintaa. Omasta itsestään on vaikea sanoutua irti. Ja tästä syystä myös asian ”ulkoistaminen” on vaikeaa. Kirjoitin vajaa vuosi sitten, että Rauhanyhdistys on täydellisen hyvä syntipukki. Lähetysseura ei ole, koska se on niin ”jokaisen seurakunnan oma järjestö”. Lähetysseurasta ei voi puhua ”niiden joidenkin muiden” toimintana.
Lähetystyöntekijät tekevät paikallisseurakunnan työtä, vaikkakin organisatorisesti omissa ammattilaisorganisaatioissaan. Siksi Lähetysseuran boikotointi olisi vähän sama kuin jos kirkko päättäisi irtisanoutua oman kasvatustyönsä historiasta irtisanomalla kaikki nykyiset kasvatustyötä tekevät työntekijänsä.
Siispä irtisanoutuminen on mahdotonta. Lähetysseuran ja minusta myös Kansanlähetyksen tai SLEY:n kriisit ovat sanan syvimmässä merkityksessä kirkon omia kriisejä.
Mustavalkoisen irtisanoutumisen sijasta tarvitaan menneiden selvittämistä niin hyvin kuin mahdollista, ja jatkuvia toimenpiteitä, jottei vastaavaa enää koskaan pääsisi tapahtumaan.
Kari-Matti, millä tavalla tässä asiassa pitäisi nousta barrikaadeille mielestäsi? On kohtuullisen selvä asia että hyväksikäyttöä on tapahtunut. Sitä ei ole kielletty tai kiistetty, sitä ei ole hissuteltu. Siitä on tiedotettu nopealla aikataululla. Uhreja ei ole SLS:n toimesta tiettävästi pyritty vaientamaan tai syyllistämään. SLS on lopettanut oppilaskodin toiminnan kokonaan, eli purkanut sen rakenteen joka on ollut helpottamassa törkeitä rikoksia. SLS:n oman jäävin tutkimuksen lisäksi myös poliisi on tutkinut asiaa aikanaan. Poliisin toiminnassa riittääkin ihmeteltävää toki. SLS:n silloinen (muistaakseni titteli oli) lähetysjohtaja erosi koska katsoi ettei ollut hoitanut valvontaa kunnolla. Mitä tässä pitäisi vastustaa?
SLS ei ole käsittääkseni syyllistynyt ylpeyteen tässä. Ylpeys on se, jota vastaan ihmiset helposti käyvät. SRK:n toiminta voidaan helposti nähdä ylpeänä ja kieltävänä. Raamatussa Sodoman synniksi sanotaan ylpeys. En ihmettele että sitä vastustetaan.
Kari-Matti Laaksonen:
Periaatteessa samaa mieltä. Mutta mitä tahoa tarkoitat? Onko olemassa joku taho, jonka pitäisi nousta barriikaadeille SLS:n tapauksessa? Kirkko? Valtiovalta? Jäsenet? Poliisi? Uskoisin, että kaikki nämä tahot ja yleinen mielipide tuomitsevat moraalisesti nämä tapahtumat ja tekoihin syyllistyneet, mutta vastuussa tapahtuneesta lienee vain SLS:n johto ja SLS järjestönä. Kirkon on ehkä vaikeaa puuttua tähän, koska SLS ei ole kirkon piiriin/alaisuuteen kuuluva järjestö, vaikkakin on kirkon asialla, toisin kuin SRK.
Pauli,
Ymmärtääkseni olet monessa suhteessa siinä mitä kirjoitit oikeassa, jos/kun SLS on juuri noin toiminut. Silti ihmettelen muutamaa asiaa:
Miten järjestäytyneen pedofiliaringin epäilty pitkäaikainen toiminta SLS:n oppilaskodissa oli ylipäätään mahdollista?
SLS on lopettanut oppilaskodin, totta. Mutta sitä rakennetta, joka johti valvonnan puuttumiseen/leväperäisyyteen SLS ei tietääkseni ole purkanut. Onko lähetystyön rakenteissa itsessään jotain joka mahdollisti/edesauttoi mainitunlaista toimintaa?
Radiohaastattelussa tuli ilmi seikka, mikä ”mahdollistaa” lasten hyväksikäyttöä.
Vanhemmistaan kaukana ja erossa olevat lapset ovat suojattomia asuessaan sisäoppilaitosten kaltaisissa tiloissa. Siellä oli 5 vuotiaitakin lapsia, joilla oli varmasti kova ikävä vanhempiaan. Jos/kun joku aikuinen osoittaa heille hyväksyntää ja läheisyyttä (kuten pedofiilit aluksi tekevät), lapsi ottaa sen ikävissään hyvinkin vastaan sinisilmäisen vilpittömästi luottaen aikuisen hyvyyteen.
Eikös monenlaisia lapsiin kohdistuneita väärinkäytöksiä ole tapahtunut koulukodeissakin?
Kari-Matti Laaksonen.
Pieni tarkennus siihen, että onko SLS tutkinut itse ”omassa piirissään tapahtuneita rötöksiä”.
Johtokunnan päätöksellä ”Lähetysseura teetti 1998–1999 riippumattomalla asiantuntijaryhmällä selvityksen Taiwanin oppilaskodissa olleiden lasten ja nuorten elämään liittyneistä kokemuksista.” Näin SLS:n tiedotteessa.
Tuossa tutkijaryhmässä ei ollut ketään jolla olisi ollut kytköksiä Lähetysseuraan. Se koostui psykiatrian, lastensuojelun ja seksuaaliterapian asiantuntijoista. Ryhmä oli siis myös kirkon ulkopuolinen, ihan ”maallisen” asiantuntemuksen puolelta.
Ihmettelen kyllä minäkin sitä miten kauan meni ennenkuin lasten kärsimyksiin puututtiin oppilaskodilla.
Myös sellainen tarkennus, että hallinto-organisaatio on nyt SLS:n työalueillakin ihan erilainen kuin vielä 1990-luvulla. Tuo mainittu tutkijaryhmä muuten myös kiinnitti huomiota työalueen hallintokulttuuriin, josta on otettu opiksi.
Keskustelua kun seuraan, tarkennan vielä että noista Lähetysseuran raporteista minulle on välittynyt se käsitys että Lähetysseura on tehnyt erittäin hyvää työtä asian selvittämisessä 90-luvun lopulla.
Tämän blogin ei siis ole tarkoitus olla kritiikkiä Lähetysseuraa kohtaan. Ennemminkin päinvastoin. Minulle on välittynyt käsitys että Lähetysseuran 90-luvun organisaatio on tehnyt hyvää työtä tasapainotellen eri tahojen oikeusturvan, huolehtimisen ja hyvin vastakkaisten näkemysten välillä.
Blogin tarkoitus on muistuttaa, että kirkkomme ei voi ulkoistaa omia kriisejään eikä sanoutua irti itsestään.
Ja että edelleen vuonna 2013 puhumme äärettömän vaikeasta aiheesta.
Blogini yrittää puhua ihmisyydestä, ei Lähetysseurasta.
Kari-Matti:
Tämä keskustelu kuulostaa minusta siltä, että SLS on hoitanut asiat hyvin kun se on purkanut jälkensä (rakennuksen) ja maksanut terapiat, eivätkä ole edes ylpeitä. Kiinnostavaa. Siis suorastaan täydellinen yhteisö.
Semmoista kysymystä ei ilmeisesti sovi ollenkaan kysyä, että mahtoiko jotain olla pielessä hengellisellä/opillisella tms tasolla siinä yhteisössä, joka mahdollisti tällaisen? Riittääkö selitykseksi, että toistakymmentä lähettiä (?) nyt vaan sattui olemaan pedofiileja kun ne nyt vaan ovat niin pahoja ihmisiä ja kieroja? Eikö sekään yhtään mietitytä että miten näin tosiaankin kävi tai miksi poliisilla oli hallussaan entisen lähetyslapsen ja uhrien tukihenkilönä toimineen henk.koht. sähköposteja. Mikä oli se uskovien solidariteetti kenties mikä oli taustalla? Nämähän olivat ihan käypä keskustelun aihe silloin kun puhuttiin VL-liikkeestä.
Eli hoituiko asia kun purettiin talot? Tällä palstalla ei ole ollut yhtään blogia, joka olisi näitä miettinyt.
Miksi?
Jos laajamittainen pedofiililiiga omissa piireissä ei haasta pohtimaan asiaa yhtään syvällisemmin niin on pikkasen epäuskottavaa sitten kyllä kirjoitella blogeja VL-liikkeen ongelmista. No… niin.. sitähän monet ovat sanoneet ennenkin, mutta meni minulle jakeluun vasta nyt. Joskus hämäläinen on hidas.
Salme Kaikusalo: ”Mutta kukaan ei ole näyttänyt toteen, että missään KL:n tai muun lähetysmäärärahaboikotin kohteeksi joutuneen lähetysjärjestön lähetyskentällä olisi tapahtunut naisten tai sukupuolivähemmistön syrjintää.”
Rinnastat mielestäni asiat, jotka eivät ole vertailukelpoisia.
Ymmärtääkseni Lähetysseuran järjestönä tai sen johdon (liekö varsinaisten lähetystyöntekijöidenkään?) ei ole osoitettu hyväksyneen tai peitelleen pedofiliaa (siinä muuten ero vl-liikkeeseen). Jos sinä tai joku muu silti haluaa Taiwanin tapahtumien vuoksi karsia SLS:n määrärahoja, mikään ei sitä estä.
Kansanlähetyksen ym. ”määrärahaboikotin” perusteeksi ei tarvitse olla mitään ”todisteita” tapahtuneesta syrjinnästä; perusteeksi (vapaassa maassa) riittää niiden syrjivä suhtautuminen ja asenne (mikä on luettavissa virallisissa kannanotoissa) naisiin ja sulkupuolivähemmistöihin.
Jonkin järjestön yksittäisten jäsenten tekemät rikokset ja koko järjestön syrjivä asenne eivät ole vertailukelpoisia.
Blogisti ilmaisee ymmärtääkseni tarkoittamani asian samansuuntaisesti näin :”Tämä tarkoittaa, että puuttumista pitää tehostaa ja on Lähetysseuran mukaan jo tehostettu. Siksi koko ammattilaisten tekemän lähetystyön lopettaminen olisi järjetön toimenpide. Vähän sama jos Britannian Yleisradio, Late Lammas ja Teletapit lakkautettaisiin Jimmy Savilen vuoksi.”
Anne, tuo on erittäin hyvä ja tärkeä kysymys.
Silti itse etsisin enemmän vastausta siitä, että ilmiötä yksinkertaisesti ei haluta tai kyetä näkemään. Jos väitettyjä tapahtumia ei pidetä totena, silloin kyse ei ole ”solidaarisuudesta” tai ”opista” vaan sen puolustamisesta, minkä aidosti uskoo todeksi.
Vertailun vuoksi voi miettiä, kuinka vahvaa vihjailua tai osoitusta tarvitsisi, että uskoisi jonkun itselleen tutun luotettavana pitämänsä henkilön olevan hyväksikäyttäjä. Kuinka vahvaa osoitusta tarvitsisi, että tekisi lastensuojeluilmoituksen, samalla muistaen varoa ”ylidiagnosointia”.