Vihapuhetta! Vainoamista! Tukkikaa sen akan suu! Kotimaa24:n toimitukseen tulee paljon palautetta – kiitos siitä – jossa pyydetään, vaaditaan, uhkaillaan lopettamaan kirjoittaminen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Maltillisimmat tällaisen kritiikin lähettäjät toivovat, että samalla kun tehdään uutinen, jossa vl-liike näyttäytyy kriittisessä valossa, pitäisi olla juttu, jossa se näyttäytyy myönteisessä valossa.
Miksi Kotimaa24 tekee niin paljon uutisia vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä? Ja miksi blogisti Vuokko Ilola kirjoittaa jatkuvasti vanhoillislestadiolaisuudesta?
Ensin vastaus jälkimmäiseen kysymykseen: blogisti kirjoittaa siitä minkä kokee tärkeäksi. Kotimaa24:n toimitus ei rajoita aiheita, kunhan ne pysyvät asiallisuuden ja käyttöehtojen mukaisina. Moni lukee Ilolaa, vaikka on hänen kansaan eri mieltä. Hänellä on laaja lukijakunta. Eikö hyvä ja merkityksellinen blogi ole juuri tällainen. Se herättää tunteita.
(Jossain vaiheessa Kotimaa24.n blogistiksi etsittiin tarkoituksella vanhoillislestadiolaista kirjoittajaa, joka olisi kertonut kokemuksiaan mm. mediamyllerryksestä liikkeen sisäpuolisen näkökulmasta, mutta kukaan ei halunnut, uskaltanut tai ehtinyt sitoutumaan bloginpitoon. Yksittäisiä nimettömiäkin blogikirjoituksia tästä näkökulmasta on kuitenkin julkaistu, kun niitä on tarjottu. – Halukkaat ilmoittautukoot edelleen allekirjoittaneelle!)
Mitä vl-liikkeestä uutisointiin tulee, niin riippumatta Kotimaa24:stä liike on ollut muunkin median kiinnostuksen kohteena. Vanhoillislestadiolaisuus on vaikutusvaltainen ja tärkeä uskonnollinen kansanliike. Se on perinteisesti ollut suljettu, jotenkin salaperäinen, omalakinen ja senkin vuoksi kiinnostava. Lisäksi liikkeessä on tapahtumassa uudistumista, ja se on avautumassa. Kotimaa24:n velvollisuus ja toiminta-ajatus on kertoa merkittävän herätysliikkeen muutoksista ja myös sen sisällä käytävästä keskustelusta. Kaikkia osapuolia kuunnellen, luonnollisesti.
Jos Kotimaa24:llä on jokin ”agenda” tässä uutisoinnissa, niin se on avoimuuden vaatimus. Sama vaatimus on myös muussa uutisoinnissa. Arkkipiispa Martti Simojoen sanoja lainatakseni: Kirkossa ei ole mitään salattua. Ja jos on, se pitää kertoa. – Herätysliikkeissä ei ole mitään salattua. Ja jos on, se pitää kertoa lehdissä, radiossa, televisiossa, blogeissa ja sosiaalisessa mediassa.
Blogit ja sosiaalinen media on tehnyt kaikenlaisen yhteisöllisen sulkeutumisen vaikeammaksi. Ihmisten tunteita, kokemuksia ja havaintoja herätysliikkeistään ei voi kahlita. Kotimaa24 on ollut vain yksi kanava, jonka kautta patoutunut tarve keskustella ja jakaa kokemuksia vl-liikkeestä on purkautunut.
Kun Kotimaa24 syksyllä 2009 avautui (ensin pelkkänä ”blogimetsänä”), oli toimitukselle vilpitön yllätys, kuinka paljon sivustolla syntyi keskustelua juuri vanhoillislestadiolaisuudesta.
Kotimaa24 on itsenäinen journalistinen verkkouutispalvelu, ei siis Kotimaa-lehden tai kirkon ”virallinen” verkkosivusto, kuten moni eksyy välillä luulemaan. Se mitä ja miten Kotimaa24 asioista kertoo, ei ole kirkon kannanotto käsiteltävänä olevaan asiaan, vaan journalistisen harkinnan tuloksena syntynyt uutinen. Joskus uutinen vain kertoo tehdyn päätöksen sisällön, toisinaan tarjoaa siihen myös kriittisiä näkökulmia.
Kotimaa24:n toimintaa voi kuvata myös käsitteellä uskontojournalismi.
Kotimaa24:n journalistinen linja – senkin perään on kommenteissa kyselty – on ilmaistu virallisissa papereissa muun muassa seuraavasti:
1.Kotimaa24.fi tekee luotettavia ja kiinnostavia uutisia kirkosta ja kirkoista Suomessa ja maailmalla. Oma uutishankinta on toimintamme kulmakivi.
2. Kotimaa24.fi-uutisten tarkoitus on tiedonvälitys, keskustelun herättäminen ja yhteisön rakentaminen.
3. Kotimaa24.fi:ssä tehdään uutisia Suomen luterilaisista kirkosta ja sen seurakunnista, kristillisistä kirkoista Suomessa, kirkoista maailmalla, uskonnoista Suomessa ja maailmalla sekä suomalaisen yhteiskunnan arvovalinnoista.
4. Kotimaa24.fi:ssä uutisia tehdään luotettavasti, asiantuntevasti, kriittisesti, itsenäisesti, nopeasti, kiinnostavasti ja taloudellisesti.
5. Uutiset Kotimaa24.fi:ssä ovat journalistisesti tuotettuja, pääsääntöisesti lyhyitä. Uutisissa painottuvat faktat ja niiden tuoreet kommentit. Uutiset ovat mahdollisuuksien mukaan kuvitettuja ja monimediallisia (audio, video).
6. Kotimaa24.fi:n toimintaa uutistuotannossa ohjaavat arvot ovat: aloitteellisuus, luotettavuus ja kriittisyys.
7. Kotimaa24.fi-blogialueeseen sovelletaan yleisiä sosiaalisen median ja verkkokeskustelusivustojen ohjeita ja sääntöjä. Blogit eivät ole journalistista toimintaa.
Olli Seppälä:
Siteerasitko siis blogissa jonkun antamaa palautetta sanatarkasti (”Tukkikaa sen akan suu!”) Vai etkö? Sanoiko joku oikeasti niin? Jos tuollaista postia on tullut, niin mielestäni sitä ei pitäisi suoraan välittää blogissa eikä keskustelussa. Se saa kaikki arvailemaan tai jopa tietämään mielestään varmasti että kuka varmaan on tuollaista palautetta laittanut.
Ei hyvä, edelleenkään, tuollainen kohta blogissa.
Jussi syyttää kutsumaansa ”SRK-lestadiolaisuutta” seurakuntajumalaan uskomisesta.
Samoilla sanoilla suurinpiirtein syytti lestadiolaisuutta Wilhelmi Malmivaara Hengellisen Kuukausilehden ensimmäisissä numeroissa 1888.
Eli oltiinpa ”seurakuntajumalasta” mitä mieltä tahansa, ei se ainakaan ”SRK-maallikoiden” keksintöä 1960-luvun alusta ole. Sitäpaitsi Jussi on siinä suhteessa hyvässä seurassa, että myös Malmivaaralla koko seurakuntajumala-ajatukseen sisältyi sama kaksinkertainen käsitteellinen ja teologinen virhe.
Terttu, opettakoon jokainen korvakorujen sopimattomuudesta mitä tahtoo omana mielipiteenään , mutta se on väärin jos Jumalaa pelkäämään opetetulle ihmiselle (joita useimmat vl-liikkeen jäsenet ymmärtääkseni ovat) aletaan uskotella, että Jumala ei pidä hänen korvakorujaan sopivina. Tätä näkemystä on liikkeessä pidetty niin kauan esillä, että vaikka sitä ei enää ääneen sanotakaan, niin usein sekä moittija että moitittava luulevat Jumalankin olevan moittijana.
Silloin pelotellaan ihmistä, joka pahimmillaan ajattelee joutuvansa helvettiin tämän vuoksi. Monille vl:lle liike merkitsee ainoaa merkittävää sosiaalista ympäristöä. Siksi siinä yhteisössä ihmisen tekojen leimaaminen sopimattomiksi liian heppoisin perustein on väärin ja julmaa. Silloin helposti mennään huomaamatta painostamisen puolelle, ja ihminen ymmärtää olevansa itse sopimaton ja kelvoton. Tämä voi aiheuttaa paljon pahaa.
Siksi kehottaisin liikettä ja sen jäseniä keskittymään oleelliseen ja antamaan lähimmäiselle rauhan.
Kari-Matti: olen samaa mieltä. Tuo mainitsemasi harhaoppi seurakunnasta on paljon vanhempi kuin 50v.
Heikki Honkala
Heikki, muistaakseni pyysin kertomaan, että olemmeko me muut kristityt teidän mielestänne ollenkaan kristittyjä. Onko tässä tämmöinen kulttuurinen eroavuus, että voidaksesi ottaa kantaa kysymykseeni, sinun pitäisi tuntea minut.
Kysyn aivan yleisellä tasolla, koska minua satuttaa syvältä, kun monet konservataviit eivät pidä minua edes ”uskovaisena”, vaikka luulen käyneeni pahemmat uskon ja muutkin koettelemukset ja kärsimykset kuin nämä tuomitsevat ja melko hyvin voivat ”puhdasoppiset” kristityt.
Tähän minä haluaisin saada vastauksen. Koska jos ette pidä, niin turhahan on edes keskustella. Ei ole minun tehtäväni yrittää vakuuttaa muita uskomaan, että minäkin olen Jumalan rakas ja että Kristus on minun kallioni ja Vapahtaja. Ja että ollaan yhtä Jumalan perheväkeä.
Kari-Matti Laaksonen:
Kari-Matti, näin saattaa ollla, en tiedä, mutta kyllä seurakuntajumalan erehtymättömyyteen uskominen yli Raamatun ja uskonliikkeen korottaminen ainoaksi oikeaksi Jumalan valtakunnaksi (SRK:laisittain jumalanvaltakunta) on yksinomaan SRK -lestadiolaisen uskonopetuksen perustajien aikaansaannosta ja peräisin 1960- ja 1970 -luvuilta. Siitähän me täällä juurikin olemme keskustelemassa, että mitä tämä opetus tarkoittaa, millaisiin käytäntöihin se on johtanut ja miten tämä oppi ja opetus vaikuttaa sen vaikutuspiirissä elävien ihmisten elämässä.
Hyvä kirjoitus tuntemattomalta Vuokon sähköpostiin ja myös hyviä kysymyksiä:
Juurikin näin, hyvä tuntematon. Ongelmana minun ymmärtääkseni on vain se, että kun on niin kauan kielletty puhumasta uskomisen asioista julkisesti turuilla ja toreilla ”epäuskoisten” kanssa, tämän pelon voittaminen on todella vaikeaa, kun edelleenkin on uhkana puhuttelut ja ulos siirtäminen yhteisen rakkauden piiristä ja sosiaalisesta ympäristöstä. Sama koskee myös liikkeen johtoasemassa olevia ihmisiä, hekin pelkäävät. Valitettavasti.
Onko se mielikuvani väärä, että vanhoillislestadiolaiset pelkäävät Jumalan lisäksi kovasti myös saatanaa? Onkohan se peräisin jostakin elokuvasta, missä maallikkosaarnaaja pauhaa perkeleestä, joka kulkee kiljuen ympäri etsimässä, kenet saisi niellä. Kysyn, kun en tiedä. Pelottelu on vahva ase vallanhaluisen käsissä. Rakkauden taas sanotaan karkottavan pelon.
Voisiko joku selvittää tämän ”Kristuksen kirkkolain” luonnetta ja käyttöä? Kuulostaa mielenkiintoiselta!
Raamatussa varmasti on puhuttu korvakoruista, ripsiväristä kenties ei. Luomiväri ainakin silloin tunnettiin, Assyriassa siitä käytettiin nimeä al kuhl. Siitä on tullut sana alkoholi.
Nyt on puhuttu keksityistä synneistä. Kristinuskon taipaleella on alusta alkaen korostettu askeesia ja maailmasta erottumista.
Se tulee ilmi Paavalin kirjeissä
Minä en osaa sanoa, miten oikein erottua maailmasta, mutta ymmärrän, että sillä tarkoitetaan tapoja ´ja käytäntöjä ja elämän arvoja, kenties.
Voisiko tuota ripisiväriongelmaa ymmärtää tästä lähtöklohdasta?
Herätyskristityt ovat kautta linjan katsoneet, ettei Siionin tytär koristaudu ”tälle maailmalle”. Siitä kai tunnemme körttipuvun ja körttihuivin.
Vanhoilliset eivät ole olleet tässä suhteessa niitä tiukimpia, esikoisilla oli vielä selvemmät norminsa. Miehet eivät koskaan laita juhliinsa tai seuroihin solmiota.
Jos menen esikoislestadiolaisten seuroihin, en laita solmiota, ja olen muiden joukossa kuin kala vedessä.
Minusta toisten uskonkäsitystä pitää kunnioittaa, Kärsivällisesti ja kauniisti voi silti esittää oman poikkeavan kantansa.
Mutta, hoitokokous kravatista tai meikistä!!! Sellaisesta en ole kuullut, eikä sellaiseen muualla kukaan edes menisi istumaan kuultavaksi. Siinä mielessä kulttuuri on ihan toinen.
Olisiko jossakin paljasjalkamunkkien luostarissa heitetty ulos veli joka alkoi käyttää kenkiä?
Paradoksi sinänsä, kun veeällät olivat hajaannuksessa se vähän liberaalimpi siipi. Nyt tämä seurakuntakuri ainakin on paljon kireämpi kuin muissa suunnissa, ollut varmaan jo 1930-luvulta asti.
Kiljuva jalopeura ei kuitenkaan liene yksin vanhoillisten pelonaihe, jos vaikka Tuntemattoman kaveriporukkaan on luottaminen.