MIKSI LÄHETYSJÄRJESTÖ PATMOS POLITIKOI ?

Kuulemme toistuvasti lähetysjohtaja Metsämäen ja Juha Ahvion poliittista paatosta kristillisellä radiokanavallaan ohjelmassa ”ajankohtaista”. Viimeinen ohjelma tuli pari päivää sitten. Mitään kristillistä sanomaa tai ajatusta en tässä ohjelmassa kuullut.
Ainakin järkevissä kuulijoissa herättää ihmetystä mihin kansainvälisen politiikan analysoinneilla ja spekulaatioilla pyritään.
Ahvion lähes taukoamattomaan ja kiihkeään selostukseen sisältyy salaliittovihjailuja,  tukea ”trumpismille” ja synkkiä arvailuja maailman tilasta toinen toisensa perään. Hämmentävää on myös kuulla ilmastonmuutoksen kieltämistä, vaikka sadat miljoonat jo kärsivät pahasti ilmaston muutoksesta.  Ohjelmassa Ahvio myös mainostaa kirjojaan.

Sekä Metsämäki ja Ahvio ovat tietysti täysiä amatöörejä maailmanpolitiikan arvioimisessa, mutta analyysit lausutaan kovalla innolla, jopa kiihkolla.

Vaikka Patmos on konservatiivinen kanava ja uskoo kirjaimellisesti Raamatun ilmoitukseen ja erehtymättömyyteen, Ahviota ei näytä huolettavan Paavalin kehotus kunnioittaa esivaltaa (roomalaiskirjeessä), jonka toimet eri maissa Ahvio asettaa kevyin perustein kyseenalaisiksi tyypillisen salaliittouskovan tavoin kerta toisensa jälkeen.

  1. Onneksi radiokanavaa voi vaihtaa, jos ei sisältö miellytä. Itse vaihdan kanavaa heti, kun alkaa tulla urheiluselostuksia, v- p- ja s-sanoja, kristitylle sopimatonta musiikkia ja ajankohtaisohjelmia tietyistä aiheista.

    En ota kantaa Ahvion ohjelmaan, kun en ole sitä kuunnellut. Mutta tiettyä osaa Suomen kristikansasta näkyy kyllä kiinnostavan tuon tyyppinen maailman menon analysointi. Salaliittoteoriat, kulttuurisodat, Israelin lopunajallinen tehtävä ja evoluutioteorian kiistäminen – siinäkö ovat äärikonservatiivisen protestantismin kiinnostuksen aiheet?

    • On hyvä tietää missä mennään ja miten ihmisiä yritetään manipuloida, osaa paremmin itse varoa ja läheisiään varoittaa .

    • Niin,

      kaikkea ei tarvitse lukea tai kuunnella.
      Ja kyllä eräänlaisia ”salaliittoteorioiden kaltaisia” spekulaatioita on profaanissakin mediassa ilmennyt. Enkä nyt puhu vain ns. vaihtoetomedioista.
      Ja poliittisia näkemyksiä tai asenteitta on laajalevikkisemissäkin kristillisissä medioissa näkynyt.
      Ei politiikka eri muodoissaan kristillisessä mediassa tyystin poissa ole ollut aiemminkaan. Varsinkaan viime vuosina.
      Kuuluvatko ne kaikki tai jotkut kritillisyyteen on toki oma kysymyksensä.
      Joka tapauksessa moni on jättänyt eräät laajalevikkiset kristilliset julkaisumedat lukematta.

      Meitä on moneksi,.Ja tyylejä on monia. Ja näkemyksiä on monia.

      Kaikkia ei tarvitse seurata. Vapaus kuitenkin vallitkoon.

    • Tässä on kuitenkin hyvä muistaa kaksi asiaa. Ensiksikin Ahvio asemoituu paitsi teologisesti äärikonservatiiviksi myös luterilaisuuden ja reformoidun teologian rajapinnalle. Reformoidussa teologiassa elää vahvana ajatus, että politiikassa pitää pyrkiä ”kristilliseen yhteiskuntaan” jossa seurataan ns raamatullisia arvoja ja periaatteita. Ilmeinen ajatus on saada ”kristityt” äänestäjät äänestämään tietyllä tavalla ja tulkitsemaan erilaisia asioita erityisestä ”oikeasta kristillisestä”, tässä tapauksessa äärikonservatiivisesta näkökulmasta. Käytännössä omattunnot sidotaan helposti. Toiseksi tästä seuraa helposti entisestäänkin lisääntynyt polarisaatio. Yhdet ovat ”punavihreitä” ja toiset ”raamatullisia”.

      Olen tuskin aivan väärässä, jos oletan ”raamatullisen äänestyskäyttäytymisen” tarkoittavan käytännössä sellaisia asioita kuin Israel-myönteisyyttä, aidon avioliiton puolustamista, aborttioikeuden ja eutanasian vastustusta ja luomisopin opetusta evoluution rinnalla sekä vahvaa kukin on oman onnensa seppä -tyylisen ajattelun & markkinataloudellisen liberalismin edistämistä.

    • Toki kaikenlainen omantunnon ”sitomisen” on aina huolestuttavaa.

      Toisaalta sitä tehdään nykyisin aika paljon ”tiettyyn suuntaan”, joten siinä merkityksessä jonkinlainen lisääntynyt moniäänisyys tuo tiettyä toisenlaista näköperspektiiviä. En ole Ahvion teologiseen suuntautuneisuuteen kovin tarkoin perehtynyt, enkä hänen ”fanittajansa”ole mutta toki tiedän, että kaveri tuntuu herättävän mielipiteitä. Toisaalta on joissain suhteessa reilumpaa tuoda ajatuksensa julkisesti esille arvioitavaksi kuin vain ja ainoastaan ”suljetussa piirissä” – tai piilotetusti. Sellaistahan lienee tapahtuneen joissain piireissä.

      Ehkäpä taustalla on ajatus, että Suomessa mediassa on jonkinlainen ”moniäänisyysvaje” kaikesta moninaisuuspuheesta huolimatta? Mene ja tiedä… Voihan ajatella siltäkin kannalta, että antaa aihetta fundeerata asioita eri puolilta. Onko tapa sitten paras, on oma kysymyksensä, josta mielipiteet jakautunevat.

    • Jukka, olen itsekin sitä mieltä, että meillä vallitsee jonkinlainen ”moniäänisyysvaje”. Mutta olen samalla huolissani siitä, jos yhä useampi alkaa elää omassa ”uutiskuplassaan”. Toisaalta muistan lapsena ja nuorena lukeneeni ihan mielenkiinnosta eri puolueiden lehtiä. En muista sisältöjä mutta muistan vaikutelman siitä, kuinka värittynyttä kieltä vaikkapa Kansan Uutiset, Suomen Sosialidemokraatti ja Nykypäivä käyttivät.

      Pläräsin säännöllisesti läpi Hesarin, Uuden Suomen ja Hufvudstadsbladetin. Husis oli moniäänisessä liberalismissaan omaa luokkaansa, Hesari vaikeasti lokeroitavissa ja Uusi Suomi reilusti porvarillinen. Kuitenkin kaikki kolme julkaisivat luotettavaa uutissisältöä. Joskus minusta tuntuu, että ns. kristillinen media vertautuu näkökulmissaan Kekkosslovakian äärivasemmistoon, vain muutettavat muuttaen. Radio Dei sentään tarjoaa STT:n perusuutiset.

    • Marko,

      Olen kanssasi samaa mieltä tuosta ”kuplassa olemisessa”. Huolissani myös. Enkä tiedä mitään taikatemppua sen välttämiseksi. Eikä kuplautumista olisi syytä vahvistaa.
      Kovin paatoksellista viestintää en pidä parhaimpana tyylinä. Toisaalta paatoksellieuudessa on se hyvä puoli, että siitä yleensä melko helposti havaitsee, että kyse ei ole taoisaalta-toisaalta -tyyppistä aivan neutraalia esitystä, vaan näkemyslähtöistä.

      Aikonaan oli toiaan lehdistössä selkeästi aatteelista viestintää ehkä laajemmin kuin ennen. Toisaalta oli varsin voimakas itsesensuuri. Sitten oli joitakin ”kylähulluina ääneen päästettyjä” (ja leimattuinakin), kuten Georg C. Ehrnrooth ja kumppanit. Melko paatoksellista tekstiä heiltä muistan joskus harvoin kuulleeni, vaikka en muista enkä ehkä hahmottanutkaan hyvin. Nyttemmin hänen ”kunniattomuutensa” lienee jossain määrin palautettu.

      Ehkäpä tuo aika on tehnyt osansa siihen, että nyt esiintyy meilläkin tiettyä varauksellisuutta. Se, mistä mediassa vaietaan siirtyy sitten ”nurkkamediaan”. Se, mistä vaietaan, synnyttää myös erilaisia spekulaaitoita. Siitä puhe, mistä puute.

    • Muistaakseni Suomen koulujärjestelmän historiassa aikoinaan edistyspuolue (joka sittemmin kai myöhemmän LKP:kin taustalla) erityisesti oli koulujen uskonnonopetuksen puolella. Aihehan muistaakseni oli kirjallisuuden mukaa hyvinkin kiistelty, joskaan en tapahtumien vuosia muista. Hesarin taustalla muistaakeni on liittymää Edityspuolueeseenki, joskaan en voi väittää tuntevani poliittista historiaa erityisen hyvin.

      Joka tapauksessa mielenkiintoisia mietteitä herättää tuohon ”liberaali – konservatiivi” -jakaumaan.

  2. Jukka, olen itsekin sitä mieltä, että meillä vallitsee jonkinlainen ”moniäänisyysvaje”. Mutta olen samalla huolissani siitä, jos yhä useampi alkaa elää omassa ”uutiskuplassaan”. Toisaalta muistan lapsena ja nuorena lukeneeni ihan mielenkiinnosta eri puolueiden lehtiä. En muista sisältöjä mutta muistan vaikutelman siitä, kuinka värittynyttä kieltä vaikkapa Kansan Uutiset, Suomen Sosialidemokraatti ja Nykypäivä käyttivät.

    Pläräsin säännöllisesti läpi Hesarin, Uuden Suomen ja Hufvudstadsbladetin. Husis oli moniäänisessä liberalismissaan omaa luokkaansa, Hesari vaikeasti lokeroitavissa ja Uusi Suomi reilusti porvarillinen. Kuitenkin kaikki kolme julkaisivat luotettavaa uutissisältöä. Joskus minusta tuntuu, että ns. kristillinen media vertautuu näkökulmissaan Kekkosslovakian äärivasemmistoon, vain muutettavat muuttaen. Radio Dei sentään tarjoaa STT:n perusuutiset.

  3. Aikoinaan kuuntelin Patmos kanavaa mutta nyt en vähään aikaan. Autio puhuu omalla persoonallisella tyylillä, mutta asiaa, joka saa kuuntelijan miettimään omia uskomuksiaan.

    Leo Meller ja Pasi Turunen, heitä olen kuunnellut vuosien saatossa. Kummallakin on oma tyylinsä esittää näkemyksensä Raamatun totuudesta. On aina syytä verrata kuunneltua tekstiä Raamatun sanomaan ja se poikkeaa niin sen voi hylätä.

    Sen olen olen huomannut, että enemmän tältä kanavalta saa miettimisen aihetta kuin mitä oma kirkkomme antaa.

Jalkanen Veli-Jussi
Jalkanen Veli-Jussihttp://eyk.fi,salli.com,sahalankartano.fi
Olen monialatuottaja, vuorovaikutuskouluttaja sekä keksijä, asenteiltani varmaan maailmanparantaja ja kehittäjä ja harrastuksiltani, seikkailija, sekä hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöasiantuntija. Haluan yrittää ymmärtää kaikkeudessa olevia vuorovaikutussuhteita sekä edistää elämää ja rakkautta. vessi@salli.com