Myönnetään, Kotimaa24 otsikoi taannoin hieman provosoivasti, että helluntailaisuus leviää, koska ottaa henkivallat todesta. Aihe kirvoitti ansaittua keskustelua.
Helluntailaisuuden leviäminen on monisyinen asia, joskin henkivalta-asia on yksi siihen liittyvä näkökohta. Lue nyt vapaasti Kotimaa Prossa oleva Jussi Rytkösen laaja artikkeli:
Miksi helluntailaisuus leviää?
Kotimaa Pro on maksullinen sivusto. Kotimaa-lehden yksityistilaaja saa pääsyn sivustolle 20 euron lisämaksulla. Kotimaan seurakuntatilaajille sen sijaan kuuluu automaattisesti pääsy myös Pro-sivustolle.
Kotimaa Pro – Kirkon Puolesta. Lukemista seurakuntien työntekijöille, luottamushenkilöille ja vapaaehtoisille sekä kaikille, jotka tarvitsevat hyötytietoa kirkon elämästä.
Kotimaa Pron käyttäjillä on myös vapaa oikeus aloittaa ”Kahvipöytäblogi” Pro-sivustolla eli kirjoittaa itseään askarruttavista asioista ja jakaa hyvä oivalluksia ja toimintatapoja.
Kuva Jussi Rytkönen
”…mulla on sellainen käsitys, että useimmilla Räisästä kritisoivilla ei itseasiassa ole paitsi aavistustakaan Heikin kirjojen sisällöstä, myöskään kovin tarkkaa käsitystä eksegetiikasta yliopistollisena oppiaineena ja tieteenharrastamisena.”
Minulla on sama käsitys. Tai se Heikin kirjojen sisällyksen tuntemus on sitä, mitä media on sattunut nostamaan esiin torsoine perusteluineen. Minusta Räisänen on muutenkin väärinymmärretty monesti. Hän on päätynyt omiin käsityksiinsä rehellisen ja nöyrän pohdinnan ja kysymyisen kautta. Jos lopputulos nyt sitten on eri kuin vaikka itselläni, niin mitä sitten. Toisen maailmankatsomus ei ole uhka omalleni. Olen aina ihmetellyt sellaista uskoa, joka hajoaa heti kun sitä vähän töytäisee.
Ai niin, etukäteisonnittelut valmistumisesta, Kari-Matti.
Ylihuomenna Misku, ”ylihuomenna”…
Itse aikoinani luin vuosia sitten Räisäsen kirjoituksia. Ne eivät kyllä haastaneet omaa maailmankatsomustani millään tavalla. Lähinnä ne aiheuttivat minussa muutaman haukotuksen, kai. Ei niistä ole kyllä jäänyt myöhemminkään käteen mitään.
Suosittelen kyllä lukemaan ihan toisia kirjoittajia kuin hän, mikäli haluaa todella päästä siihen rikkauteen ja runsauteen, yltäkylläiseen elämään, mitä Raamattu tarjoaa. Sillä tiellä Räisäsellä ja kumppaneilla ei ole mitään annettavaa.
Jari, ehkä voidaan hyväksyä se, että joillekin lukijoille Räisäsellä on annettavaa, toisille ei. Minusta hänen kirjansa ovat olleet kiinnostavia mutta eivät ne minunkaan vakaumustani ole haastaneet. Uskon kriisini ovat johtuneet aina omasta henkilökohtaisen elämän kriiseistäni, ei eksegetiikasta tai muusta kirjallisuudesta. Monille opiskelutovereile kuitenkin eksegetiikka oli kova pala. Ihmiset vaan ovat niin erilaisia ja hyvä niin. Hyvää ja huonoa kirjallisuutta on maailma täynnä, kirjat ovat vain eri tavalla hyviä tai huonoja. Ja tuskin kukaan Raamatusta tosissaan kiinnostunut lukee pelkästään eksegetiikkaa. Tai toivon että ei.
Miten voi olla hyödyksi uskovalle sellainen tutkimus, joka asettaa kyseenalaiseksi kaiken sen, mihin uskoo ja
kristityt ovat aina uskoneet?
Keneltä varhaiset kristityt hakivat opetusta?
Hakivatko he sen apostoleilta vaiko niiltä, jotka väittivät
että opetuslapset vain varastivat Jeesuksen ruumiin, ei hän ole oikeasti noussut ylös?
Keneltä kuoleman vierailua itkevä seurakuntalainen saa tukea ja lohdutuksen sanoja? Jumalaan ja hänen sanaansa turvaavalta
vaiko häneltä joka tietää viimeisemmät trendit: Jeesus onkin joukkohaudassa?
Ovatko menneiden päivien rukoilijat saaneet voimaa ja viisautta niiltä, jotka ovat kertoneet kaiken olevan vain subjektiivisesti muutettavaa tarinaa vailla mitään selvää pohjaa ja perustaa?
Kukin valitsee auktoriteettinsa, monet meistä haluavat kuitenkin pitää kiinni vanhasta.
Hengellisellä puolella mikä tahansa höttö käy. Voisikohan ideaa laajentaa muualle yhteiskuntaan?
Mitä tapahtuisi, jos rakennusmiehet rupeaisivat käyttämään rullamitan sijasta venyvää kuminauhaa?
Jorma iskee naulankantaan. Hyväksi juristiksi haluava haluaa oppia parhailta juristeilta, hyväksi kauppatieteilijäksi haluava haluaa oppia parhailta kauppatieteilijöiltä, hyväksi meteorologiksi haluava haluaa oppia parhailta meteorologeilta ja niin edelleen. Vain paras kelpaa heille.
Jostain ihmeellisestä syystä tämä päivänselvä logiikka ei toimi teologiassa. Siellä usein mikä tahansa höttö käy, niin kuin Jorma toteaa. Surullista. Ja juuri teologialla olisi kaikki edellytykset se tieteenala, jolla olisi todella annettavaa ihmisille ja yhteiskunnalle. Mutta höttöteologiasta ei koskaan tule merkityksellistä teologiaa tai merkityksellistä tieteenalaa.
Room 1:22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
Surullisinta ovat epämääräiset heitot sekä lähes täydellinen tietämättömyys kristinuskon historiasta, teologiasta ja teologianhistoriasta. Suomalainen teologia on viimeksi ollut vaikuttavassa asemassa maamme yliopistoelämässä sata vuotta sitten, ja silloinkin uusille teologisille virtauksille avoimien Teologisen lauantaiseuran jäsenten toimesta.
Toiseksi tulisi muistaa, että se mitä tarkoitetaan ”kirjaimellisella” rtuntulkinnalla on vaihdellut eri aikoina. Kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina allegorinen tulkinta oli Raamatun ”kirjaimellista” lukemista.
Dogmihistoriaan, kristinuskon ensi vuosisatoihin, kannattaa perehtyä. Siitä on olemassa paitsi runsaasti tieteellisiä esityksiä, myös lähteitä. .vaarana tietysti on, että käsitys kristinuskosta monipuolistuu ja ymmärrys pahimmassa tapauksessa hiukan syvenee.
Kun sinä Kari-Matti leimaat minut täydellisen tietämättömäksi kirkkohistoriasta etc. – se on sinun tapasi kirjoittaa.
Kun nyt kahdessa eri tutkinnossa kumminkin luin historiaa, toisessa pääaineena kirkkohistoriaa ja senkin erittäin hyvin arvosanoin, voisi sanailusi kummastuttaa. En kuitenkaan hämmästy.
Tiedän tapasi kirjoittaa tunteella, ja siksi kai niin usein lyöt vyön alle.
Ehkä tunteesi veivät sinut hakoteille silloinkin kun kirjoitit toisella palstalla Mannerheimista sellaista
puutaheinää, että oksat pois… Ei se minusta ollut edes riemuylioppilaan tekstiä, saati maisterin, mutta…..
Se nyt vaan on niin, että minä olen uskossa, ja minun mielestäni sananjulistajan tulee olla uskossa.
En saa paljon apua niiltä, jotka ovat uskostaan luopuneet tai extra ecclesiam….
Kiitos, Kari-Matti, arvioinneistasi.
jorma, ettei tämä nyt menisi typeräksi puolin ja toisin syyttelyksi, niin olen vilpittömästi pahoillani mahdollisesti aiheuttamastani mielipahasta.
Dogmihistoriaan, kristinuskon ensi vuosisatoihin perehtyminen, muun teologisen harrastuneisuuden ohella, jo useamman vuosikymmenen ajalta, on kohdallani johtanut käsityksen kristinuskosta monipuolistumiseen ja syvenemiseen. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille, samoin kuin kristinuskon historiaan, teologiaan ja teologianhistoriaan tutustumista.
Monin verroin niihinkin tutustumista suositeltavampaa on kuitenkin itse Elämän peruslähteeseen, Raamattuun tutustuminen ja sen mukaan elämässään ojentautuminen. Silloin pääsee todella maistamaan Jumalan hyvyyttä ja yltäkylläistä elämää. Ilman niitä kaikki teologinen tietämys, itsessään mitä suurimmat Jumalan lahjat, vetävät ihmistä harhapoluille ja ylimielisyyteen. Jumala ilmoittaa kuitenkin tahtonsa ja hyvyytensä loppujen lopuksi vain ja ainoastaan Raamatussa. Mikään inhimillinen ei voi kristityn, Jeesuksen opetuslapsen elämässä, korvata Raamattua ja kuuliaisuutta sille,
Raamattu on läpeensä inhimillinen. Voi siinä jotain Jumalastakin olla, paha sanoa mitä. Toisaalla (ks. Tannin blogi) kirjoitin apofaattisesta teologiasta. Se on ollut jo vuosia lähellä sydäntäni. On tullut vain kuljettua välillä sivupolkuja.
Tuo Kari-Matin kommentti sai minut hieman mietteliääksi ja surulliseksi. Se on karuudessaan paljonpuhuva. Siinä muutama sana kertoo paljon eräästä elämänkaaresta, joka olisi voinut mennä toisinkin. Kiitoksia kuitenkin, Kari-Matti rehellisyydestäsi. Se on arvostettavaa, vaikka en ajatuksiasi jaakaan.
Mieleeni nousi kolme kuvaa. Ensimmäisessä mies on lähteen äärellä janoisena osaamatta juoda. Toisessa mies on nälkäisenä osaamatta syödä notkuvien pitopöytien äärellä. Kolmannessa rikkaan miehen poika elää rääsyissä ja rahattomana.
Tuon kehityskaaren olen kuullut niin usein ennenkin, ja juuri tuosta olen yrittänyt parhaani mukaan kristittyjä varoittaa. Ilman oikeaa suhdetta Raamattuun ja sen mukaan ojentautumista teologinen tieto, itsessään hyvin siunattu asia, muuttuu helposti pelkäksi pääntiedoksi ja ylimielisyydeksi, joka johtaa pahimmillaan hengelliseen kuolemaan, mutta hyvin usein vähintäänkin hengelliseen näivettymiseen. Kristillistä tietoa ei nimittäin ole tarkoitettu ensisijaisesti päässä pyöriteltäväksi, vaan elettäväksi. Olemme tekemisissä ensisijaisesti elävän persoonan, emme teologisen kirjaston kanssa.
Raamattu on läpeensä inhimillinen. Niin on ja hyvin rosoinen, elämänmakuinen. Mutta se on paljon enemmän: läpeensä myös täysin jumalallinen. ”Voi siinä jotain Jumalastakin olla, paha sanoa mitä,” paitsi, että se kertoo ihan jostain muusta kuin kristinuskosta, on täysin vastoin Raamatun itseilmoitusta:
”Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti (Ps. 119:160).
Mutta Jari. En oikein ymmärrä miten olen ”erään elämänkaaren surullisessa päätepisteessä.” Voin tietysti ollakin, mutta kuka muu kuin Jumala sen tietää?
Lueskelin viime yönä, kun en saanut unta, varmasti kymmenettä kertaa Bonaventuran Sielun matkaa Jumalaan. En ymmärrä siitä mitään. Silti se on kiehtova. Paljon kiehtovampi kuin Raamattu sudenpentujen kysymys-vastaus-käsikirjana. Mutta huom.: Tämä on ainoastaan minun käsitykseni juuri nyt. Voin olla väärässäkin.
Minut Kari-Matin kommentti sai uteliaaksi, ja jotenkin virkistävää tuollainen ei-raiteilla ajelu. Jumalahan meitä vie mielenkiintoisille paikoille.
En ole valitellut mistään mielipahasta vaan siinä tekstissä olleesta itse Pahasta.
En ole väittänyt, että olet ”erään elämänkaaren surullisessa päätepisteessä.”
Hengelliset kirjat ja kirjat ylipäätään ovat minullekin tärkeitä. Silti ne eivät korvaa Kirjojen Kirjaa, jota ei kannata halventavasti nimitellä ”sudenpentujen kysymys-vastaus-käsikirjaksi.” Kuinka kirja, jonka kautta voi tutustua Vapahtajaan, Elämän antajaan, voisikaan olla sellainen? Uskonelämän rikkaus ei kuitenkaan lopulta aukea minkään muun kuin Raamatun kautta.
Harvinaisen paljon oikeaa tietoa ja näkemystä helluntaiherätyksestä kaikkialla maailmassa.
On kuitenkin seikka, joka on ollut säännönmukainen lipsaus, kun Suomen helluntalaisuudesta annetaan kuva:
”Suomessa on nykyisin noin 46 000 helluntailaista, joista noin 7 500 kuuluu Suomen helluntaikirkon alaisiin seurakuntiin.”
Suomessa on noin 40 helluntaikirkkoseurakuntaa, joiden jäsenluku on n. 21000. Näistä jäsenistä kuuluu Helluntaikirkkoon ehkä 6000-6500, koska lukuun 7500 kuuluu alle 18 vuotiaita lapsia, jotka eivät kuulu siihen helluntaiseurakuntaan minkä sisällä Helluntaikirkko pitää ’majaa’.