Mikään ei ole sen yksinkertaisempaa, kuin tulla Jumalan lapseksi uskon kautta Vapahtajan sovitustyöhön. Samalla siihen sisältyy valtava salaisuus, jota kautta aikojen on yritetty selvittää, mutta tulosta ei ole tullut. On käsittämätöntä, miten tätä yksinkertaista oppia on niin mahdoton riittävästi oppia. Sillä jokainen kristitty joutuu siinä pulaan. Tämä seikka oli Lutherille avautunut ja siksi hän siitä jatkuvasti puhui.
Hän käsitti miten ratkaisevan tärkeää on uskoa pelkän Jumalan sanan pohjalta. Ilman mitään muuta näyttöä, tai hengellistä kokemusta. Tässä kohdin nimittäin hän itse ja jokainen muukin kristitty joutuu aina uudelleen tarkistamaan suuntaa. Mikä kumma siinä onkin, että suunta ei pysy vakaana, vaan aina uudelleen se pitää tarkentaa.
Toisaalta Jumalan sana on täysin selkeä ja yksinkertainen, mutta toisaalta se on käsittämätön. Siinä merkityksessä käsittämätön, että monet sen hylkäävät, koska eivät kykene sitä käsittämään. Näin tuosta selkeästä Jumalan sanasta tulee heille täysin mitätön. He voivat olla aivan suuren aarteen äärellä, mutta sitä katsellessaan toteavat sen arvottomaksi itselleen. Tässä merkityksessä tuo valtava aarre näyttäytyykin suurena salaisuutena. Sen merkillisyys tulee esiin juuri siinä, että se on ikää kuin aivan selvä ja helposti vastaanotettavissa, mutta toisille se on jopa vastenmielinen ja aivan outo.
On mielenkiintoista huomata miten monelta taholta hyökätään sitä vastaan, että Jumala tekee itselleen otolliseksi sen joka vain uskoo siihen pelastukseen, jonka hän on ilmoittanut. Eikä siihen tarvita yhtäkään hyvää tekoa tämän lisäksi. Miksi tämä asia on niin helppo käsittää, mutta kun sitä alkaa elämään todeksi arjessa, niin pian se katoaa mielestä ja alkaa taas ponnistelemaan omin voimin saadakseen Jumalan hyväksynnän uudelleen? Näin laki ja evankeliumi omassa sisimmässä käyvät lakkaamatonta kaksintaistelua.
On mielenkiintoinen tämä Jumalan suuri salaisuus. Siinä saan tuntea itseni samalla kertaa syntiseksi. Sillä vaikka teoissa ei pahuutta juuri ilmenisikään, niin ajatuksissa niitä ilmenee jatkuvasti. On ilkeyttä ja monenlaista pahuutta. Paljon sellaista sisäistä kurjuutta, jota ei pyhyydeksi voi kutsua. Se paljastaa sydämen todellisen pahan olemuksen. Jos sisin olisi puhdas kaikesta väärästä, niin sitten voisin uskoa itseni tämmöisenä ihan kelvolliseksi. Semmoista ei vain ole näköpiirissä. Mitä kauemmin olen ollut uskossa, niin sitä tarkempaan syyniin joudun. Olen kokonaan paha. Samaan aikaan saan uskoa koko pahan olemukseni olevan Jumalan suuren rakkauden kohteena, koska Vapahtajani on vapauttanut minut syyllisyyden kahleista.
Aina kun tästä alkaa kirjoittamaan ja asiaa pohtimaan, niin sydän alkaa pomppia ilosta. Oma katse kohdistuukin nyt taas siihen sovitukseen, joka on edestäni täysin suoritettu. Niinpä nyt ei ole enää yhtään pelottavaa tunnistaa omaa suurta ja pohjatonta sydämen pahuutta. Sillä se ei voi enää syyttää minua mistään. Käsittämättömin asia koko maailmankaikkeudessa on tuo, että Jumala vanhurskauttaa syntisen uskon kautta Jeesukseen.
Tuo yksinkertainen alku tulee olla päänalusena uskon elämän hoitamisessa. Eikä sitä saa jättää taakseen asiana joka on jo hoidettu. Samaa alkua on meidän jokaisen uudelleen ja uudelleen tavoiteltava ja sillä suuntaa tarkistettava. Vapahtajamme on uskon alku ja loppu. Joten Hänessä pysymien merkitsee jokapäiväistä oman syntisyyden tunnistamista ja samalla iloa ja rauhaa siitä, että kaikki on jo maksettu.
Kunpa oppisin aina pitämään esillä tätä ihmeellistä oppia, että Jumala vanhurskauttaa minutkin uskon kautta nimenomaan syntisenä. Sillä alan pikkuhiljaa oppia miten välttämätöntä sitä on jatkuvasti pitää esillä.
Oikein virkat Pekka Veli! Ongelma ei toisiaan ole Jumalan Sanassa, vaan ihminen itse etsii monia mutkia ja sotkee selkeän Sanan.
Luther joskus kirjoitti; ”Eihän kukaan vihaa syntiä luonnostaa, vaan rakastaa sitä…”
Tuo on lause, joka saa saivartelijat liikkeelle, puolustamaan ihmisen omaa hyvää, ettei heidän syntinsä paljastuisi.
Kiito Ismo avauksesta. Tuo rakkaus taitaa olla uskovienkin suurimpana murheena.
Kiitos Pekka Veli! Tämä on hyvä kirjoitus! Olen aivan samaa mieltä ja samaa itse kokenut elämässäni:
Minulle se suuri salaisuus on sitä, kun näen sen ihmeen, kuinka juutalaisuus on ollut uskollinen kuin Job, vaikka kaikki toimivat heitä vastaan, ja heidät on viety panettelun kautta kidutuksiin, karkotuksiin , solvauksiin, syljetty päälle, syytetty, halveksittu, kansaa murhattu, ja kävelty yli kuin he olisivat kynnysmatto.
He ovat kuitenkin edelleen olemassa, Israel on syntynyt valtiona uudelleen, he nousevat aina, kuin feniz-lintu tuhkasta. He ovat menestyneet, he ovat saaneet jälkeläisiä niitä Vesoja, poikia ja tyttäriä ja maata jalkojensa alle.
Enkö uskoisi, että Jumala on heidät valinnut ja me olemme vain se saatana, joka kiusasi myös Jobia.
Kiitos Tarja. Tätä siis tarkoittaa se, että ” on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”
Tuo mitä kirjoitit Tarja Juutalaisista sopii oikein hyvin siihen miten kristittyjä kohdellaan monissa ei kristillisissä maissa. Raamattu jopa kertoo, että kaikki uskovat joutuvat vainottaviksi. Tälle Raamatun kohdalle ei tähän asti ole ollut oikein käyttöä täällä, mutta jatkosta emme tiedä.