Olet saattanut joskus kuulla tai lukea, että Jehovan todistajat eivät ole aivan rehellisiä omista käytännöistään. Asiat esitetään omalle yhteisölle yhdellä tavalla ja ulkopuolisille toisella tavalla. Paras esimerkki tästä on nk. karttamissääntö. Sääntö tarkoittaa yhteisössä, että jos Jehovan todistaja eroaa tai erotetaan uskonnollisesta yhteisöstä, hän menettää kaikki läheiset, ystävät ja sukulaiset, mikäli nämä ovat Jehovan todistajia. [1] Ulkopuolisille taas kerrotaan, että tällaisissa tapauksissa ainoastaan hengelliset siteet katkeavat, muun yhteydenpidon jatkuessa entisellään. [2]
Miksi Jehovan todistajat sitten valehtelevat mm. karttamissäännöstä ulkopuolisille? Kirjoitin asiasta 15.9.2019 näin:
Jos Jehovan todistajat puhuivat pehmoisia siviilipalvelukseen liittyen, miksi he myyvät rehellisyytensä myös karttamissäännön suhteen? Kyse lienee länsimaalaisesta oikeuskäsityksestä ja uskontojen asemasta sen edessä sekä uskonnonvapauteen liittyvistä yksityiskohdista. Jos Jehovan todistajat tunnustaisivat rehellisesti, että kyllä, me hylkäämme entiset jäsenemme täydellisesti ja odotamme että kaikki jäsenemme tekevät niin, ja saatamme asettaa karttamatta jättämisestä jopa sanktioita, niin Jehovan todistajien asema yleisesti tunnustettuna uskontona (verovapauksineen) saattaisi jossain vaiheessa alkaa rakoilemaan vähän siellä ja täällä. Uskonto, joka rikkoo järjestelmällisesti perheitä, ei varsinaisesti edistä uskonnonvapautta ja siihen liittyviä päämääriä.
Juuri näin tapahtui äskettäin Norjassa. Valtionhallinto päätti peruuttaa Jehovan todistajien rekisteröinnin uskonnollisena yhteisönä uskonnollisista yhdyskunnista säädetyn lain nojalla. Valtionhallinnon tiedotteessa kerrotaan, että Jehovan todistajien uskonnollinen yhteisö loukkaa jäsenten sananvapautta ja uskonnonvapautta. Päätöksen johdosta Jehovan todistajat eivät saa Norjassa enää valtiontukea (joka on ollut noin 1,5 miljoonaa euroa vuosittain), eivätkä he enää voi vihkiä aviopareja yhteisössään. Päätös ei tarkoita Jehovan todistajien tai heidän työnsä kieltämistä Norjassa. Heillä on edelleen vapaus harjoittaa uskontoaan kuten aikaisemminkin. Jehovan todistajat haastoivat valtion oikeuteen valtiontukien eväämisestä.
Jehovan todistajien edustajien epärehelliset lausunnot mediassa johtuvat siis pelosta menettää yhteisön nykyinen asema yhteiskunnassa. Jehovan todistajien uskonnollinen yhteisö tiedostaa, että sen ylläpitämät epäinhimilliset säännöt eivät ole uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien mukaisia. Myös Suomessa rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien tulee toteuttaa tarkoitustaan lain mukaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.
Tämä ei toteudu meillä tai muuallakaan, sillä esimerkiksi YK:n yleismaailmallisten ihmisoikeuksien julistuksen artikla 18 jää Jehovan todistajilta nauttimatta. Sen mukaan jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen.
Mikäli jonkin ihmisoikeuden toteuttamisesta seuraa rangaistus, kuten Jehovan todistajilla esimerkiksi uskonnon vaihtamisesta, kyse ei enää ole vapaudesta siinä merkityksessä kuin se on ihmisoikeuksiin kirjattu. Siksi Jehovan todistajien laillinen asema uskonnollisena yhdyskuntana on perusteeton myös Suomessa. Jehovan todistajat eivät täytä rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien laillisia vaatimuksia.
Viitteet:
[1] Jehovan todistajien julkaisusta Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa: Onko todella tarpeen välttää kaikkea yhteydenpitoa? Kyllä on, monestakin syystä. (sivu 207) Uskolliset kristityt perheenjäsenet eivät etsi tekosyitä voidakseen olla tekemisissä erotetun sukulaisen kanssa, joka ei asu kotona. (sivu 209)
[2] Jos Jehovan todistaja eroaa tai erotetaan seurakunnasta, Palosen mukaan vain hengellinen side katkeaa, mutta muutoin yhteydenpito voi jatkua. – Turun Sanomat 02.07.2022
Laurea on palvelualojen ammattikorkeakoulu. Seurakunnille tämä on todella hyvä mahdollisuus on palvella omalla osaamisellaan ja tuoda kristillistä sanomaa työelämän arkeen.
Eiköhän lähes kaikista hengellisistä porukoista eroamisella ole seurauksensa. Poikkeuksena Luterilainen kirkko, koska jäsenyys siinä ei ole niin sitovaa ja tiedostettua. Voi olla piilojäsenenä käymättä kertakaan kirkossa. Ihan sama siäsllä vai ulkona. Kaikissa kiinteissä yhteisöissä tulee esille ongelma miten suhtautua porukasta eronneeseen.. Monilla ihmisillä ei vain ole eväitä kohdata ongelmaa. Jos olen eronnut jostain, niin entiset ystävät helposti luulevat, että minulle pitää puhua kaikki epäkohdat ja huonot asiat siitä poruksata. Muuttunut tilanne kaventaa myös puheen aiheita, emme osaa erottaa oleellisia asioita.
On tietenkin aivan selvää, että jos eroaa mistä tahansa tunnustuksellisesta, ideologisesta tai poliittisesta yhteenliittymästä, niin se saattaa näkyä sosiaalisissa suhteissa. Mutta se on kokonaan toinen asia kuin se, että yhteenliittymällä on kirjallinen sääntö hylätä kategorisesti kaikki entiset jäsenet, eikä heitä _saa_ enää edes tervehtiä. Perheenjäsenet mukaan lukien. Jokainen voi miettiä, kuinka kauan sellainen poliittinen puolue saisi jatkaa toimintaansa, joka vaatisi jäseniään hylkäämään kaikki entiset jäsenensä, lapsia ja vanhempia myöten.
Rinnastuksesi on toki yleinen, sillä jos ei ole tutkinut ja ajatellut aihetta syvällisesti, pintapuoliset ja virheelliset rinnastukset ovat todennäköisiä.
Näinkin on Syrjänen! Minä olen kehittänyt raakapuun teologian. Raaka tarkoittaa tietysti tässä takilan osaa siis raakapuuta. Kun hälytys tulee niin ensimmäisen miehen on mentävä raakapuun uloimpaan päähän. Kun tulee keskustelu jostain jutusta hyvin nopeasti tulee puolin ja toisin äärimmäisyystulkinta ja silloin ei ole toivoa edes heiveröisestä yhteisymmärryksestä. Erkaantuminen aiheuttaa aina vieraantumista ankaraa tai lievempää. Että asioita edes voitaisi yrittää ymmärtää, on oltava esillä erivahvuisia vaihtoehtoja. Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä.
Mikä on takila ?
En lue paljon ja jätän Kuulan omaan arvoonsa. Nautin jatkoajasta jonka sain ja Jumalan suuren rakkauden kohteena olosta. Raamattu riittää mulle. Aika vähän luen muuta.
Pekka, takila on mastojen, raakapuiden, purjeiden ja köysien muodostama kokonaisuus purjelaivoissa tai purjeveneissä. Esimerkiksi minun pienessä jollassani takila on pienin mahdollinen: kaksi köyttä, yksi purje, masto ja raakapuu, jossa purje on kiinni. Isoissa viisimastoisissa purjelaivoissa takila on monimutkainen, kun purjeitakin on kymmeniä ja köysiä on kilometrikaupalla.
Kari Kuula on väitöskirjan tehnyt teologian tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti., jonka kirjaa ’Helvetin historia’ ei tiedeyhteisö ole kyseenalaistanut. Kirja on saanut hyvän vastaanoton ainakin ihmisiltä joilla on ollut kompetenssi sen sisältöä arvioida.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ja-ihminen-loi-helvetin
Vastaus kysymykseen on selvästi se, että jollei näin tehtäisi, niin koko järjestö hajoaisi nopeasti.
Kaikki kun on rakennettu pelolle. Pelko jos katoaa, niin koko yhteisön pohja putoaa.
He: kristinuskokin rakennettu pelolle. Helvetin pelolle/Helvetillä pelottelulle…
Kyllä, pelko on todistajuuden kantava voima. Kyseenalaistaminen on kiellettyä ja kaikki kriittinen Saatanasta. Kun yhteisön kyky käsitellä yhteisön epäkohtia on tämä, eli sitä ei ole, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää demonisoida asiantunteva ja objektiivinen kritiikki.
Asetelma on ennen kaikkea hyvin naiivi. Yhtä uskottavaa olisi autokauppias, joka kieltäisi asiakkaitaan tutustumasta entisten asiakkaidensa asiakaskokemuksiin. Asetelma kertoo jo sellaisenaan, ettei kuvio kestä päivänvaloa.
Kristinusko rakentuu rakkaudelle. Sitä ei ole sille itse rakennettu, vaan se on sille perustettu. Rakkauden vastakohta on pelko. Jumalan vastustajat pyrkivät aikaansaamaan pelottavan kuvan Hänestä. Siksi, että näin estetään tehokkaasti se, ettei kukaan mene rakastavan Jumalan luo.
Todistajat käyttävät samaa mekanismia pitääkseen karttamisen avulla omansa erossa, niistä jotka ovat uskaltaneet pelostaan huolimatta irrottautua liikkeestä ja löytäneet vapauden.
Pekka, helvetillä pelottelee Raamatussa – kuten tiedät- eniten Jeesus ja helvetti ja Saatana ovat kirkon opin vankkoja kivijalkoja. Rakkauskin on toki mukana kuvassa mutta tulee siihen myöhemmin ja varsin tarkasti ehdollistettuna.
Luepa teologian tohtori Kari Kuulan huikea teos: ”Helvetin historia”.
Pekka: ”Todistajat käyttävät samaa mekanismia pitääkseen karttamisen avulla omansa erossa, niistä jotka ovat uskaltaneet pelostaan huolimatta irrottautua liikkeestä ja löytäneet vapauden.”
Aivan näin, ja juuri tästä tunnistaa parhaiten uskonnon ja kultin eron. Ero syntyy siitä, mitä tapahtuu, kun lähdet yhteisöstä.
Seppo, kuka sinua taas on helvetillä pelotellut? Samael vai?
Kosti, sain kirkolta vihkiraamatun tarkoittaen kai että lukisin sitä. No olen lukenut ja paljon ja Ut:ssa on varisin runsaasti juurikin helvetillä pelottelua.
Karttamissääntö on ikävä ilmiö, josta voisi käyttää jopa sinänsä hyvin epämääräistä hengellisen väkivallan termiä. Mutta: On erittäin selvää, että ketään ei voi velvoittaa ylläpitämään suhteita toiseen ihmiseen vastoin tahtoaan, eikä rikoslaissa voida määrätä tervehtimättä jättämistä rangaistavaksi teoksi.
Esittämäsi uhka ei onneksi ole konkreettinen. Yksilöt saavat aina suhtautua muihin yksilöihin kuinka haluavat. Yhteisöt eivät kuitenkaan saa määrätä miten yksilöiden tulee suhtautua esimerkiksi perheenjäseniin.
Takila on purjelaivan mastot raakapuut ja purjeet. Eli järjestelmä joka muuttaa tuulen voiman alusta liikuttvaksi työtövoimaksi. Purjeet ovat niissä raakapuissa eli mastossa on poikittaisia puita ja purjeita säädettiin ainakin aikaisemmin käsivoimin raakapuulta käsin.
Miten se säätäminen tapahtui. Olen nähnyt elokuvissa miten miehet kiipeävät raakapuille ja puuhaavat siellä jotain.
Purjeet olivat kerättynä raakapuuuhun ja sidottu köysillä nippuun. Kun purjeita lisättiin avattiin köydet ja purjekankaan avautuivat. . Kun purjeita vähennettiin, miehet kokosiva tkäsivoimin ne purjekaknaat ja sitoivat ne kiineäksi nipuksi raakapuuhun kiinni. Purjeista voitiin avata vain osa näin voitiin säätää vauhtia..
Tämän avauksen aihe tuo väkisin mieleeni omat kokemukset SRK-lestadiolaisuudesta. Lukiolaisena sain ns. parannuksenarmon vanhoillislestadiolaisten iltakylässä vuonna -68. En tiennyt ennakkoon mitään vl-uskosta. Olin kymmenisen vuotta todella kuuliainen yhteisön opetuksille ja käytänteille. Voin kehaista olleeni ihan 10-lesta.
Sitten tulivat ahdistuksenajat ja hoitokokous -79. En taipunut kososlaisuudesta parannukseen. Minut todettiin väärähenkiseksi, jota ei voinut eikä saanut enää pitää uskovaisena. Jumalantervettäkään ei saanut sanoa (edes siioninmuurin raosta) ulkopuolelle joutuneelle. Sanojahan oli siinä tapauksessa itse oikeasta uskosta luopumassa. Jumalanterve oli/on taivas/ helvetti – lajittelun näkyvin osoitus ja se on ollut luovuttamaton periaate kanssakäymisessä.
Olen miettinyt paljon tuota tervehtimisasiaa. Miksi koen sen niin loukkaavana? Ensiksi siksi, että kohtaaminen vl-ihmisten kanssa aina nostaa minulla pintaan vanhat opetukset ja hoitokokousajat. Tuskin vl-nuoret tietävät niistä mitään, mutta minun oletettu sieluntilani on heillä on kyllä tiedossa. Kuka sen on kertonut ja mitä on synnikseni sanottu? Sen voin arvalla ja jotain tiedänkin.
SRK-lestadiolaisuus ei ole kuitenkaan mielestäni mikä tahansa yhteisö, josta voi lähteä tai johon voi liittyä ihan vapaasti. Se on kyllä totta, että liittyessä hyväksyy kuuliaisuuden kautta yhteisön opetuksen. Sehän on käytäntö muuallakin. Ja lähtiessä on joitain seuraamuksia yhteisön muiden jäsenten taholta. Sekin on tuttua.
Mutta seuraako esim. toiseen puolueeseen vaihtaneelle vuosikausien kyräilyä ja ’karttamisia’ entisen puoleen taholta? Ja kohtaamistilanteissa jatkuvia muistuksia asiasta esim. tervehtimisen muodossa? Tai jos vaihtaa hirviporukkaa tai eroaa metsästysseurasta tai urheiluseurasta jne. saako pysyvän luopion leiman ’väärän’ valintansa takia? Seuraamukset ovat tuskin verrattavissa hengellisen yhteisön jättäneille ja/ tai ulos-hoidetuille. Minusta niissä on iso ero.
Lahja: ”Seuraamukset ovat tuskin verrattavissa hengellisen yhteisön jättäneille ja/ tai ulos-hoidetuille. Minusta niissä on iso ero.”
Ero tosiaan on iso, ja varsinkin Jehovan todistajien tapauksessa, kun hylkääminen on erikseen vaadittua ja sen toteuttamatta jättämisestä voidaan sanktioida seurakuntalaisia.
Minä pidin lestadiolaisia uskovina, kunnes tapasin uskoon tulleita lestadiolaisia.
Tämä on juridisesti aika monimutkainen tilanne. Ultima ratio -periaatteen vuoksi rikoslakia tähän ei realistisesti ajatellen voida soveltaa. Moraalinen paheksunta ei riitä asian kriminalisoimiseksi.
Olisi mahdollista pohtia, kuinka velvoittavana Jehovan todistajien ohjeistusta yhteisöstä irtaantuneiden jäsenten karttamisesta voidaan pitää. En ole tarkastunut, mutta voisin arvata että moista sääntöä ei yhteisön perustamiskirjasta tai yhdyskuntajärjestyksestä löydy. Koska lainsäädännöstä ei löydy velvollisuutta olla tekemisissä toisen ihmisen kanssa, tällaisen kehoituksen vapaaehtoinen noudattaminen on tuskin lainvastaista.
Uskonnonvapauslaki (2003/453) sanoo 7. pykälän toisessa momentissa, että yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaa perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Käytännössä Itä-Uudenmaan käräjäoikeus joutuisi ottamaan asiaan kantaa, jos opetusministeriö, syyttäjä tai yhteisön jäsen nostaisi kanteen yhdyskunnan lakkauttamiseksi väittäen, että yhdyskunta toimisi oleellisesti vastoin lakia.
Jossain määrin ongelmallista olisi se, että mikäli tuomioistuin määräisi yhdyskunnan lakkautettavaksi eli poistaisi sen aseman rekisteröityneenä uskonnollisena yhdyskuntana, se joutuisi lopettamaan toimintansa. Jos joku järjestäisi tällaisen päätöksen jälkeen järjestäisi yhdyskunnan kokouksen, hänelle tuomittaisiin uskonnonvapauslain perusteella sakkorangaistus laittomasta yhdyskunnan toiminnan harjoittamisesta. Tuomioistuimen päätöksellä lakkauttaa yhdyskunta olisi siis merkittävät seuraukset.
Ymmärtääkseni Jehovan todistajat eivät ole Suomessa hakeneet eivätkä saaneet valtion avustusta toimintaansa. He ovat katsoneet, että pystyvät jäseniltään kerätyillä varoilla ja lahjotuksilla rahoittamaan toimintansa. Valtakunnansalien rakentaminen ja kunnostustyöt on perinteisesti hoidettu talkootyönä.
Mikko Nieminen: ”Olisi mahdollista pohtia, kuinka velvoittavana Jehovan todistajien ohjeistusta yhteisöstä irtaantuneiden jäsenten karttamisesta voidaan pitää. En ole tarkastunut, mutta voisin arvata että moista sääntöä ei yhteisön perustamiskirjasta tai yhdyskuntajärjestyksestä löydy.”
Jehovan todistajien yhdyskuntajärjestyksen ensimmäinen lause toteaa, että ”yhdyskunta noudattaa hengellisissä asioissa Jehovan todistajien kansainvälisen hallintoelimen ohjausta.” Tämä tarkoittaa, että yhdyskunnan on ylläpidettävä hallintoelimen vaatimaa karttamissääntöä.
https://johanneksenpoika.fi/dokumentit/yhdyskuntajarjestys.html
Sääntö itsessään on velvoittava ja se koskee jokaista Jehovan todistajaa. Sen noudattamatta jättämisestä voi seurata sanktioita, joka tarkoittaa lievimmillään henkilön statuksen tippumista seurakunnassa. Tämä taas tarkoittaa käytännössä, että henkilö saattaa menettää tittelinsä tai vastuutehtävänsä seurakunnassa ja henkilöä voidaan pitää yleisesti nk. huonona seurana. Jos henkilö määritellään ”huonoksi seuraksi”, hänen seuraansa kartetaan mutta henkilöä ei ole vielä hylätty totaalisesti, kuten entisille todistajille tapahtuu. Pahimmillaan velvoittavan karttamissäännön noudattamatta jättämisestä seuraa oikeuskomitea, joka voi erottaa henkilön, josta tulee näin itsestäkin kartettu eikä häntä saa enää edes tervehtiä.
Karttamissäännön noudattamatta jättämisen sanktioiminen edellyttää toki sitä, että asia on jollain tasolla seurakuntalaisten tiedossa. Jehovan todistajissa noudatetaan sääntöä, jossa seurakuntalaiset ovat velvoitettuja välittämään seurakunnan vanhimmille tiedon seurakuntalaisten väärinteosta, joten jos sääntöä ei noudata, se tulee jossain vaiheessa seurakunnan vanhimpien tietoon.
Kun säännön noudattamatta jättämisestä voidaan sanktioida, niin siiinä, onko sääntö velvoittava, ei liene epäselvyyksiä.
Mikko: ”Koska lainsäädännöstä ei löydy velvollisuutta olla tekemisissä toisen ihmisen kanssa, tällaisen kehoituksen vapaaehtoinen noudattaminen on tuskin lainvastaista.”
Kuten jo aikaisemminkin todettua, kyse ei ole missään määrin yksilöiden päätöksistä tai vapauksista. Kyse on yhdyskunnan määräämästä ja velvoittavasta karttamissäännöstä. Yksilöt saavat halutessaan karttaa niin paljon kuin haluavat, mutta yhdyskunta ei saa velvoittaa sellaiseen ja rikkoa siinä samalla perheitä ja muita ihmisille tärkeitä ihmissuhteita.
Huomionarvoista on myös, että velvoite karttaa ja hylätä perheensäkin astuu voimaan, kun henkilö menee kasteelle ja hänestä tulee Jehovan todistajien jäsen. Valtaosa kastetuista taas on Jehovan toditajien omaa jälkikasvua, jotka menevät kasteelle lapsena (joskus jopa 7-10-vuotiaina, keskimäärin 13-16-vuotiaina). Karttamisvelvoite ja -uhka koskee heitä sen jälkeen koko heidän loppuelämänsä, eikä sitä voi perua. Tähän myös Norjassa kiinnitettiin huomiota. Alaikäisiä ei potkita kodista ulos, mutta kun henkilö muuttaa myöhemmin kotoaan, perhe ei enää ole yhteydessä lapseensa. Norjassa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että alaikäisiä kartetaan seurakunnassa ja lapset menettävät esimerkiksi ystävänsä, jos he eroavat tai heidät erotetaan seurakunnasta.
Mikko: ”Jossain määrin ongelmallista olisi se, että mikäli tuomioistuin määräisi yhdyskunnan lakkautettavaksi eli poistaisi sen aseman rekisteröityneenä uskonnollisena yhdyskuntana, se joutuisi lopettamaan toimintansa. Jos joku järjestäisi tällaisen päätöksen jälkeen järjestäisi yhdyskunnan kokouksen, hänelle tuomittaisiin uskonnonvapauslain perusteella sakkorangaistus laittomasta yhdyskunnan toiminnan harjoittamisesta. Tuomioistuimen päätöksellä lakkauttaa yhdyskunta olisi siis merkittävät seuraukset.”
Liekö tässä kyse jostain väärinkäsityksestä, mutta rekisteröinnin poistaminen ei tarkoittaisi yhteisön lakkauttamista tai kieltämistä, kuten se ei tarkoittanut Norjassakaan. Uskonnolliset yhteisöt voivat harjoittaa toimintaansa myös ilman rekisteröintiä. Toiminta ei näissä tapauksissa ole laitonta tai lainsuojatonta.
Mikko: ”Ymmärtääkseni Jehovan todistajat eivät ole Suomessa hakeneet eivätkä saaneet valtion avustusta toimintaansa. He ovat katsoneet, että pystyvät jäseniltään kerätyillä varoilla ja lahjotuksilla rahoittamaan toimintansa.”
Hakemuksessa joudutaan avaamaan yhdyskunnan taloutta, jonka jälkeen siitä tulee julkista tietoa. Summa olisi Suomessa niin pieni (arviolta 100 – 200 tuhannen euron välimaastossa vuosittain), ettei asiaa ole nähtävästi nähty vaivan ja läpinäkyvyyden arvoiseksi. Jehovan todistajathan lähettävät Suomestakin huomattavia summia päätoimistoon Yhdysvaltoihin. Tämän ei ehkä nähtäisi olevan rekisteröidyn yhdyskunnan tarkoitus eikä olisi ehkä perusteltua kerätä verovapaasti Suomesta rahaa, joka lähetetään Yhdysvaltoihin yhteisön päätoimistoon.
Viranomainen tutkii tälläkin hetkellä Jehovan todistajien karttamista.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/uskontojen-uhrien-tuki-ry-teki-kyselyn-jehovan-todistajien-karttamiskaytannoista-aineisto-annettu-poliisin-kayttoon/
”Uskonnolliset yhteisöt voivat harjoittaa toimintaansa myös ilman rekisteröintiä.” Voivatko ne silloin perustella toimiaan uskonnon harjoittamisella? Luulisin, etteivät voi muuten kuin omalle joukolleen.
> Sääntö itsessään on velvoittava ja se koskee jokaista Jehovan todistajaa.
Velvoittavuus rajoittuu yhteisön jäsenyyteen ja maksimaalinen sanktio on yhteisön jäsenyyden irtisanominen. Evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon jäsenyydestä ei Suomessa ole lain mukaan mahdollista ketään erottaa. Muihin yhdyskuntiin sovelletaan uskonnonvapauslain 27. pykälän mukaisesti yhdistyslakia.
Jäsenmaksun laiminlyönti on aina pätevä syy erottaa uskonnollisesta yhdyskunnasta. Muilta osin erottamisperusteet tulee olla kirjattuna yhdyskuntajärjestykseen. Erottamisen voisi riitauttaa tuomioistuimessa. Meillä ei ymmärtääkseni ole ennakkotapausta uskonnollisesta yhteiskunnasta erottamisesta, mutta lähtökohtaisesti uskonnollinen yhdyskunta saa yhdyskuntajärjestyksessä asettaa ehtoja yhdyskunnan jäsenyydelle ja erottaa jäseniä yhdyskuntajärjestyksen mukaisesti.
Mielestäni tämä pelkistyy kysymykseen siitä, onko vaatimus eronneen jäsenen karttamiseksi oleellisesti lainvastainen ja/tai rikkooko se perus- ja ihmisoikeuksia. Koska kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta Jehovan todistajien jäsenyyteen, en yleisellä tasolla näe ongelmaa siinä, että yhdyskuntajärjestys asettaa normaalijärjellä ajateltuna melko erikoisiakin sääntöjä jäsenyydelle.
> Liekö tässä kyse jostain väärinkäsityksestä, mutta rekisteröinnin poistaminen ei tarkoittaisi yhteisön lakkauttamista tai kieltämistä
Uskonnollisen yhteisön ei tarvitse rekisteröityä. Kuitenkin jos tuomioistuin lakkauttaa uskonnollisen yhteiskunnan uskonnonvapauslain 25. pykälän perusteella tai asettaa sen toimintakieltoon 26. pykälän perusteella, tällöin yhdyskunnan toiminnan jatkamiseen sovellettaisiin uskonnonvapauslain 29. pykälää laittomasta uskonnollisen yhdyskunnan toiminnan jatkamisesta. Tämä johtuu siitä, että tuomioistuin voi poistaa rekisteröinnin vain jos se katsoo toiminnan lain tai yhdyskuntajärjestyksen vastaiseksi.
Käsitykseni mukaan yhdyskunnan pitäisi itse perua rekisteröimisensä, jotta se voisi jatkaa rekisteröimättömänä uskonnollisena yhdyskuntana.
Itse en näe rekisteröinnin poistamisella erityisen suuria oikeusvaikutuksia nykytilaan verrattuna. Ainoa asia joka minulle tulee mieleen olisi se, että rekisteröimisen poistamisen jälkeen väestötietojärjestelmään ei enää kirjattaisi tietoa Jehovan todistajiin kuulumisesta. On toki mahdollista, että minulta on jäänyt huomaamatta jokin oleellisempi asia.
Olen siinä käsityksessä, että SRK-lestadiolaisuuden perustana on Raamattu ja ev.lut.tunnustuskirjat. Kaikki yhteisön opetukset (jopa tapakulttuuri) voidaan perustella niillä – erityisesti Raamatulla. Tulkinnat voivat olla tarkoitushakuisesti omaa yhteisöä tukevia, mutta näinhän on monilla muillakin kirkollisilla ryhmittymillä.
Jos ja kun ongelmia vl-yhteisön jäsenten keskuudessa ilmenee, niin ne ovat sitten selitettävissä vain heidän omaksi asiakseen. Yhdistys johtohenkilöineenkään ei ole niistä vastuussa. Ei ollut 70-luvun SRK-hoitohysteriassakaan. Yksittäisten ihmisten ylilyönneiksi niitä on kutsuttu.
Toki silloiset tekemiset ovat vanhentuneet jo ajat sitten. Niitä on pahoiteltu ja sen jälkeen ne on haluttu täysin unohtaa. Ari-Pekka Palolan ’Myrskyjen keskellä’ (2019) oli hiljentävä loppuyhteenveto ko. vuosista. Myöhemmin niistä keskustelun herätteleminen osoittaa vain kyselijän oman hengellisen prosessin keskeneräisyyttä.
Näin on sanottu ja tarjottu esirukousapua ’rauhattomalle’ sielulle. Todella traumatisoituneiden on kehoitettu kääntymään maallisten ammatti-auttajien puoleen. Yhteisölle asia ei enää kuulu?
Olen ymmärtänyt, että lestadiolaisuuden ongelmana on liikkeen rippikäytäntö. Toisaalta voidaan painostaa ripittäytymään vastoin tahtoaan. Toisaalta voidaan lakaista rikoksia maton alle sillä perusteella, että ne on saatu ripissä anteeksi.
SRK-opetuksessa rippisalaisuus velvoittaa kaikkia, jotka siunaavat esim. nimellisen synnin anteeksi toiselle. Se koskee myös lapsia ja nuoria, vaikka hän itse olisi ollut aikuisen pahan teon kohteena, jos tekijä pyytää tekoaan häneltä anteeksi. Se voi olla ns. evankeliumin väärinkäyttöä, jota lienee aivan mahdoton tunnistaa siinä hetkessä. Katuvalle/ pyytävälle on aina annettava anteeksi.
Minulle itselleni suurin pahentumisen aihe on ollut SRK-seurakuntaoppi. Jo SRK-alkuvaiheessa siellä on tehty päätös, että samalla paikkakunnalla ei voi olla kahta tai useampaa erillistä ryhmää, joissa molemmissa on ’elävää uskoa’. On vain yksi oikea usko ja lauma. (Vuosilukukin löytyy, jos joku ei usko tätä.)
-70-luvulla sen ympärille muodostettiin erittäin tarkkarajainen yhteisö, jota kuuliaisuuden kautta paimennettiin ja pakkoripitettiin yhdenmukaisuuteen. Sen seuraukset opin tuntemaan ja jälkimainingit tunnistan yhä yhteisön julistuksessa ja talostelussa.