Mietin usein asioita, jotka eivät minulle kuulu. Useimmiten juuri niitä.
Tänään lueskelin sähköpostiini tulleita uutisia Suomen Raamattuopiston 75-vuotisjuhlilta. Päätöspäivän lähetysjuhlassa oli puhunut Kylväjän lähetysjohtaja Pekka Mäkipää. Siinä ei ole mitään ihmettelemistä. Raamattuopisto ei ole lähetysjärjestö. Lähetysyhdistys Kylväjä on toiminnallisesti ja teologisesti lähellä sitä.
Raamattuopistolla oli vuosikymmenien ajan vahva side Suomen Lähetysseuran kanssa. Se merkitsi varsinkin osallistumista Israelissa tehtyyn lähetystyöhön. Nyt taitavat olla melko kylmenneitä molemmat: sekä yhteys Lähetysseuraan että vanhakantainen juutalaislähetystyö.
Mietin, mikseivät Kylväjä ja Raamattuopisto yhdisty. En puutu nyt toiminnallisiin etuihin ja pieniin säästöihin vaan suureen kuvaan. Sikäli kun suomalaisessa hengellisessä kansalaisjärjestökentässä kovin suuria kuvia enää on.
Yhdistymisessä Kylväjä saisi taakseen herätysliikkeen, jolla on kotimaassa joltisenmoista kannatusta. Ja Raamattuopisto saisi toimintansa kokonaiseksi. Nythän se on vähän sellainen puolikas: kristillinen yhteisö ilman omaa lähetystyötä.
Käsittääkseni molempien taustajoukoissa ja kannattajakunnassa on samoja ihmisiä, eikä yhteisöillä ole keskinäisiä ristiriitoja tai hiertäviä kohtia. Edustavat hienosäätöjä myöten samanlaista hengellisyyttä.
Pieniä etuja tulisi varmaan viestintään, hallintoon ja toimitilojen tehokkaampaan käyttämiseen.
Kristillisten järjestöjen kulta-aika näyttäisi olevan takanapäin, ellei jotain mullistavaa tapahdu. Tukijoukot eivät ole enää kovin suuria, ja pienentynyt joukko kannattaa monia järjestöjä. Jos jotain mullistavaa tapahtuisi, se ei välttämättä merkitsisi vanhojen järjestöjen elpymistä vaan uusien yhteisöjen syntymistä. Sitähän tapahtuu pienessä muodossa nytkin. Joka tapauksessa onnittelut Raamattuopistolle näistä 75 vuodesta.
Onnittelut minultakin 75-vuotiaalle. Raamattuopistolla on ollut erittäin hyviä, monipuolisia ja turvallisia nuortenleirejä, joille olen lapseni mielihyvin lähettänyt.
Suomen Raamattuopiston ja Lähetysyhdistys Kylväjän toiminnallinen yhteistyö on laaja ja tästä näkökulmasta Teemun kysymys on huomionarvoinen.
Muotoseikkojen osalta kannattaa kuitenkin huomata, että Suomen Raamattuopistoa ylläpitää säätiö. Herätysliikkeen koko palkattu henkilöstö on palvelussuhteessa säätiöön ja herätysliikkeen vapaaehtoiset toimijat eri puolella Suomea ovat niin ikään työyhteydessä säätiöön. Säätiön rinnalla toimii toki myös SRO:n ystävät Ry, jonka jäseniksi herätysliikkeen kannattajat voivat llttyä. Säätiön ja ystävät Ry:n toiminnasta tarkemmin SRO:n sivustolta.
http://www.sro.fi/
Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kyväjä Ry on yhdistys, jonka muodostaa suoraan henkilöjäsenet. Kaikki palkattu henkilöstö on yhdistyksen palveluksessa. Samoin vapaaehtoiset toimijat ovat työyhteydessä yhdistykseen.
http://www.kylvaja.fi/yleistietoa/
Niille jotka eivät ns. viidennettä herätysliikettä tarkemmin tunne, todettakoon vielä, että myös Sansa ja OPKO ovat suoraan henkilöjäsenten muodostamia yhdistyksiä. Kansanlähetys puolestaan on liittomuotoinen yhdistys, jonka jäseniä ovat piirit. Kansan Raamattuseuran taustalla on säätiö kuten SRO:nkin.
Säätiön ja yhdistyksen toiminnan yhdistäminen on juristeriaa, eikä edes kovin vaikeaa. Esimerkiksi säätiö muuttaa sääntöjään niin, että se voi toteuttaa tarkoitustaan toimimalla myös ulkomailla. Sen jälkeen se ottaa toisen yhdistyksen työntekijät palvelukseensa ns vanhoina työntekijöinä. Sitten yhdistys liittyy toiseen tukiyhdistykseen ja luovuttaa omaisuutensa säätiölle. Tarvitaan vain muutama ylimääräinen jäsenkokous ja kirjeenvaihtoa PRH:n kanssa.
Teemu Kakkurin kysymys on tärkeä yleiseltäkin kannalta, näiden kahden järjestön tilannetta en tunne. Yleisesti ottaen organisaatioissa pysyvyys on suurempi voima kuin muutos. Muutoksia tehdään joko sisäisen tai ulkoisen pakon vuoksi. Samaan aikaan tarvitaan sekä työntö- että vetovoimaa, jotta kriittinen massa lähtisi liikkeelle. Ilmeisesti tällaisia voimia ei tässä tapauksessa ole ainakaan riittävästi.
Joku väittää nyt, että eihän organisaatioissa muuta tapahdukaan kuin muutoksia. Näinkin mutta enemmistö niistä on näennäisiä, lähinnä demonstraatioita joilla pyritään vakuuttelemaan ettei tässä aivan paikalleen olla jämähdetty. Todelliset muutokset ovat perimiltään ajattelun, asenteiden ja tekemisen muutoksia.
Muutosten vaikeuteen on olemassa sekä kuviteltuja että todellisia, sekä inhimillisiä että aineellisia syitä. Nostan esille vain yhden: valta. Kuten sanoin, tätä tilannetta en riittävästi tunne, mutta en ihmettelisi vaikka tässäkin tapauksessa piilossa kummittelisi tällaisiakin motiiveja. Ylipäätään organisaatioita hallitsevat enemmän puhumattomat kuin julkilausutut asiat.
Hyvä kysymys! Niin, miksei yhdistytä? Muutenkin pieniksi puroiksi jakaantunut viidesläinen kenttä kaipaisi uudelleen järjestelyä. Voisivat yhdessä luoda kattavan toimintaverkoston, josta saisi tarvittaessa uuden kirkon pohjan, jos tilanne äitikirkossa menee umpikujaan. Varmaan ainakin Sley voisi tulla völjyyn. Miksei Rauhan sanakin.
Ihan loogista ajattelua Timo Pöyhönen, mutta kuvaamasi kehityskulku ei vastaa SRO:n tai Kylväjän tämänhetkistä missiota eikä toimintakulttuuria.
Tavoitteena on vahvistaa Raamatuun sitoutunutta opetusta kirkkomme paikalliseurakunnissa. SRO:n toiminnan piirissä on yli puolet kirkkomme paikallisseurakunnista.
Monien huulilla pyörii ihmetys siitä miksi kirkossa on niin monia toimijoita. Eikö olisi paljon kustannustehokkaampaa ja järkevämpää, että päällekkäisiä toimintoja poistettaisiin. Selviä säästöjä voitaisiin saada vaikkapa hallintoa yhdistämällä. Uutta potkua toimintaan luulisi löytyvän yhdistämällä osaamista ja vahvuuksia.
Omaan taustaani kuuluu opintoja kauppakorkeassa siitä miten organisaatiot toimivat. Ihan perushavainto on, että riippumatta siitä, onko kyseessä yritys tai voittoa tavoittelematon järjestö, yhden toimijan malli on kaikkein tehottomin. Se nielee eniten rahaa ja tuottaa vähiten haluttua tulosta. Mahdollisten säästöjen tilalle astuukin monia muita voimia, jotka vesittävät hyödyt.
Kahden yrityksen yhdistymisestä on sellainen yleishavainto, että tasaveroinen yhdistyminen epäonnistuu lähes aina. Jos isompi ostaa pienemmän, onnistumisprosentti hiukan nousee.
Kristilliseltä puolelta erityisen paljon kokemusta kirkkokuntien yhdistymisistä on Yhdysvalloista, jossa vapaat markkinat määrääväät pitkälti uskontoakin. Silmiini osuneet esimerkit isojen – vähintään satoja tuhansien jäsenten – kirkkokuntien yhdistymisestä ovat olleet kaikki epäonnistuneita. Myös pohjoismaissa on ainakin järjestöpuolella tapahtunut sulaumia, ei taida sielläkään olla menestystarinaa.
Yhteenvetona käytännön kokemus näyttäisi osoittavan, että yhtymisessä 1+1=1, kun tavoitteena tulisi olla 1+1=3. Näyttäisi vaativan aivan poikkeuksellista osaamista, että jälkimmäiseen päästäisiin. Tässä maalaisjärjki ja käytännön kokemukset näyttävät puhuvan aivan eri kieltä.
Joka tapauksessa tämä on Teemulta merkittävä avaus aiheesta, joka todennäköisesti nousee lähitulevaisuudessa esiin muuallakin kirkossa. Tällä kommentilla en halua ottaa kantaa näiden kahden järjestön suhteisiin, ennemminkin tässä on yleinen kannanotto aiheeseen.
Kysymystä voi taustoittaa enemmänkin. En kysele ihan randomina valittujen järjestöjen suhteen, vaan jo kiinteästi toisiinsa kietoutuvien järjestöjen. Yritysmaailma ei välttämättä sovi rinnastukseksi. Jos siihen verrattaisiin, voitaisiin melkeinpä puhua saman konsernin itsenäisistä osista. Kysymys kun on yhden herätysliikkeen sisäisestä työnjaosta. Kannattajakunta on sama, ja yhteisöjen hallinnossa ja henkilöstössä on samoja ihmisiä.
Voihan niitä yhdistellä. Mutta mihin Suomen evankelis-luterilainen kirkko tarvitsee kumpaakaan näistä?
Osmo Kauppisen kommentti on epäasiallinen. Oma kotikasvatukseni oli sellainen, että jos sinulla ei ole muuta kuin pahaa sanottavana, jätä sanomatta. Jos Osmo Kauppinen olisi saanut samanlaisen kotikasvatuksen, olisi häneltä jäänyt melkoinen osa kommenteista kirjoittamatta.
Raamattuopiston ja Kylväjän toiminnassa mukana olevat ihmiset on kastettu saman kirkon jäseniksi kuin Osmo Kauppinenkin. He maksavat kirkollisveroa, uskovat kirkon Jumalaan ja haluavat toimia sen parhaaksi. Heillä on varmaan uskonnäkemyksissään erilaisia korostuksia kuin minulla tai Osmo Kauppisella. Se ei kuitenkaan anna lupaa toistuvaan epäasialliseen kommentointiin.
Koskaan ei ole liian myöhäistä kasvaa aikuiseksi.
Suahilin opettajani kertoi, että kotikasvatuksen puutteesta moittiminen on Itä-Afrikassa solvaus, josta voi joutua käräjille.
Millä kompetenssilla Teemu Kakkuri arvostelee täällä toista mieltä olevien aikuisten ihmisten kotikasvatusta???
Voisi tietysti kysyä mistä johtuu Kakkurin arrogantti suhtautuminen Osmo Kauppisen kommentointiin, mutta en kysy koska olen ymmärtänyt, että näissä keskusteluketjuissa ei ole tarkoitus puuttua toisten keskustelijoiden persoonaan.
Lienee kuitenkin kysymys Kakkurin saamasta kotikasvatuksesta.
Minä taas ihmettelen, miksei esim. herännäisyys ja Herättäjä-Yhdistys sulauta toimintaansa kirkkoon,vaan jatkaa itsenäistä toimintaansa. Liikkeen teologiset painotukset puhuvat toista kuin sen käytäntö. Herännäisyys sanoutuu irti pietistisistä juuristaan. Kuitenkin liikkeen omaleimaisimpana piirteenä pidetään seurakäytäntöä. Ja mikä onkaan historiallisen pietismin aikanaan tuoma uutuus: juuri seurakäytäntö. Myös edelleen käytössä olevissa Siionin virsissä on nähtävissä ko. kokoelman juuret: herrnhutilaisuus ja pietistinen teologia.
Nykyinen körttiläisyys kantaa olennaisimmissa piirteissään (seurakäytäntö ja Siionin virret) pietististä leimaa. Se voisi siis hyvin joko sulautua yleiskirkollisuuteen tai sitten pidättäytyä kieltämästä omia historiallisia juuriaan, ja ryhtyä avoimesti tunnustamaan ja myöntämään ne. Pietismin torjunta liikkeen edustajien teologisissa kannanotoissa tuntuu skitsofreeniseltä.
Blogistin kysymykseen en kykene ottamaan kantaa. Jostain syystä juuri Raamattuopisto on näyttäytynyt itselleni kaikista viidesläisistä liikkeistä sympaattisimpana.
Herätyskristillisyys ei ole rikos. Sitä tarvitaan kirkossa edelleen. Onnittelut 75-v Raamattuopistolle myös minun puolestani.
SRO on kristillinen kansanopisto Kauniaisissa ja Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjäon lähetysjärjestö. Teemun teesi: ”Yhdistymisessä Kylväjä saisi taakseen herätysliikkeen, jolla on kotimaassa joltisenmoista kannatusta. Ja Raamattuopisto saisi toimintansa kokonaiseksi.”
Miksi kansanopiston pitäisi olla lähetysjärjestö tai lähetysjärjestön kansanopisto?
Mielekkäämpi kysymys olisi esimerkiksi se, mikseivät SRO ja KRS yhdisty? Onhan niillä paljon samanlaista toimintaa evankelioimistyössä kotimaassa. Tai mikseivät SLEY:n kansanopistot yhdisty yhdeksi opistoksi? Vastaus jälkimmäiseen voisi olla: kun on mahdollisimman monta opistoa, valtiolta saadaan kupattua enemmän rahaa, jota kurjistuvat kannnatusyhdistykset eivät saa haalittua kasaan.
Mikseivät viidesläiset perusta yhteistä lähetyskorkeakoulua eli SRO, STI ja Ryttylän Kansanlähetysopisto?
Historiallisesti muromalainen SRO on viidesläisyyden ”äiti” tai ainakin ”imettäjä” tai ”kastelija”. SRO:n suojissa kasvoi voimakas ”puu”, jolla on tukevia ”oksia”. Miksi Kylväjän haara pitäisi oksastaa juureen?
Raamattuopisto on sisälähetysjärjestö, joka ylläpitää myös Kauniaisissa sijaitsevaa kansanopistoa.
Kansanopistojen määrällä ei ole merkitystä valtionosuuksien kannalta. Valtionosuuksia ei kupata, vaan valtio maksaa budjettivaroistaan valtionosuuksia. Vapaan sivistystyön osalta ne ovat suoriteperusteisia ja ammatillisen koulutuksen osalta perustuvat aloituspaikkoihin. valtio siis maksaa tehdystä työstä. Opetusministeriön politiikka on viime vuosina pyrkinyt vähentämään koulutuksen järjestäjien määrää. sitä on kutsuttu rakenneuudistukseksi. Usean toimijan malli ei ole maksimoinut valtionosuuksia, jotka perustuvat tehtyihin suoritteisiin.
Kannatusyhdistykset eivät haali rahaa. Kansanopistojen varainhankinta ei perustu taustayhteisöihin. Jos ne ovat vakavaraisia, ne voivat kyllä osallistua toimintaedellytysten parantamiseen, esimerkiksi uudisrakennusten ja peruskorjausten rahoittamiseen ja lainojen hankkimiseen. Mutta varsinainen toiminta ei perustu kannatusyhdistysten varainhankintaan.