Vanhemmat heräsivät, kun heidän poikansa alkoi pinnasängyssään keskellä yötä hokea : “kuka minä olen, kuka minä olen…”. En tiedä miten tarina päättyy. Sen voi kukin miettiä itse. Mitä kukin olisi osannut pojalle vastata.
Tilanne tuli mieleeni, kun pohdiskelin sitä, mitä on olla uskovainen. Vuosi sitten kirjoitin otsikolla: “mistä tunnistan uskovan”. En siihen oikein selkeää vastausta löytänyt. Vähän mysteeriksi jäi. Hyvä keskustelu vain syntyi. Jotkut taisivat pitää jopa pahana ja väittivät, että erottelen ihmisiä hyviin ja huonoihin.
Löytäisinkö jotain parempia vastauksia, kun kyselen toisinpäin? Eli; mistä minut tunnistetaan uskovaiseksi? Miksi olen heidän mielestään erilainen, siksi, koska olen uskovainen? Miten joku voi sanoa: sinä kun olet uskovainen, tai jos hän sattuu sanomaan ärräpään, niin hän pyytää anteeksi. Joku vielä voi sanoa uskovansa Jumalaan, mutta ei kuitenkaan ole uskovainen, niin kuin sinä. “ Tai sinä kun olet uskovainen mies, niin…
Täälläkin joku kirjoitti, että te uskovaiset. Onko meissä uskovaisissa siis jokin leima, josta meidät tunnistatte? Miten uskovaisuus tekee tämmöisestä tavallisesta tallaajasta erilaisen, kuin kaikki muut?
Mieleeni tulee keskustelu parinkymmenen vuoden takaa.Jossain tilaisuudessa olimme pienryhmissä rukoilemassa ja keskustelemassa. Samaan pöytään tuli henkilö, joka ei tunnustautunut uskovaksi. Hän kertoi, että tarkasti tiedetään minkälainen uskovan tulee olla. Jos työpaikalla on julkiuskovainen, niin työtoverit tarkkailevat noudattako hän heidän tuntemiaan sääntöjä.
Muut taitavat tietää paremmin, millaisia uskovat ovat.
Sellaisen kuvan sain!
Pekka taisi olettaa että lapsi on poika. Mistäs sinä sen tiedät? Tänäpänä pitäisi lapsen saada olla tietämätön ja antaa vapaasti muodostaa käsityksen itsestä. Muutamassa vuodessa hän voi itse päättää onko hän poika vai tyttö. Oikea vastaus: emme tiedä kuka sä oot. – Näinkin jokin voi ajatella. En minä.
Älä Juha, johdata keskustelua harhapoluille. Itekin jo meinasin lipsahtaa polulta. Onneksi ehdin delettemään oman höpinäni.
Poista mun kommentti, niin keskustelu pysyy polullasi. Jos haluat.
Apt. 1:8,
vaan, kun Pyhä Henki päällenne (ei teihin, tössö yhteydesä), niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani ….
Kohdistukseni tässä on ”..te tulette OLEMAAN, minun todistajani..”
Kun ihminen tulee uskoon, hänestä tulee Jumalan työtoveri. Se alkaa jo silloin kun ihminen vastaanottaa Pyhän Hengen vaikutuksesta pelastuksen, uskon. Jumala ei tee mitään yksipuolisesti muuta, kuin on uskollinen. Kaikki tekemiset tapahtuvat aina ihmisen suostumuksella, vapaaehtoisesti.
Uskon, että vapaaehtoisuus olla Jumalan lapsi, ottaa joka päivä risti/usko, kieltää itsensä, näkyy, tulee ilmi ja muodostaa ikäänkuin sillan viestittää taivaallista.
Hienosti muotoiltu viimeinen lause. Viestimme läheisillemme jotain taivaallisista.
Ei voi vuorella oleva kaupunki pysyä piilossa.
Meissä uskovissa on Jumalan valtakunnan ilmapiiri siloin kun suhteemme Herraamme on kunnossa.
” Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ili hänen tuntemisensa tuoksun! Sillä me olemme Kristuksen tuoksu sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa….”, 2 Kor 2:14-16.
Tämä on hyvä viisaus kaikille, joita askarruttaa miten olla uskova työporukoissa tai uskomattomienn sukulaisten keskellä tms.
Kun olemme Kristuksessa, voimme aina vaan olla oma itsemme. Olemuksemme todistaa Herrastamme. Lainalaiset uskonsa ”tuputtajat” ovat minusta helposti rasittavia ”häirikköjä”. Jumalan valtakunta on elämää Hengessä. Tässä voimassa uskovan on tarkoitus elää, se on normaalia uskovan elämää.
En ole edesmenneen Neuvostoliiton ihailija, päinvastoin, mutta neuvostoajan kielenkäytössä sana uskovainen tarkoitti ihmisiä, jotka uskoivat Jumalaan ja kävivät joskus kirkossa. Minusta se olisi edelleen oikein hyvä uskovaisen määritelmä.
Miten sitten nuo ystäväni, jotka sanovat uskovansa Jumalaan, mutta kieltävät olevansa uskovaisia? Kirkossakin he on joskus käyneet.
Olisikohan kyseessä se yksi talentti, joka on tallessa, mutta ei käytössä.
Uskovilla on Pyhä Henki joka kirkastaa Jeesusta ja näin he erottavat valheen ja Totuuden.
Pekka toteat toisessa blogissa:””Jotkut heistä eivät ehkä edes huomaa mitä vahinkoa saavat aikaan. Muiden on kannettava kortensa kekoon heidän puolestaan.””
Uskova huomaa kyllä kaiken, Pyhä Henki kirkastaa niin hyvän kuin pahanki, älä pelkää.
Sokea (ei Pyhää Henkeä) taasen puolustaa omaa ”oikeaa uskoaan” kaikella valheen keinoilla, rehellisyys ei kuulu heille.
Täällä kaikki eivät ole uskovia ja uskovatkin kykenee riitelemään netissä.
Lihallisuus vaikuttaa niin, ettei pistevoitto riitä ja usein toinen menee siltaan eikä viimeistä sanaa saada sanotuksi.
Uskova kykenee mainiosti riitelemään netiossä, ja vähän muuallakin, miksei?
Ei uskovan olo tarkoite ettemekö voisi riidellä tai vihastua tms. Täskeää on ettei”anna auringon laskea vihansa ylle”. On terapeuttista ja tärkeää osata purkaa turhautumisensa ja vihansakin rakentavalla tavalla.