Helsingin seurakuntayhtymän johtaja, kirkkoherra Juha Rintamäki sanoo Kirkko ja Kaupunki – lehdessä koronan pakottaneen kirkon miettimään, miksi se oikeastaan on olemassa. Kysymys on vaikea siksikin, että kirkko ei ole itse päättänyt olemassa oloaan.
Mikä on kirkon rooli, mikä erottaa sen muista toimijoista, kysyi Rintamäki. Hyvä kysymys.
Kirkko on monesti se viimeinen turva, kun kunta tai kela ei enää auta. Kirkon rooli on aina korostunut hädän hetkellä. Katastrofien yhteydessä ei kukaan ole kyseenalaistanut kirkon apua. Onneksemme meillä on kirkko.
Koronavuosi on muuttanut kirkkoa ja vienyt sen perimmäisten kysymysten äärelle. Ihmiset ovat epävarmoja tulevaisuudesta ja ehkä pohtivat, mistä elämässä ja kuolemassa on kysymys. Miten minun ja läheisteni käy? Mieleen voi tulla kysymys Jumalan olemassaolosta.
Kirkko on tarjonnut apua monella tavalla, ainakin fyysiseen hätään, mutta entä hengelliseen?
Kirkot on jouduttu sulkemaan, kun niitä ehkä eniten tarvittaisiin. Kirkkorakennus on ollut perinteinen turvapaikka sekä fyysisesti että henkisesti. Meidän aikanamme se on sitä enemmän henkisesti, hiljentymisen ja rukouksen paikkana.
Hyvä, että on nopeasti siirrytty digiviestintään. Seurakuntaan voi pitää yhteyttä ja tilaisuuksia välittää netin kautta. Kirkko on jo monen taskussa.
Aikaisemmin verkkoyhteyttä ei pidetty oikeana yhteisöllisyytenä. Nyt sitä ei enää epäillä.
Mutta kaikille digi ei ole mahdollista. Miten heidät tavoitetaan ja miten he pitävät yhteyttä seurakuntaan? Tuntuu, että digihuumassa heidät olisi unohdettu.
****
Aamulla kuulin Ylen Radio Suomessa puhetta adventista. Puheessa olin kuulevinani vilahduksen kristillisestä joulusta. Radiojuontajat yleensä nykyään jotenkin häpeävät puhua joulustakaan kristillisenä juhlana, ikään kuin joulu ja kristinusko eivät juuri olisi tekemissä toistensa kanssa.
Juontaja kertoi neljän adventtikynttilän symboloivan Toivoa, Rauhaa, Rakkautta ja Iloa. Ei hullumpi sanoitus, joka sopii kyllä kristillisen sanoman sisälle. Taisi olla suora lainaus Kirkko ja Kaupunki – lehdestä.
Kirkoissa adventtia sanoitetaan vähän mutkikkaammin, tänään puhuttiin Johannes Kastajasta.
Pari päivää sitten kuulin samassa radiossa juontajan ihmettelevän postin ilmoitusta joulukorttien suuresta määrästä. Toimittaja totesi ihmisten lähettävän joulukortteja jumalattomasti. Tarkoittiko hän, että kortteja lähetetään paljon, vai tarkoittiko hän korttien sisältöä tai tarkoitusta? Todennäköisesti hän ei tarkoittanut sillä mitään.
Jouluun liittyy paljon traditioita ja symboliikkaa. Joskus traditioiden juuret uhkaavat unohtua. Silloin niistä tulee tyhjiä sanoja tai kuvia.
Mutta valoa kohden mennään. Hyvää Lucian päivää!
Otsikko laittaa pohtimaan kirkon merkitystä ja tehtävää. Se kun on niin pahasti hukassa, että nyt sitä pitää ryhtyä oikein etsimään. Keskustelu varmaan on siihen hyvänä apuna. Varsinkin niiden kanssa , jotka kirkkoa tarkastelee ikään kuin ulkopuolisina. Eiköhän se kirkon merkitys löytyisi juuri siitä, että se osaisi näyttää tietä Jumalan valtakuntaan. Nyt juuri se ymmärrys vaikuttaa olevan pahasti hukassa.
Yksi syy tähän kirkon perustehtävän katoamiseen on kirkon lakisääteiset tehtävät. Kirkkolaki kun pakottaa papit kuuliaisesti hoitamaan määrätyt tehtävät. Laki ei tietääkseni, kuitenkaan lainkaan koske tätä perustehtävää, jossa tietä tulisi olla näyttämässä. Pappien aika kuluu rattoisasti kaikissa muissa lain määräämissä tehtävissä, joten tienviittana seisomiseen ei jää riittävästi aikaa, eikä – voimavaroja. Joten en kummastele sitä, että kirkko on hukannut oman agendansa.
Pekka on lähellä asian kerneliä eli ydintä! Veden sijaan kirkon tehtävä on jakaa seurakuntalaisille ’elämänvettä’, mistä Jeesus Kristus totesi: ”Se joka tätä vettä juo, ei enää koskaan janoa!” ’Elämänvesi’ on juuri tuo kirkon kristillinen agenda: ”joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.”
Oivalsin tuon lähdeasian vasta äskettäin, kun havaitsin läheisen rakennustyömaan kuivattaneet hienon lähteen lähimetsässä. Lähteestä oli jäljellä vain kuoppa. Savinen pohja oli halkeillut ja romahtanut. Myöhemmin siihen ilmestyi taulu. Siinä luvattiin, että töiden valmistuttua lähteeseen voisi vesi vielä palata. Näin sitten kävikin. Iloni oli suuri, kun tulin lähteelle ja se oli nyt jopa isompi ja syvempi kuin aiemmin. Kiitos pohjan romahduksen. Vesi pulppusi lähteen silmästä entistä voimakkaammin.
Joskus käy samoin. Sydämen lähde pääsee kuivumaan ja pohjakin romahtaa. Romahtaa kuitenkin Vapahtajan syliin. Lopulta lähde alkaa uudelleen pulputa, entistä voimallisempana .Se vesi, jonka Herralta saamme muuntuu meissä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Vapahtajan omien sydämessä pulppuaa tosiaankin, ilon lähde Vapahtajamme sovitustyöstä.