Lauri Lahtinen kirjoitti mukavan blogauksen otsikolla Miksi uskon? Mukavan siitä teki tekstin henkilökohtaisuus ja aidot kokemukset suoraan elämästä. Sitä kautta blogitekstissä oli kiinnostavaa syvyyttä.
Syitä kunkin henkilökohtaiseen uskoon löytyy tietenkin paljon. Jollekin se on tullut äidinmaidossa, joku on löytänyt uskon ihan itsenäisesti elämän sattumien kautta ja jollekin usko on astunut elämään jonkinlaisen kriisin kautta. Vaikka uskon, että usko on pohjimmiltaan evolutiivinen kompensaatio kuolevaisuuden tiedostamisesta, niin usko antaa sitä tarvitseville muutakin kuin toivoa elämän rajattomuudesta. Usko ei siis mielestäni ole – sen vilpittömässä ja aidossa muodossa – ollenkaan negatiivinen ilmiö ihmiskunnalle. Ihmiskunta ei ole vielä valmis kohtaamaan maailmankaikkeutta ilman ajatusta jostain suuremmasta suunnitelmasta. Kvarkkien tanssi ei vielä riitä syyksi kaikille.
Miksi uskon? -blogin vastapainoksi ajattelin summata oman kokemukseni siitä, miksi en usko.
Kuten blogejani lukeneet tietävät, kaikki alkoi kohdallani maailmasta, jossa Jehovan todistajat edustivat Ainoaa Oikeaa Totuutta. Maa kiersi Aurinkoa, joet laskivat meriin ja Vartiotorni-seura oli Totuus™.
Kun lopulta heräsin Vartiotorni-seuran suhteen todellisuuteen (joka ei ole koskaan helppoa – kyseenalaistaa oma maailmankuva aivan totaalisesti), alkoi se ihan oikean oman maailmankuvan ihmettely ja kartoittaminen. Aikaisemmin ”tiesin” maailmankaikkeuden suurimman salaisuuden ja tarkoituksen – nyt en tiennyt enää mistään mitään.
Se, mihin useimmat saavat (edes alustavat) vastaukset itseensä liittyen suhteellisen nuorena, minä pääsin tarkastelemaan identiteettiäni ja kysymyksiä kuka minä olen, mihin minä uskon? vasta noin 25-vuotiaana. En silti valita. Joskut kultteihin ja lahkoihin syntyneet pääsevät tarkastelemaan ja rakentamaan todellista identiteettiään vasta paljon myöhemmin. Jotkut eivät koskaan. Jokainen menetetty vuosi jonain muuna kuin omana itsenään on silti menetettyä kantaa ja pois elämästä omana itsenään.
Miten Anterosta sitten tuli uskonnoton itsensä etsinnän tuloksena?
Jo lapsena ja nuorena ihmettelin Raamatun tarinoita Jumalasta. En nähnyt mitään perustelua sille, että Jumalalla meni hermot jostain hedelmävarkaudesta niin että kirosi koko ihmiskunnan. En liioin ymmärtänyt, mikä pointti oli koetella Abrahamia jopa niin pitkälle, että onko hän valmis surmaamaan oman poikansa Jumalan käskystä. Julmaa, mietti vielä nykyistäkin nuorempi Antero. Sama ihmettely koski myös vedenpaisumusta ja tulevaa harmageddonia.
Maailma on minulle rationaalinen paikka, jossa samat lainalaisuudet ovat voimassa tietyin rajoituksin kaikkialla. Tietyillä rajoituksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että maailma ei ole mustavalkoinen, eivätkä kaikki asiat ole aina aivan yksinkertaisia. Maailmassa on myös paradokseja. Mutta koska maailman pelisäännöt ovat päällisin puolin kaikkialla samat, ne samat säännöt, lait ja moraali, pätevät omassa maailmankuvassani sellaisenaan myös uskomuksiin liittyviin yliluonnollisiin toimijoihin, kuten Raamatun Jumalaan. Jos ihmisen, ollakseen hyvä tai edistääkseen korkeaa moraalia, on toimittava tilanteessa X parhaalla mahdollisella tavalla Y, sama sääntö on voimassa kaikkialla ja kaikille samalla tavalla. Tilanne, jossa yliluonnollinen toimija toimii samankaltaisessa tilanteessa tavalla Z, aiheuttaen kärsimystä ihmisille, ei ole perusteltua, jos oletuksena on, että toimija on hyvä ja rakkaudellinen, moraalinen toimija.
Joitain käytännön esimerkkejä Raamatusta, jotka estävät uskomasta:
Syntiinlankeemus
Miksi Jumalan piti koetella ihmistä istuttamalla paratiisiin puu, josta ei saanut syödä tai muuten? Jos oletetaan, että Jumala on kaikkitietävä, niin Jumala tiesi että luomalleen luontokappaleelle tulee ensimmäisenä mieleen lähinnä ”jaa tästä vai?” Istuttamalla paratiisiin puun jonka syöminen merkitsee kaiken tuhoutumista Jumala itse asiassa varmisti, että ihminen on alkuperäisessä paratiisissa vain käymässä. Ilman hyvän ja pahan tiedon puuta ihminen olisi paratiisissa edelleen. Luomalla tällaisen puun Jumala osoitti, että ihminen ja muu luomakunta on olemassa ainoastaan siksi, että Jumala saa osoittaa jollekin oman asemansa maailmankaikkeudessa. Jos tarkoituksena olisi ollut ihmisen hyvä, mitään erityisiä koetuksia ei olisi tarvittu. Jumalan suunnitelma ei siis mielestäni osoita terveitä tavoitteita, tervettä itsetuntoa tai moraalia. Tilannetta voitaisiin verrata siihen, että joku tekee lapsen ainoastaan korostaakseen omaa asemaansa lapseen nähden.
Koko ihmiskunnan rankaiseminen ensimmäisen pariskunnan pienestä hairahduksesta on sekin jotain muuta kuin minkään oikeuskäsityksen tai moraalin mukaista.
Vedenpaisumusta edeltäneet tapahtumat
Aineettomat henkiluomukset, joilla ei taida olla suonia joissa virtaisi verta saati hormoneja, tunsivat seksuaalista vetoa maan tyttäriin ja tulivat maan päälle pitämään hauskaa. Enkelien sukupuolivietti – ei mene rationaaliseen jakelukeskukseen.
Vedenpaisumus
Maailmanlaajuinen vedenpaisumus, jonka tarkoituksena on tappaa marginaalia vaille kaikki elämä maan päältä, ei osoita rakkaudellisuutta, moraalia tai oikeudenmukaisuutta. Vedenpaisumus ei ole myöskään teknisesti kovin mairitteleva ratkaisu kaikkivaltiaalta ja -voivalta Jumalalta, jota eivät luonnonlait rajoita. Lisäksi teloitustavan eettisyys voidaan kyseenalaistaa. Miljoonien ihmisten ja luontokappaleiden paniikinomaiselle hukkumiskuolemalle olisi voinut olla muitakin ratkaisuja, jos kaikkien tappaminen nyt oli ainoa ratkaisu mikä Jumalalle tuli mieleen.
Raamatun epätieteellisyys
Jos oletetaan, että Raamattu on Jumalan toimittama tai edes inspiroima teos, sieltä voisi kuvitella löytyvän edes jotain joka todistaisi siitä. Tieteelliset faktat, joita Raamatun kirjoittamisen aikaan ei tiedetty, olisivat toimineet tähän tarkoitukseen oivasti. Niiden avulla rationaalisuuteenkin syyllistyvät ihmispolot voisivat varmistua Raamatun luotettavuudesta. Nyt meille kuitenkin jäi jäljelle kirja, joka toistaa ainoastaan oman aikansa käsityksiä maailmasta.
Edes dinosauruksista, jotka hallitsivat maata satoja miljoonia vuosia, ei ole Raamatussa sanaakaan. Jumala kaikkitietävänä tiesi varsin hyvin, että ihminen tulee myöhemmin ihmettelemään dinojen fossiileja. Olisihan sitä voinut vihjata, että tuli harjoiteltua vähän kaikenlaista, ja aika pitkään, ennen ihmisen luomista.
Jeesuksen ennustukset
Jeesus kertoo lopun ajan merkeistä Matteuksen 24:ssä mm. seuraavasti: Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä.
Jeesus siis ennustaa sotia, maanjäristyksiä ja nälänhätää. Näitä kaikkia esiintyi myös Jeesuksen omana aikana, joten missä kohtaa tässä on joku ennustukseksi ymmärrettävä ilmoitus? Ja jos näitä yrittää sovittaa nykyaikaan, niin nälänhätää suurempi ongelma on ylipaino ja sotia on vähemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Maapallon toimintakin perustuu maanjäristyksiin, joten varsinainen ihmetystä herättävä ennustus olisi ollut se jos maanjäristykset loppuisivat. Maanjäristysten määrässä ei myöskään ole ollut nähtävissä mitään erityistä.
Saman otsikon alle voidaan lisätä myös Jeesuksen lupaukset palata opetuslastensa elinaikana. Jos Jeesus todella puhui vasta tuhansia vuosia opetuslastensa jälkeisestä ajasta, tämän olisi voinut tuoda esille melko yksinekrtaisella tavalla. Nyt jäljelle jäi ainoastaan vihjauksia jotka kertovat siitä, että Jeesuksen olisi pitänyt palata 2000 vuotta sitten. Rationaalinen ihmisparka kompastuu tällaisiin aika helposti.
___________________________________________
Tässä nyt muutamia kohtia Raamatusta, jotka estävät rationaalisen ihmisen uskon. Samaa voidaan toki todeta koko uskon konseptista. Miksi Jumala edes on uskon asia? Ihmisen mieli pystyy halutessaan uskomaan ihan mihin se haluaa. Näin irrationaalisella alustalla toimittaessa tulisi olla selvää, että maailmankaikkeuden tärkein asia perustuisi johonkin muuhun kuin abstraktiin tunteeseen, jostain.
Yhtä tärkeää kuin ymmärtää, miksi osa ihmisistä uskoo, on mielestäni ymmärtää, miksi osa ei usko. Ja että kumpikin on aivan yhtä hyvä, jos se on sitä, mitä ihminen aidosti on. Rauhaa ja rakkautta kaikille tasapuolisesti. 🙂
Maailmassa on uskontoja ja uskomuksia pilvin pimein. Miksi joku niistä olisi toistaan uskottavampi, aidompi, parempi tai todempi? Kuka sen tietää mikä, vai onko mikään, sehän on ihan vain puhtaasti uskon asia?
Tämän kotimaisenkin, yhden ja saman kristinuskon eri kirkot, suuntaukset, herätysliikkeet ja muut pienemmät poppoot riitelevät siitä kenen usko on sitä ainoaa, oikean sorttista lajia, mitkä seremoniat ja sakramentit, papin vai maallikon toimittamina, millä sanoilla lausuttuina, joko mies- tai naispappien tai molempien tai ei kummankaan siunaamien homojen avioliitot ja etelän liberaalipiispojen väärät opit ja arkkipiispan löysät puheet….
….ja kuka pelastuu ja saa ripissä rikoksensa anteeksi tai ei pelastu sitten millään, kun ei osallistu hoitokokoukseen ja tee parannusta vaan heitetään sakista pihalle pirun vietäväksi, kun ei tottele enää edes sitä mitä saarnapöntöstä pappi pahoille paasaa.
Huh, huh. Ei kovin vakuuttavalta vaikuta.
Miksi Raamattu olisi sen todempi kuin mikään minkään muunkaan uskonnon ”pyhistä” kirjoista, kotimainen Kalevala mukaan luettuna? Ja jos on niin mikä on se paljonpuhuttu Raamatun ”totuus”? Lienee täysin lukijan itse valittavissa, mikä se totuus on ja mihin Raamatussa uskoo tai on uskomatta. Tulkintoja ja tulkitsijoita löytyy kyllä joka lähtöön lukeneista teologeista ja eksegeeteistä – jotka pitävät Raamatun tekstejä suurimmaksi osaksi symbolisina – aina mökin mummoon, joka tavaa rakasta mustakantista kirjaansa yksin pienessä harmaassa mökissään ja uskoo, että kaikki siihen kirjaan präntätty on taivahan tosi. Joka ikinen sana. Pilkulleen.
Miksei Kalavala olisi muka yhtä tosi kuin Raamattu? Ainakin luomiskertomukset ovat absurdiudessaan samanveroisia. Ei maailman luomienen kuudessa paivässä aatameineen ja eevoineen ole yhtään sen uskottavampi ”tosiasia” kuin sotkanmunateoriakaan.
Olen vahvasti sitä mieltä, että uskontojen tarjoamiin ”totuuksiin” uskominen tai uskomatta jättäminen on täysin kulttuurisidonnainen asia. Se, minkä uskonnon piiriin, minkälaiseen kulttuuri- ja elinympäristöön lapsi sattuu syntymään ja miten tehokkaasti hänet pienestä pitäen aivopestään uskomaan johonkin, määrää sen, mihin hän uskoo hyvin todennäköisesti koko ikänsä. Sama pätee tietysti myös minun kaltaisiini ihmisiin, jotka syntyvät täysin sekulaariin ja uskonnottomaan perheeseen, ja jotka opetetaan pienestä pitäen ajattelemaan itsenäisesti ja muodostamaan itse omat mielipiteensä.
On esimerkiksi ihan puhdasta sattumaa, onko syntynyt kristityksi vaiko muslimiksi. Kummassakin, ja varsinkin islamilaisessa ympäristössä saatetaan kieltää tai kielletään kokonaan uskonasioissa oma etsiminen, vertailu, kyseenalaistaminen, vastaväitteet ja itsenäinen ajattelu – ihan omilla aivoilla.
Ihminen, joka itse aktiivisesti etsii ”totuutta” ja pohdiskelee sen olemusta voi toki pohdintansa tuloksena – saatuaan mielestään riittävät perusteet – vaihtaa kantaansa ja porukkaa, usein tosin vaikeimman kautta. Ihminen on kuitenkin myös laumaeläin, joka kulkee sosiaalisen viiteryhmänsä mukana eikä mielellään esitä poikkeavaa, vaan sopeutuu mieluummin joukkoon niin henkisesti, hengellisesti kuin ruumiillisestikin.
Onko muunlaista totuutta kuin se, jonka muodostaa alati muuttuva, uusin tieto?
Parasta elämä on silloin, kun se on uskomatonta.
Uskossa eläminen on todella uskomatonta. Itse en ole äidinmaidossa uskoa imenyt. Uskovaisista en mitään tiennyt lapsena. Vasta nuorena aloin asioita pohtia, niin kuin sinäkin Kimmo kerroit tehneesi. Tulimme vain silloin erilaisiin tuloksiin. Nuo tulokset ovat sitten elämäämme ohjanneet. Mikähän oikeastaan sai meidät tekemään silloin erilaisen valinnan? Ehkäpä olit tyytyväisempi omaan elämäntilanteeseesi silloin. Etkä kaivannut jotain parempaa. Uskosta löysin sen mitä silloin kaipasin.
Uskomattomat sattumat ovat sen jälkeen elämässäni vaikuttaneet, niin runsaasti, etten niitä voi enää sattumina pitää. Minulle usko on yhtä todellista ja konkreettista, kuin sinulle nuo vastakkaiset pohdintasi.
Pekka: ”Uskossa eläminen on todella uskomatonta.”
Melkomoinen paradoksi. Jos ei usko, elää uskomatonta elämää. Miten uskomatonta elämää voi elää ilman uskoa.
Piti kirjoittaa tietenkin: Jos ei usko, elää uskomatonta elämää, siis elämää ilman uskoa. Miten siis uskossa oleva ja elävä ihminen voi elää uskomatonta elämää?
Mielipahasta on se hyöty, että jatkossa ehkä osaa olla herkempi ottamaan lukijat huomioon tasavertaisina kumppaneina.
Uskovana voi uskoa Jumalaan, mutta Jumalan lupauksiin onkin sitten paljon vaikeampi uskoa. Uskomatonta on se kokemus kun huomaa Jumalan puuttuneen sittenkin asioiden kulkuun. Uskovan elämä kun on jatkuvasti uskomattomien tapahtumien seuraamista. Nuorena kerroin innoissani yhdestä kokemastani ihmeellisestä tapahtumasta. Siihen yksi vanha kristitty sanoi: ” mitäs ihmeellistä tuossa on. Vastaavaanhan tapahtuu uskovien elämässä joka päivä.” Uskomattomaksi uskovan elämä tulee siksi, että on ihan uskomatonta millaisella tavalla Jumala usein huolehtii asioista.
Pekka tarkoittaa kaiketi sitä, että hän luottaa Jumalaan, jota ei ole koskaan nähnyt, mutta kokee kuitenkin jokapäivä, että Jumala on läsnä hänen elämässään ja vaikuttaa kaikessa, antaa ilon ja rauhan kaikkina elinpäiviä.
Kerran joku sanoi: Jos joku on päässyt Jumalan siipien suojaan, niin hän ei koskaan halua sieltä pois. Kuinka tuon voi selittää niille, jotka eivät ole Jumalan siipien suojassa? (Anteeksi Pekka, että kommentoin puolestasi)
Ismo Malinen: ”Kerran joku sanoi: Jos joku on päässyt Jumalan siipien suojaan, niin hän ei koskaan halua sieltä pois. Kuinka tuon voi selittää niille, jotka eivät ole Jumalan siipien suojassa?”
Tätäkään väitettä ajatellen Jehovan todistajilla ei ole mitään tekemistä mahdollisen Jumalan kanssa. Jehovan todistajien Jumala on ankara Jumala, jonka siipien ”suojista” (joka tuntui enemmänkin vankilalta) monet haluaisivat pois, mutta eivät voi lähteä kultin asettaman hylkäämisrangaistuksen takia.
Itse tunsin aina olleeni epäonnekas syntyessäni todistajasukuun. Jouduin elämään tarkkaan säädeltyä todistajaelämää ja heittämään hyvästit monille maallisille unelmille vain koska ne eivät sopineet kultin suunnitelmiin ja käsityksiin rakentavista harrastuksista tai muista valinnoista.
Uskonnon avulla on tosi helppo käyttää henkistä väkivaltaa. Vastustuksen torjunnassa ei tarvitse tehdä muuta kun sanoa: ”et kai sinä ryhdy taistelemaan Jumalaa vastaan”. J- todistajat ei tässä suhteessa ole mitenkään poikkeus. Samaa tehdään hyvin monissa kristillisissäkin seurakunnissa. Omaa ajattelua ei haluta sallia, jotta valta voidaan säilyttää ”oikeissa” käsissä. Kirkko on tässä suhteessa mainio poikkeus. Täältä ei voi ketään potkaista pois, siksi, että omaa vääränlaista oppia. Sen huonopuoli on siinä, että kirkkoon on vuosisatojen aikana pesiytynyt ties kuinka monenlaista opetusta ja oikeaa niiden joukosta voi olla vaikea löytää. Oppi sinänsä on kirkon ongelmallisin kohta. Siihen kiinnitetään liikaa huomiota oikean Kristillisen elämän kustannuksella.
Antero. Miksi otat Miksi en usko -kirjoitukseesi syyt ja todistusmateriaalin raamatusta, joka ilmiselvästi on ihmisen kirjoittamaa fantasiaa ja sci-fiä. Minulle raamattu, eikä mikään muukaan tarina tai teos riitä syyksi uskoa tai olla uskomatta, saati että ne muotoilisivat puolestani oikean uskon sisällöt. Valmiit sisällöt, pakettiratkaisut ja pelastussanomat ovat vallanhaluisten tuotteistusta, joka ei jätä yksilön omalle kasvulle tilaa. Se, mihin uskon, löytyy itsestäni, jos on löytyäkseen.
Halme: ”Se, mihin uskon, löytyy itsestäni, jos on löytyäkseen.”
Vankka luottamus ja usko itseen ovat elämässä eteenpäinmenon eväät ja edellytykset. Muuta ei tarvita – paitsi tietysti vanhemmat, joilta ne on opittu.
Kristinuskoa käsittelevällä sivustolla uskoon liittyvät kysymykset nivoutuvat mielestäni aika luonnollisesti Raamattuun ja sen esittämään jumalkuvaan.
Itsestänihän sen oman maailmankuvan ja todellisen identiteettini lopulta löysinkin.
”Vankka luottamus ja usko itseen ovat elämässä eteenpäinmenon eväät ja edellytykset.” Ihminen on sen varran laumaeläin, että tuo ei riitä. Tarvitaan myös luottamusta ja uskoa toisiin, ainakin muutamiin. Tarvitaan myös, että muutamat muut uskovat ihmiseen itseensä.
Allekirjoitan Martin kommentin.
Antero, ymmärrän hyvin kantasi, taustojasi vasten. On hyvä myös osata sovittaa Jeesuksen puheet omaan elämäänsä. Kristus tuli nimenomaan vapauttamaan ihmiset uskonnollisuudesta. Ilo ja rauha ovat Hengen hedelmiä ja juontavat Kristillisestä Vapaudesta.
Ihmiset ovat kovin viisaita mielestään ja keksivät kyllä jumalia ja palvonta kohteita. Monelaisia kuvia on kumarrettu kautta ihmiskunnan, mutta juuri sen Raamattu sanoo turhaksi ja suorastaan kieltää tekemästä Jumalasta mitään kuvaa. Pahimmillaan tämä palvonta ilmenee Paavin palvontana. Tästä ajatuksesta myös Luther sai aikoinaan Kirkon ”pannan” ja sai pelätä henkensä puolesta. Jos jossain yhteisössä joutuu pelkäämään niin jotain on pahasti pielessä.
Rakkaus karkoittaa kaiken pelon.
Ismo: ”Monelaisia kuvia on kumarrettu kautta ihmiskunnan”
Onhan noita eri sorttisia jumalia ja uskontoja maailma väärällään. Miksi juuri Raamatun Jumala ja kristinusko olisivat ne ainoaat oikeat? Perusteeksi ei riitä se, että Raamatussa niin sanotaan. Kaikilla muilla uskonnoilla on vähintään yhtä pätevät perusteet oikeassa olemiseen.
Yksinkertainen matemaattinen tosiasia onkin se, että kumarratpa mitä jumalaa tahansa, on lähes täysin varmaa, että kumarrat väärää jumalaa.
”Kumarratpa mitä jumalaa tahansa, on lähes täysin varmaa, että kumarrat väärää jumalaa.” Tämä lähtee oletuksesta, että jokaisella uskonnolla on eri jumala. Toinen, mielestäni parempi lähestymistapa on, että kaikki uskonnot etsivät yhteyttä samaan Jumalaan, mikä milläkin lailla ’väärin’ tai ’oikein’.
Martti: ”Tämä lähtee oletuksesta, että jokaisella uskonnolla on eri jumala. ”
Kyllä noita eri sorttiisiksikin kuvailtuja (kuviteltuja) jumalia piisaa moneen lähtöön. On kolmiyhteistä persoonallista kristillistä monoteismia, polyteististä laatua mm. hindujumalien kirjo, on panteismia, monismia ym. ym. ym. aina pimeimpien viidakoiden satoihin eri sorttisiin pakanajumaliin asti, Karhun kansan Otsoa ja Pastafarismin lentävää spagettihirviötä unohtamatta.
Kyllä edelleenkin on mielestäni melko lailla todennäköistä, että jos jonkin, jossain maailman kolkalla vallalla olevista jumalista valitsee oman palvontansa kohteeksi, niin suuri mahdollisuus on valita väärin.
Jumalathan voi pistää koville. Jos jonkin jumalan sanotaan lupaavan jotain ja sitten huomaa että lupaus on pelkkää puhetta, ni siitähän on helppo päätellä, onko se jumala todellinen. Moni on kokeillut ja havainnut, miten paljon pötyä on tarjolla. Helppohan uskontojen luetteloita on tehdä, mutta tarkempi tutkiminen jätetään sikseen. Sillä perusteella sitten väitetään, että ei ole mitään oikeaa Jumalaa olemassa.
Pekka: ”mutta tarkempi tutkiminen jätetään sikseen”
Siinä se ihmisikä (jonka voisi käyttää elämästä nauttimiseen) sitten vierähtääkin kun kaikkia tuhansia eri sorttisia jumalia ja henkiä rukoilet, odotat jotain tapahtuvaksi ja pyrit selvittämään mitä jumalaa pitäisi kumartaa ja asianomaisin menoin palvoa, eikä sitten kaiken jälkeen tapahdu muuta kuin elämän ohi lipuminen ilman, että mitään on tullut aikaansaaduksi.
”On kolmiyhteistä persoonallista kristillistä monoteismia, polyteististä laatua mm. hindujumalien kirjo, on panteismia, monismia ym. ym. ym. aina pimeimpien viidakoiden satoihin eri sorttisiin pakanajumaliin asti, Karhun kansan Otsoa ja Pastafarismin lentävää spagettihirviötä unohtamatta.” Nämä ovat uskontojen luomia kuvia Jumalasta tai jumaluudesta, joka on pohjimmiltaan kaikkea kuvailua väistävä. Tätä ymmärrän Raamatun kuvakiellonkin tarkoittavan. ’Pimeät viidakot’ jätän hiukan ennakkoluuloisena ilmaisuna sivuun, suhtaudun toisaalta hyvin ennakkoluuloisesti pastafarismiin uskontona. Eiköhän se ole uskonnonvastaisten keksimä läppä?
Martti: ”Nämä ovat uskontojen luomia kuvia Jumalasta tai jumaluudesta, joka on pohjimmiltaan kaikkea kuvailua väistävä.”
Ihmisten tiedostamat jumalat ovat ominaisuuksiltaan joka tapauksessa varsin kirjavaa sakkia ja siksi kai niitä palvotaankin kunkin uskonnon ”omina” jumalina. Jos olisi vai yksi oikea, oikean sorttinen jumaluus, miksi ihmeessä niitä uskontoja, jumalia ja palvontariittejä tarvitaan niin jumalaton määrä.
Kyllä pimeitten viidakoiden pakanajumalat ovat jumalia siinä missä kristinuskon Jumalakin. Yhtä absurdeja tapauksia. Uskon asioita kaikki tyynni.
Martti:”suhtaudun toisaalta hyvin ennakkoluuloisesti pastafarismiin uskontona. Eiköhän se ole uskonnonvastaisten keksimä läppä?”
Läppä tai ei, mutta pastafarismi on virallinen uskonto ainakin Hollannissa, Uudessa-Seelannissa, Kansasissa jenkkilässä ja huhtikuussa 2014 pastafarit saivat Puolassa oikeuden rekisteröityä viralliseksi uskonnoksi. Joulukuussa 2015 Uuden-Seelannin Lentävän Spagettihirviön kirkolle myönnettiin lupa vihkiä aviopareja.
Onhan kai Pyhän Urhon päiväkin virallisesti tunnustettu merkkipäivä, vaikka sen tiedetään perustuvan irlantilaisille työkavereilleen Pyhän Patrickin päivästä kateellisten suomalaisten vitsiin.
Helppoa kuin heinän teko. Avaat vain sydämesi ja tosissasi pyydät, että Jeesus tulee sinne asumaan.
Sitte vain seurailet tapahtuuko elämässäsi mitään uutta. Tuskin siihen liikaa aikaa kuluu. Miksi tutkimus-kierrosta aloittaisit muista uskonnoista, kun tutumpaakin on tarjolla.
Pekka: ”Avaat vain sydämesi ja tosissasi pyydät, että Jeesus tulee sinne asumaan.”
Entäs jos sinne tuleekin Otso tai Buddha?
Pekka: ” Sitte vain seurailet tapahtuuko elämässäsi mitään uutta.”
Mitäs sitten kun ei tapahdu? Tai oikeastaan ainahan sattuu ja tapahtuu jos elää saa, mutta tuskinpa siihen Jeesus on syypää.
Taitaa vaan olla niin, että on paras olla availematta sydäntään minkään sorttisille henkiolennoille tai kumartelematta mitään jumalaa, eipähän ainakaan kumartele väärää jumalaa.
Kerran kaverini kertoi, että oli nuoruuden innossaan liittynyt Jooga ryhmään ja oli aikansa käynyt ja kumarellut joitakin jumalia, kun pään sisään ilmestyi joku ääni ja sanoi; ”Mene kotiin lukemaan Raamattua.”
Ääni oli sen verran käskevä, että lähti niiltä sijoiltaan. Joogaan ei enää mennyt….
Tiesitkös Ismo, että nykyään monien kristillisten seurakunnan seurakuntalaisilleen järjestämässä harrastustoiminnassa on joogaryhmiä?
Ehkäpä kaikkien kavereiden juttuja ei kannata ottaa niin täydestä. Maailma on nimittäin itse keksittyä legendaa väärällään. 😉
Päänsisäiset äänet ovat yleensä oman mielen luomia. Niitä kannattaa kuunnella varovaisesti harkiten. Tässä tarinassa puhui varmaankin omatunto. Sekään ei kuitenkaan ole mikään Jumalan ääni.
Ismo: ”Ääni oli sen verran käskevä, että lähti niiltä sijoiltaan. Joogaan ei enää mennyt….”
Kannattaisi varmaan käydä päälääkärin tutkimuksissa varmistamassa ettei kysymys ole skitsofreniasta.
Antero, älä jää syrjään eläkä suostu olemaan syrjänen!
Elämä on mielenkiintoista kun antaa lapsen kaltaisen uskon tien tulla koetelluksi elämässä.
Ihminen haluaa järjellä ratkaista uskonasian ja maailman salaisuudet
Jumala kutsuu ratkaisemaan ne sydämellä ja sydämen tasolla
Joka tekee pyyteetöntä hyvää, tulee kyllä tuntemaan onko Jeesus olemassa
ja millainen on Jumala.
Jumala on Rakkaus, siihen saa entinen Jehovan todistajakin opetella
”Jumala on Rakkaus, siihen saa entinen Jehovan todistajakin opetella”
Raamattua lukemalla tulen aivan päinvastaiseen lopputulemaan.
Siitä tulikin mieleen uusi blogauksen aihe. Kiitos siitä. 🙂