Kolme suomalaista lähetysjärjestöä hakkaa päätään Nipponin peruskallioon. Melko turhaan vieläpä. Tämä tulee mieleen, kun katsoo lähetystyön tuloksia Japanissa. Maan asukkaista vain 1-2 prosenttia on kristittyjä, eikä määrä ole vuosien saatossa radikaalisti muuttunut.
Samaan aikaan naapurissa Etelä-Koreassa asukkaista 26 prosenttia on kristittyjä. Miksi Japani on evankeliumille niin kivinen maa, lienee moni lähetysystävä huokaissut.
Myös toimittaja Jussi Rytkönen pohtii asiaa Kotimaa Pro:ssa. Syitä ovat muun muassa Japanin pitkä eristäytymisen historia sekä se, että maassa on oma vahvasti kansallinen uskonto, šintolaisuus.
—
Lue lisää Kotimaa Pro:sta. Tilaa, reksiteröidy tai kirjaudu esimerkiksi täällä
Kaikilla Kotimaa Pro:n käyttäjillä on myös mahdollisuus blogata Pro-sivustolla!
Todellisuudessa Jaappanissa on kahta pääasiallista sorttia ihmisiä – jos ainut jätetään pois laskuista.
On lyhyitä ja pyöreitä ja pitkiä ja solakoita. Pitkät ja solakat ovat kenties tulleet pohjosesta, joskus heidän
sukulaisikseen on ehdotettu Koillis-Siperian tunguuseja – arktisen alueen ylväitä hidalgoja, itsetietoisia ja
toimeen tulevia. Kun en ole asiantuntija, en tiedä, mitä vertaileva kielentutkimus osaa tästä sanoa. Pyöreämpi tyyppi lienee tullut etelästä käsin. Korean niemimaa on toiminut siltana, ja sitä kautta kaikki sivistys on tullut Japaniin.
Korealaiset ovat hyvin tietoisia tästä. He ovat kärsineet Japanin siirtomaaisännyydestä. Muistan asiakkaanani olleen korealaisen tutkijan, joka halveksivasti nimitti japanilaisia pikku apinoiksi heidän. Korealaiset ovatkin toista maata, kookkaita ja voimakasrakenteisempia.
Kyllä minä luulen, että ”jaappanilaisellekin” ”Jeessus” joskus avautuu, ehkä pikkuhiljaa. Mutta jos se ei ihan nyt tapahu, niin onko sillänyt suurempaa vällii?
Kristillinen rakkaus pitää sitä isompana välinä suuren joukon jäädessä vaille pelastusta.
Et sitten Helinä Taipale huomaa, että kristinusko sitoutuu pelon ja kauhun kulttuuriin, kaikki pohjaa syyllisyyteen ja helvettiin ikuisesti kidutettavaksi joutumisen pelkoon. Ja kristinuskoon kuuluu varsin taikauskoiset uskomukset demooneihin ja kaikenmaailman pikkupiruihin ja henkivaltoihin ja suureen Saatanaan. Kaikki tämä on japanilaisten mielestä vähintään yhtä primitiivistä kuin on Sinun mielestäsi japanilaisten vainajien kunnioittaminen.
Huomasin vasta nyt kommenttisi.
Tuota, juutalaiskristillisyyden ja pakanuuden ajattelut suhteessa vainajahenkiin eroavat kyllä mielestäni ratkaisevasti. Juutalaiskristillisessä ajattelussa halutaan tietoisesti torjua minkäänlainen nykyisyyttä manipuloimaan tai nykyisyyden aktiivisiin ratkaisuihin tähtäävä tietoinen toiminta. Eli juutalaisuuden ja kristinuskon tulkinta edesmenneisiin nähden ei ole pelon kulttuuria, vaikkakin tietynlainen syyn ja seurauksen lainalaisuus molempien ajattelussa on tunnistettavissa. Edesmenneiden pelko vallitsevassa nykyisyydessä torjutaan opetuksellisesti molemmissa kuitenkin tietoisesti.
Pakanuudessa opetus on monesti vallitsevasti täysin päinvastainen ja ero on silloin ratkaisevasti toinen, varsinkin kun kristillisen ajattelun huipennus keskittyy Jeesuksen persoonaan!
Kristittyjen prosenttiosuus Japanissa ei Aasian mittakaavassa ole mitenkään poikkeuksellinen. Aasiassahan on vain kaksi maata, joissa kristittyjä on enemmistö: Filippiinit ja Itä-Timor. Näiden lisäksi vain Etelä-Koreassa kristittyjen prosenttiosuus on varsin huomattava.
Syitä on varmasti monia. Yleisimmin hyväksyttyjä ovat kolonialismin taakka ja varjo; monissa Aasian maissa kristinuskoa pidetään ’valkoisen miehen’ uskontona. Kristinusko ei siis ole onnistunut kontekstualisoitumaan (inkulturoitumaan) Aasiaan. Toinen mainittu syy on se, että kristinusko on -lukuunottamatta pientä vanhaa Tuomas-kristittyjen ryhmää Intiassa sekä historian saatossa poispyyhkiytynyttä syyrialaisen kristinuskon muotoa Kiinassa- varsin myöhäinen tulokas Aasiassa. Suurimmassa osassa Aasian maita on ennen kristinuskon sinne tuloa ollut jo ns. korkea uskonto omine pyhine kirjoituksineen, papistoineen jne. Moniin maihin on syntynyt jonkin toisen uskonnon ’kansankirkko’. Uuden tulokkaan on vaikea saada jalansijaa.
Jesuiittalähetystyöntekijät (Francis Xavier ja kumppanit) tekivät varsin menestyksekästä lähetystyötä Aasiassa (Intia, Kiina, Vietnam, Japani) 1500-1600 -luvuilla. Monin paikoin syntyi varsin vahvojakin kristittyjen yhteisöjä ja kirkkoja. Näitä hyviä alkuja sammutti osaltaan ns. kiinalaisten riittien kiista (Chinese Rites Controversy). Siinä oli kyse siitä, että voivatko kristityiksi tulleet ihmiset edelleen jatkaa esim. Kiinassa hyvin keskeistä esi-isien kunnioitusta/palvontaa. Kiisteltiin siitä, onko esi-isien kunnioitus yhteiskunnallinen vai uskonnollinen asia. Jesuiitat puolustivat käytäntöä. Mm. fransiskaanit ja dominikaanit vastustivat. Paavi asettui dominikaanien ja fransiskaanien puolelle. Paavin kanta johti siihen, että ennen pitkää kaikki katoliset lähetystyöntekijät karkotettiin Kiinasta. Tämä päätös oli varsin kohtalokas orastavalle kirkon kasvulle Kiinassa. Kristittyjen määrä supistui voimakkaasti.
Varhaisen kirkon historia esitetään meillä usein virheellisesti siten, että kirkko olisi levinnyt vain Välimeren ympäristöön ja pohjoiseen, Eurooppaan päin. Ensimmäisinä vuosisatoina kirkko levisi voimakkaasti myös itään päin. Armenia on ensimmäinen maa, jossa kr.uskosta tuli valtionuskonto, siis jo ennen kuin Konstantinus määräsi kristinuskon valtionuskonnoksi Rooman valtakunnassa. Aasiassa oli myös muita vahvoja kristinuskon keskuksia. Näiden häviämiseen lienee monia syitä, joista yksi varmaankin on islamin leviäminen.
Uskonnon opetuksen mukaan suhteet ovat nämä.:
”sintolaisia noin 117 milj.
buddhalaisia noin 90 milj.
kristittyjä 1,7 milj.
suuri joukko uusia uskontoja, kannattajia noin 13 milj.”
Sitten Japanin asukasluku on kait noin 127 milj. Miten lie mahdollista? ;))
http://www02.oph.fi/etalukio/uskonto/kurssi4/sivu_4_5_1.html
Sintolaisuus ja buddhalaisuus mahtuvat samaan mieleen. Siinä selitys.
Japanissa lienevät jesuiittojen omat työmetodit vaikuttaneet maan sulketumiseen heiltä.
Japanin avautuminen pannaan amerikkalaisten piikkiin, ja aukenivathan satamat, kun tykillä osoitettiin.
Ensimmäisenä paikalla oli kuitenkin muuan suomalainen.
Kuten tiedämme, ei Amerikan Yhdysvaltoja olisi syntynyt ilman suomalaissyntyistä John Mortonia, niin myös¨¨
ensimmäinen vakava aloite satamaan pääsyssä tapahtui suomalaisen Laxmanin toimesta vuonna 1792.
Hän nimittäin hankki venäläisille satamaoikeudet Nagasakiin.
Isänsä Erik Laxman oli kauppiaanpoika Savonlinnasta ja Turun ylioppilas, joka siirtyi Venäjälle Katariina Suuren palvelukseen.
Ei kuulu ihan tähän teemaan, mutta kristittyjä ja seurakuntia oli varhaisella keskiajalla
Makla Takanin aavikolla (Sinkiangissa) ja Mongoliassa saakka. G J Ramsted ja Sakari Pälsi niitä aikoinaan tutkivat.
Isommin niitä tonki muistaakseni muuan ranskalainen professori.
Muistaakseni Suomalais-Ugrilaisen Seuran sarjassa on siitä komea opus nimellä Les Inscripitions de Orkhon.
SIellä oli muinaisturkkilaisia piirtokirjoituksia kirkonmiesten haudoilla yms.
Ramstedtista tuli muuten Suomen ensimmäinen Japanin ministeri, ja hänen ansiotaan oli se, että Japanin valtuuskunta toimi ponnekkaasti Suomen puolesta Ahvenanmaan kysymyksestä äänestettäessä.
Piruja ja pahoja henkiä lienee Fudzijaman rinteillä ihan ilman kristinuskon vaikutustakin, joten siinä ei liene ongelmaa.
Eiköhän ongelma ole ihan sama kuin tavallisella kansankirkkolaisella: pitäisi hyväksyä itsensä Jumalan edessä syntiseksi, mutta kun mitään syntiä ei ole….. 🙂
Kiitos Jorma Ojala historian selityksestä. Oli tosi mielenkiintoista lukea.
Minulla on jesuiitoista ja heidän työtavoistaan hyvin huono käsitys. Eikö heillä ollut inkvisitiokuulustelu, jossa kidutus oli enemmän sääntö kuin poikkeus? Mitä vain sai tehdä, että ihmisestä tuli kunnon kristitty. Ainakin sanonta ”tarkoitus pyhittää keinot” liitetään juuri jesuiittoihin.
Kannattaisi hiukan perehtyä faktoihin ennen kuin ehkä antaa väärän todistuksen. Tässä on tiivis esitys jesuiittojen historiasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jesuiittojen_historia
Inkvisitio ei suinkaan ollut jesuiittojen aloittama eikä edes pääosin ylläpitämä. Inkvisitiossa dominikaaneilla oli suurempi rooli. Jos luet esim. tuon linkkaamani Wikipedian artikkelin, niin Topeliuksen Välskärin kertomusten kuva juonikkaasta jesuiitasta ehkä muuttuu. Tuosta, kuten aikaisemmasta postauksestani käy ilmi, että jesuiitat nimenomaan pyrkivät olemaan omana aikanaan edelläkävijöitä suhtautumisessaan ystävällisesti paikalliseen kulttuuriin.
Wikibedia ei liene paras lähde faktojen tarkisteluun, mutta ensikäden tietoa sieltä on hyvä hakea. Mietin itsekin, että pitäisiköhän todeta inkvisition olleen mainettaan parempi ainakin Tampereen yliopiston dosentin mielestä. Voisi todeta heidän olleen kidutuksessa paljon tämän päivän kiduttajia jäljessä jättäneen kuoleman tuomiot oikeudelle. Samaten etsineen todisteita myös syyttömyydelle, johon heidän aikanaan ei oikeudessa haettu, vaan ihminen oli velvollinen todistamaan itse syyttömyytensä jos pystyi. Nämä on sellaisia mielikuvia joihin taidetaan tarvita useampi sukupolvi, että oma aika tajutaan pahemmaksi. Niin hyvin meidät on aivopesty. Vaikka en pitäisikään, jos joku alkaisi oppeihin kidutuksella käännyttää.
Näin raadollista se taisi olla. Paraquai Etelä-Amerikassa oli heidän valtionsa, eikä intiaanien elämä liene ollut kovin ruusuista. He olivat kai paavillisen imperiumin KGB ja Komintern. Toissaalta heidän omat yliopistonsa tekivät hyvää tutkimustyötä.
Kristillisen lähetystyön historia varsikin kolonialismin aikana on monelta osin varsin surullista luettavaa. Surkeuksia ovat tehneet niin katoliset kuin protestantitkin.
Kuten tiedämme, Suomi oli kolonialistisen lähetystyön kohdemaa itsenäsyytensä 70 ensimmäistä vuosikymmentä, ja vankka uskovaisten joukko edelleenkin katsoo mennyttä sydän lämmeten.
Veljeskansamme kärsii sen seurauksista vieläkin, kun heidän lahjana pystymetsään saamansa kulttuuri ja sivistys on vieläkin maksamatta. Semmosta se on, kun ihminen jakaa sitä hyvää, mitä omistaa, vaikka toinen ei olisi niin halukas ottamaan….
Jos me saamme kielisulaisia sillä perusteella. että jossakin kielessä on postpositioita, taitaa sukululaisen joukko olla varsin suuri. Siis lisää virkoja Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteelliseen…. 🙂
Geenikarttojen mukaan ”japanilaiset” ovat pääosin peräisin Kiinan ja Koreoitten alueelta, erityisesti Kyushun ja Länsi-Japanin (Satsuma). He ovat varsin myöhäisiä tulijoita (valloittajia). Tyypillistä heille oli (ja on) vihamielisyys ja sotaisuus. Japanin historian vuosisatoja kestäneet sisällissodat olivat satsumalaisten keskinäisiä klaanisotia. Sen sijaan Pohjois-Japanin ”japanilaiset” olivat Siperiasta peräisin olevia rauhaa rakastavia ihmisiä. Pohjoisessa asui myös yksi Jaakobin kadonneista suvuista, nimittäin Daanin suku (japaniksi: Hanti). Aomorin läänissä on vanhoja raamatullisia paikannimiä, kuten Samaria.
Tiesittekö, minne Mooses katosi Siinain vuorella? Japaniin, jossa hän oli ollut jo aikaisemminkin (40v), ennen kuin tuli vapauttamaan israelilaiset Egyptin orjuudesta. Mooses oli naimisissa Japanin keisarin tyttären kanssa ja heillä oli kolme lasta. Mooses eli hyvin vanhaksi ja haudattiin Naganon lääniin, jossa vielä tänäänkin on pyramidihauta.
Japani on uskontojen luvattu maa. Kuka pystyy laskemaan edes niiden lukumäärää. 100 % japanilaisista on shintoolaisia ja 100 % buddhalaisia (useihin alauskontoihin jakautuneena). Kristittyjä on 1 % tai 100 % riippuen millä mitataan. Avioliittoon vihkimisistä ainakin 90 % tapahtuu kristillisesti.
Kirjoitin kirjassani ”Vihkipappina Tokiossa” uskonnoista:
”Shintoo on rakkautta luontoon ja elämään. Kuolemakin on osa muuttuvaa luontoa, jonka kiertokulussa – elämän virrassa – ihminen syntyy ja kuolee.
Sen sijaan buddhalaisuus ja kristinusko ovat japanilaiselle itseymmärrykselle vieraita tulokkaita ensimmäiseltä ja toiselta vuosituhannelta. Niillä ei ole koskaan ollut mitään mahdollisuuksia korvata shintooa.
Buddhalaisuus ja siihen liittyvä kiinalainen kungfutselaisuus on ateistista ja metafyysistä filosofiaa sekä yhteiskuntaetiikkaa, joka askartelee pääasiassa yhteiskunnan metafyysisissä rakenteissa ja näkyvän maailman illuusiota pakenevana uskontona varmistaa ihmisen pääsyn Nirvaanaan: elämänjanon sammumiseen joko täällä tai tuolla puolen.
Kristinusko taas on aina ollut pääasiassa kiinnostunut, minne ihminen kuoltuaan joutuu kuin miten hän tässä maailmassa selviää.
Shintoo sen sijaan on puhtaasti tämänpuolinen elämäntapa, jossa ihminen on vain vähäinen osa luonnon kiertokulkua, jota ei voi muuttaa, vaan johon on sopeuduttava.
Hyvällä syyllä voi sanoa, että shintooa monessa suhteessa muistuttava kalevalainen shamanismi on ollut ja on yhä edelleen suomalaisuuden henkinen juuri ja suomalaisten itseymmärryksen perusta, jota pakolla tai puolipakolla tuotu kristinusko ei ole saanut juurittua, vaikka Väinämöinen souti kauas pois antaen tilaa uuden hengen vapaasti tulla.
Eräänä päivänä soutaja palaa takaisin, ja teknopoleissaan elävät metsäläiset palaavat luontoon takaisin, niin kuin he viikonloppuisin haluavat jo nytkin tehdä: ”Metsä kirkkoni olla saa, voin siellä palvella Jumalaa.”
Buddhalaisuuden ja kristinuskon pysyvän jalansijan saamiseen Japanissakin, perustuu siihen, että niiden on ollut pakko jollain tavalla japanilaistua eli shintoolaistua.
Jos asiaa tarkastelee tulokkaan perspektiivistä, anglikaaninen kirkko Japanissa kasvaa kristillisistä kirkoista nopeimmin, koska se on jopa roomalaiskatolista kirkkoakin rohkeammin japanilaistunut.
Japanin luterilainen kirkko sen sijaan ei kasva, koska se ei ole halunnut tai ymmärtänyt japanilaistua, vaan elää puhdasoppista ja eristynyttä elämäänsä – Lutherin 1500-luvun Saksassa.
”Uutta viiniä ei voi panna vanhoihin leileihin”, sanotaan Raamatussa, mutta uusi viini voidaan panna ja on pantava sellaiseen muodoltaan vanhan kaltaiseen ”uuteen leiliin”, jossa ihmisen vuosituhantista itseymmärrystä ei tuhota.”
Atso hei, luin joitain vuosia sitten saksalaisen artikkelin, jossa kerrottiin Japanissa syntyneestä kiinnostuksesta J.S. Bachin kirkolliseen musiikkiin. Masaaki Suzukin johtama korkeatasoinen Bach Collegium Japan on kirjoituksen mukaan saanut aikaan herätyksen kaltaisen Bach-kuorojen liikkeen ja sen mukana myös kiinnostuksen teosten aatesisältöön. Kristitty Suzuki kertoo, että häneltä kysellään jatkuvasti saksankielisten tekstien sisällöstä. Hän näkee tämän kiinnostuksen takana uinuvan pelastuksen kaipuun, jonka on aiheuttanut jesuiittojen vuosisatojen takainen lähetystyö. Sitä jatkaa nyt Bach. – Muuten, siteeraamassasi Paimenpoika-laulussa k.o. kohta kuuluu: ”Nyt metsä kirkkoni olla saa. Voi täälläi (täälläkin) palvella Jumalaa”. Tässä ei ole mitään takaisin luontoon -mystiikkaa. Poika olisi halunnut kirkkoon, mutta hänet pakotettiin metsään. Onneksi oli äitivainaan virsikirja mukana.
Siperian shamanismin mukana Japaniin tuli myös matriarkalismi. Suvun vanhin nainen määräsi esim. avioliitoista, kuten saamelaisten keskuudessa vieläkin. Kiinasta ja Koreasta tullet toivat mukanaan patriarkalismin. Japani on Israelin ohella maailman patriarkaalisin maa. Muutenkin juutalaisten ja japanilaisten mentaliteetti ja tavat ovat samanlaisia. (Aiheesta on kirjoitettu lukuisia tutkimuksia). Mies hoitaa kodin ulkopuoliset asiat ja vaimo kodin sisäiset asiat. ”Vaimoni on kotini” sanotaan juutalaisessa sananlaskussa. Niin voisi sanoa myös Japanissa.
http://www5.ocn.ne.jp/~magi9/isracame.htm
Muuten japani ja suomi ovat ”sukulaiskieliä”. Kummankin kielioppi on samanlainen. Niissä kummassakaan ei ole esim. prepositioita, vaan postpositioita. Molemmat kuuluvat altailaiseen kieliryhmään. Yhteisiä sanoja on satoja, tosin merkitykseltään erilaisia. Samaa merkitsevä sana on ”kasata” (panna päällekkäin), mutta ”kasa” on japaninkielessä ”sateenvarjo”.
Muinaissuomalainen ”uksi” (kodin ulko-ovi) ja japanin ”uchi” (koti) ovat varsin lähellä toisiaan.
Kiitos, Atso, valaisevasta sisältä päin nähdystä kommentistasi, joka sisältää myös hersyvää historiaa. Täysin off-topic on pakko sanoa, että mainintasi ”Japani on Israelin ohella maailman patriarkaalisin maa” sai minut ymmärtämään joidenkin suomalaistenkin jiisraelmaniaa.