Kuulemme toistuvasti lähetysjohtaja Metsämäen ja Juha Ahvion poliittista paatosta kristillisellä radiokanavallaan ohjelmassa ”ajankohtaista”. Viimeinen ohjelma tuli pari päivää sitten. Mitään kristillistä sanomaa tai ajatusta en tässä ohjelmassa kuullut.
Ainakin järkevissä kuulijoissa herättää ihmetystä mihin kansainvälisen politiikan analysoinneilla ja spekulaatioilla pyritään.
Ahvion lähes taukoamattomaan ja kiihkeään selostukseen sisältyy salaliittovihjailuja, tukea ”trumpismille” ja synkkiä arvailuja maailman tilasta toinen toisensa perään. Hämmentävää on myös kuulla ilmastonmuutoksen kieltämistä, vaikka sadat miljoonat jo kärsivät pahasti ilmaston muutoksesta. Ohjelmassa Ahvio myös mainostaa kirjojaan.
Sekä Metsämäki ja Ahvio ovat tietysti täysiä amatöörejä maailmanpolitiikan arvioimisessa, mutta analyysit lausutaan kovalla innolla, jopa kiihkolla.
Vaikka Patmos on konservatiivinen kanava ja uskoo kirjaimellisesti Raamatun ilmoitukseen ja erehtymättömyyteen, Ahviota ei näytä huolettavan Paavalin kehotus kunnioittaa esivaltaa (roomalaiskirjeessä), jonka toimet eri maissa Ahvio asettaa kevyin perustein kyseenalaisiksi tyypillisen salaliittouskovan tavoin kerta toisensa jälkeen.
Uskonnonvapaus on kallisarvoinen oikeus, josta tulee pitää kiinni. Kaikissa maissa ei ole uskonnonvapautta, josta alla yksi esimerkki Egyptissä:
Mary Sameh George, ikä 24, lähti työstään viestintäyrityksessä perjantai iltapäivänä maaliskuun 28. päivänä viedäkseen ruokaa ja lääkeitä köyhille ja ikääntyneille Kairon lähiössä Ain Shams, niin kuin hänellä joka viikko oli tapana. Tänä perjantaina hän ei kuitenkaan koskaan päässyt määränpäähänsä.
Koska muslimiveljeskunnan kannattajat olivat järjestäneet marssin perjantairukousten jälkeen Mary pysäköi autonsa lähelle kirkkoa “Neitsyt Maria ja arkkienkeli Mikael” (Virgin Mary and Archangel Michael Church). Vähän ennen muslimiveljeskunnan kannattajat olivat ottaneet yhteen turvallisuusjoukkojen kanssa marssin aikana. Laukauksia oli vaihdettu ja turvallisuusjoukot käyttivät kyynelkaasua hajottaakseen ihmisjoukon. Väkijoukko jatkoi sitten tuon kirkon suuntaan ja laukauksia ammuttiin kirkkoa ja läheistä huoltoasemaa kohti.
Väkijoukko näki Maryn pysäköivän lähelle kirkkoa ja tunnistivat hänet kristityksi koskapa hänen autossaan riippui risti. Wahid, Ain Shamsin asukas, joka näki mellakan ja surman huoneistostaan, kertoo tapauksesta seuraavaa:
“He hyppivät hänen autonsa päällä niin kauan, että katto romahti, vetivät hänet väkivalloin autostaan. Hänet hakattiin pahasti, vaatteet revittiin ja häntä puukotettiin monilla pistoilla. He huutelivat ‘Allahu akbar, Allahu akbar’ ja kirosivat häntä puukottaessaan häntä. Sitten joku heistä ampui häntä selkään, johon hän kuoli. Surman jälkeen he sytyttivät hänen autonsa tuleen.”
Viime aikoina on ollut paljon tämän tapaisia väkivaltaisia mellakoita Egyptissä. Väkivalta koskee monia kautta maan, mutta erityisesti kristityt ovat olleet kohteina.
“Täällä Ain Shamsissa tiedämme, että jokainen perjantai on kuoleman päivä” sanoo koptilainen asukas.
Maryn perhe on tehnyt ilmoituksen poliisille, mutta ketään ei ole vangittu siitä murhasta. St. Georgen kirkolle Kairoon kokoontui joukoittain ihmisiä osallistuakseen Maryn hautajaisiin. Sen lisäksi että surivat ystävän menetystä he myös vaativat kansallista yhteyttä ja väkivaltaisuuksien loppumista.
“Hän oli uskollinen palvelija ” sanoo Khalil, Maryn ystävä. “Hän rakasti Herraa sydämensä pohjasta. Kaikki seurakunnan nuoret rakastivat häntä hyvin paljon. Seurakunta menetti hyvän palvelijan.”
(Lähde: http://www.persecution.org)
Hyvä kirjoitus.
Valitettavasti kun olemme menossa kohti sosialistista valtiota, niin uskonnon vapaus kaventuu yhä, sillä vain kristillisissä maissa toteutuu uskonnon vapaus.
Kristityissa maissa eivät välttämättä kuitenkaan toteudu ihmisoikeudet. Uganda on kristillinen maa mutta siellä voi joutua vankilaan moneksi vuodeksi seksuaalisen suuntautumisen takia ja lehdet julkaisevat seksuaalivähemmistöjen osoitteita, jotta heitä voidaan nöyryyttää ja pahoinpidellä.
Tämä Salmen siteeraama uutinen kaukaisilta mailta ilmeisesti liittyy jotenkin suomalaisiin kouluihin. En nyt vain millään keksi, miten.
Perusopetuksen ja lukion uskonnonopetuksen ensisijainen tavoite ei ole suvaitsevaisuus.
Se on oman uskonnon opetus.
Islamin tunneilla kasvatetaan muslimeita, ortodoksisen uskon tunneilla ortodokseja, mutta evankelis-luterilaisella tunnilla voi perustellusti kysyä mikä siellä on tavoite.
Oman uskonnon opettaminen tarkoittaa käsitteenä sitä, että kun oppilaat jaetaan oman uskontonsa mukaisiin opetusryhmiin, niin käsiteltävät aihealueet painottuvat sen mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa – ainakin pitäisi tarkoittaa -, että esimerkiksi ortodoksiryhmässä opiskellaan enemmän ortodoksiseen kirkkoon liittyviä asioita kuin vaikkapa luterilaisessa ryhmässä.
Missään opetusryhmässä opetus ei saa olla tunnustuksellista. Käytännössä tämä toteutunee parhaiten (ei lähellekään täydellisesti) luterilaisissa ryhmissä,.Muissa ryhmissä lain rikkominen lienee aika yleistä.
Uskonnonopetuksen laissa säädetty tunnustuksettomuus tarkoittaa, ettei oman uskonnon opetus ole omaan uskontoon opettamista vaan omasta uskonnosta opettamista. Ja suvaitsevasuus on opetussuunnitelman mukainen keskeinen tavoite.
yksinkertaisinta olisi jättää uskonto kokonaan pois koulusta.se ei kaventaisi kenenkään uskonnon-vapautta.päin vastoin silloin perheiden ei tarvitsisi kertoa kantaansa,eikä lapsia eroteltaisi perheiden mielipiteiden mukaan.huom perheiden lapsellahan ei ole”omaa uskomntoa”on törkeää leimata lapsi uskovaiseksi.
No, yleensä lapset eivät kasva tyhjässä tynnyrissä. Yhtä törkeää on leimata lapsi ateistiksi vanhempien oppien mukaan.
juha nuppola :”perheiden lapsellahan ei ole”omaa uskomntoa”on törkeää leimata lapsi uskovaiseksi”
Oman kasvattajan havaintoni mukaan lapset ovat jopa enemmän uskovaisia kuin vanhempansa.. Alle kouluikäiset lapset eivät hyväksyneet esim. sitä, että he olisivat ”pelkkää maata” eivätkä sitä, että suojelusenkeleitä ei olisi. Kun epäilin asiaa, he sanoivat, että ”kyllähän he suojelusenkelinsä tuntevat”. Huippu oli se, kun lapsenlapsi leikkipuistossa halusi rakentaa tuomiokirkon, vaikka oli ”uskontontoneutraalissa” päiväkodissa.
Hiekasta ja keräämistäni puiden oksista syntyi oikein hieno tuomiokirkko ja kun olin solminut apilaseppeleen, jonka asetin päähäni ja sanoin, että tämä on ”ammin kunniaseppele”, hän tempaisi seppeleen päästäni ja pujnotti sen rakentamansa tuomiokirkon torniin. -Ei tämä sinulle kuulu, hän sanoi.
Tuula, lapsi uskoo sen, mitä tälle on kerrottu. Varsinkaan alle kouluikäinen lapsi ei omaa kriittistä ajattelukykyä, joten tämä ei voi erottaa hänelle kerrottuja satuja todellisuudesta. Tähänhän perustuu myös vaatimukset elokuvien ja pelien ikärajoille. Joten toteamasi ”lapset ovat jopa enemmän uskovaisia kuin vanhempansa” pitää täysin paikkaansa. Se on sitten vanhempien vastuulla, mihin lapset uskovat.
Arto Vesterbacka :”Tuula, lapsi uskoo sen, mitä tälle on kerrottu. Varsinkaan alle kouluikäinen lapsi ei omaa kriittistä ajattelukykyä, joten tämä ei voi erottaa hänelle kerrottuja satuja todellisuudesta.”
Totuus on kyllä omalla kohdallani se, että lopulta uskoin sen, mitä lapset kertoivat. Satuja olin kyllä heille lukenut pienestä pitäen ja tästä kaikesta koetusta jäi vähän sellainen olo, että sadut eivät ole todellisia, mutta kenties ne sittenkin ovat jollakin tavalla ”yllitodellisia”.
Itselläni ei ole lapsia, mutta sanoisin näin kirkon kerhonojaajana, että lapselle pitää opettaa ylipäätään jotain, koska juuri se antaa pohjaa lapsen omalle, kehittyvälle kriittiselle ajattelulle. Pahinta on kasvattaa lapsi ”tyhjiössä”, antaa hänen ”itse päättää” myöhemmin, kun lapsi kumminkin huomaa vanhempiensa kannan ja haluaa tietää miksi vanhempi uskoo tai ei usko.
Lapselle ”opetetaan” että on olemassa joulupukki. Jossain vaiheessa lapsi huomaa itse että näin ei ole, ja oppii edottamaan leikin ja sadun todellisuudesta.
Itse painotan rehellisyyttä lasten kanssa puhuttaessa. En siis suoraan valehtelisi, jos lapsi kysyy minulta uskonko joulupukkiin.
Mutta ei ole kauankaan kuin eräs lapsi kysyi minulta Jeesukseen liittyvän, mieltään askarruttaneen kysymyksen, alkaen sanoilla: ”uskotko sinä…”
Tällaiseenkin kysymykseen vastaan rehellisesti. En vaadi lasta uskomaan, kerron miten itse uskon.
En näe miksi tällaista pitäisi pitää sen vaarallisempana kuin joulupukkitarinoita, joihin vanhempi valehtelee itsekin uskovansa.
Jos lapsi voi joulupukin kohdalla huomata asian myöhemmin leikiksi, miksi ei voi luottaa samaan Jumalan kohdalla?
Lapselle voi ja pitää kertoa miten aikuinen itse uskoo. Oli se mitä hyvänsä, vaikka että aikuinen ei itse usko että Jumalaa on olemassa, vaikka jotkut uskoo. Tai vaikka että Allah on ainoa Jumala, tai että jumalia on miljoonia.
Tämä on parempi vaihtoehto kuin se, että lapsen kanssa ei keskustella asioista ollenkaan. Väistellään kysymyksiä, joita lapsi kuitenkin testaa jonkun toisen aikuisen kanssa.
Kerran, vain kerran, olen lukenut ateistiäidistä, joka luki lapsilleen Raamatun kertomuksia iltasatuina. Kuinka moni ateisti tekee näin, ja miksi ei tee, jos Jumala ja Raamattu on omasta mielestä satua?
Onko mikään ”satu” niin vaarallinen, että siitä ei saisi puhua ollenkaan ei koskaan edes mainita mitään siihen viittaavaakaan?
Salme Kaikusalo 02.05.2014 10:50
”No, yleensä lapset eivät kasva tyhjässä tynnyrissä. Yhtä törkeää on leimata lapsi ateistiksi vanhempien oppien mukaan.”
Jäi hieman epäselväksi mitä tarkoitat ”tyhjällä tynnyrillä”? Sitäkö että ilman uskontoa on elämä tyhjä?
Mikähän siinä uskonnossa on niin vaarallista? Nimittäin vähäpätöisen asian tiimoilta ei näin paljon nähdä vaivaa. Onko tosiaan niin, että satoja vuosia on eletty erittäin vaarallisessa yhtenäiskulttuurissa. Elikkä jotkut pohjatiedot on annettu kristinuskosta, kun enemmistö on kuitennkin kuulunut kirkkoon. Miten tässä asiassa enemmistön kanta ei ole ratkaiseva?
Jos tätä sovellettaisi politiikkaan, niin pääministeri ei tulisikaan suurimmasta puolueesta vaan ihan jostain muualta eikä muodostettaisi enemmistöhallituksia. Silti vähemmistöhallitusta ei saisi millään kaadettua. Onko tosiaan niin, että valtiolaivassa köli on kääntymässä ylöspäin eikä kukaan ihmettele.
Kyllä se kulttuuri jonkin verran vaarallista oli, sillä Jumalanpilkasta saattoi saada kovankin tuomion parisataa vuotta sitten.
Minun mielestäni kaikenlainen pilkkaaminen, jumalien tai ihmisten, on huonoa ja ala-arvoista käytöstä, mikä ei kuulu yleissivistykseen.
Lauri Lahtinen:
Sekulaarinen yhteiskunta/valtio ei ole mikään aate joten turha tähän on politiikkaa sotke (niin, politiikahan perustuu aatteisin). Toistaalta, mitkä muitten vähemmistöjen oikeuksia voisi polkea? Kuuluuko se oikeasti demokratiaan?
Salme, sehän oli tietenkin vallankäyttäjien ja kirkon pääteltävissä mikä on Jumalanpilkkaa. Jos et toistanut kirkon linjaa ja julkisesti esitit sitä kohtaan kritiikkiä niin sekin voi olla jo Jumalanpilkkaa. Muista Salme, että oma julkinen kristillisyytesi saattaisi olla jossain päin maailmaa Jumalanpilkkaa. Käyttäydytkö sinä siis nyt huonosti?
Uskonnonharjoitukseksi katsottava toiminta (jumalanpalvelus, aamuhartaus) on hieman eri kategoriassa kuin kouun yhteinen juhla ja sen ohjlemassa mahdollisesti oleva yksittäinen virsi.
Koululaisjumalanpalvelusten ja (päivänavauksen paikalla pidettävien) amuhartauksien vaihtoehtoisen toiminnan kehittymisen osalta on ollut hyvin valitettavaa, että Optushallitus muistio-ohjeessaa kouuille 2003/2006 unohti tai tahallisesti jätti pois Peruskoululakia koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 170/2002 vp) esitetyn tärkeän ajatuksen, joka kuuluu seuraavasti:
”Perusopetuksen järjestäjä päättää, mitä toimintaa järjestetään niille oppilaille, jotka eivät osallistu uskonnon harjoittamiseen. Oppilaiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään.”
Tämä tulisi nyt selvyyden vuoksi sisällyttää Opetushallituksen uusiin ohjeisiin, koska pelkkä epämääräinen maininta ”muusa ohjelma” on aiheuttanut toiminnan vajaavaisuutta ja luonut uskonnottomiin kohdituvaa syrjintää.
Muuten, yhteisistä juhlista ei missään ole sebtään ihan säädetty, että tietty yksittäinen virsi välttämättä kuuluu aina jokaisen koulun yhteisen juhlan ohjelmaan – myös esimerkiksi kouluissa, joissa oppilaiden enemmistö ei kuulu ev.lut. kirkkoon.
Ja vääntö sen kun jatkuu!
Yksi asia pitäisi selkiyttää tässä kohtaa. Jos keskivertoihminen kuuluu kirkkoon, mutta julkisuudessa vaatisi uskonnonharjoituksen juurittamista pois kasvavilta sukupolvilta, kysymys kuuluu: Istutaanko kahdella tuolilla.
Nyt olisi totuuden hetki. Rehellisyyden nimessä pitäisi tunnustaa väriä. Ehkä kirkon jäsenyys onkin vain sellainen pelastusoptio, joka otetaan esille tarvittaessa. Kirkon jäsenmäärän pitäisi olla balanssissa uskonnon esiintyvyyden kanssa niin silloin olisi asia rehellista ja kirkon edustajat saisivat päänvaivaa siitä, onko instituution sanoma tarpeellinen lainkaan, koska ainakaan kouluihin se ei kelpaa.
”Kieltää” on väärä sana. Oppilailta voidaan kieltää napapaidat, mutta koulun juhlien ohjelman pieni muutos ei ole kieltämistä.
Minä ihmettelen vain yhtä asiaa: Jos ja kun Suvivirren laulaminen ei ole uskonnon harjoittamista, vaan suomalaista kulttuuriperinnettä, niin kuinka sen laulamatta jättäminen voi loukata uskonnonvapautta? Vai onko se uskonnon harjoittamista, jos se kielletään, ja suomalaista kulttuuriperinnettä silloin, kun muunuskoiset pannaan se laulamaan?
Minä ihmettelen sitä onko ainoa ongelma suvivirren kanssa se, että on ihmisiä jotka laulavat sen rukouksena, ja uskovat Jumalaan, josta siinä puhutaan? 🙂
Näen asian siten, että yksittäiselle ihmiselle Suvivirren laulaminen koulun joulujuhlassa voi olla uskonnonharjoittamista. Virsi lauletaan rukouksena, kiitoksena Jumalalle.
Sen sijaan yhteisenä ohjelmanumerona se ei ole uskonnonharjoittamista. Jokainen voi suhtautua virteen niin kuin itse haluaa. Laulaa muodon vuoksi, kulttuurin ja perinteen vuoksi tai olla laulamatta.
Siis yleisesti Suvivirsiperinne ei ole uskonnonharjoittamista vaan kulttuuriperintöä. Yksityisesti voi olla, mutta se on jokaisen oma asia.
Se, että on suvivirsiperinne, on kulttuuria. Ja sellaisena arvokas.
Uskonnonharjoittamisen vuoksi en itse tarvitse sellaista kulttuuriperintöä, harjoitan uskontoa mieluiten muiden uskovien kanssa.
Mutta jos kävisin koulua tai minulla olisi koulua käyviä lapsia, haluaisin säilyttää vapauden ja oikeuden kulttuuriperinnön vaalimisen yhteydessä kiittää Jumalaa sydämessäni Suvivirren sanoin.
Ja tämä mahdollisuus tulisi minusta koulun kevätjuhlissa säilyttää.
Sari kiteyttää hyvin. Puttepossun nimipäivälaulunkin voi laulaa joko siihen uskoen tai ei.
Ahaa, eli jos Putte-possun nimipäivät on sanokaamme Sapgettikirkon kannattajan mielestä hengellinen laulu, niin sen poistaminen ohjelmistosta loukkaa juuri tämän yhden henkilön uskonnonvapautta???
Anteeksi hassu analogia, mutta kun logiikkanne on ihan päätön. Jos minä kuulen uskontooni liittyvän sävelmän, minun oikeuteni on tottakai saada kuunnella se asiaankuuluvasti tunteiteni ja taustani mukaan eläen. Mutta ei kai se voi LOUKATA uskonnonvapauttani, jos en kuule sitä tilanteessa, joka ei ole uskonnon harjoittamista yleisellä tasolla? Vai loukkaako satunnaisen kuulijan uskonnonvapautta sekin, että Stockmannin joulunajan taustamusiikista poistetaan Enkeli taivaan?
”Rehtorin oma uskonnollinen vakaumus, tai sen puuttuminen, ei saisi ohjata koulun käytäntöjä.” Erittäin tärkeä kannanotto Päätoimittaja Teinilältä.