Jos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias, niin miksi hän ei estä ja lopeta Aleppon kärsimysnäytelmää, pikkulasten raakaa murhaamista? Tänään on YK:n päivä – eikä Yhdistyneet Kansakunnat näytä mahtavan asialle mitään, kun sodan osapuolet eivät ko. järjestöä tunnu noteeraavan ollenkaan. Kirkot eri puolilla maailmaa ovat soittaneet ns. Alepponkelloja parin viikon ajan, mutta mitä sillä on ollut merkitystä? Tänään on myös Rukouspäivä. Eikö nyt pitäisi toimia jollakin tavalla aleppolaisten hyväksi eikä vain istua kädet ristissä paikallaan?
Jonkun mielestä tämän bloginan otsikko saattaa edustaa ns. klikkausjournalismia, jonka pyrkimyksenä on vain saada lukija uteliaaksi ja klikkaamaan teksti auki –lukemisesta ei niin väliä. En tiedä, mutta ainakin rupriikin kysymys edustaa 15-kesäisen rippikoululaisen kysymyksenasettelua. Toki Jumala taistelee pahaa vastaan täällä maan päällä, mutta hänen keinonsa eroavat huomattavasti niistä, joita me käyttäisimme, jos meillä olisi kaikki valta. Ekana listittäisiin kaikki vastustajat ja… Ai niin, mutta niinhän omnipotentit vallankäyttäjät juuri tekevätkin. Ja huonolla menestyksellä! Seurauksena on kostonkierre, ei konfliktien loogiseen ratkaisemiseen auttava luova hierre.
Niin, ne Jumalan keinot pahuutta vastaan: Lapsi seimessä ja mies ristillä. Jeesus. Kuulenko jonkun nauravan ääneen?
Sota on synnin kammottavin ilmenemismuoto, syntiinlangenneen ihmiskunnan perkeleellisin tapa selvittää kansakuntien välejä sen jälkeen, kun diplomatia on pettänyt. Jos rippikoululainen ihmettelee, miksi Jumala ei heti poista syntiä maailmasta, niin onnistuuhan se toki, mutta synnin poistaminen merkitsisi meidän syntisten ihmisten totaalista eliminointia, sillä synti riippuu ja roikkuu meissä jokaisessa kiinni takiaispallojen tavoin.
Syntiä Jumala vihaa, mutta syntistä ihmistä hän kuitenkin rakastaa. Paha paikka siis Jumalallakin!
Jeesuksen keskeisimpiä opetuksia ja kenties ankarin haaste on tämä: ”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä” (Lk. 6:27-28)
Henri J.M. Nouwen kirjoittaa: ”Viholliseni ei ansaitse minun vihaani, torjuntaani, kaunaani tai ylenkatsettani – vaan rakkauteni. Kaikkina aikoina ovat hengelliset ohjaajat sanoneet, että vihollisen rakastaminen on Jeesuksen sanoman kulmakivi ja pyhyyden ydin. Meille pelokkaille ihmisille vihollisemme rakastaminen on haasteista kaikkein suurin, koska me juuri pelkojemme takia jaamme maailman kahtia: ihmisiin, jotka ovat meidän puolellamme ja ihmisiin, jotka ovat meitä vastaan – ihmisiin, joita kuuluu rakastaa ja ihmisiin, joita on vihattava; ystäviin ja vihollisiin”.
On syytä korostaa, että jako ystäviin ja vihollisiin ei ole lähtöisin meidän rakastavasta Jumalastamme, vaan meistä pelokkaista ihmisistä, jotka mieluummin rakennamme välillemme siltojen sijaan muureja.
Virsikirjan virsi 411:1 kysyy kaunistelematta, oletko oikea kristitty vai et:
Rohkenethan, minkä maksoi,
ristin tielle lähteä,
rohkenethan, vaikka saisit
pilkkaa siitä kärsiä!
Jos on Jeesus Kristus tullut
sydämesi Herraksi,
kasva hänen armossansa,
tunnusta myös uskosi.
Pelin henki on siis tämä: Kuulummeko me itseämme kristityn nimellä kutsuvat Jumalalle vai maailmalle, asummeko me rauhan talossa vai niiden majassa, jotka sotia suunnittelevat? Kristittynä oleminen edellyttää tahtoa olla antamatta menestyksen halun, suosion tai vallan ohjata käytöstämme. Se edellyttää yksiselitteistä sitoutumista rauhan Herraan silloinkin, jos ja kun tämä tie johtaa hylätyksi tulemiseen, vainoon tai jopa kuolemaan. Kävi niin tai näin, olen Kristuksen oma.
Ydintuhon välttämisen pitäisi olla ihmiskunnan ykkösasia. Optimismille on näinä aikoina vain vähän sijaa, sillä maailman kirjat ovat niin sekaisin ja maailman valtiaat ah, niin kovin kiinnostuneita kehittämään konflikteja, joissa pienikin virhe riittää laukaisemaan sanoinkuvaamattoman katastrofin.
Sanotaan, että toivoa on niin kauan kuin on aikaakin. Aika vain tahtoo käydä vähiin. Lapsena ihmettelin puheita siitä, että Jumala tekee kerran tästä luomastaan maailmasta lopun. Toki uskon maailmanloppuun, mutta nyt olen varsin tietoinen siitä, että me ihmiset teemme itse lopun tästä kaikesta.
Alepponkellot kutsuivat rukoukseen. Jos rukouksessa kyselet Jumalalta, mitä hän tekee pahuuden poistamiseksi, sinun on rehellisyyden nimissä varauduttava siihen, että hän vastaa: ”Ai, minä kun ajattelin kysyä sinulta ihan samaa asiaa!” Toki Jeesus on jo itäisessä Aleppossa, siellä pahassa paikassa, jossa 300.000 siviiliä on loukussa keskellä sotaa. Herra, ole heidän kanssaan niin elämässä, kivussa ja kärsimyksessä kuin kuolemassaankin.
”Nautinnoissamme Jumala kuiskaa meille,
omassatunnossamme Hän puhuu,
mutta tuskissamme Hän huutaa;
kärsimys on hänen huutotorvensa,
jolla kuuro maailma herätetään.” (C.S. Lewis)
* * * * * * * * *
Aleppoa on verrattu maanpäälliseen helvettiin:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001936955.html
Aleppo – pahinta toisen maailmansodan jälkeen!
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001937001.html
Humanitaarista apua ei ole voitu toimittaa 7.7.16 jälkeen:
http://yle.fi/uutiset/3-9032428
”Kärsimyksen kautta Hän oppi kuuliaisuuden” sanotaan Jeesuksesta, kuinka me oppisimme samoin?
”Tämänkin minä tulin näkemään viisaudeksi auringon alla, ja se oli minusta suuri:
Oli pieni kaupunki ja siinä miehiä vähän. Ja suuri kuningas tuli sitä vastaan, saarsi sen ja rakensi sitä vastaan suuria piiritystorneja.
Mutta siellä oli köyhä, viisas mies, ja hän pelasti kaupungin viisaudellaan. Mutta ei kukaan ihminen muistanut sitä köyhää miestä.
Niin minä sanoin: Viisaus on parempi kuin voima, mutta köyhän viisautta halveksitaan, eikä hänen sanojansa kuulla.
Viisaitten sanat, hiljaisuudessa kuullut, ovat paremmat kuin tyhmäin päämiehen huuto.
Viisaus on parempi kuin sota-aseet, mutta yksi ainoa syntinen saattaa hukkaan paljon hyvää.” Saarn.9:13-18
Olen joskus ajatellut, että viisautta on meillä yllinkyllin kirjoissa ja
kansissa, mutta kuinka me ihmiset emme ole silti ymmärtäneet Jumalasta juuri mitään, ja pidämme itseämme usein vielä erinomaisen viisaina. Viisautemme saa meidät pian perikatoon…
”Niinkuin on kirjoitettu Mooseksen laissa, niin tuli kaikki tämä onnettomuus meidän päällemme. Mutta me emme koettaneet lepyttää Herraa, meidän Jumalaamme, niin että olisimme kääntyneet pois synneistämme ja ottaneet vaarin sinun totuudestasi.
Sentähden Herra valvoi ja antoi tämän onnettomuuden tulla meidän päällemme; sillä Herra, meidän Jumalamme, on vanhurskas kaikissa töissänsä, jotka hän tekee, mutta me emme ole kuulleet hänen ääntänsä.” (Osa.Dan.9 lukua, kannattaa lukea kokonaan.)
Niin, Ismo: On se vaan kumma juttu, että kristitty ei voi olla ilman ristiä, mutta tälle maailmalle Jeesuksen risti on kompastuskivi, loukkaus, skandaali, häpeä ja hullutus.
PS: Mikä mahtaa saada ihmiset ikään kuin vaistomaisesti kyselemään tuota Miksi Jumala sallii sen-ja-sen…?
Puutuitpa Hannu mielenkiintoiseen aiheeseen, jota kokemukseni mukaan monet perään kyselevät. Harmi, että juuri nyt en ehdi sinun kanssasi keskusteluun, mutta minun muidenkin näkemyksiä aiheesta löytyy tuolta aiemmin. Osoite on:
https://www.kotimaa.fi/blogit/ihmiskunnalle-tulvii-ongelmia-miksi-kaikkivaltias-ei-puutu/
Teodikean ongelmassa ei ole pohjimmiltaankyse pahuuden ongelmasta vaan v i a t t o m a n kärsimyksen ongelmasta. Eli esim. tulivuoreen tuliseen laavaan kuolevan lapsen tuskista.
Tässäkin on vain osatotuus: kyse on siitä, miksi ihmiset ovat rakentaneet asumuksensa tulivuoren läheisyyteen. Sitten, kun pamahtaa ja viattomatkin kärsivät, syy on Jumalan..?
Vaikka Heinolan esimerkki onkin puutteellinen, kyse on silti asiasta, jolle ei varmaan lopulta löydy ratkaisua tässä elämässä. Onneksi. Muutenhan uskomme Jumalaan olisi pelkkää lauselogiikkaa.
Nyt se on vastoin sitä. Siksi se onkin uskoa. Vieläpä lahjaksi saatua (jota sitäkään ei suoda kaikille, kun ”Jumala paaduttaa kenet paaduttaa ja armahtaa kenet armahtaa”).
”Tässäkin on vain osatotuus: kyse on siitä, miksi ihmiset ovat rakentaneet asumuksensa tulivuoren läheisyyteen. Sitten, kun pamahtaa ja viattomatkin kärsivät, syy on Jumalan..?”
Jumalahan tämän maailman on näin vaaralliseksi luonut. Ja ihanko tosissasi Turtiainen ajettelet että alkukantaiset alkuajan ihmiset ovat ymmärtäneet jonkun tulivuoren voivan purkautua, entä salamaiskun aiheuttamaan tulipaloon kärventyneet vastasyntyneet… Keksi Turtiaine parempaa tai myönnä , että Teodokian ongelmassa viattoman kärsimyksen ongelma on ratkaisematta. Jumala ei voi olla rakaus, jos on Kaikkivaltias.
Mikä saa ihmiset kyselemään, miksi? Ihminen on sinänsä oikeutettu kysymään, mutta kun saa vastauksen, niin harva tyytyy siihen, ja moni jatkaakin kyselyä loputtomasti, vaikka olisi saanut oikean vastauksen.
Ihminen on ylpeä, eikä ota vastaan Totuutta.
Ensimmäinen vaikea asia on synti. Ihmisen on vaikea käsittää, että kuolemme synnin tähden ja Jumala sallii meidän kohdata synnin seuraukset itsessämme ja maailmassa. Jos emme usko Raamatun ilmoitusta synnistä, niin me emme voi käsittää maailmaa jossa hyvyys saa osakseen kärsimystä, surua ja kuolemaa.
Toinen vaikea asia on Pelastus yksin armosta Kristuksen tähden.
Me haluaisimme niin kovasti pelastaa maailman ja itsemme, jolloin olisimme kuin Jumala, jolloin mitään Jumalaa ei lisäksemme tarvita. Yritämme olla Jumalan kaltaisia ja asetumme jopa Jumalan rinnalle samanvertaisina, koska meillä on mielestämme vielä mahdollisuus selviytyä synnistä itse.
Vakava virhe ja pääsynti on kuitenkin, että pyrimme kieltämään synnin ja sen seuraukset. Silloin olemme kuin pimeydessä elävät, jotka eivät edes tiedä olevansa pimeydessä. Siksi kysymme miksi? Kun ymmärtää mitä ihmisessä on, niin ei enää ihmettele mitään.
Ristin kantaminen on taakka ja kuluttava tuli, mutta Jumalan Pelastus lohduttaa ja antaa toivoa.
Siis edustatko ismo malinen käsitystä,että esim. vastasyntynyt vauva on osasyyllinen Adamin omenasyöntiin ja on siksi oikein ja että hän kuolee hirvittäviin tuskiin esim. metsäpalossa, jonka ukkonen on sytyttänyt?
Kun otetaan Raamatusta VT.n puolelta Jumalan oman kansan kautta miten Jumala kohtelee ihmisiä, siis kohteliko Hän jotenkin eri tavalla omaa kansaa ja toisia?
Kun Jumala antoi luvatun maan israelilaisille niin Hän ei tehnyt sitä ennen kuin näiden maiden asukkaitten syntivelka oli tullut niin sureksi että Hän voi ne hävittää.
Ennen tätä Jumala oli Sanonut ettei yksi sukupolvi pääse luvattuun maahan heidän synnin takia.
Entä kun israelilaiset olivat päässeet ja asuneet luvatussa maassa niin kun he tekivät samoja syntejä kuin sieltä hävitetyt kansat niin kyllä Jumala heidätkin sieltä pois laittoi eli ihmsten synti on se joka erottaa Jumalasta.
Entä tänäpäivänä, esille tuodaan opettajia jotka lupaavat pelastuksen ilman parannusta eli armo kattaa kaiken synnin (omat), tois uskoisia voi vaikka tappaa (vainota), oman uskon sisällä voi olla vaikka sisällissota eikä se herätä mitään kysymyksiä onko tämä oma usko oikea, luotetaan vaan oppi-isien sanaan kaiken kattavasta armosta (itselle).
Sitten ihmetellään MIKSI?
Tämä ”perisynti” ajatus jota tässäkin Ismo Malinen julistaa on suuri harha jolla saadaan ns ”kristityt” pysymään ”aisoissa” eli valheen kahleissa. Siis onko ihmisessä nyt olemaassa jokin voima jota Jmala ei voisi voittaa, onko synti niin voimakas ettei Jumala lupauksensa mukaan voi antaa voimaa sen voittamiseen?
Ymmärrän kuinka on helppoa uskoa tämä perisynti kun oma ”empiirinen” todistus on niin voimakas, siis vaikka kuinka yrittäisi niin ei vaan ole voimaa voittaa kiusauksia ja syntejä VAIKKA on niin uskovaa kuin olla voi, siis uskotaan jokin oppi-isän kehitelmät voimattomuudelle eikä todellisuudessa ymmärretä että se mihin katsotaan on oma lihallinen voima jolla yritetään elää ns ”kristityn” elämää ilman todellista yhteyttä Jumalaan ja Hänen voimaansa.
”Miksi Jumala sallii Aleppon ihmisteurastuksen?”
Nyt jäin itsekin pohtimaan tätä kysymystä.
Ovatko näin kysyvät kenties sitä mieltä, että Aleppo on asia, joka kuuluu Jumalalle eikä ainakaan meille? Eli kyseessä olisi näin syyte Jumalaa kohtaan: Miksi et hoida asioitasi? Tämä voidaan myös pukea ikään kuin aikuismaisempaan muotoon näin: Missä Jumala oli, kun…?
Vai ovatko kysyjät niin ahdistuneita ja turhautuneita siitä, että eivät voi itse käytännössä millään tavalla asiaan vaikuttaa? Voisiko tällainen kysymys olla myös hätähuuto Jumalan puoleen: JUMAL’AUTA!
Ari Pasanen taittaa peistä perisyntioppia vastaan, vaikka Raamattu selvästi sanoo: ”Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.” (Ps. 51: 7) Samasta asiasta Paavali kirjoittaa:”… yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä…” (Room. 5: 19). Ja monessa muussa kohdin Raamattu puhuu ihmisen turmeltuneesta luonnosta.
Jos synnin turmelus ei asuisi ihmisen sydämessä jo sikiämisestä lähtien, vaan ihminen tulisi syntiseksi vasta, kun lankeaa johonkin tekosyntiin, pitäisi maailmasta löytyä niitäkin, jotka eivät lankea vaan pysyvät synnittöminä. Miksi kaikki kuitenkin lankeavat?
Joskus tuntuu, että tämä perisynnin vastainen oppi on sellaisten miesten kehittämä, jotka eivät ole koskaan pieniä lapsia hoitaneet. Itse äitinä, isoäitinä ja ammattikasvattajana olen selvästi nähnyt, miten jo 1-vuotiaassa alkavat selvästi synnin vaikutukset näkyä. Näin käy, vaikka vanhemmat olisivat miten rakkaudellisesti lasta hoitaneet. Ilmenee tahallista kiukuttelua, toiselta tavaran ottamista, jopa tietoista toisen lapsen kiusaamista ja ärsyttelyä. Sitä ei kukaan ole opettanut, se nousee ihmisen turmeltuneesta luonnosta.
Jos joku väittää, ettei tällainen ole syntiä, syntikäsitys on pinnallinen. Ajatellaan, että tämä on niin ”pientä” ettei sitä voi syntinä pitää. Mutta täydellisen Jumalan edessä nämä pienenkin lapsen ”pienet” pahanteot ovat syntiä ja syntisen luonnon ilmenemismuotoja. Niiden, jotka väittävät, ettei ole perisyntiä, pitäisi mennä kuukaudeksi töihin päiväkotiin.
Perisynti näkyy myös siinä, että ihmisen luonto pysyy syntiin taipuvaisena elämän loppuun saakka, vaikka olisi kuinka hurskas uskovainen. Uskovaisuuskaan ei tee ihmisestä synnitöntä. Sen näkee kaikissa kirkoissa. Hän voi kuitenkin pelastua, koska elää Jumalan armossa, jatkuvassa syntien anteeksiantamuksessa.
Itse teodikan ongelmaan en tässä yhteydessä jaksa puuttua. Siitä on kirjoitettu niin monet blogit ja väittelyt.
”Mutta täydellisen Jumalan edessä nämä pienenkin lapsen ”pienet” pahanteot ovat syntiä ja syntisen luonnon ilmenemismuotoja… Itse teodikan ongelmaan en tässä yhteydessä jaksa puuttua. Siitä on kirjoitettu niin monet blogit ja väittelyt.”
Onko vastasyntynyt lapsi sinusta itse syyllinen perisyntiinsä?
Johan Anita Ojala varsin hyvin asian toi esiin, joten ihmettelen kysymystäsi Seppo Heinola.